tiistai 31. maaliskuuta 2009

Selfpotrait Tuesday



Olen kaupunki-ihminen, kyllä vain. Olen aina asunut kaupungissa. Pienessä, keskikokoisessa tai suuressa, mutta aina kaupungissa. Joskus kaupungin reunalla, laidalla, mutta kaiken sen ulottuvilla. Kaupungin ilojen ja harmien ulottuvilla.

Joskus mietin: entä jos?
Millaista se olisi, viihtyisinkö? Mahtaisinko tylsistyä, jäisikö jotakin puuttumaan?
Olisinko valmis vaihtamaan ja mitä kaikkea se antaisi, mitä ottaisi?

Entä sinä?
Oletko kaupunkilainen vai katsotko kernaasti maalaismaisemaa?
Ehkä jotakin siltä väliltä?

60 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Kaupunkilainen ehdottomasti. Kaupunki saa olla pienikin, mutta palveluiden täytyy olla kyllä lähellä.

Olen myös sisäilijä. Ulkoilu on minulle enemmän pakkopullaa jota joutuu lasten kanssa tekemään, vain satunnaisesti se on kivaa.
Kesällä tietenkin kyllä helpompaa kuin talvella :)

Linnea kirjoitti...

Kaupunkilainen! Lomailenkin mielelläni kaupungissa. Perin pari vuotta sitten kesämökin maalta enkä oikein osaa olla siellä... Ehkä vielä opin.

Tiina Tee. kirjoitti...

Käytiin tästä aiheesta pitkä keskustelu juuri yhden uuden tuttavuuden kanssa...

Minä viihdyn kaupungissa, jos kaupunki on tarpeeksi iso. Suomesta kelpuuttaisin oikeastaan vain Helsingin. Sen liepeilläkin on ihan ok. Ja toinen vaihtoehto ison kaupungin tilalle on sitten pikkuinen kylä, jossa ovea ei tarvitse lukita kuin ehkä yöksi [jos silloinkaan muistaa]. Olen ehkä ääripäiden ihminen.. sellainen "keskikokoinen kaupunki" ei houkuttele ollenkaan. [eli nyt kun näin sanon niin sellaiseen varmasti joskus päädyn asumaan]

Sooloilija kirjoitti...

Kaupunkilainen täälläkin. Nyt asun kaupungissa, ja yleensä aina olen asunut sen laitamilla.
Jossain vaiheessa kun lapset olivat pieniä haaveilin omakotitalosta ja syrjässä asumisesta, mutta huomasin, että pitäisi olla VARAA asua syrjässä, jotta sieltä pääsisi liikkeelle. Nyt en omista autoa, enkä tarvitse bussiakaan kulkemiseen, pyörä riittää!

Ja elokuvateatteri on parinsadan metrin päässä.

Joskus mietin paluuta lapsuudenaikaiseen pieneen kotikaupunkiini, mutta aina totean, etten sittenkään lähde pikkukaupunkiin enää takaisin, kun kerran sieltä olen lähtenyt..

Liivia kirjoitti...

Täällä kaupunki-ihminen, joka asuu maalla. Se on antanut paljon ja on myös ottanut vähintään yhtä paljon. On selvää, että palaan kaupunkiin jonain päivänä, mutta nämä kokemukset ovat olleet myös ihania ja kokemisenarvoisia.
Kunpa oliasi varaa kumpaankin, kaupunkikämppään ja maalaistölliin. Olisi elämä balanssissa.

Omakuva on UPEA!

mizyéna kirjoitti...

Ehdottomasti kaupunkilainen.
Maalta haluaisin vain loma-asunnon mutta kokonaan en viihtyisi.

Rouva Nordman kirjoitti...

Kaupunki ehdottomasti! Asuin lapsuuden ja osan nuoruuden maalla ja se riittää, kiitos!

Kesällä viihdyn silloin tällöin mökillä, mutta tuntuu kivalta palata tänne oman pikkukaupungin keskustan liepeille. Tästä on kävelymatkaa keskustaan noin viisi minuuttia. Kotini on rauhaisalla paikalla, vaikka onkin melkein keskustassa. Huippusijainti siis.

Joskus haaveilen asuvani saaristossa, mutta luulen että talven tultua luikkisin häntä koipien välissä takaisin kaupunkiin.

serenissima kirjoitti...

Kaupunki-ihminen. Ihan maalla asuminen olisi kauhistus varsinkin talvella pimeässä. En pidä autoilusta. Lasten kanssa ei ihan ydinkeskusta sovi, nyt kompromissina 3 km keskustasta niin että on takapiha ja rauhallinen ympäristö, mutta voi vielä pyöräillä kaupungille. Unelmana oma talo ja piha kaupungin keskustassa. En usko, että toteutuu...

Margarita kirjoitti...

Kiva aihe! Minäkin olen kaupunkilainen. Ajatus asumisesta keskellä peltoja ja metsiä hieman ahdistaa. Minulla on turvallisempi olo kaupungissa kerrostalossa, tai vähintään ainakin rivitalo-/townhouse-tyylisessä talossa, jossa naapurit ovat lähellä. Tykkään käydä maaseudulla ja nauttia sen luonnosta, mutta pysyvästi haluan asua kaupungissa - pienikin sellainen kelpaa minulle. Minulla on sama, itselleni hieman outo, haave kuin Katileinilla; asua saaristossa ja viettää leppoisaa merielämää. Minäkään en varmaan kestäisi edes syksyä siellä...

Celia kirjoitti...

Kaupunkilainen minäkin, mutta olen aika kranttu kaupungin suhteen. Asuin muutaman vuoden Lahdessa, ja se ei minulle oikein kaupungiksi kelvannut.
Tykkään että kaupungista löytyy raitiovaunuja, puistoja, vanhoja rakennuksia, ihmisvilinää, elokuvateattereita, joissa näytetään muitakin kuin amerikkalaisia elokuvia ja pieniä erikoiskauppoja pitää kans olla.

Kaunis mystinen omakuva, tykkään!

violet kirjoitti...

Kaavoihin kangistunut: tämä on mielenkiintoista. Aloin nimittäin heti ajatella: mitä on "lähellä" ja sitäkin, minkä kokoisesta kaupungista puhutaan kun puhutaan "pienestä kaupungista".
Huomaan näiden asioiden olevan kovasti suuhteellisia!

Linnea: Ei siellä ainakaan pakolla kannata kai olla. Ehkä saat jonkun "herätyksen" asiaan jossakin vaiheessa. Ehkä et ja se oli sitten se.

