torstai 7. helmikuuta 2008

Ali, pelastajani

Minun mieheni on kauhean kiltti, auttavainen ja huomaavainenkin. Myös hyvin hajamielinen ja unohtelevainen. Eilen lähti aamulla kirjoittamani kauppalista salkussaan töihin, lupasi käydä hakemassa painavan lastin autolla ja minä lupasin mennä poikien kanssa elokuviin.

Mies on yleensä kotona (ellei siis ole kauppareissuja tai menoja töiden jälkeen) noin klo 19. Eilen en edes odottanut ennen kahdeksaa, kun oli se kaupassakäynti. Puoli yhdeksältä oli jo kova nälkä ja pojille tein sitä sun tätä, mitä nyt sattui löytymään (eikä se ollut paljon).

Yhdeksältä soitin hänelle. Puhelin ei vastaa. Se voi tarkoittaa vain sitä, että hän makaa kolarin jäljiltä sairaalassa. Minulle se on vain sitä. Jollekin toiselle se on vierailu rakastajattaren luona.

21.15 (kun olin jo varma että olen jäänyt leskeksi ja poikien kasvatus on nyt sitten yksin minun harteillani...ja pitää muuttaakin varmaan mutta minne, miten....kenelle soitan ensin?..) hän sitten tuli. Iloisesti heilutti ovelta. Oli vallan pizzan ostanut meidän kadun sekatavarakaupasta.
Kyselin syytä myöhästymiseen. Oli kuulemma "unohtunut töihin", sitten "ajanut roska-autojen takana jonossa" pitkän aikaa. Sitten oli huomannut että oli unohtanut kauppalistan töihin, sitten kääntynyt takaisin, muttei toimistoon päässyt enää sisään. Sitten ilman sitä listaa yritti mennä kauppaan, mutta kaikki oli kiinni klo 20. Sitten haki jotakin puotia joka olisi auki myöhemmin...

Muistutin että olisi vallan muikeaa saada pikainen hengissäoloilmoitus, kun satun olemaan tämän aiheen kanssa niin hysteerinen. Sanoi ettei voinut soittaa kun ajaa. Eikä ollenkaan hetkeksikään voinut pysähtyä. Alakaupan Alilta oli sitten löytynyt tämä pizza. Muuta hän ei tuonut kun ei muistanut mitä listassa luki.

Molemmat pojat vinkuvat "iltamaitoa". Mitäs siinä muuta kuin Alille uudestaan. Pizzaa ei muuten kukaan halunnut syödä. Vaan kyllä on reteetä kun näin aamusellakin voin kaataa kahviini Alin maitoa. Hällä väliä kauheasti ryöstöhinnasta, mutta tuollaiset melkein-aina-auki -kaupat ovat näitä tilanteita varten.

Mies on nyt lomalla 6 päivää. Minä lähden tästä kohta ruokakauppaan. Ihan ilman listaa osaan.
Taidan jäädä munimaan jonnekin, enkä tietysti voi soittaa kun kävelen koko ajan.

15 kommenttia:

Kottis kirjoitti...

Kiitos aamun ensimmäisistä nauruista!
Eilen illalla olin itse lähes samassa tilanteessa, tosin ilman epätietoisuutta elossa olosta; minä kotona- mies kaupassa. Hän soitti valehtelematta viisi kertaa neuvotellakseen hankinnoista tyyliin:"ostanko kaksi vai kolme maitoa,keltainen vai punainen paprika, poikien aamiasmysliä ei ole ollaanko ilman vai etsinkö korvaavaa tuotetta jne.jne."
Ajattelin soittaa tänään kostoksi hänelle töihin ja kysellä vielä nerokkaampia juttuja. Mutta ei minusta taida olla siihen.

Kottis kirjoitti...

Niin siis itseasiassa emme olleet lainkaan samassa tilanteessa, sinun miehesi ei soita lainkaan, hankkii itsenäisesti;)pizzan.
Minun mieheni listan kanssa kaupassa ja jatkuvasti on linja auki. Joopa!
Yhteistä oli meidän kostomentaliteetti.
Kostonsuloista päivää!

Ohari kirjoitti...

Hhohhooh :-D Sama syndrooma! Ehkä se on niin, että kun kerran alkaa pelätä, kannattaa sitten samalla vaivalla ja yksintein pelätä pahinta, ettei tarvitse jatkuvasti säädellä pelkotilojaan edestakaisin. Ärsyttävää sekin on.

Tässä erään kerran Ton piti olla meillä 22. Hänpä soitti 21.59, johon en vastannut, koska olin äärimmäisen uhkarohkeasti suihkussa juuri silloin. Kun soitin hänelle takaisin klo 22.04, kertoi hän asiansa olleen, jotta ei sittenkään ehdi ihan tasan 22:ksi, mutta nyt kuitenkin, kaikki neljä minuuttia myöhemmin, on pihassa :-D Joskus koulutus toimii. Joskus ei.

