keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Lähtöä edeltävä


(kuvilla ei nyt taida olla mitään tekemistä tekstin kanssa....)

Olen aivan valtavan innoissani huomisesta matkustamisesta!
Suomeen ja ihan yksin. Paljon ohjelmaa ja ihmisiä. Ei kenenkään pillimehuja muistettavana eikä kenenkään kahnauksia selvitettävänä.

Olisi suorastaan juhlallinen olo lähdön takia, ellen olisi käynyt eilisiltana hammaslääkärissä.
Mutta kun oli kipua. Mutta kun huoletti.
Otettiin röntgen ja yksi hammas on sisältä aivan musta. Oi voi. Ei ihme että juilii. Ei koko ajan, mutta silloin kun, niin sitten kunnolla.

Aika varattu heti matkan jälkeen. Matkalaukkuun kasa antibiootteja, koska pitää olla varovainen sydänvaivansa kanssa. Läppä falskaa ja sellaista. Kaikkea sitä. Ja juuri tähän väliin! Olen silti iloinen ja onnellinen ja kieltäydyn ajattelemasta mitään synkeää ennen kuin on aivan pakko.

Terve vaan, ja hihasta kiinni jos näyttää tutulta!

tiistai 21. lokakuuta 2008

Kauluri in 30 seconds by Violet

Siltä varalta että joku innostui eilisen kaulurista, muttei tiedä mitä tehdä:

video

(Esikuvanani käytin Titanic ja Tappajahai -elokuvia - 30 sekunnissa, tietysti. Pojat nauraa näille aivan hulluna, ja minä mukana. Noita on paljon muitakin. Muistaakseni ainakin Hohto ja Aliens.....)

maanantai 20. lokakuuta 2008

Koristeellista

Olen virkannut.
Tein myssyn, kaulurin ja ne semmoiset, joita sanotaan kämmekkäiksi. (Auts, joku muu sana tuolla ja äkkiä!) Niihin tuli myös "pitsiä" reunaan. Hattuun panin kukan korvalle.
Oi oi, nyt puuttuu vain kylmä ilma. (Ja kauluri kutittaa aivan hemmetisti.)


Näyttää siltä kuin alakerran setä olisi ripustanut jo joulukoristeet pihaansa!
Mutta ei, luonnon omia ovat, paljon ja kovin punaisia monet. Tuuli on pudottanut jo paljon puiden lehtiä, mutta vielä on koristeita jäljelläkin. Sitten vasta muuttuu ankeaksi, kun kaikki putoavat ja minäkin näen aivan uusiin pihoihin.

Pojilla on koulua vielä tänään ja huomenna. Sitten alkaa syysloma. Minullakin. Lähden torstaina Suomeen. Kalenteri on täynnä kui Turusen pyssy, mutta olen siitä vain hyvilläni. Olisihan masentavaa, ellei kukaan haluaisi tavata!

lauantai 18. lokakuuta 2008

Varas


Minulla on ollut uusi kamera alkukesästä asti, mutta tähän mennessäkään en ole vielä uskaltautunut sillä kuvaamaan kotikaupunkiani. Vanha pikkukamera on usein mukana - kuten tässä eilen kauppareissulla - sillä sen kanssa kehtaan kuvata kadulla. Isomman (ja helposti huomattavan, siis) kameran kanssa minulle tulee tunne, että olen tekemässä jotakin luvatonta, että kaikki katsovat, huomaavat...paheksuvatkin ehkä. Ainakin miettivät, mitä hemmetin kuvattavaa tuossakin nyt muka on?!

Otetaan esimerkiksi talojen kuvaaminen. Haluaisin pystyä kunnolla pysähtymään, miettimään ennen kuvanottoa, katsomaan parempaa kulmaa, harkitsemaan. Mutta sitten tulee aivan varasolo. Tai vielä pahempaa: tunnen itseni tirkistelijäksi.