TiinaTee: Usein sanotaan ettei Suomessa ole kuin yksi kaupunki, Helsinki. Sitten taas jos sitä vertaa maailman suurkaupunkeihin niin kovin kylältä tuntuu sekin.
Mielenkiintoista onkin: mitkä ovat ne asiat jotka tekevät kaupungin? Enkä nyt tarkoita vain termien suhteen.


Sooloilija: toiset haluavat takaisin lapsuudenmaisemiin, toiset eivät mistään hinnasta. Mielenkiintoista sekin!

Liivia: ymmärrän hyvin kantasi. Kumpa olisikin mahdollista.
Kuvan otin kun tarvitsen oikeasti nyt suojainta kun hion hyllyä.
Olkoon se samalla symboli kaupunkien saasteista...

Mizyena; taitaa olla melko yleinen mielipide tämä (?)

Katilein: niin, voisi olla että haave ei sitten olisikaan sitä mitä halusi. Mutta voisihan se ollakin!Riippuu tietysti miksi haluaisi vaikka juuri sinne saaristoon.

Serenissima: Miksi ydinkeskusta ei käy lasten kanssa? Kun ajattelen monia Suomen kaupunkeja niin niiden ydinkeskustatkin ovat kovin maaseudunomaisia. Vähän ihmisiä, vähän liikennettä, luontoakin.

Minna kirjoitti...

Ehdottomasti maalainen! Olen maatilalta kotoisin ja kaikki rakkaat lapsuusmuistot olen kokenut maalla. Olosuhteiden pakosta asuin kaupungissa kauan, mutta nyt pääsimme muuttamaan maalle viime syksynä. On ihanaa lämmittää leivinuunia, päästä keväällä laittamaan pihaa, kasvimaata ja samoilla pitkin metsiä. Lapsillakin riittää turvallista temmellyskenttää. Vanhin pääsi pieneen kyläkouluun (numerot nousivat heti kohisten).
Olen oppinut nauttimaan kiireettömyydestä, vaikka olenkin ollut levoton sielu. On kuin olisin palannut pitkältä matkalta kotiin!

Anonyymi kirjoitti...

Maalainen maalla ja mieluusti! :D
Omakotitalo lähes 500 m2, tonttia riittää, metsää takapihalla kilometritolkulla, viljapellot aukeavat etupihalla. Lähimpään (pikku)kauppaan 7 km, mutta kyläkoulu ihan kilsan päässä (n.50 oppilasta) Toisaalta Turkuun vain vajaa 30 km, ajaa puolessa tunnissa. Auto pitää olla, mutta muuten ajattelen ekologisesti. En hingu leffaan, teattereihin, turhan usein ostoksille. Mutta sitten kun menen (n. kerran/kk) niin nautin! Tykkään touhuta pihalla, jutella joskus harvoin ohikulkevien kanssa, lapsi viihtyy myös. Koirat voi päästää pihalle vapaasti. Tykkään sienestää, marjastaa, kulkea metsässä. Viimeaikoina on tehty ensi vuoden polttopuita, ei tarvitse tuhlata öljyä. Käymme töissä omassa kunnassa. Emme paljon matkustele, keväästä syksyyn mökkeillään meren rannalla. Tykkään elämästäni tosi paljon, vaikka töitä riittääkin enemmän kuin kerrostaloasuessa. Toisaalta sitten taas on kiva kurkistaa muiden maailmaan näin blogien välityksellä..! :)

Paevi kirjoitti...

Maalta tullut kaupunkilainen
Maalta piti päästä pois heti kun se vaan lukion jälkeen oli mahdollista.
Luulen että olen liian kärsimätön asumaan enää maalla, en tosin tiedä varmaksi

noja kirjoitti...

Olen kernaasti maalainen. Maa-laine. Maan-laine. Maan-alainen.
Niin, kaupunkiin kaihoan joskus, mutta tuskin asumaan. Joskus kyllä katson kaunista kaupunkilaista porttikongia tai sisäpihan idyllistä pilkahdusta miettien minkälaista se olisi... puikahtaa nopeasti paikasta ja tunnelmasta toiseen ja olla sykkeessä.
Mutta sitten satunnaisten pitkien kaupunkipäivien jälkeen tajuan olevani toivottaman maalainen. Jakomielitautisesti ahdistun samoista asioista joita tietyllä tapaa kaipaan tai tunnen joskus jääväni paitsi: runsaasta tarjonnasta niin ihmisissä kuin tapahtumissa.
Näen kotoani kauaksi ja ajoittain voin kääriytyä täydelliseen hiljaisuuteen. Minulla on oma 'lääni'. Se kaikki vaikeasti määriteltävä mikä jää puuttumaan on ajomatkan tai nettiyhteyden päässä. En jaksa provosoitua väitetystä maalaiselämän superepäekologisuudesta vaan vannon erilaisten asumiskulttuurien nimeen.
Veikkaan, että sinä Violet, et tylsistyisi maalla, koska sun mielenmaisema vaikuttaa sellaiselta. Maalaisuus sopii itseään pelkäämättömille.
Eikä tämä ollut mikään provo vannoutuneita kaupunkiasujia vastaan.

violet kirjoitti...

Margarita: tämä käy mielenkiintoiseksi! Minulle ei nimittäin tule mieleen maalla-asumisesta pellot ja metsät ollenkaan. Huomaan ajattelevani aivan eri näköistä maisemaa.

Celia; ihan hyvät kriteerit sille mikä auttaa sua viihtymään!

Minna: olen iloinen että tuli tällainenkin tähän väliin. Vertailun vuoksi;-)
Minusta on kiva kuulla erilaisia näkökulmia.

Anonyymi: ymmärrän hyvin että viihdyt. Useassa kohdassa ajattelin "oih!"!

Paevi: minä en ole koskaan voinut valita, päättää että asuisko sitä nyt maalla vai kaupungissa. Minusta tuntuu että se on hyväkin, sillä en varmaan osaisi edes päättää.

Noja: ihanaa sanaleikittelyä.
Hyvä kirjoitus. Kyllä minä tavallaan näkisinkin itseni aivan helposti jossakin maalla - kunhan se olisi KUNNOLLA maalla. Välimalli ei kävisi, luulen.
Olisi maalla, mutta missä maassa..?
Kas....onneksi en voi päättää.

Inkivääri kirjoitti...

Maalainen kaupunkilainen - vai voiko semmoisia otuksia ollakaan? Asun maalla, mutta muutin tänne vasta yli nelikymppisenä asuttuani siihen saakka kaupungissa tai ihan kaupungin laitamilla.

