sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Rauhallisesti

Aloitin päivän kylvyllä. Ei sentään, aamiaisella. En ole oikein toimintakykyinen ennen syömistä.
Minulla on aamuisin aina kamala nälkä.

Sitten se kylpy siis. Luin lehtiä (jotka kastuivat), harjasin itseni karhella hanskalla ja lojuin vain. Ihan rauhassa.


Mies kävi lääkärin luona klo 11.00. Verenpainearvot olivat laskeneet siedettävälle tasolle kahden lääkkeen ja varmaan levonkin vuoksi. Laboratoriotuloksiakin tutkailivat. Kuten arvasimme, kolesteroliarvot olivat päin männikköä. Ikävä juttu, mutta herkkusuun on katsottava tästä lähtien hiukan enemmän mitä suuhunsa panee. Ensi viikolla siis lukuisia kokeita. Mies menee kuitenkin töihinkin, mutta useimpina päivinä vain puoleksi päiväksi. Lupasi ottaa rauhallisesti.

Puut suorastaan räjähtelevät nyt silmujaan auki. Kun aamulla ja illalla katsoo samaa puuta, huomaa eron! On puita joissa on kukkia, on pieniä lehtiä, silmuja ja pajunkissoja. Kohta lähdemme ulos katsomaan niitä ihan läheltä.



Jaksan ihmetellä neilikoita. Nämä ovat pian kolme viikkoa vanhoja! Nyt on menossa juomalasivaihe. Ensin kaikki olivat maljakossa, sitten lyhenivät pikku hiljaa, vaihtelin vettä, katkoin varsia. Nyt vielä tämä viimeinen vaihe. Seitsemällä eurolla sain kaksi suurta kimppua neilikoita, ja pitää sanoa että ne ovat tuottaneet iloa jo moneen kertaan tuon rahan edestä.

10 kommenttia:

Merruli kirjoitti...

Kaunis tunnelma kuvissasi. Onpa hyvä kuulla, että lääkkeet ovat alkaneet tehota paineisiin, toivottavasti asia nyt kaiken kaikkiaan järjestyy parhain päin. Mutta että töihin ensi viikolla, hui!No, lepääminen ei taida aina olla miehille niin helppoa.

Harvalla kukalla tosiaan on samanlaisia kesto-ominaisuuksia kuin neilikoilla, niiden kanssa ei yleensä joudu pettymään.

violet kirjoitti...

Joo siis jos multa kysyttäisiin niin töihinmeno on aikaista, mutta on se toisaalta niinkin, että lääkärin mielestä asia on ok ja miestä tarkkaillaan koko ajan...Että sama se kai sitten. Eikä täällä kotonakaan aina niin levätä saa;-)

Ensi viikon kokeiden tulokset sitten antavat lisäosviittaa siitä, miten jatkossa tulisi elää.

Puisto kirjoitti...

Tuota tuota, kolesteroli kertoo paljon ja hyvä, kun se on nyt selvitetty. Itse voi vaikuttaa paljon, toki perimälläkin on osuutensa.

Tätä kevätmasennusta yritän torjua jokaviikkoisella tulppaanikimpulla ja nehän kestää maljakossa noin neljä päivää.

Mutta sulla on uimarengas kylppärissä, ihan parasta!

violet kirjoitti...

Papi; juu on, uimarengas - ja joskus pieni uimapatjakin...pojat sohlaavat niiden kanssa kylvyssä.

Vilijonkka kirjoitti...

Terveysaiat kuulostavat jo paremmilta, hienoa.

Tuo joidenkin leikkokukkien kestävyys on jännä juttu. En pidä juurikaan tulppaaneista, koska ne lörpsähtävät aina niin nopeasti, katkoi tai ei. Mutta edelleen lämmöllä muistelen papukaijakukkaa jonka ostin yhdeksän vuotta sitten. Se vihreä olento ihastutti olohuoneessamme kaksi kuukautta!

Merja kirjoitti...

Vaikuttaa siltä että tuo kylpyhetki oli juuri sopiva nollaamaan pääsi tämänhetkisiltä huolilta. Kaunis valo kuvassa.

violet kirjoitti...

Vilijonkka: tulppaanit on ihan plääh.
Ehkä siksikin, että Hollannissa tuli liikaa katseltua;-)

Merja: VAlo on minustakin tuossa kaunis. Se tulee vasemmalla puolellani olevasta ikkunasta, joka on alareunastaan sellainen..öö tota miten se sanotaan..ei kirkas mutta sellainen päästää valoa vaan himmeästi.

Merja kirjoitti...

Meinaat vissiin opaalilasia.

violet kirjoitti...

juu, opaalia hain.

Inka kirjoitti...

Kiva kuulla että lääkitys on alkanut tehoamaan!