maanantai 17. maaliskuuta 2008

Parc Duden

Valkovuokkoja, ilmeisesti.


Voikukka, ihan varmasti!


Aukeavia lehtiä.



Ovatko nämä nyt sitten keltavuokkoja?

Parc Duden II

Koko päivän näytti siltä että kohta sataa.


Jalkapallokentän entinen lipunmyyntitiski.
Ei taida enää saada tikettiä.


Talo puiston laidalla.



Kun ei pidetä huolta käy näin.

Parc Duden III



En saanut lasketuksi renkaita.



Ellei tuolla juurakossa ole hiirten taloja
niin ei sitten missään.


Joku oli tehnyt metsään majan.
Leikimme siinä hetken.



Joskus suurikin kaatuu.
On siinä pienellä ihmettelemistä.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Rauhallisesti

Aloitin päivän kylvyllä. Ei sentään, aamiaisella. En ole oikein toimintakykyinen ennen syömistä.
Minulla on aamuisin aina kamala nälkä.

Sitten se kylpy siis. Luin lehtiä (jotka kastuivat), harjasin itseni karhella hanskalla ja lojuin vain. Ihan rauhassa.


Mies kävi lääkärin luona klo 11.00. Verenpainearvot olivat laskeneet siedettävälle tasolle kahden lääkkeen ja varmaan levonkin vuoksi. Laboratoriotuloksiakin tutkailivat. Kuten arvasimme, kolesteroliarvot olivat päin männikköä. Ikävä juttu, mutta herkkusuun on katsottava tästä lähtien hiukan enemmän mitä suuhunsa panee. Ensi viikolla siis lukuisia kokeita. Mies menee kuitenkin töihinkin, mutta useimpina päivinä vain puoleksi päiväksi. Lupasi ottaa rauhallisesti.

Puut suorastaan räjähtelevät nyt silmujaan auki. Kun aamulla ja illalla katsoo samaa puuta, huomaa eron! On puita joissa on kukkia, on pieniä lehtiä, silmuja ja pajunkissoja. Kohta lähdemme ulos katsomaan niitä ihan läheltä.



Jaksan ihmetellä neilikoita. Nämä ovat pian kolme viikkoa vanhoja! Nyt on menossa juomalasivaihe. Ensin kaikki olivat maljakossa, sitten lyhenivät pikku hiljaa, vaihtelin vettä, katkoin varsia. Nyt vielä tämä viimeinen vaihe. Seitsemällä eurolla sain kaksi suurta kimppua neilikoita, ja pitää sanoa että ne ovat tuottaneet iloa jo moneen kertaan tuon rahan edestä.

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Keskeneräistä

Kudon ruotsinlipunsinistä liiviä. Ohjeesta ei tietoakaan. Kudoin eilisillan, tänään purin melkein kaiken, koska tekele oli kuin säkki. En ollut sitä eilen huomannut.

Ihan kesken tämä siis vielä on, mutta ei tunnu kauhean tärkeältä saada sitä edes valmiiksi. Tuntuu hyvältä tehdä sitä.


Tänään olen siivonnut, käynyt kaupassa, pessyt monta koneellista pyykkiä. Ostin pojille Mister Bean en vacance -filmin. Katselin itsekin sen äsken, ja tuntui mukavalta nauraa. Nauratti ihan oikeasti, mikä mua hiukan ihmetytti kun yleensä mitkään "hauskat filmit" ei mulla oikein toimi.
Ehkä suorastaa janosin naurua.

Mies on levännyt ja lukenut. Huomenna sunnuntaina käy tuon ihanan omalääkärimme luona, joka asuu ja vastaanottaa siis samalla kadulla ja ottaa mieheni vastaan vapaapäivänään. Toivon hartaasti, että kaksi lääkettä toimivat hyvin yhteen ja verenpaine olisi jo edes hiukan laskussa.
Maanantaina sitten sairaalaan taas tutkimuksiin. Vielä ei siis tiedetä mitään, tutkimukset ovat kesken ja asiat auki.



Käsilaukussani on aina Nivea-purkki. Lääpin rasvaa käsiini pitkin päivää. Sitten kun joku päivä tämä tuote katoaa markkinoilta, on yksi aika ohi. Hitto kun saisi jostakin sellaisen puhallettavan Nivea-rantapallon. Siinä olisi tyyliä.