Mökiltä alkoi olla kurjempi palata kotiin ja mökille lähtöä aina odotti - niinpä muutimme maalle enkä ole katunut päivääkään. Täällä on kaikki mitä tarvitsen - tilaa ympärilläni, metsää, peltoa, tietä, puutarhaa, omaa rauhaa enkä kaipaa kaupungin haittapuolia.

Kaupungissa on kuitenkin paljon hyvää ja aina mukava käydä, lomailemme useimmiten kaupungissa ja siellä on teatterit ja konsertit, kaupat, kahvilat, ihmiset lähellä.

Mennessäni kotikaupunkiini tunnen palaavani kotiin, siellä on tutut kadut ja kaupat, siellä on tuttu tuoksu ja ilmapiiri, siellä on aina hyvä olla. En kuitenkaan niin kotiin, että haluaisin jäädä sinne kokonaan.

Isot kaupungit ovat mukavia lomakohteita, mutta niissä en voisi kuvitella asuvani, pikkukaupunkiin voisin vaikka muuttaa jossain vaiheessa, jos vaikka terveys pettää tai jotain. Jollei petä haluan viettää loppuelämäni täällä järven rannalla, omassa puutarhassa...

Puisto kirjoitti...

Olen kumpaakin, mutta taitaa tuo vaaka inaksen kaatua loppuviimeksi kaupunkilaiseksi, mutta ei suurkaupunkilaiseksi koskaan.

Maalla asumisessa kaikkein eniten varmasti haittaa se kulkeminen. Siis auto pitää olla jos julkiset ei kulje läheltä tai kulkevat kerran tunnissa. Metrin päässä ei palvelujen tarvitse olla, mutta tykkään, kun asioita voi hoitaa jalan tai pyörällä.

Mehän vietetään kesäisin aikaa mökillämme, joka on siis ikivanha talo vailla sähköä ja lähin bussipysäkki on 10 km:n päässä. Viihdyn siellä ihan älyttömän hyvin ja siihen elämään tottuu nopeasti. Mutta ilman omaa autoa olisi kyllä aika mahdotonta siellä olla.

On meillä pyörätkin siellä, mutta niissä on jostain syystä aina kumit puhki.

Kaarina kirjoitti...

Minä olen maalainen, ihan ehdottomasti. Mutta en mikä korpilainen silti. Minusta meidän nykytilanne on loistava: asutaan maalla, metsän keskellä, mutta pieneen kyläkouluun on matkaa vain 300 metriä. Kauppaan on 10 km ja kaupungin (Oulu, eli suomalaisittain suht iso kaupunki) vilskeeseen on matkaa vain 23 km. Täydellinen asuinpaikka! En usko, että osaisin koskaan asua ihan kaupungin keskustassa!

kukkis kirjoitti...

Kaupunkilainen! Maalla on liian yksinäistä eikä kuitenkaan omaa rauhaa. On turvallista, kun naapurin äänet kuuluvat seinän läpi. Omaa pihaa en kaipaa eikä kaipaa lapsenikaan, onhan meillä parveke, talon piha ja ihan vieressä laajat puistoalueet. En aja autoa, joten maalla olisin motissa. Täällä menee ratikka kodin ohi, ja sillä pääsee kaikkialle, jos joskus ei jaksa kävellä tai pyöräillä.

Niin, ja näistä Suomen kaupungeista mulle kyllä kelpaisi Helsingin lisäksi Tampere, vaikkei siellä kuljekaan ratikka :)

Lisäksi olen vannoutunut mökkiläinen, kunhan mökki on kallioisella merenrannalla kuten meidän mökkimme on. Metsää pelkään ja järvistäkään en oikein välitä (tosin ovathan ne kauniita katsella).

Anonyymi kirjoitti...

Olen ollut kumpaakin. Aluksi maalainen, lehmät laidunsivat läheisellä pellolla. Sitten keskikokoisen kaupungin asukas, sitten isomman kaupungin asukas. Nykyään taas maalainen, mutta enää ei näy lehmiä ikkunasta. Palvelut ovat riittävän lähellä, eikä maalla nyt kovin yksinäistäkään ole. Naapurustossa on samanhenkisiä, kaupungissa töissäkäyviä ihmisiä, jotka eivät ole kuitenkaan liian kiinnostuneita naapureiden elämästä :)

Tytti

Jonna kirjoitti...

Olen ehdottomasti jotakin siltä ja väliltä. Rakastan kaupunkia, mutta maalla saa sellaista rauhaa, mitä kaupunki ei koskaan ole minulle tarjonnut.

satu.p kirjoitti...

Saaressa syntynyt ja jo nuorena olosuhteiden pakottamana kaupungin liepeille pois muuttanut. Mutta ehdottomasti maalainen!

Tanja kirjoitti...

Minä en tiedä, ainakaan ehdottomasti, kumpi olen. Olen maalta kotoisin, mutta en maalta-maalta, vaan pikku"kaupungin" taajamasta, mutta lähin navetta oli 300 m:n päässä :) Lukiossa oli ihan selviö, että "minen mihinkään maalle" tahdo jäädä. Muutin Ouluun, ja sitten muutaman vuoden kuluttua Helsinkiin. Helsingissä viihdyn todella hyvin. Mutta täälläkin olen valinnut aina asuinpaikakseni edes pikkuisen "maalaismaisen" ympäristön. Tarvitsen metsää lähelleni, ja olen onnistunut täältä hyvin löytämäänkin aina kodin, josta ei tarvitse kuin kipaista metsäpolulle. Tosin sinnikästä etsimistä se on vaatinut!

Maalla ja pikkukaupungeissa ahdistaa mm. juoruilu. Ihmiset luulevat tuntevansa toisensa ja on ihan yleistä hauskuutta jauhaa toisten ihmisten juttuja selän takana, aina vähän värittäen tietysti - eihän se muuten niin suurta hupia olisikaan. Se on yksi aika painava syy sille, miksi en tahtoisi palata maalle. Hiukan epätavallisesta lapsuudestani ja perhekuvioistani johtuen olen todella kärsinyt tästä. Ja olen kokenut maalla asumisen myös niin, että toleranssi erilaisuutta kohtaan on rajoittuneempi. Koen maaseudun arvomaailman hiukan tasapäistäväksi.

Mutta maaseudun puolesta täytyy sanoa, että luonnon läheisyys (ihan oikea luonnon, eikä tällaisen metsäläntin, johon kaupungissa joudun tyytymään) on selvä etu.

