tiistai 4. maaliskuuta 2008

Tiesin sen



On asioita ja ilmiöitä joita pidetään melko yleisesti huuhaana tai yliluonnollisena. "Mahdotonta" tai "mielikuvituksen tuotetta".

Asioiden tietäminen etukäteen on yksi niistä. Asioiden aavistaminen, enneunien näkeminen tai muu sellainen on noita-akkojen höpinöitä.

Mutta mutta...
Minulle on käynyt lukemattomia kertoja niin, että tiedän jonkun asian tapahtuvan etukäteen. Eikä ne nyt ole sitä luokkaa, että tiedän poikien renkkaavan bussimatkalla koulusta kotiin...
En nimitä itseäni ennustajaksi tai tietäjäksi enkä edes tiedä mistä ilmiöstä on kyse. Voipi olla silkkaa sattumaakin. Mielenkiintoista se silti on.

Olen jonakin aamuna tiennyt että minun pitää nyt laittaa tämä yksi taulu valmiiksi, sillä sen pitää olla kohta lähetyskunnossa. Olen laittanut siihen ripustuskoukun taakse ja alkanut etsiä sopivaa pakkausmateriaalia. Saman päivän iltaan mennessä olen saanut sitten e-mailin, jossa joku kertoo haluavansa ostaa juuri tuon työn. Kyseessä on ollut kuva, jonka olen tehnyt ehkä jo aikaa sitten, joka on ollut blogissani esillä jo iät ajat eikä pitäisi olla mitään erityistä syytä siihen, että juuri tuo työ yht’ äkkisesti alkaisi kiinnostaa ketään.

Tiedän myös usein että tiettynä päivänä saan yhteydenoton siltä ja siltä henkilöltä. Saatan ajatella jotakuta aamusta pitäen ja kohta hän soittaa tai lähettää e-mailin. Enkä tarkoita nyt niitä, joiden kanssa olen muutenkin yhteydessä liki päivittäin.

Näen paljon unia ja muistan ne yleensä hyvin ja yksityiskohtineen. Osa unista on erityisiä siinä mielessä, että niistä tuntee niissä olevan "viestin". Se voi ohjata tekemään tietyllä tavalla tai se kertoo ratkaisun johonkin asiaan. En toki näe oikeita lottonumeroita, mutta joitakin asioita olen nähnyt. Sattumaa saattaa olla. Olkoon sitten, sekin riittää.

Hassua muuten, että nytkin jarruttelen itseäni kertomasta asioita siinä pelossa, että minua pidettäisiin tärähtäneenä. Eihän tällaisiin sovi uskoa.

Mutta uskotteko? Onko teillä omakohtaisia kokemuksia siitä, että asioiden tietää tapahtuvan tietyllä tavalla tai onko teillä erityinen yhteys jonkun henkilön kanssa? Pelaako telepatia, niin sanoakseni?


35 kommenttia:

Helinä kirjoitti...

Olisin toivonut syntyneeni edes vähän intuitiivisemmaksi, mutta mitään mainitsemisen arvoisia aistimuksia en ole itse kokenut. Sen sijaan anoppini on nähnyt enneunia ja tuntenut tlelepaattisia yhteyksiä jo nuoresta tytöstä saakka, eikä kukaan hänen suvussaan epäile tai naureskele asialle.
Myös mieheni väittää perineensä äitinsä telepaattisia kykyjä.
Minusta kyllä tuntuu, että kyky on hänessä jo vähän väljähtynyt..

Mielenkiintoisi ilmiöitä. Tiede ei selitä kaikkea vaikka moni niin haluaa uskoa.
:)

Liivia kirjoitti...

Tiedän mistä puhut!
Nämä ovat niin kummia juttuja, ettei niistä ehkä haluakkaan tietää tarkemmin.

Ja telepatia toimii aina tiettyjen samojen kanssa.

Uskon myös entisiin ja tuleviin elämiin.

Manna kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Manna kirjoitti...

Hei! Minulla on ollut myös paljon vastaavanlaisia kokemuksia. Varsinkin äitini kanssa on ihan pelottaviakin telepaattisia yhteyksiä. Esimerkiksi edesmennyt mummuni vieraili molempien unissa melkein peräkkäisinä öinä. Ensin unessa pelkäsi tuota "haamua", mutta sitten tulikin hyvä olo; mummu on vielä olemassa.