Paikoissa joissa on turisteja ja jotakin sellaista, mitä on "lupa" kuvata - mitä kaikki muutkin kuvaavat - on helpompi toimia. En ole vielä kerännyt tarpeeksi rohkeutta hiljaisempien paikkojen kuvaamiseen ja tarvittaessa vaikka kolmijalan pystyttämiseen. Tuntemattomien ihmisten kuvaamisesta nyt puhumattakaan.

Onko joku saanut ratkaistua tällaisen ongelman?

perjantai 17. lokakuuta 2008

Kun on lähempänä kymmentä kuin yhdeksää


Äiti...miksi joissakin suurissa kelloissa on sellainen sekuntiviisari, joka kulkee pehmeästi eikä pysähdy? Minusta kaikissa kelloissa pitäisi olla sellainen. Ei sellainen, joka nykii. Se on rumaa.

Isä! Kuinka vanha olet? Odota hetki....Tähän mennessä olet menettänyt noin 788 400 hiusta. Ihminen menettää joka päivä noin 60 hiusta, ja se on aivan luonnollista. Mutta uusiakin kasvaa ja se onkin hyvä, se.

Mitä on vatsatanssi? Miksi sitä tanssitaan? Kuinka? Mitä hyötyä siitä on? Voiko kenen vatsa vaan tanssia?

Sitten kun minä menen yliopistoon, niin saako siellä valita mitä aineita vaan? Koska voi osallistua ylioppilaskirjoituksiin? Teeveessä oli poika, joka teki sen 14-vuotiaana. Jos menisin nyt yliopistoon, niin ehtisin aika, aika paljon kaikkea. Onko siellä vaikeeta?

Yksi poika sanoi koulussa että sillä on jo puhelin. Miksi? Ei kenelläkään muullakaan meidän luokassa ole. Mitä sillä tekee? Jos haluaa jotakin sanoa, niin voi mennä sanomaan sille ihmiselle itse. Ihan tyhmä se poika.

Onneksi ei tänä vuonna ole koulussa sitä kuoroa. Minä vihaan kuoroa. Kaikki äänet menee ihan sekaisin enkä melkein jaksanut seistä sitten enää.


torstai 16. lokakuuta 2008

Päätöntä


Kaupassa petroolin värinen nepalilainen villa onkin kotona turkoosia. Silkkaa turkoosia. Revi siitä - kunhan ensin olet purkanut vyyhdit kerille. Ja tee siitä sitten jotakin kivaa ittelles, jos osaat.

Viime päivät ovat olleet kaikin puolin vähän sellaista lopun edellä -meininkiä. Keskittymisvaikeuksia, koohotusta, aloituksia, kesken jättämisiä, ryntäilyä ja poukkoilua.
Tehtyä kiirettä ja tekemättömiä välttämättömyyksiä. Tikuista tehtyjä asioitakin.

Ihan kuin ei oikein saisi langanpäästä kiinni.

Bussissa matkalla kouluun olen lukenut kuitenkin Kreetta Onkelin Kotirouvan. Beige on muutamaa sivua vaille valmis. Mitä voin sanoa? Tykkäsin, mutta en saanutkaan uutta fanitettavaa. Parasta kirjoissa oli oikein terävät huomiot aivan olemassaolevista asioista ja ilmiöistä.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Jotta ei katkeaisi



Katsokaa eläimiä: ne eivät lähde herättyään liikkeelle venyttelemättä. Venyttely vaikuttaa olevan vaikkapa kissojen tärkeysjärjestyksessä heti nukkumisen ja velmuilun jälkeen. Myös ihminen jonka lihakset ovat tasapainossa liikkuu pehmeästi. Ellen ole venytellyt muutamaan päivään huomaan liikkuvani nykivästi ja raskaasti. Ihan kuin tasapainonkin kanssa olisi ongelmia.