Suomalaisessa maaseudussa paheksun ympäristön karuutta. Minua ahdistaa kaikenlaiset pajukot (pajukkoinho on oikein Pohjanmaatraumani konkreettisin ilmentymä: pajukko, patriarkaatti ja loputtomasti peltoa); huolimattomasti hoidetut pihat; tehomaaviljely, joka tuhoaa kulttuurimaisemat, ja se, että talot ovat niin kaukana toisistaan. Minun maalaiselämähaaveiluni liittyvät lähinnä Keski-Eurooppalaisempaan maaseutuun, jossa on "kaupunkimainen" kylärakenne - talot ja palvelut yhdessä sumpussa. Suomalainen maaseutu näyttäytyy minulle herkästi yksinäisenä. Ja vanhan hävittämisen vimma raastaa sydäntäni suomalaisessa maaseudussa.

Maalla on minusta kauhean kivaa sellainen, että ihmiset poikkevat ilmoittamatta kylään. Sellaista toivoisin enemmän kaupunkiinkin. Minä tykkään ex-tempore meiningistä.

En ole koskaan asunut suurkaupungissa, ja sen haluaisin vielä kokea. Olin pari kuukautta sitten Berliinissä muutaman päivän, ja siitä kaupungista tuli sellainen olo, että saattaisin viihtyä, Tukholma ja Amsterdan ovat myös vakiomatkailukohteitani, niihin palatessa on aina "kotoinen" olo. Rakastan jo Helsingin kokoisessa kaupungissa sitä, että saan kulkea omana itsenäni, rauhassa ihmisjoukossa, eikä kellään ei ole nokan koputtamista olemiseeni.

MaaMaa kirjoitti...

makin olen asunut koko ikani aina kaupungin kupeessa (paakaupungin). pidan itseani enemman kaupunkilais-ihmisena. Pidemman paalle varmaan tylsistyisin maalla oloon, vaikka RAKASTANKIN mokkeilya. Tartten valilla maaseudun hipihiljaisuutta, luontoa, MERTA, mokkitouhuja, aitoa saunaa, pyorailya hiekkatiella (hakemaan posti laatikolta), aamu-uintia (kesalla), kottikarryja ja puukkareita.

violet kirjoitti...

Inkivääri: ajattelen niin että voi aivan hyvin olla mieleltään kaupunkilainen vaikka asuisi maalla - ja tietysti toisin päin. Kun mietin tätä kaupunkilais-maalais -juttua niin nimenomaan keskityn ajelemaan tuota puolta. Todellisuus voi olla muuta.

Olen asunut suurimman osan elämästäni (koko sen ajan kun olen Suomessa asunut) Tampereella. Ottamatta mitään kantaa siihen onko se pieni vai suuri kaupunki vai kaupunki ollenkaan, se on minulle ehdottomasti se tärkein kaupunki Suomessa. Ihan kuin tuntuisi että tunnen sen kokonaan, vaikka moni asia on paljon muuttunut. Se vaan jotenkin tuntuu aina samalta.

Papi: "...jostakin syystä aina kumit puhki"...Niin ne jostakin syystä tuppaa olemaan. Tyhjänä vähintäänkin!

Kaarina: tunnut olevan hyvin tyytyväinen tuohon tilanteeseen. Hyvä juttu!

Kukkis: Minäkin pidän siitä että ympäriltä kuuluu asumisen ääniä. Alakerran miehen perjantai-imurointi esimerkiksi tuo minulle suorastaan kodikkaan olon.
Mökkiä en oikeastaan ole milloinkaan kaivannut. Olen miettinyt johtuisiko se siitä, ettei meillä ole koskaan ollut mökkiä kun olin pieni. En ole tottunut sellaiseen. (Sama muuten saunan kanssa!). Oli yksi paikka jossa oltiin kesäisin aika paljon, muttei se ollut mikään meidän mökki.

Olen elänyt mielestäni hyvin onnellisen kaupunkilapsuuden kaupungin keskustassa kerrostalossa asuen, ja uskon sen vaikuttaneen moniin mielipiteisiini tässä asiassa.

Tytti: sanoit sanan "samanhenkisiä" ja uskon että siitä saat olla onnellinen että sellaisia ovat.

Tanja: voi miten rakastan näitä sinun pitkiä ja pohdiskelevia kommenttejasi. Siis ihan todella ihania!
Uskoisitko että tuo metsän tarve on lapsuudestasi lähtösin? Minulla ei tuollaista ole ja mietin olisiko se tottumuksen puutetta, noin kärjistetynä?
En mulla liioin mitään metsäkammoa ole, muttei liioin mitään kauheeta hinkua sellaista kohtaan.

Tuo mitä sanot suomalaisen maalaismaiseman karuudesta on totta. Tajuan myös millaista ajat takaa kun kuvailet Keski-Eurooppalaista kylää/maalaisseutua.

Miten mulle taas tuli mieleen Göteborg?Kai se on tää kevät;-)
Se oli kyllä minusta ihana kaupunki. Oikea kaupunki, mutta se ihana saaristo ja meri siinä. Ja muutenkin niin vihreä kaupunki. Hyvä ilmasto.

hekku kirjoitti...

Asun keskisuuressa (?) kaupungissa, silti ihan maalla.
Palvelut ovat alle kymmenen kilometrin päässä ja muutaman kerran päivässä menee jopa linja-auto ihan talon vierestä :) Ei tarvi etsiä pysäkkiä, sen kun jää postilaatikon viereen seisomaan..

Olen asunut ihan keskustassa, eikä se ollut yhtään hullumpaa. Kaupungista nautti ihan eri tavalla kun sinne ei tarvinnut lähteä.

En silti vaihtaisi tätä pois. Tonttimme ympärillä on metsää, peltomaisema aukeaa muutaman sadan metrin päässä. Jokikin on kivennakkaaman päässä. Naapurissa on pari ravitallia ja pian alkaa aika kun bongaan ikkunasta päivän aikana enemmän traktoreita kuin henkilöautoja :)

Mua ahdistaa eniten asuntoalueet, joissa talon ympärillä on pari metriä pihaa. Sehän on sama kuin asuisi rivitalossa :) Koska talomme ei ole taajamassa, on tonttikin 7000m2. Siihen määrään mahtuukin sitten jo puutarha, hyötypuutarha (pihamme nähneet voivat vapaasti nauraa!), miehen työmaa, metsikkö ja "satumetsä", jossa on sammaloituneita isoja kiviä, kesäisin paljon kukkia ja puita sopivasti varjoksi.

tämä siis sopii mulle: umpikaupunkilainen keskellä maalaismaisemaa :)

outi kirjoitti...

kaupunkilainen ilmoittautuu;)
mies tulee pienestä sveitsiläisestä n.300-asukkaan kylästä. siellä käydessä aina mietin olisiko siellä paikka minullekin? kirsikkapuutarhoja, viiniviljelmiä, lampaita ja kanoja, vuorilta laskevat kirkkaat purot alas kylään, kauniita vanhoja maalaistaloja ja savupiipuista nousee savu..
mutta joo. ihanaa siellä on käydä, ihan mahtavaa. mutta että asumaan..hmm..
kaupungissa on ihanaa juuri se että oven kun avaa niin on heti ihmisten iloilla. on kahvilat ja galleriat, puistot ja raitiovaunut. on heti vilisevän elämän keskellä. siitä mä vaan tykkään:)

Sonya kirjoitti...