Merja kirjoitti...

Hauska kuva, hirnun täällä tuota sun ilmettä!

Meidän suvussa kulkee enneunien näkeminen ja yleensäkin telepatia. Äitilläni se on tosi voimakkaana. Minä näen myös enneunia, tosin harvemmin. Tuntuvat olevan jotenkin 'kausittaisia'.

Esimerkki unistani: kaksi viikkoa ennen Nykin tornihyökkäystä näin unta että olin Lontoossa. Ryntäilin hikipäässä ympäri kaupunkia hokien: täytyy löytää World Trade Center, täytyy löytää World Trade Center. Tiesin unessani että siellä räjähtää pommi ja halusin varoittaa ihmisiä.

Noh, väärä kaupunki mutta muuten pelottava yhteensattuma/aavistus/enne, mikä?

hekku kirjoitti...

Jep. Näen välillä tosi yksityiskohtaisia unia jotka muistan tarkasti. Myöhemmin tulee tilanne, josta totean nähneeni unen. Välillä näiden (unen ja tapahtuman) välillä on pitkä aika, joskus vain muutama päivä.
Aina nousee niskavillat pystyyn kun tajuan, että JUURI nyt tapahtuu se näkemäni asia. Samaten ihmetyttää aina se, että ihmiset sanovat siinä tilanteessa juuri sanat jotka olen jo "nähnyt".

violet kirjoitti...

Helinä: Minun mieheni on niitä joka vaatii tieteellisen selityksen kaikelle. Ei usko tippaakaan näihin tällaisiin juttuihin.

Liivia: Ihan tosi, en oikeastaan välitäkään tietä tarkemmin tai "totuutta". Eikä minun puolestani kenenkään tarvitse edes uskoa minun juttuihini. Itselleni niillä on tärkein merkitys. Entisten ja tulevien elämien olemassaolosta olen myös aivan varma. Kuuluu asioihin joita ei voi todistaa vaikka niin moni sitä haluaisi. Olkoon sitten vaikka uskonasia mutta minä uskon.

Manna: Minustakaan "näissä jutuissa" ei ole mitään pelättävää.

Merja: tuo kuva oli sellainen kun otettiin miehen siskon luona (jo vuosi sitten) vanhan kameran linssin läpi digikameralla. Ruutuun tuli minusta kivasti nuo numerot ja tahroja sun muuta. Ihan Poltergeist -fiilis;-)
MInullakin merkitykselliset unet (ja tuntemukset hereilläkin) ovat kausittaisia.

Papi kirjoitti...

Uskon kyllä, koska äidilläni on tuollaisia kykyjä, hän on sellainen hyvä noita. Ei hänkään osaa tulevaa ennustaa, mutta kaikkia niitä tapahtuneita asioita ei voi selittää pelkästään sattumalla. (Vaikka skeptikot tietysti voivat.)

Itse olen kokenut lähinnä telepatiaa siskoni ja parin muun läheisen kanssa.

Helmi Junika kirjoitti...

Tuttuja juttuja, joita nykyisin pohdin vähän vähemmän. Jostain syystä minä varon antamasta itselleni lupaa kokea, nähdä ja tietää. Jälkikäteen sitten tulee huomanneeksi, että niinhän se taas olikin...

Intuitio on jännä juttu. Sen kanssa tanssin piirileikkiä. Minä varon luottamasta liikaa mutta yrittäen kuitenkin hieman kuunnella sisäistä ääntäni.

Sari kirjoitti...

Enneunia en näe, mutta intuitioon luotan. Ja mitä enemmän tulee luottamusta siihen, että 'elämä kantaa etenpäin' - niin tulee sellaisia hykerryttäviä tilanteita, joissa asiat osuvat, juuri niin kuin pitää; jokin asia, mikä oli jollakin hetkellä 'tehtävä' näyttää todellisen merkityksensä vasta aikojen päästä. Joskus käy näitä juttuja, että ajattelee jotakin ihmistä ja se sitten ilmaantuu tai ottaa yhteyttä. En pidä tätä minään huuhaatouhuna, vaan mielen kehittymistä sillä tavalla, että antaa asioiden tulla...ranskaksi sanottaisiin 'lâcher prise'

inkivääri kirjoitti...