Venyttelyyn ei tarvita mitään välineitä. Pelkän kovan lattian avullakin saa tehtyä vaikka mitä. Toki voidaan ottaa mukaan tankoja, nauhoja sun muuta, mutta niiden puute ei estä venyttelyä. Minulle venyttely on oikeastaan asia, jota harrastan aivan koko ajan. Ovenkarmista voi napata kiinni ja avata rintalihaksia melkein missä vain, pohjelihasta voi venyttää suht huomaamattomasti vaikka bussipysäkillä. Mutta älkää nyt leimatko urheiluhulluksi, sillä sitä en ole. Ei venyttely ole minusta urheilua ensinkään.

Ilman mitään oppaita ja koulutustakin osaa venytellä, kun muistaa tämän: tarpeeksi aikaa venytykselle eikä niitä nykiviä rynkytysvenytyksiä, joita näkee lenkkipolun varrella. Venytys ei saa tehdä kipeää mutta sen pitää tuntua. Se voi tuntua hyvinkin muikealta - varsinkin tauon jälkeen - mutta hyvällä tavalla kipeältä. Kokeile vaikka tätä: nosta kädet suorina sivulle kämmenet alaspäin. Pidä käsivarsi koko ajan aivan suorana, ala sitten kuin työntää kämmenen alasyrjää kuvitteellista seinää vasten. Nosta kaikki sormet aivan suoriksi...ja tunnet melko varmasti kihelmöintiä.

Venyttelyllä voi vaikuttaa tehokkaasti ryhtiin. Sehän ei ole mikään staattinen tila, vaan yksinkertaisesti tulos siitä, missä kulmassa luut ja lihakset ovat. Lihasten pitäisi olla pidempiä kuin ne luut, joita lihakset liikuttavat. Kiristynyt lihas on jäänyt lyhyeksi eikä tällöin vastalihaskaan toimi kunnolla. Jos siis rintalihakset ovat kireät ne vetävät hartiat eteenpäin, pää tulee liian alas hartioiden väliin, leuka työntyy eteenpäin...seuraavaksi rintakehä menee asentoon jonka vuoksi vyötärökin "katoaa" jonnekin. Paitsi että lopputulos näyttää pahalta niin esim. pallea ei pysty toimimaan kuten pitäisi. Se taas vaikuttaa aineenvaihduntaan monella tavoin, mikä taas vaikuttaa....

Myönnän että Marja Putkiston kehittämä kasvokoulu herätti minussa hilpeyttä kun siitä ensimmäisen kerran kuulin. Ostin vuonna 2003 alekorista kirjan aiheesta, ja sen luettuani olin jo muuttanut mieleni. Kasvoissakin on lihaksia - ja paljon onkin! - miksi ne eivät muka toimisi aivan samoin kuin kaikki muutkin lihakset? Kyllä niihinkin tehoaa venytys ja niitäkin voi voimistaa. Sitä paitsi kasvoihin vaikuttaa myös kaulan ja hartiaseudun lihaksisto, noin alkuun. Kasvojen lihaksisto vaikuttaa paljon muuhunkin kuin siihen miltä lärvi näyttää. Puheeseen, laulamiseen, purentaan.

Method Putkisto -kirjassa (1997) on pieni testi, jonka avulla voi tutkia ylävartalon asentoa. Mittana käytetään solisluiden asentoa. Niiden pitäisi olla horisontaalilinjassa. Jos ne ovat, silloin rintakehä, lapaluut ja pää ovat oikeassa asennossa. Asettuvat kuin itsestään. Jos taas solisluut ovat v-kulmassa, hartialinja on pielessä ja ryhti on jo putoamassa. Mitä suurempi v-kulma, sitä korkeammalla lapaluut...sitä eteenpäin kiertyneemmät hartiat ja seurauksena siis päänkin väärä asento.
Kokeilkaa!

tiistai 14. lokakuuta 2008

Kuin kotiin tulisi

Minulla on ollut 13 kotia. Tämä nykyinen on neljästoista. Muutama noista (mutta vain harva!) on tuntunut vain asunnolta, jos olen rehellinen. Aina välillä ajattelen: voi kun meillä olisi paikka joka olisi Se Lopullinen Koti. Koti, josta ei enää elävänä lähdettäisi mihinkään. Perun nopeasti ajatukseni, sillä tiedän ettei se minua viehättäisi kuitenkaan muutamaa vuotta enempää. Ahdistuisin, pahimmassa tapauksessa. Että tässä sitä nyt ollaan ja tähän jäädään. Kyllä minä tavallaan kiinnyn seiniinkin, mutten sitten kuitenkaan. Osaan luopua ja lähteä. Ehkä se on hyvä.