Tämä on meille erityisen ajankohtainen aihe- ostimme vuosi sitten vanhan talon maalta, maisemasta jonka ei pitänyt olla niin syrjäisä, mutta osoittautuikin sellaiseksi. Nyt talo on myyty, meistä ei ollut maalaisiksi.

Mutta nyt mietin- onko niin että aika kultaa muistot, kun olen koko maalaiselämäni ajan haikaillut kaupoista kävelyetäisyydellä, autottomuudesta, ratikoista, kirpputoreista ja kahviloista...että onko se vaan harhaa, etten kuitenkaan menisi vaikka ne olisivat siinä nenän edessä. Mutta kyllä nyt tuntuu, että maalaiselämä on ottanut enemmän kuin antanut.

Mutta maalaiselämä sopii Toisille, sellaisille jotka nauttivat täysin omasta rauhastaan, viihtyvät yksin tai kaksin, eivätkä halua enää lähteä työpäivän jälkeen kotoa mihinkään. Minä en kuulunut heihin vaikka niin luulin!

kukkis kirjoitti...

Violet, minä olen myös ensimmäiset vuoteni asunut kerrostalossa, ja uskon, että se ihan varmasti vaikuttaa siihen, mistä tykkää! Tai ainakin turvallisuuden tunteeseen. Myöhemmin olen asunut omakotitalossakin ja periaatteessa viihtynyt, mutta ei se oikein omalta asumismuodolta tunnu.

Meillä ei myöskään ollut mökkiä, kun olin pieni, enkä osannut sellaista kaivata, mutta nyt kun se on, se on ihaninta mitä tiedän! Vaikka olenkin sydämeltäni kaupunkilainen, mun sielunmaisema avautuu kuitenkin merenrannan kalliolta. Siihenkin voi olla syynä se, että olen kotoisin Helsingistä: meri on ilman muuta tärkeä monille ellei kaikille satamakaupungin asukkaille (vaikkei harrastaisikaan veneilyä tms.).

Suklaasydän kirjoitti...

Vaikean kysymyksen heitit, Violet. Olen itsekin monesti pohtinut, että kummassa asuisin mielummin, maalla vai kaupungissa.

Kaupungissa tykkään asua, koska kaikki palvelut on lähellä ja on helppo piipahtaa kaverin kanssa kahvilassa tai erilaisissa tapahtumissa. Toisaalta asun nyt ensimmäistä kertaa elämässäni omakotitalossa pikkukylässä ja asuminen täällä tuntuu hieman samalta kuin asuminen maalla. Pidän siitä, että voin kasvattaa pihalla kaikennäköisiä kasviksia ja piipahtaa ulos helposti ilman mitään "valmisteluja".

Minulle paras paikka olisi varmaan omakotitalo isohkon kaupungin liepeillä. Pääsisi nauttimaan sekä kaupungin että oman pihan eduista. En haluaisi asua aivan keskellä ei mitään (no, täällä tuo ei ole edes mahdollista :) )...

himalainen kirjoitti...

Maalainen! Ja ehkä haluaisin olla vieläkin maalaisempi, haaveilen, että asuisin tosi korvessa, haluaisin yrittää selviytyä pohjoisessa, kaamoksessa, elää luonnon kanssa. Aika syrjässä olen jo asunut, siellä en pelännyt muuta kuin lähistöllä asuvaa karhua, aamulla töihin lähtiessä tarkistin aina, ettei karhu kököttänyt auton lähellä. Voisin asua samanlaisessa paikassa mielellään nytkin, mutta sisäsuihku, kylpyamme ja lämpimät lattiat pitäisi olla. Ei ollut kivaa, kun noita ei ollut. Kengätkin jäätyivät lattiaan.
Silti kaupunkiin on päästävä, haluan ehdottomasti matkoilla aina kaupunkilomille, tarvitsen ihmisiä, katuvilinää, kahviloita, näyttelyitä. Sopivan annoksen ja sitten taas erakoksi :)
Onneksi on tämä netti, nämä blogit, jotka ovat vähän kuin arjen kaupunki itselle. Lisäksi netistä voi tilata vaikka mitä ihanaa kotiin, korpeenkin.

Vilijonkka kirjoitti...

Luulen olevani Porvoo-ihminen. Se on minulle sopivan kokoinen kaupunki, hyvin urbaani,kaikki kävelyetäisyydellä toisistaan ja se omakotitalokoti 700 metrin päässä bussiasemasta. 700 metriä toiseensuuntaan on jo skotlantilaissonnien laidun.

Mutta nautin asumisesta muuallakin, eri kokoisissa kaupungeissa, erilaisissa taloissa kotia rakentaen. Kaikesta oppii jotain, vielä joskus haluan kokeilla tuota maallakin asumista! Ainahan sieltä pois pääsee jos alkaa liiaksi ahdistaa.

Tuula kirjoitti...

Olen kai jotain siltä väliltä, tai vähän molempia. Ekat 18 vuotta asuin pienen pienessä taajamassa, seuraavat 15 vuotta Helsingissä ja nyt Tampereella. Viimeksi mainittu tuntuu sopivan kokoiselta ja oloiselta, täällä on sellaista pikkukaupunkimaisuutta, josta tykkään.

Voisin kaiketi asua taas maallakin, mutta lähellä palveluja. Ja kaupunkiin pitäisi olla lyhyt matka. Ja silloin pitäisi oikeasti olla tilaa ympärillä - en haluaisi asua ritirinnakkain naapurien kanssa.

Ihanteellisinta on kuitenkin kai asua kaupungin laitamilla, mutta käydä säännöllisesti haukkaamassa happea maalla :)

leena kirjoitti...

