tiistai 3. maaliskuuta 2009

Selfportait Tuesday


Tänään tuntuu tältä (ks. ed. postaus).
Ihan kuin olisin tuossa hiukan pääni yläpuolella, hiukan itseni ulkopuolella.
Onneksi tämä ei varmaan kestä edes huomiseen.
On vaan niin outoa kun on tehnyt viikon aivan eri juttuja kuin normaalisti.
Palautuminen oma-minäkseni vie pienen tuokion.

13 kommenttia:

satu kirjoitti...

Kiitos tästä blogista! Nautin aina jutuistasi, ne ovat aivan mahtavia! Tämänpäiväinen omakuva naurattaa mukavasti. Hiihtojuttu oli "opettavainen", omat lapset ovat hieman nuorempia, ja hiihtomatka on vielä tekemättä, ehkä sitten ensi vuonna.

Talvikki kirjoitti...

Se kohtaus jossa Julianne Mooren henkilöhahmo tuijottaa peiliin ja pitkän hiljaisuuden ja itsensä kokoamisen jälkeen vastaa kaiken olevan ok - uskomaton lataus sellaisessa hetkessä, jossa ei sanota juurikaan mitään.

Tunnit ovat kirjana ja elokuvana yksi suosikkini. Vaarallinen sellainen - melankolia ja harmaansävyt ovat niin mukanaan vieviä. Kauniita.

Kuvasi tavoittaa sen toiseuden - läsnä, muttei kuitenkaan.

Liivia kirjoitti...

Tiedän tunteen.
Itse yritän juuri palautua minäkseni neljän tunnin pakkopilkin jälkeen...

pikkujutut kirjoitti...

Tuttu tunne.

Tanaan olen sisuksissani, mutta pahoin pelkaan etta samainen tunne kolahtaa viela ennenkuin tama viikko on pulkassa.

Punamulta kirjoitti...

Hih, tämänpäiväinen omakuva menee "yli hilseen", hehhh. Mukava kuvakulma silti :)))

leena kirjoitti...

Hyvä omakuva, tykkään :)

marika kirjoitti...

Nyt vasta hoksasin - pamautta kiinni se kirja... omakuva on kyllä puhutteleva...!

Katilein kirjoitti...

Tiedän tuon tunteen. On vähän niin kuin vielä lomatunnelmissa ja kaikkia lomamuistoja täynnä ja sitten taas toisaalta arjessa, kun on kaikkea huushollattavaa sun muuta. Sitä on välitilassa siis.

Olina kirjoitti...

Mutta silloin kun on vähän oman pään yläpuolella, ja tunne on lepattava ja irrallinen PITÄÄ lukea Tunnit. Ja sitten katsoa Tunnit. Ja sitten voi lukea vielä Mrs. Dallowayn. Ja kulkea päämäärättömästi huoneiden väliä.

Elisa kirjoitti...

Minäkin tiedän tunteen, stiä on kuin välitilassa. Mulla menee matkan jälkeen omaksi minäksi palautumiseen monta päivää. Ikään kuin "sielu" ei pysy pään perässä...tulee omia teitään sitten kotiin =)

Linnea kirjoitti...

Tunnit on NIIN hyvä - kirjana ja elokuvana! Jatka vaan lukemista, ei siitä vahinkoa voi olla.
Joskus on hyvä tehdä arjenstaan ja rutiinistaan poikkeavia asioita. Silloin näkee oman elämänsä jotenkin matkan päästä. Uskon, että se auttaa arvostamaan tavallista arkea ja samalla antaa siihen jotakin uutta. Ja kun on välillä oman päänsä yläpuolella, voi ihailla itseään ;-)

Nuttula kirjoitti...

Mielettömän hienoja maisemia alla olevissa postauksissa! Koko loma kuulosti tosi onnistuneelta, olen lukenut raporttejasi jo moneen otteeseen. Kiitos nojatuolimatkasta :) Pikaista palautumista, ottaa oman aikansa palata arkeen.

violet kirjoitti...

Satu: hauska kuulla että tästä saa lukijatkin jotakin!

Talvikki: hyvin on jäänyt mullakin mieleen tuo kohtaus.
Menen toisinaan niin mukaan elokuvien tai kirjojen tunnelmiin että kyllä, kyllä ne voivat olla vaarallisiakin. Ainakin mielenterveydelle - puhumattakaan yleiselle viihtyvyydelle.

Liivia: ai kauhee...pakkopilkki voittaa pakkotanhunkin. (melkein.)

Pikkujutut: kuten tiedämme tuo tunne nimenomaan kolahtaa. Saattaa tulla kirkkaalta taivaalta enkä aina edes ymmärrä syytä.

Punamulta: no hiukan yli hilseen, ehkä.Ei ollut helppo ottaa kun kädet tuppaa loppumaan kesken.

Leena: kiitos.

Marika; kiitos sinnekin!

Katilein: yritän selittää että olen levoton kun "en osaa tarttua taas arkeen". Yritän olla huomaamatta että se voisi olla jotakin muutakin.

Olina: niin sitä sitten kai pitää.
Ja kulkea taas.

Elisa: sitä odotellessa...sielua meinaan.

Linnea: minusta tuntuu että lomalta palaaminen ei auta minua tippaakaan arvostamaan arkea, pikemminkin huomaamaan sen säälittävät yksityiskohdat, rutiinit ja sellaiset.
En ole myöskään maalannut mitään pitkään aikaan ja taas tuntuu etten koskaan enää pystykään.
On kai vaan pakko ennen kuin sanon tuon ääneen ja siitä tulee totta.

Nuttula; oli se upea paikka.
Katselen kuvia itsekin vähän väliä.