torstai 13. maaliskuuta 2008

Ristipistoja ja huolia

Eilen näin siis yhden kaupan ikkunassa mekon, jonka helmaan oli kirjailtu rasteja. Illalla tein kolmeen mekkooni samantapaisia kuvatuksia.
Yksi vanha purppuranvärinen pellavahame sai tuollaiset "puoliristit" helmaansa, yksi TOSI vanha vaaleanharmaa pellavainen mekko sai vaaleanvioletit ruksit ja viime keväänä hankittu vaaleansininen tunika/mekko uudistui tummansinisillä risteillä.



Sitten mies tuli lääkäristä ja kaikki muuttui.

***

Viime viikolla hän kävi antamassa verta mutta eivät huolineet. Verenpaine oli aivan huippukorkea. Kehottivat lääkärille. Eilen hän kävi, verenpaine vielä korkeampi, aivan huima. Sydämestä ja kaulasuonista kuuluu "jotakin". Heti sairaslomaa ja nippu otettavia kokeita käteen.
Kielto ajaa edes autoa juuri nyt. Kehotus mennä kardiologin luokse "pian".

Yöllä en nukkunut kovin hyvin. Tarkemmin sanottuna heräilin niin, että näin joka tunti kellon.
Aamulla vein ihmettelevät pojat bussilla kouluun. Sitten tulin kotiin ja mies lähti laboratorioon. Kardiologin aika on huomenaamulla. Tänä iltana vielä menee tuolle omalääkärille.

Mitä voisi sanoa?...paitsi että olen huolissani ja samalla iloinen siitä, että asiaan tartuttiin heti.
Ei ole normaalia että nuori mies (35 v) on koko ajan pääkipuinen, väsynyt. Ja sellainen verenpaine ei varsinkaan ole normaalia.

Mies makaa tuolla olohuoneessa peiton alla ja katselee dokumenttiohjelmaa Venäjältä. Hänen on vaikea käsittää että hän on nyt SAIRASlomalla. Hän pelästyi selvästi, mutta ehkä se on tarpeellinen asia joskus, jotta asioihin tartutaan.

24 kommenttia:

pikkujutut kirjoitti...

Ei, ei ole normaalia väsymys ja päänsärky.

Nopeasti miehesi sai onneksi lääkäreiden ajat, joten eiköhän diagnoosikin löydy tuota pikaa ja hän saa hoitoa.Toipumista !

Hienot helmat olit saanut aikaan.

Vilijonkka kirjoitti...

Kuulostaa aika hurjalta. Mutta onneksi, jälleen kerran, sikäläiset lääkärit hoitavat ja ottavat asiakseen. Tsemppiä teille molemmille. Sulle etenkin, sinähän se saat vahtia että mies lepäilee oikeasti! Dokkari Venäjältä ei välttämättä laske verenpainetta...Jos olisin sellainen hali-ihminen, lähettäisin kuormallisen niitä teille!

Puisto kirjoitti...

Kylläpä kuulostaa oudolta korkea verenpaine tuonikäisellä miehellä. Onneksi asiaa alettiin välittömästi selvittää. Tsemppiä paljon teille sinne!

Hienot helmat mekoissa :)

Suvi kirjoitti...

Hyvä että tutkitaan ja hoidetaan, vaikka huoli on varmasti kamala.

Parempia vointeja!

Liivia kirjoitti...

Toivottavasti selviätte pelkällä säikähdyksellä. Totisesti täällä toivon!

Ja sinä se tartut ihailtavasti heti toimeen, minulta olisivat ruksit jääneet vain haavelistalle.

Merja kirjoitti...

Teilläpä nyt sydänhuolia riittää. Tosin hyvä että nuo vaivat on havaittu ajoissa.

Sido miehesi kiinni sänkyyn (oho, tulipas ronskia tekstiä) jotta lepää kunnolla.

violet kirjoitti...

Pikkujutut: Ajat tuli nopeasti koska lähettävä lääkäri kirjoitti että on kiirus. Ja se verenpaine huima.

Vilijonkka: hih hih, joo, olis parempi ehkä kattella jotakin rauhoittavampaa ohjelmaa - tai nukkua!

Papi: Nyt olen sitten hienohelma;-)

Villapeikko: Huoli on kova, pakko myöntää. Siitä lähdetään kuiteskin että kaikki järjestyy!

Liivia:Mulla on vähän sellanen "vika" että teen heti - tai en ollenkaan. Ei se aina hyväksi ole kuitenkaan.

Merja: Joo, käsiraudat esiin;-)
Kyllä se kiltisti lepää kun on kuulemma niin "painava" olo nyt.

M'man kirjoitti...

Varmasti pelastyi. Vanhempana pelastyy varmasti helpommin, silla huoli ei tule vain itsens takia, vaan lastensa ja puolison.

Toivon oikein kovaa poikienne puolesta, ettei mitaan kauhean vakavaa loydy. Ihan oikeasti.

Tiuku kirjoitti...

Hurja,ymmärrän sen että yöllä varmsati nukutti huonosti. Rakkaistaan kantaa aina huolta. Toivon kovasti että asiat pian selkiää, pelkkä odottelukin voi ottaa koville. Paljon jaksamisia teille molemmille!

Vielä pikku kommentti helmoista. Mahtavia ovat! Etenkin pinkin hameen helmoista pilkottelevat vaaleat ihastuttavat. Ovatko alushameita, vai kaitaleita helman jatkeena?

Junika kirjoitti...

Huolet eivät ole kivoja *heristää sormeaan niille*. Eivät ole, ei.

Hyvä, että miehesi pääsi pikaisesti tutkimuksiin. Kyllähän verenpainetta (-tautia) voi olla nuorillakin, mm. meillä suvussa...