Uskon. Tuntuu, kuin olisi jokin erityisen herkkä työväline, jota välillä tulee kuunnelleeksi, välillä ei. Toisinaan se huutaa viestinsä niin kovaa, ettei sitä voi ohittaa. Mutta siellä se on, se jokin.

Matroskin kirjoitti...

Tietysti, tuollainen on totta. Samoin keijut ja maahiset. Lapsille opetan, ettei kummituksia ole kuin saduissa, vaikka itse uskon niihin. En halua säikytellä lapsia. Useinhan juuri lapset kokevat paljon tuontapaisia asioita, ovat vielä herkkiä aistimaan.

"M'man" kirjoitti...

Kuva on hauska. Hetken mietin ja tuli mieleen. Sinulta puuttuu vain kadet molempien korvien paalle, ja naytat Edvard Munchin Huuto - maalauksen huutavalta hahmolta. ;o)

Mielenkiintoista luettavaa tama, kuten kommentitkin.

katriina kirjoitti...

Uskon kyllä, että asioita voi tietää etukäteen, mutta se vaatii herkkyyttä huomata ja uskoa. Joskus nuorena nostin lankapuhelimen luurin soittaakseni ystävälle, joka oli langan päässä jo valmiina, puhelin ei ollut vielä ehtinyt soida. Aina välillä vaan tietää, kuka soittaa tai mitä seuraavaksi tapahtuu. Tai alkaa ennakoida tulevaa taulunpakkaamisesi tavalla. Se on jotenkin niin luonnollista.

hekku kirjoitti...

Pakko vielä kommentoida toisen kerran..
Näin jokin aika sitten unta, jossa purkasin eteisen lattialla pakettia. Tytöt odotteli innoissaan vieressä nähdäkseen mitä paketista paljastuu. Kerroin samalla kun käärin aarteita näytille, että ostin neljän taulun sarjan jossa on kaikki vuodenajat. Taulut oli ihan erikokoisia ja yhdessä oli lehmä.

Ymmärrät varmaan jos vähän haukoin henkeä kun silloin seuraavan kerran menin toiseen blogiisi..

violet kirjoitti...

Papi: Sinänsä hassua että uskon tällaisiin asioihin, koska muuten olen hiukan sellainen "uskon vasta kun näen". Mutta johtuisko uskominen siitä, että olen nähnyt?

Helmi Junika: "Jostain syystä minä varon antamasta itselleni lupaa kokea, nähdä ja tietää." Tiedätkö itse syyn tähän varomiseen?

Sari; antakaamme asioiden tulla jatkossakin!
Mun mies nauroi kun kerran sanoin autossa että hei, ei ajeta tuota kautta, mennään vaihteeksi toista reittiä. Tuntui että niin on hyvä tehdä. Olikin, sillä tavanomaisella reitillä oli iso ketjukolari. Mistä sen tietää vaikka me olisimme olleet siellä myös? Kolarin nähtyään hiukan vähemmän naureskeleva mieheni totesi että vaimon oikkuihin kannattaa joskus luottaa.

Inkivääri: Samaa mieltä.

Matroskin: keijuista ja maahisista ei havaintoa, mutta se ei tarkoita etteikö niitä voisi olla. Niitä on niille jotka niihin uskovat. Minä uskon kummituksiin.

M’man: Kommentit nimenomaan ovat mielenkiintoisia. Tuli tunne etten ehkä olekaan ainut "sekopää" tämän asian kanssa.
Juu, ehta Huutohan se. Kuvaaja pyysi Shining -ilmettä kylläkin;-)

Katriina: Luonnollista hyvinkin.
Luurijuttu käynyt mullekin.

Hekku; Tuo on juuri hyvä esimerkki siitä mitä ajan takaa! Siis mistä ihmeestä olisit voinut aavistaa että tuuppaan blogiini jonkun lehmätaulun - ja kuitenkin olit sellaisesta saanut viitteen.

Pikkujutut kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus samoin kuin kommentit.

Äitini puolelta meillä koko suvussa on enneunien näkijöitä ja intuitio on todella herkässä.Luulin jo pitkään että minulla ei ole mitään kykyjä mutta mihin sitä geeneistään pääsee ;)

Telepatia toimii joidenkin kanssa uskomattomalla tavalla vaikka ei tuntisi toista juuri ollenkaan.

Jännää on myös se, että joissakin asunnoissa missä olemme asuneet, on tuntunut hyvältä, toisissa taas on ollut vieraampi olo tai olo että pois olisi hyvä päästä.