Ex-kaupunkilainen. Enkä ollenkaan kaipaa takaisin koska täällä missä nyt asumme on puhdasta, rauhallista ja tilaa, viihdyn. Kaupungissa on kiva piipahtaa, mutta on aina ihanaa päästä sieltä pois.

Voisin kyllä hankkia loma-asunnon kaupungista, jos olisi rahaa, mutta en haluaisi pysyvästi takaisin.

Ulla kirjoitti...

Mielenkiintoinen kysymys! Olen pikku paikkakunnalta kotoisin, mutta kaupunkilainen viimeiset n. 18 vuotta. Se tuntuu sopivan minulle, kävellen/julkisilla pääsee kulkemaan helposti, voi lähteä ulos kävelemään talvellakin eikä tarvitse kulkea pimeää maantienlaitaa, on kahviloita, kirjastoja, puistoja, vanhoja rakennuksia ym. ym.

Silti haaveilen välillä maalaiselämästä: lähinnä puutarhasta ja luonnosta. Luulen että sopeutuisin pikkupaikkakunnalle, kun olen sellaisesta lähtenyt, ja joskus kaipaan sellaista kovasti.

En silti usko maalaisuuteni realistisuuteen, olen tottunut tähän ja aika mukavuudenhaluinen (kun työpaikat on kaupungissa, maalaisuus edellyttäisi myönteisiä vastauksia näihin: haluaisinko ajaa omalla autolla töihin tai istua joka päivä tunnin pari bussissa? nousisinko aina ennen kuutta että ehtisin töihin ja viemään lapsen hoitoon? jaksaisinko organisoida elämäni selkeämmän aikataulun mukaan? Minusta tuntuu että maalaiselämään useissa tuntemissani tapauksissa - ei aina eikä välttämättä! - liittyy autoilu, ja kun haluaisin elää ilman autoa, ei se maalaisuus ehkä luonnistuisi.

Ulla kirjoitti...

... välillä siis kuvittelen olevani vähän maalainenkin!

Annika kirjoitti...

Ex-kaupunkilainen minäkin, nyt useamman vuoden maalla. Nautin suunnattomasti ilman puhtaudesta, rauhasta, hiljaisuudesta, turvallisuudesta, luonnonläheisyydestä. Palvelut ovat 3km:n päässä, Tampereelle 40min ja Helsinkiin noin 2 tuntia. Kaupungissa on kivaa poiketa, joskus menee parikin päivää, sitten kaipaan jo maalle kotiin!
Marketeissa ja ruuhkissa ahdistun täysin.
En koe maalla asumisessa huonoja puolia kovinkaan montaa.. hmm.. no, autoja on pakko olla kaksi, kun julkista liikennettä ei ole, eikä viitsi taksillakaan aina kulkea ;)

Punamulta kirjoitti...

Peltopöllö, traktoripiru...siis maalaistollo, joka asuu ihan peräkylän korvessa. Suurinpiirtein mihin tahansa haluaakin, auto on oltava (kauppaan ja postiin =keskustaan matkaa 9,5 km. Lähimpään pikkukaupunkiin matkaa 30 km, Porvooseen 45 km...

Raumalla asuin 1,5 vuotta ja se oli aika idyllinen kaupunki. Ihana vanha kaupunki ja paljon luontoa ympärillä...Mutta silti jotain puuttui...

Mutta toisaalta jos asuisin jossakin etelässä, haluaisin ehdottomasti asua paikassa, jossa tori on lähellä, julkiset kulkuneuvot lähellä, palvelut lähellä.

Siis kesällä Suomessa maalla, talvella etelässä kaupungissa, molemmissa siis loma-asunto... Se varmasti tasapainottaisi oloa mukavasti ;)

violet kirjoitti...

Hekku; kuvailujesi mukaan teillä on viihtyisä ympäristö. Rivitalo on minullekin jäänyt aina hiukan sekavaksi ideaksi. Ei niin, että olisin ehdottomasti sellaista vastaan (koska olen diplomaatti enkä useinkaan mitään ehdottomasti vastaan sinänsä...) vaan jotenkin siinä hämää että miksi niiden talojen on sitten oltava toisissaan kiinni, rivissä, kun se ei kai ole mikään rakennustekninen juttu (???). Ja ne sellaiset pienet pihat tuovat varmaan iloa mutta ihan suoraan sanottuna en itse ole moista koskaan kaivannut. Minulle on ollut aivan ok lähteä "kunnolla ulos" jos on sellaiseen ollut tarvetta ja parvekekin on toisinaan riittänyt. Meidän pojathan rakentaa sinnekin vaikka maauimalan jos niikseen tulee...

Outi: mulle tuli heti maisema eteen kun kuvailit. Voi miten monen paikan ohi/läpi ajaessamme olen ajatellut: täälläkin asuu ihmisiä...voisinko minä asua täällä....millaista se olisi...

Olen asunut niin että senkun heitti takin niskaan ja avasi oven niin oli Kauppahallissa. Se oli ihanaa.

Sonja: on hyvä osata tunnistaa mistä lopulta pitää ja mikä itselle sopii. Joskus pitää kokeilla ennen kuin tietää. Jotkut eivät "mokaansa" kyllä myöntäisi kuunaan. Siksikin pidin tästä sinun kommentistasi.

Kukkis: mullehan meri oli aivan utiopiaa siihen asti kunnes muutimme Haagiin hyvin lähelle merta. En olisi uskonut että siitä tulee niin rakas ja tärkeä. Siitä maisemasta, tuoksusta, tunteesta.
Sitä olen Hollannista kaivannut.

Suklaasydän: nyt kun mietin niin vaikka olen tässä kaupungissa niin en mä missään juurikaan käy tai kenenkään kanssa piipahtele. Monessa mielessä olisi oikeastaan aivan sama missä asuisin jos ajattelen sitä miten aikani käytän...

Himalainen: sulla sitten vastakohdat täydentää toisiaan1

Vilijonkka: avoimuus on tärkeä minustakin säilyttää. Sanoinhan minäkin vielä 25-vuotiaana etten sitten koskaan, milloinkaan, ikinä muuta Tampereelta pois. Missään ei voi olla kaikki yhtä hyvin kuin siellä. Ajatuskin muusta tuntui ihan loukkauksesta. Jotenkin ihan hävettää miten umpimielinen olen voinut olla.

Tuula: no Tampere onkin ihan jees.

Leena: ihan en osaa ajatella yhtälöä että kaupungista pitää päästä pois mutta sitten haluaisi sieltä loma-asunnon, mutta mitäs tuosta;-)

Ulla: tuostahan se yleensä lähtee se asuinpaikan miettiminen...juuri noita kysymyksiä että olisinko valmis tähän, tuohon, haittaisiko se ja se.