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Erilaista

Vein pojat tänäänkin aamulla bussilla kouluun. Koulun portilla pienempi tarjosi minulle molempia poskia pussattavaksi. Ei koskaan yleensä tee niin minulle. Meillä on toisenlaiset erorituaalit. Sitten tajusin. Isänsä tekee aina niin. Antaa pusun poikien molemmille poskille.

Puolitoista tuntia kotoalähdön jälkeen olin taas kotona. Join kahvia ja saatoin miehen sairaalaan.
"Et sitten tuu sisälle", hän varmisteli nolona. Sanoin tulevani vaikka tutkimushuoneeseen jos niikseen tulee. Lupasi kuitenkin puhua omasta puolestaan, joten erosimme.

Kävin eri kaupassa ruokaostoksilla kuin yleensä. Tavaroita oli vaikea löytää, koska kaikki oli eri paikoissa, kaikki oli erilaista eri "merkkisessä" kaupassa. Suklaaleivokset kuitenkin löytyivät ihailtavan helposti.


Ostin lankojakin. Eri värejä. En tiedä mitä teen niistä. Uskon ostaneeni sinisen rauhoitatvan ominaisuuden takia. Olisko noin?
Joka tapauksessa nyt on puuvillalankoja ja melkein kokonaan villaista (tuo suurin kerä). Tuntuu että käteni tarvitsevat tekemistä. Muuten pää työskentelee liikaa.



Mies tuli kardiologilta. Verenpaine korkea kuten eilenkin. Sen takia heti toinen lääke käyttöön edellisen lisäksi. Sydäntutkimukset paljastivat sydämen laajentuneen. Seuraavaksi tutkitaan kaulasuonten verenkierto ja suonien kunto, raajojen verenkierto, munuaisten kunto ja silmänpohjat. Muun muuassa. Ai juu, ja pari röntgeniä lisäksi. Ensi viikolle on melkein joka päivälle joku tutkimus. Tänään määrä käydä vielä omalääkärillä katsomassa sairasloman jatkoa.

Tällaista tämä nyt on. Aika erilaista.

torstai 13. maaliskuuta 2008

Ristipistoja ja huolia

Eilen näin siis yhden kaupan ikkunassa mekon, jonka helmaan oli kirjailtu rasteja. Illalla tein kolmeen mekkooni samantapaisia kuvatuksia.
Yksi vanha purppuranvärinen pellavahame sai tuollaiset "puoliristit" helmaansa, yksi TOSI vanha vaaleanharmaa pellavainen mekko sai vaaleanvioletit ruksit ja viime keväänä hankittu vaaleansininen tunika/mekko uudistui tummansinisillä risteillä.



Sitten mies tuli lääkäristä ja kaikki muuttui.

***

Viime viikolla hän kävi antamassa verta mutta eivät huolineet. Verenpaine oli aivan huippukorkea. Kehottivat lääkärille. Eilen hän kävi, verenpaine vielä korkeampi, aivan huima. Sydämestä ja kaulasuonista kuuluu "jotakin". Heti sairaslomaa ja nippu otettavia kokeita käteen.
Kielto ajaa edes autoa juuri nyt. Kehotus mennä kardiologin luokse "pian".

Yöllä en nukkunut kovin hyvin. Tarkemmin sanottuna heräilin niin, että näin joka tunti kellon.
Aamulla vein ihmettelevät pojat bussilla kouluun. Sitten tulin kotiin ja mies lähti laboratorioon. Kardiologin aika on huomenaamulla. Tänä iltana vielä menee tuolle omalääkärille.

Mitä voisi sanoa?...paitsi että olen huolissani ja samalla iloinen siitä, että asiaan tartuttiin heti.
Ei ole normaalia että nuori mies (35 v) on koko ajan pääkipuinen, väsynyt. Ja sellainen verenpaine ei varsinkaan ole normaalia.

Mies makaa tuolla olohuoneessa peiton alla ja katselee dokumenttiohjelmaa Venäjältä. Hänen on vaikea käsittää että hän on nyt SAIRASlomalla. Hän pelästyi selvästi, mutta ehkä se on tarpeellinen asia joskus, jotta asioihin tartutaan.