Välillä tulee myös hassuja fiilareita kuten nyt on sellainen olo,että on mentävä hissukseen ja varpaillaan,huohtaa voi vasta ensi viikolla..

violet kirjoitti...

Pikkujutut: äiti on kertonut yhdessä paikassa kokemastaan vahvasta ahdistuksen tunteesta. Syy selvisi hänelle myöhemmin. Sen enempää asiasta kertomatta en ihmettele pahaa oloaan sen kuultuani.

Minulla oli tässä yksi päivä hyvin vahvasti sellainen olo että mieheni on täällä kotona minun kanssani, vaikka näin omin silmin miten hän lähti viemään poikia kouluun. Tuo läsnäolon tunne oli niin vahva, että muutamaan kertaan huutelinkin häntä että joko menit tai että tulitko käymään?...
Vietyään pojat kouluun hän sitten tuli takaisin hakemaan salkkunsa missä on työpapereita, avaimet, puhelin - oli siis unohtanut "itsensä" kotiin.

Anioni kirjoitti...

Näytät tosi kauniilta kuvassa, vaikka se ei ehkä ollutkaan senkertaisen poseerauksen tarkoitus :)

Minäkin uskon telepatiaan ja muuhun, muutaman kerran itsekin jotain pieniä juttuja kokeneena.

Mutta yksi asia, joka minua pelottaa, on se, että vara-anoppini on nähnyt jo vuosia saman kuulemma todentuntuisen enneunen (siis useampaan kertaan): minä olen joskus vielä raskaana ja synnytän toisen lapsen. Sellaista kun en ole suunnitellut, enkä pahemmin toivokaan. Siksi pelottaa, kun tämän ihmisen aikaisemmatkin todentuntuiset unet ovat joskus teutuneet...

Nunnu kirjoitti...

Minua aina väliin huvittaa, kuinka hirveän moni omaa mielestään "kuudennen aistin", kyvyn aavistaa tulevia, saa etiäisiä jne. Jos niin moni todella olisi ennaltanäkijä, ilmiötä tuskin pidettäisiin mitenkään kovin ihmeellisenä. Suoraan sanoen, pidän tätä omilla meedionkyvyillä retostamista yhtenä itsekorostuksen muotona.

Mitä ammattimaiseen ennustamiseen tulee: Ihmiset kuulevat mitä haluavat kuulla. Tähän perustuu esimerkiksi kuolleiden omaisten rahastaminen ennustajanpalveluilla, "olet hiljattain menettänyt läheisen" jne. Ennustajilla on lähinnä tarkka silmä, ihmisestä voi päätellä aika paljon ihan katsomalla.

violet kirjoitti...

Nunnu: tulihan se sieltä - ja hyvä että tulikin. Vastaveto, epäuskoinen kommentti.
Hei, minulle on aivan sama uskooko joku muu siihen mihin minä uskon.
Minä en pidä näitä ilmiöitä mitenkään ihmeellisenä vaan täysin luonnollisena. Siksi se että kerron kokemuksistani ei ole minulle itsenikorostamista.

Eikä minulla mitään kuudetta aistia ainakaan ole. Viisi olemassaolevaakin toimivat miten sattuu.
Ja jos tämä kirjoitus oli retostamista niin...et ole vielä retostamista nähnytkään.

Epäillä saa ja pitääkin. Yhden asian haluaisin epäilijöiltä kysyä: miksi on niin tärkeä todistaa muiden kokemukset huuhaaksi? Voihan sitä olla itse epäilevällä kannalla ja naureskellakin. Suvaitsevaisuutta tässäkin, kiitos.

Minusta kaikilla tulee olla vapaus uskoa juuri siihen mihin huvittaa. Siihenkin, etteivät nämä asiat ole totta.

Enkä minäkään kaikkea usko. Näitä "irtaannuin ruumiistani ja kävin Lapissa" -juttuja (joku julkkis vuosia sitten lehdessä) en usko ellei minulle itselleni tule sellaista kokemusta.

Helmi Junika kirjoitti...

"Jostain syystä minä varon antamasta itselleni lupaa kokea, nähdä ja tietää."

Miksikö? Niin -- en ole oikein varma, koska rajoitan itseäni tämän aihe-alueen suhteen siinäkin mielessä, etten välttämättä halua asiaa analysoida.