Liivia kirjoitti...

Ja jos jossain huutaa ambulanssi, niin sehän on pässinselvä että omaa miestä siellä viedään...
Olen valinnut jo joskus samassa tilanteessa hautajaisveisunkin valmiiksi.

Jos mun miehen laittaa kauppaan, ja oli listassa mitä vaan niin aina hänen pitää häätää henkilökunta avuksi. Ja joka aineksesta sitten tuodaan kalleinta versioita.
Ja jos joku on loppu niin mitään vastaavaahan hän ei pysty tilalle kehittelemään.

Nykyään piirrän kuvat kauppalappuun ja oonpa piirtänyt lähikaupan pohjapiirroksenkin joskus (kerran mies tuohtuneena ilmoitti , ettei myyjäkään tajunnut mun piirroksesta mitään!). Nykyään voi jopa saada sitä mitä tilaa, vanha koirakin voi näköjään oppia.

violet kirjoitti...

Kiitos hykerryttävistä kommenteista.
Mulla tässä tapauksessa oli siis se suurin ongelma tämä oma, aavistuksen hysterian puolelle muuttunut pelkoni siitä, että miehelle on "tapahtunut jotakin".
Hänen kaupassakäyntinsä ilman lappua on oma juttunsa - lapun kanssa vielä toinen juttu;-). Hiukan tuota Liivian miehen tyyliä että tuodaan kalleinta mahdollista (hän ei tiedä ruuanhinnoista juuri mitään, mikä on sikäli erikoista että hän samaan aikaan yrittää olla säästäväinen ja leikkelee tarjouslappuja.)

Kaupasta kotiin -soittoja ei onneksi tule. En varmaan vastaisi. Ihan itse saisi siellä hyllyn välissä arvioida että ottaako tuon vai tämän. Yleensä en ruikuta hänen valinnoistaan, ellen esim. tarvitse jotakin erityistä johonkin erityiseen juttuun. Jotakin, ettei muu kelpaa korvaamaan tms. tai joku olennainen aine puuttuu kuten nyt vaikka suklaa suklaakakusta...

Mutta se ilmoittaminen että tulee myöhemmin. Ei minusta nyt ihan viiden minutin takia tarvitse soittaa muuta kun alkaa mennä tunti, pari, kolme. Kyllä siinä tosiaan virsivalinnat pyörii päässä ja oma ja lasten tulevaisuus vaikuttaa kovin ynseältä.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kun et ensimäisenä kuvittele miehesi myöhästymisen johtuvan siitä että hän olisi toisen naisen luona. Ei se minullekaan koskaan tullut mieleen aikaisemmin. Ennen kuvittelin minäkin että jotain kamalaa on sattunut, siis aina ennenkuin pieni paha mustasukkaisuuden pisto kävi kohdalleni. Eräässä tilanteessa tajusin kuinka eräs läsnä ollut nainen (siis mieheni työtoverita) flirttaili miehelleni työpaikan tilaisuudessa jossa koko heidän työtiiminsä sen jälkeen yöpyi. Voit vain kuvitella mitä mielessäni pyöri seuraavan yön tunteina. Majoitus ei siis koskenut puolisoita.

Anonyymi kirjoitti...

qqq

Anonyymi kirjoitti...

Viime viikonlopuksi olin kirjoittanut kaverilleni kauppalistan, jossa oli mm. piparkakkuja ja homejuustoa. No... piparkakkuja ei ollut heti löytynyt, joten kaveri arveli, että eiköhän kanelikeksit kelpaa uhan yhtä hyvin kuin piparkakutkin... Ei vaan sitten hoksannut, että se homejuusto liittyi siihen oleellisesti. En tiedä, maistoiko juhlissa kukaan sitten homejuustoa kanelikeksin päällä, itse en maistanut. :D Tuli vaan mieleen...

Ja minäkin olen varma, että onnettomuus on sattunut, jos en saa miestä puhelimella kiinni, kun hän on ajamassa jonnekin. Tai jos ei ole kotona reilun tunnin sisällä siitä, mitä oli ollut puhe. Vähän tuo on oppinut jo soittamaan myöhästymisiään, mutta ei kuitenkaan aina... :(

Vilijonkka kirjoitti...

Hautajaisia olen minäkin toisinaan päässyt järjestelemään. Tulen yleensä hyvin vihaiseksi, sillä näen kuinka olen ilmiriidassa anopin kanssa, sillä mieheni on sanonut haluavansa hautajaisiin opiskelijaorkesterinsa soittamaan, eihän se virrenveisuu ja nyyhkyttely tapahtunutta muuta, vaan jäljellejääneiden pitäisi jatkaa elämästä nauttimista kuten hänkin aina teki. Että sellainen filosofia hänellä.

Ja ihan samallainen putkiaivo kuin kaikki muutkin ukot! Vaan kovin rakas.

Anonyymi kirjoitti...