Tosi kiva tuo ruksi-idea!

hp kirjoitti...

Komeat koristukset helmoissa.

Kaikkea hyvää teille toivotan, kun en paremmin osaa muotoilla... Toivottavasti pian voit kertoa hyviä kuulumisia lääkärireissulta!!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä että miehesi asiaan tartuttiin heti. Minun miehelläni havaittiin korkea verenpaine puolitoista vuotta sitten ja tuntuu ettei asialle oikein tehdä mitään kolmenlaista lääkettä kokeiltiin ja kun ne eivät käyneet ei miehelläni ole nyt minkäänlaista lääkitystä siihen. Huolissani kovasti olen. Mieheni on 34-vuotias.

Anonyymi kirjoitti...

Samoin minun miehelläni todettiin hälyttävän korkea verenpaine pari vuotta sitten (39v), kävi tutkimuksissa myös. Sattoi johtua työstressistä mikä juuri silloin oli järkyttävä ja olisi jo yksinään ajanut miehen sairaslomalle.
Nyttemmin työasiat paremmin kohdillaan ja verenpainekin suht normirajoilla.
Näin nuorten miesten kohdalla ei varmaan ole syytä pelätä mitään kauheaa. Mutta hyvähän on jos ajoissa asioihin puututaan ja niitä hoidetaan.

isoinpapu kirjoitti...

Voi. Voimia kaikille sinne. Toivon oikein hartaasti että kaikki sujuu ja järjestyy.

Kyllä järjestyy.

Inka kirjoitti...

Voi mitä uutisia saittekaan. Onneksi asiaan tartuttiin heti, eikä viidestoista päivä!
Kovasti jaksamista!

violet kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista.
Eilenhän siis miehen verenpaine oli huikeat 225/135, molemmista käsistä, useaan kertaan mitattuna. Sai heti lääkitystä ja lepäsi tänään ja tänä iltana lääkäri mittasi "vain" 190/125.
Huomenna kardiologi koska oli siis kuulunut jotakin outoa eilen kuunnellessa. Labratuloksia tulee huomenna myös, ainakin osa.

olen aika hemmetin väsynyt itse kun päivään on kuulunut aika paljon kaikkea. Mutta jaksan kyllä kunhan nukun kunnolla. Uskon että huomisen lääkärikäynnin jälkeen tiedämme enemmän mm. siitä, miten pitkä sairasloma tarvitaan.

Anonyymi kirjoitti...

Järkyttävän korkeat verenpaineet, en ole ennen kuullut moisista yläpaineista. Minulla aloitettiin puolikymmentä vuotta sitten laakista lääkitys kun alapaine oli lähes 130 synnytyksen jälkeisten komplikaatioiden takia ja voin sanoa, että olo oli kuin olisi jyrän alle jäänyt. Hyvä, että miehesi pääsee heti tutkimuksiin.

Omaa, tuolloin 35-40 vuotiasta miestäni on viety useita kertoja pilliautolla sydänoireiden takia sairaalaan. Sairaalassa sanottu, että sydänfilmissä on muutoksia, mutta muutamien päivien tutkimusten jälkeen ei kuitenkaan ole löydetty mitään mihin tarttua.
Toivottavasti miehelläsi vain jotain ohimenevää eikä vakavampaa, jotta pääsette säikähdyksellä.

Voimia ja jaksuja!

Clarissa

Anonyymi kirjoitti...

Asia saadaan varmasti pian kuntoon ja mies on sitten taas ihan terve!
Lämpimät ajatukset täältä ei niin kaukaa,
Kata(Pultti)

Tanja kirjoitti...

Voi, harmi kuulla! Onneksi siellä tuntuu olevan todesta ottavat lääkärit. Parhainta mahdollista hoitoa ja vointia toivotan teille! Nukkukaa hyvin!

Hannis kirjoitti...

Voi kamala. Pelästyin jo siinä vaiheessa, kun luin jättämäsi viestin blogiini, sydänjutut tapetilla.. ONNEKSI pääsee tutkimuksiin! Todella paljon jaksuja, itse hyppisin seinille tuossa tilanteessa, ihan paniikissa. Toivotaan että asiat menevät eteenpäin pian, että saatte tietoa mikä on.

P.S: Ihania helmoja! Joskus itse ihastuin kun näin takin, johon oli ommeltu pelkkiä - - - - - -pistoja. Mutta minulla ei ole ollut mitään sellaista vaatetta, johon olisin voinut ne tehdä. Pitää ehkä ostaa joku mihin voisin myös tehdä x x x x tai - - - - - tikkauksia ihan itse.

Merruli kirjoitti...

Voi, miten hurjat verenpainelukemat.Toivottavasti tämän päivän lääkäriuutiset miehellesi olisivat mahdollisimman positiivisia.

Voimia koko perheelle poikkeustilanteeseen!

Anonyymi kirjoitti...

Moi, toivottavasti saatte pian selville, mikä miestä vaivaa - ei oo kivaa. Se mun sairaus stoori ei tullu siis koskaan perille, soitellaan siis joskus ja turistaan sitten!Jaksamista ja terkkuja! Maria

Anonyymi kirjoitti...

Heiluvat helmat-Kun jotain tarpeeksi ihanaa näkee jossain niin yleensä onkin pakko tarttua asiaan heti ettei vaan jää tekemättä.
Olen pahoillani perheenne puolesta ja hyvä kun asiaan on nyt tulossa apu.Työelämähän pakoittaa vaan paahtamaan eteenpäin oli olo minkälainen tahansa ja tällaisen pienen pysähdyksen myötä elämä muuttuu paremmaksi.

maijja kirjoitti...

Toivottavasti kaikki selviää parhain päin!