Mutta osittain varmastikin siksi, että kaikki mitä näkee ja tietää ei ole "mukavaa". Jos ei ole kuunnellut itseään, on törmännyt ikäviin asioihin ja jälkikäteen ehkä syyllistyykin. Siitä seuraa pienoista vainoharhaisuutta, joka rajoittaa elämää. Kun ei kuitenkaan osaa erottaa mikä on todellista ennalta tietämistä ja mikä on vain haihattelua. Ehkä minulla ei ole uskallusta ja voimavaroja juuri nyt mennä niin syvälle itseeni?

Koen, että näiden asioiden suhteen voi joko herkistää tai vaimentaa itsensä ja minä pyrin säästämään itseäni (ainakin tällä hetkellä).

Merja kirjoitti...

Voi että täällä onkin hyvää keskustelua aiheesta. Ja niinhän se on kuten monenkin muun asian suhteen että on asiaan uskojia ja toisaalla epäilijöitä.

Kerronpa toisenkin tarinan (ei ole pakko lukea jos ei kiinnosta). Olin 6-vuotias? ja kylässä perheen kanssa mummolassa. Leikimme serkun kanssa hiekkakasassa kun käteni alkavat muovata hiekasta pientä kumpua. Serkku kysyy iloisesti: 'Mitä teet?'. Sanon ihan täysin ajattelematta: 'Mustin hautaa.' (Musti on mummon koira ja on myös pihalla). Serkku katsoo minua kummissaan, olen itse vähän hämilläni koska en tiedä miksi niin sanoin. Vierähtää jokunen tovi ja yhtäkkiä kirskuvat jarrut mummon talon takana kulkevalla tiellä. Musti on jäänyt auton alle, pahasti loukkaantunut ja on lopetettava heti.

Kaikki ovat poissa tolaltaan, tietysti. Serkku kertoo muille sisällä mitä olin sanonut ja mummo huutaa: 'Rikkokaa se hiekkakumpu heti!' ja katsoo minua kuin noitaa. Äiti suuttuu (mummo hänen anoppinsa), kokoamme kimpsut ja lähdemme ajamaan kotiin. Oli vähän hiljainen kotimatka. Muistan että sen jälkeen pelkäsin pitkään tuleeko minulle muita näkyjä. Vieläkin kohtauksen muistelu meinaa itkettää.

Jälkeenpäin, aikuisena olen tulkinnut asian niin että olin jonkinlainen välittäjä. Asiasta yritettiin varoittaa minun kauttani, mutta varoitus ei mennyt perille ajoissa/oikeille ihmisille.

Olen aina ajatellut että kukin saa uskoa niinkuin tykkää. Yritän olla asioiden suhteen mahdollisimman avomielinen. Minun puolesta tästäkin tarinasta saa ajatella muut mitä haluaa, minä tiedän kuitenkin että se on täysin totta.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis kuva postauksessa!:)

Kuka osaa selittää mitä viime öinen uneni tarkoittaa. Kaveerasimme siinä Erja ja Mika Häkkisen kanssa ja he lupasivat yrittää yhdessä eteenpäin, etteivät eroaisikaan...:)

Minä olen alkanut nähdä tämäntyyppisiä etiäisiä: Muutama päivä sitten tällä viikolla tein juttua Tukholmasta ja tuli tietenkin kaipaus ko. kaupunkiin. Kun tunnin päästä avasin sähköposti siellä odotti viesti, jossa kerrottiin, että olen voittanut Tukhoman matkat neljälle hengelle eräällä jutullani! Joten parempi nyt vähän miettiä mitä toivoo eikä ainakaan toivoa mitään ikävää kellekään...:) Sain tästä hyvän opetuksen eräällä ulkomaanmatkalla, kun yritin tyrkyttää maitohappobakteereja kaikille reissukavereille kenellä niitä ei ollut itsellään mukana. Kohde oli sellainen, jossa on suuri riski saada faaraon kosto ja tai joku muu ikävämpi matkamuisto. Eräs mies sanoi, että ne ovat akkojen hömpötyksiä eikä suostunut suuhunsa pistämään. Mutisin miehelleni, että toivoisin, että tuolle miehelle tulisi vatsatauti kun niin ylimielisesti asiaan suhtautui. Mutta kuinkas kävikään, mies luikahti reissusta tervein paperein kun taas minä juoksin kaksi seuraavaa viikkoa hotelli helpotuksen puolella. Mies pääsi tietenkin kuittaamaan, että taisi kolahtaa omaan nilkkaan. Sen jälkeen en ole minäkään maitohappobakteereja suuhuni pistänyt eikä ole suuremmasti tarvinnut halailla vessanpönttöä sen jälkeen!