Annika: tuli noista antamistasi aikamääristä mieleen tällainen:
siinä ajassa minkä mieheni käyttää joka aamu siihen että vie pojat kouluun ja jatkaa siitä töihin pääsisi esim. Tampereen ympäristöstä vaikka miten kauas. Hän ei montaa kilometriä etene.

Yksi syy miksi aikoinaan halusimme Pariisista muualle oli se, että miehen työmatkoihin meni aivan hillittömästi aikaa meni miten vain. No, olisimme tietysti voineet muuttaa työpaikan läheisyyteen, mutta se oli taas tosi ankeaa aluetta emmekä sitä halunneet.

Punamulta: täys tasapaino ja aina lomalla!

Netta kirjoitti...

Elämäni ensimmäiset 19 vuotta asuin maalla, joten mihinkäs se maalaisuus minusta karisisi? Ei mihinkään! Olosuhteiden pakosta viimeiset kymmenen vuotta on kulunut eri kaupungeissa ja kaikista kaupungeista olen tosissani viihtynyt vasta Helsingissä. Nyt parin viimeisen vuoden aikana on kuitenkin ajatus kypsynyt hiljalleen ja salaa: josko sitä vielä joskus olisi mahdollisuus muuttaa maalle... Helsingissä tai Helsingin liepeillä en halua loppuelämääni viettää. Lakeus kutsuu.

Mielenkiintoinen aihe.

Ede@ kirjoitti...

Lapsuuden asuin maalla
mutta bussit kulki kaupunkiin ja
nautin siittä rauhasta ja kiirettömyydestä.
Tilasta hengittää...

Aikuisena asunut ristiin rastiin
Suomea kaupungeissa
ja edelleen voisin asua Rovaniemellä<3

Ehkä nykyisin asun mielellään lähellä
laupungin ydintä kuitenkin en
ihan keskustassa:).

Maalle muuttasin kans
lasten kans mukavaa:).
Kunhan sieltä pääsee kuitenkin
helposti muuallekin.

pikkujutut kirjoitti...

Kaupunkilainen ainakin tassa elamantilanteessa. Mita jatkossa selvinnee sitten joskus, ehdottomaksi en halua heittaytya.

Mutta esimerkiksi Suomessa en ihan kaikissa kaupungeissa halua edes asua, joten kaupungistakin tai sen fiiliksesta riippuu missa.

Matroskin kirjoitti...

Olen kesäisin kuusi viikkoa maalla ja aina päätän, että muutan maalle. Sitten tulee elokuu, pimeät illat, ja alan kaivata kaupunkiin. Siis molempia.

Matroskin kirjoitti...

Eli siis heinäkuisessa Suomessa on helppoa olla maalainen, mutta...

Olina kirjoitti...

Oh, jännittävä kuvapari. Vei mietteliääksi.

Minä tahtoisin olla pikkukaupunkilainen. (Pikkukaupunki on sellainen, jossa on kirjasto, pari koulua ja ruokakaupan lisäksi muutamia erikoisliikkeitä, esimerkiksi kangaskauppa.)

Lisäksi olen rannikko-ihminen. En voisi asua kovin syvällä sisämaassa tuntematta ahdistusta. (Hämeenlinna oli todellinen kipuraja.)

Homsantuu kirjoitti...

Asun kaupungissa ja koko ajan kaipaan maalle. Olen kotoisin pienen pienestä kylästä, jossa kaikki tuntevat toisensa, jossa oli hyvä kasvaa ja upeaa luontoa ympärillä.

Opiskelut ovat kuitenkin vieneet kaupunkiin ja vaikka ystäviä on roppakaupalla, on kaupungissa jotenkin kauhean yksinäinen olo. Maalla tunnen olevani turvassa, kun kaikki ovat tuttuja - täällä jo seinänaapuri on vieras. Kaupungissa ei ole samaa yhteisöllisyyttä kuin maalla. Hyvänä esimerkkinä oman isäni äkillinen kuolema viime syksynä, jolloin koko kylän väki kävi kanssamme suremassa. Kaupungissa oltaisi varmaan jääty aika yksin.

En myöskään löydä samanlaista kauneutta kaupungista kuin maalta. Kuvaan mieluummin latoja kuin betonilähiöitä. Joskus haluan oman talon, eikä se kaupunkihinnoilla ole mahdollista. En voisi kuvitella asuvani koko elämääni kerrostalossa, joka on kuin mehiläiskenno, joka lokerossa joku.

Onhan kaupungissa kuitenkin puolensa, palvelut, tapahtumat ja niin edelleen. Siitä huolimatta tingin mieluummin niistä kuin omasta tilasta olla ja hengittää.

Satunkaa kirjoitti...

Minusta on ihana tehdä muutaman päivän reissuja maalle, nautin rauhan tunteesta, metsästä, luonnon omasta soinnista...verkkarit jalassa ja hiukset töttöröllä...mutta olen sielultani ehdottomasti kaupunkilainen! Ja näin kolmen lapsen kanssa pikkukaupunkilainen, kaikkea sopivasti ja sopivan matkan päässä, ei kuitenkaan liikaa hälyä.

Upeat kuvat!

Allu kirjoitti...

Kaupunkilainen ilman muuta, vaikka olenkin pitkään pikkukaupungissa asunut, mutta ihan Tampereen vieressä ja paljon Helsingissä oleskellut ja jopa syntynyt. En usko, että viihtyisin nykyään pitkään maalla. Kaupungissa on ainakin aina se tunne, että on mahdollisuuksia, vaikkei niistä tule käytettyä hyväkseen kuin murto-osa.

Epävirallinen mielikuvitusystävä kirjoitti...

Opus, yksi kaupunkilainen täälläkin. Viihdyn kyllä näin esikaupunkialueellakin, jossa on peltoa, puita, pururataa ja puolivillejä eläimiä kuten kettuja ja rusakkoja, ja samalla kuitenkin myös ihmisiä ja palvelut lähellä. En usko, että osaisin elää ihan "maalla", (miten se sitten määritelläänkään), olen sen verran sosiaalinen kuitenkin - ja hmh, taidanpa pelätä metsää minäkin, niinkuin joku muukin taisi aiemmin jo tässä tunnustaa.

Merja kirjoitti...

Kaupunkilainen, minäkin.

Olen kokeillut sitä maalla asumista. Mutta kaltaiselleni impulsiiviselle ihmiselle ei sovi se että jos jotain haluan, tarvitsen, pitää kokea, siihen onkin pitkä matka.