Hei vaan, eksyin blogiisi linkin-linkin-linkin kautta ja lueskelin juttujasi.

Kiitos myös nauruista täällä.Jäin silti pohtimaan tuota miesten käyttäytymistä.

Onkohan tuohon käyttäytymiseen vähän ehkä syytä meissä naisissa? Huolehdimmeko/omimmeko liikaa kauppareissut, siivoukset ja rutiinit ja sitten kun mies 'joutuu' näitä tekemään, he eivät tee asioita kuten me naiset, he tekevät ne meidän mielestämme 'väärin'.

Muttamutta tuo ilmoittaminen. Tunnustan omaavani samanlaista hysteriaa jos ei ilmoiteta, kun ei pääsekään tulemaan sovittuun aikaan.

Muistan tapauksen, kun mieheni oli myöhässä tunnin tapaamisesta ja vihdoin soitti ja kertoi, että on tulossa, olin aivan suunnattoman vihainen. No, hänen kommenttinsa oli, "mähän oon nyt tässä". murrrrr.

Mitäs siihen sitten :)

violet kirjoitti...

Anonyymi: "Onkohan tuohon käyttäytymiseen vähän ehkä syytä meissä naisissa? Huolehdimmeko/omimmeko liikaa kauppareissut, siivoukset ja rutiinit ja sitten kun mies 'joutuu' näitä tekemään, he eivät tee asioita kuten me naiset, he tekevät ne meidän mielestämme 'väärin'."

Tuosson totuutta, aivan varmasti. Meillä jako on luonnollinen. Olen itse ilmoittanut halukkuuteni hoitaa suurimman osan kauppareissuista koska olen päivät kotona, ja mies tulee ilman kauppareissua muutenkin myöhään.
Onhan se selvä että jos käy vain kerran kahdessa viikossa ruokapuodissa niin hiukan hämärtyy moni juttu. Sekin ihan varmaa että toisen ajatuksia ei voi lukea joten sitten on turha urputtaa jos pyytää toista tuomaan "ihan mitä vaan" ruuaksi.

pikkujutut kirjoitti...

Kiitos kunnon nauruista.

Minäkin olen mielessäni muutamat kerrat miettinyt mistä sen miehen sitten löytää kun autolla on mereen kuitenkin tippunut (työmatka kulkee vuorta myöten meren vieressä eikä kaiteita ole )..ja mies ei ymmärrä ollenkaan.

Matroskin kirjoitti...

Miehet tekee tuon tahallaan, jottei toista kertaa pistettäisi kauppareissulle. Isällä luki kesällä listassa keittiöpaperia ja se toi voipaperia. Vaikka hälle kirjoittaisi listan jossa kuvataan pakettien väritkin niin aina tulee väärää.

Anonyymi kirjoitti...

TÄLLÄISTÄ miespuolista kaupassakävijää en vielä keskusteluun osallistuneilla bongannut: Silloin harvoin, kun mies käy kaupassa (syy se perinteinen: minä olen joutilaampi juoksemaan maitotölkkien perässä), kaikkea tuodaan kuin pienelle armeijalle. Jos olen sanonut, että sokeria pitäisi tuoda, voi olla varma, että alle viittä pussia ei kotiin kiikuteta. Kahvia tulee vähintään kolme pakettia. Kahvin ostosta tulikin huvittava tilanne lähikaupassa, kun miehellä oli ostoksissaan kolme kahvipakettia, niin kassa oli sanonut, että niitä voi ostaa vain kaksi. Mies ihan hölmistyneenä, että onko alettu hänen tietämättään elämään jotain säännöstelytalouden aikaa, kunnes oli tajunnut, että kahvi oli tarjouksessa ja sitä sai tietyllä hintaa vain kaksi pakettia. Kun hän vilkaisi muiden ostoksia näillä oli se kaksi kahvipakettia lähes poikkeuksetta kainalossa. Miestä ei paljon kiinnosta onko joku tarjouksessa vai ei, hän ostaa tarpeeseen. Eli siis jos haluaa että kaapissa on jonkin aikaa muutakin kuin valo, kannattaa lähettää mies kauppaan. Kerran hän toi kokonaisen tangon juustoa. Eipä loppunut heti:)

Clarissa

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvänen aika minkälaisia miehiä teillä oikein on, täysiä tolvanoita tai uusiavuttomia.

Varsinkin Liivian mies herätti kysymyksiä. Olikohan tuo vitsi vai oikeasti noin.. Enpä kyllä pahemmin kehtaisi tunnustaa, että oma mies ei suoriudu kaupassakäynnistä ilman vaimon tekemää karttaa tai että hän ei tunnista päivittäistavaroita ruokakaupassa. huh huh

Älkää vetäkö hernettä nenään kirjoituksestani. Minä vain ihmettelen. Meillä mies osaa ihan itse käydä kaupassa ja ostaa kaikkea, mitä viisihenkinen perhe tarvitsee.

terveisin Kaisa Göteborgista