Mielelläni uskoisin, että kaikilla oudoilla äänillä ym. on jokin luonnollinen selitys. Olen kuitenkin asunut kaksi vuotta Turun puolessa talossa, jossa oikeasti kummitteli. Emme olleet vielä puhuneet havainnoistamme perheen ulkopuolisille, mutta yksi ja toinen kuuli yläkerrasta mystiset askelet, vaikka siellä ei ollut ketään elävää sielua. Askelet noudattivat aina samaa kaavaa: Alkoivat tietystä huoneesta olohuoneen päältä, lähtivät tulemaan portaita ja lakkasivat portaiden keskivaiheilla. Oli muitakin outoja ilmiöitä joita ei näin jälkeenpäin ole ikävä.

Clarissa

Niina kirjoitti...

Hui jännä mitä juttuja! Etiäisiä, kummituksia, ennustuksia.. nousee iho kananlihalle.

Clarissan juttu askelista yläkerrassa -hui!
Ystävälläni on Sami Aaltosen toimittama kirja
"Aavetaloja" ja lainasin sen kerran häneltä, kannattaa tutustua. Kirjassa on vanhoja taloja Suomesta, kummitustarinoita ja kokemuksia asukkailta ja tarinoita menneestä. Kiehtova kirja muttei kuitankaan mikään pelottava.

Liivia kirjoitti...

Minunkin puolestani jokainen saa uskoa sitä mitä huvittaa. Minä uskon mm. vaistooni ja horoskooppeihin, tai siis tähtitieteeseen.
Mutta nämä eivät mitenkään täytä elämääni, edes johdata sitä. Vaikka vaistoani kuuntelen aina, ja se on ollut hyvä se.

Nunnun mainitsemat jutut ovat asia täysin erikseen, kuin mitä Violet minusta tarkoitti. Kun näihin sotketaan kaupallisuus ja huuhaa ja toisten hyväksikäyttö, ollaan jo mettässä.

Tuo kuva on niin hyvä!

violet kirjoitti...

Niin just, eli en minä "näkyjäni" kenellekään kauppaan tai niillä rahasta, kaikki on minulle enkä tod. ole soittelemassa lehtiin että kulkaa nyt on tulossa kolmas maailmansota, minä näin.

Monet uskovat jumalaankin vaikka harva on nähnyt. Saman tyyppisestä uskomisesta tässä minulla on kyse. En voi todistaa vaikkapa jotain ennakoivia tuntemuksiani tosiksi - yhtä vähän kuin joku voi todistaa että ne olisivat huuhaata.

Stardust kirjoitti...

Mitä magiaa, jänniä tarinoita.. huih! Luulen ajattelevani asioista vähänkuin helmijunika. Syynä säikky luonne? Ja asiaa sivuten, mulla on ensisivuilla luvussa Coelhon Portobellon noita.. Niin, ja kuvasi on kaunis!

Kottis kirjoitti...

Minä vietän hyvin vilkasta unielämää, jotkut unet tulevat vastaan oikessa elämässä, useimmat eivät.
Nuoruudesta tulee mieleen yksi uni, jolle aamulla äitini kanssa naurettiin, koska olin juuri päässyt töihin kehystys- ja kultausyritykseen ja olin onneni kukkuloilla. Näin nimittäin unta, että työskentelin sinisten mappien parissa isojen hyllyjen välissä, jossain toimistossa. Ei mennyt edes kuukautta kun tosiaan olin sinisiä standardimappeja järjestelemässä erään yrityksen tietopalvelussa. Unelmatyöpaikastani irtisanottiin kaikki työntekijät kertaheitolla.

Suhtaudun vakavasti tuntemuksiini ja pidän tuntosarvia korkealla. Vanhemmiten olen oppinut yhä enemmän luottamaan tuntemuksiini, mutta enpä niistä juuri muille huutele.

Lea kirjoitti...