Lisäksi pakko mainita äänimaailma. Onhan maaseudun rauha ihana, meilläkään ei kuulunut muuta kuin lintujen äänet. Mutta kaupungin äänistä saa oman erilaisen turvan. Tietää että muut ovat siinä tarvittaessa lähellä, kuitenkin eläen omaa elämäänsä.

Nina kirjoitti...

Viihdyn kaupunkien läheisyydessä, mutten varsinaisesti kaupungeissa. Kyllästyn hetkessä ihmisiin, liikenteeseen, meluun ja pölyyn.

Myöskään synkimpään korpeen ja tuntemattomille turuille en tahdo päätyä. Liian kaukana kaikesta aiheuttaa syvää hengenahdistusta.

Lea kirjoitti...

Olen kaikin tavoin muutenkin luonteelleni uskollisesti kahtiajakautunut myös tässä asiassa. Rakastan miljoonakaupunkeja samoin kuin pikkukaupunkejakin. Ja rakastan yhtä lailla hiljaista korpea ja maalaismaisemaa. En voi elää ilman yhtä taikka toista. Onneksi ei tarvitsekaan.

Vintage living kirjoitti...

Violet leikkaussalihoitajana:)

Minä rakastan maaseutua; omaa rauhaa, hiljaisuutta, luonnon ääniä ja värejä, tuoksuja (tosin kevään lannoituskausi YÖK!), vapautta... Olen asunut kaupungeissakin (Hesa, Tre ja Vaasa), mutta en ole viihtynyt. Liikaa ihmisiä, ääniä, saastetta, likaa. Kaupungissa on kiva käydä, mutta en haluisi asua. Ellei sitten Kööpenhaminassa meren lähellä, jossain ihanassa vanhassa asunnossa....

violet kirjoitti...

Netta: joiltakin karisee tietyt asiat matkan aikana pois. Maalaisuus voi mennä siinä mukana eikä siinä mitään. Uutta voi tulla tilalle tai siihen rinnalle.
Tuo "olosuhteiden pakosta" -kohta on tärkeä. Aika moni meistä päättää asumisestaan nimenomaan tällä kriteerillä. Se on realitetti. Aika harva voi sanoa että muutanpa tästä tuonne ja katsotaan sitten mistä elanto jne.

Puukenkämaa: sehän meni melkein runomittaan;-)

Pikkujutut: Kyllä. Ehdottomasti noin, ettei se kaupungin nimike tee paikasta kaupunkia tai automaattisesti paikkaa missä viihtyy vaikka kaupunkilaiseksi itsensä tuntisikin!

Matroskin: olen kuullut tuota samaa muiltakin.

Olina: sulle se olisi sitten pikkukaupunki rannikolla. Käviskö Pori?

Homsantuu: minusta on mielenkiintoista miten yhdelle se että kaikki tuntee toisensa tuo turvaa, ja toista se ahdistaa.

Minäkään en löydä samanlaista kauneutta kaupungista ja luonnosta/maalta, mutta se on pakko todeta että paljon kauneutta (siis minusta kauniita asioita) löydän kaupungeista - mutta tuossa se juuri on: paino sanalla "samanlaista".

Satunkaa: minä olen kai onnekas sen suhteen että tunnen voivani löytää "luonnonrauhaa" jopa tuolla meidän terassilla. Kai se hyvä mielikuvitus on avuksi. Kuulen toisinaan vain lintujen laulun ja puiden suhinan, korkeintaan jonkun haarukka ja veitsi kilahtaa lautaselle jossakin...Ja minä olen ajatuksissani jo ihan eri planeetalla;-)

Allu: juuri tuo että on mahdollisuus halutessaan on minullekin tärkeä tieto!


Epävirallinen: esikaupunkialueitakin on niin monen tyyppisiä. Toiset olisivat mulle semmonen ehdottomasti ei, toiset menettelisivät. Missään nimessä ei ensimmäiseksi mieluisin vaihtoehto kuitenkaan.

Merja: äänet ovat tärkeitä - tosin rajansa niilläkin! Mutta semmoiset kotoisat ja harmittomat elämisen äänet ovat minullekin mieleen.

Nina: mitä enemmän luen näitä kommentteja ja ajattelen samalla itseäni niin sen varmemmaksi tulen siitä, että itse taidan olla aika joko-tai, aika musta-valkoinen tässä(kin) asiassa...


Lea: onnellinen on se jonka ei tarvitse luopua kummastakaan tärkeästä!

Vintage: leikkaussalinhoitaja! Hui kauhee. Olis siinä yhdet jos toisetkin sakset potilaan mahassa.

marika kirjoitti...

Kaupunki-ihminen ilmoitautu, mutta mietin minäkin... entä jos?

Virkattu lintu kirjoitti...

Kaupunkilainen minäkin, ilman muuta. Ja vuosi vuodelta Tampere tuntuu aina vaan mukavammalta paikalta. Viihdyin täällä heti, mutta nyt on olo että täällä ollaan ja pysytään :)

Maallakin on kiva käydä, tietysti varsinkin kesällä.

marika kirjoitti...

Piti sanoa, että kuva on HUIPPU :)

maare kirjoitti...

Olen ehdottomasti, vain ja ainoastaan, molempia.

Kotikaupungissani olen maalla, enkä muuttaisi täältä millään muualle. Helsingissä asuessani kiinnyin kaupunginosaani niin, että ajattelin sitä pikku kylänä kaupungin sisällä. Sieltä maalle muuttaessa jäin kaipaamaan moikkatuttuja, lenkkeilijöitä, koirantaluttajia, kaupan kassaa, baarin isäntää ja rautakauppiasta...

On ihanaa asua täällä maalla, kun tarpeen vaatiessa voi ajaa päiväksi Helsinkiin, mutta vielä ihanampaa ajaa iltasella takaisin kotiin pellonreunaan ja hiljaisuuteen. Kummastakaan en luopuisi, enkä tietenkään autosta, joka mahdollistaa tämän yltäkylläisyyden!

violet kirjoitti...

Marika: mäkin mietin mutten varsinaisesti haaveile.Ainakaan nyt. Ehkä joku toinen päivä;-)

Paperisydän; Tampere on kyllä aivan kiva, vaikka ONHAN siellä kaikenlaista...ei niin kivaakin.

Maare: sä se oot aina niin EHDOTON;-)
Ei kun ihan tosi: ymmärrän kantasi oikein hienosti. Valitettavasti POSTIN henkilökuntaa ei enää ole, eikse niin ollut?