Hervoton kuva!! Ihana!! Mutta asiaan. Tänään kaupassa muistin, että hammastahna on loppu. Päätin, että ostanpa kerrankin kaksi tuubia kerralla, vaikka se on semmosta yhtä vähän kalliimpaa tahnaa. Illalla kotona poikaystäväni sanoi ajatelleensa aamulla hampaita pestessään (minä nukuin), että voi kun Lea ostais tänään tätä hammastahnaa ja ottais kerrankin kaks tuubia kerralla. :)!

Mutta vakavasti ottaen, me ihmiset emme oikeasti tiedä tästä maailmasta paljonkaan asioita. Mitä esimerkiksi on aika? Kellokaan kun ei taida kertoa muuta kuin kellonajan. Mikä on "totta", mikä "epätotta"? Mitä henkisiä kykyjä meillä onkaan? Uskon siihen, että jotkut meistä ovat herkempiä aistimaan asioita, tai ehkä vain sattuvat olemaan vastaanottavaisempia erilaisille ilmiöille, joita tiede ei osaa selittää. Tiedekin on ihmisen tekoa, ja emme totisesti tiedä tai osaa mitata vielä kaikkea!!

Itse olen kokenut, samoin kuin äitini jo monia, monia vuosia, todella vavisuttavia asioita esim. juuri unien kautta. Aina ne eivät naurata, mutta ihmeellisen hienoa se kuitenkin on. Ja ihan sama mitä muut ovat siitä mieltä.

Aihe on mielenkiintoinen, totisesti!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, pakko on minunkin kommentoida, on niin mielenkiintoinen aihe!

Suvussamme on myös näitä ns kykyjä ja äitini näkee ainakin enneunia jotka myöhemmin ovat toteutuneet. Yksi esimerkki: hän näki unen jossa aikaisempi kotitalomme syttyi tuleen, lattianrajasta. Tästä noin viikon päästä talomme tosiaan paloi maan tasalle..ehkä häntä yritettiin varoittaa mutta eihän tuollaista voisi uskoa että tosiaan tapahtuu..? Ja aikaisemmin ennen unen näkemistä hän oli toivonut hartaasti että pääsisi asumaan toiseen paikkaan..joten saa tosiaankin olla varovainen mitä toivoo!
Itse koen myös näitä ns. etiäisiä (?),joita tapahtuu aika usein.

tanja kirjoitti...

Aiheesi on kutkuttava, se herätti sekavan ajatuksenjuoksun. En malta olla kommentoimatta, mutta en taida osata kirjoittaa ajatuksiani kyllin selkeästä tähän. Ihan suoraan en kommentoi noihin etiäisiin ja muihin yliluonnollisena pidettyihin kokemuksiin, mutta jotain, joka liittyy aiheeseen mielestäni. Uskominen mihin tahansa ei luonnollisestikaan ole yksiselitteinen juttu. Itse olen skeptinen lähes kaikkea ei-tieteellisesti selitettävää kohtaan, en totaalisen kieltäytyvä, mutta ennakkoluuloinen. Minusta on luontevaa ajatella, että tieteellisin menetelmin saadaan luotettavinta ja yleisintä tietoa ilmiöistä. Tieteellinen tutkimus on luonteeltaan lähes aina niin systemaattista ja tiedeyhteisön kritiikille avoin (ainakin ihannetapauksessa), että tieteellinen tutkimus selittää tarkemmin ilmiöitä kuin kokemukseen perustuvan tieto. Mutta toisaalta ajattelen, ettei tieteelläkään ihan kaikkea voida selittää. Ja on jotenkin säälikin, jos elämästä katoaa kokonaan mystinen, intuitiivinen tai kokemuksellinen puoli sen vuoksi, että tieto korvaa kokemuksen ja tunteen. Mä aina ihailen eläinten vaistonvaraisuutta. Ja ajattelen, että ihmisessäkin olisi potentiaalia intuitioon ja vaistonvaraisuuteen paljon enemmän, jos näitä ominaisuuksia saisi käyttää enemmän. En siis ajattele, että intuitio olis mitenkään yliluonnollista vaan selitettävissä psykologialla, evoluutioteorialla tms...

Nykyään tekniikka ja taloudellinen kehitys lellii meidät ihan pilalle. Mä, ehkä vähän lapsellisesti, usein ihailen aikaa ennen teollistumista. Sitä, että ihmisten elämää sääteli luonnon kiertokulku ja muut ihmisen toimista riippumattomat asiat. En väitä, etteikö ihminen yhtälailla nytkin olisi riippuvainen luonnosta, totta hemmetissä on, mutta tarkoitan sellaisia arkisia askareita. Arkiaskareiden riippuessa esim. säästä, ihmisen täytyy olla enemmän aistit valppaana, että selviää arjestansa. Sellainen olotila ihan varmasti kehittää vaistonvaraisuutta ja intuitiota. Tää on oikea nykyajan pehmoilijan mielipide, mutta väitän, että olen alkanut voida paljon paremmin ja rauhallisemmin jopa intuitiiviemmin (heh), sen jälkeen kun olen aloittanut päivittäin liikkumaan metsässä. Enkä edes missään korpimetsässä, vaan ihan kaupunginlaidalla metsässä. Mä uskon että päivittäiset luontohetket lisäävät minun herkkyyttä, ja saavat ajatukset pois oman navan ympäriltä. Metsässä olen enemmän aistieni armoilla kuin kaupungilla tai kotona.

Sen olen kyllä huomannut, että joskus on viisainta luottaa vaistoonsa. Sitä taitoa haluisin kehittää itsessäni enemmänkin. Ja toivoisin, että sellaiselle taidolle/kokemukselle myös opittaisiin antamaan arvoa enemmänkin, järjellisyyden rajoissa tietenkin.

violet kirjoitti...

Tanja: Amen! Siis kiitos. Oli todella hyvä kirjoitus.
Minussa on kieltämättä myös jossakin määrin sitä "vaadin tieteellisen todistuksen" -ihmistä. Ajattelen toisaalta kyllä myös niin, että on hyvä olla asioita, jotka vain "ovat", joita ei olisi tarve selittää, jotka voivat auttaa ja tuoda lohtuakin.
Uskonto on yksi sellainen. Sitten nämä asiat, joista tämä kirjoitus oli. Ajattelen että jos joku tuntee kokeneensa ihmeparantumisen Lourdes’ssa niin mieluusti annan hänelle sen riemun - oli parantuminen sitten tosiasia tai ei. Jos usko siitä parantumisesta auttaa juuri tuota ihmistä niin asiahan on vallan mainio. Miksi siihen mennä vaatimaan todisteita.

Ja kun joku näkee unessa että kuollut tulee tuomaan viestin että kaikki on hyvin..luultavasti kyseessä on vain psykologialla selitettävä ilmiö; sureva tarvitsi lohdutusta ja alitajunta antoi sen.


Toinen kappale kirjoituksessasi on oikein erityisen totta. Juuri noin ajattelen minäkin.

Kun kirjoitin tämän arvastin että tulee paljon kommetteja> Tämä on tosiaan aihe, joka kutkuttaa mielikuvitusta ja herättää tunteita. Eikä sitä ole ihan helppo auki kirjoittaa ymmärrettävään muotoon, oli mitä mieltä hyvänsä.

Vilijonkka kirjoitti...

Minä tulen lappilaisesta noitasuvusta. Meillä tiedetään sairaudet, yllättävät kuolemat, lapsen ongelmat...etukäteen tai samanaikaisesti. Omia kokemuksiani kutsuisin aavistuksiksi, mutta joskus olen miettinyt voimakkaampien sanojen käyttöä.

Ruumiista irtautumiseen uskon, sillä molemmat kummitätini ovat sairasvuoteillaan sen kokeneet. Mitä syytä heillä olisi juksata?

Ufoihin en sentään usko, enkä marssilaisiin, mutta meissä ihmisissä tuntuu olevan uskomattomia voimia, jos vain kuuntelemme itseämme.

MetsienMamma kirjoitti...

Jokaisella meistä on intuition lahja. Siitä on vain saatu jotenkin aikaiseksi aikojen saatossa taikauskoista höpöhöpöä. Kun avaa itsensä maailmalle, usein juuri silloin alkaa itsekin nähdä, tietää ja kuulla. Ja kun tarpeeksi kauan tietää ja kuulee, näkee ja uskaltaa uskoa noihin tuntemuksiin, siitä tulee hiljalleen arkipäivää. Itse en ole vielä siinä vaiheessa, mutta hyvällä vauhdilla etenemässä telepatian ajatusviidakossa. Avannut itseni muille ;)