Minun on hyvä tulla kotiin. Välillä eteinen on täynnä roinaa johon kaatuu, mutta kuitenkin. Olisi kaameaa jos avainta lukossa kiertäessään olisi jo valmiiksi paha mieli. Tai jos pelottaisi - kun sellaistakin on.

Ilokseni minulla on muitakin koteja kuin omani. On vanhempieni koti, johon tunnen aina olevani tervetullut. On ystävien koteja, joihin voin lampsia sisään ja mennä jääkaapille jos siltä tuntuu. Voi heittäytyä sohvaan tai istua keittiön pöydän ääreen tutuksi tulleelle paikalle. Mieheni suvun puoleltakin monta kotia. Sekin voisi olla aivan toisin! Ettei hyväksyttäisi, ettei suvaittaisi.

video

maanantai 13. lokakuuta 2008

Opinnot kesken


Puhuin viime viikolla muutaman ihmisen kuullen siitä, että kaapissani on edelleen kitara, jolla en osaa soittaa kuin unissani.
Minulta kysyttiin: haluaisitko todella oppia soittamaan?
Vastasin rehellisesti: En. Haluaisin olla ihminen joka osaa soittaa. Opetella en halua.

Tätä se on minulla niin monen asian kanssa. Haluaisin osata heti, kuin lahjan syntymässä saaneena ihan kaikkea. Opetella, oppia en malta, viitsi, halua. Malta - ennen kaikkea.

Opettelen tällä hetkellä aivan tietoisesti pidentämään pinnaani. Yksi keino on tehdä asioita, joiden valmiiksisaattaminen kestää kauan. Tuo ohuen ohut angora-silkkilanka kakkosen puikoilla kudottuna on apunani. En nyt niinkään välitä mitä siitä tulee, koska keskityn vain sietämään sitä, että se tulee kestämään kauan.

Sitten on sellaisia kuin mieheni. Olen kertonut ennenkin hänen kasvipelastuksistaan. Yläkuvassa taas yksi. Moneenko kertaan olen meinannut senkin jo heittää pois? Yhtä moneen, kun hän on ottanut sen takaisin siipiensä alle, hoivannut ja huoltanut - ja nyt meillä on suuri kasvi, joka kukoistaa. Minä en olisi malttanut, minä en olisi nähnyt mitä siitä voi tulla. Mutta minä nautin lopputuloksesta ja opettelen edelleen.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Sunnuntain puistotervehdys


Montakohan kertaa olen jo luullut että tämä on nyt viimeinen parvekekahvi, viimeinen kerta ilman sukkia, viimeinen ruoka ulkona, viimeinen t-paitaulkoilu, viimeinen kerta tänä syksynä...
Ja aina tulee vielä yksi kerta, näemmä.
Tuntuu aivan luonnottomalta - nyt on jo lokakuu! - mutta hyvältä.
(Videopätkässä 9-vuotiaamme leikkii sanojensa mukaan "vauvaa, jota pitää keinuttaa" ja minä esitän sen äitiä.)
Posted by Picasa
video

lauantai 11. lokakuuta 2008

Voi vaasi!


Monessa blogissa on tehty Ekotestejä, on keskusteltu sen kysymyksistä, on mietitty muuten vaan miten omalta kohdaltaan voisi enemmän sitä ja vähemmän tätä. Avaa minkä hyvänsä lehden, ja samat kysymykset ja aiheet ovat esillä. Pitäisi noin, ei pitäisi näin. Siksi kun siin’on niksi - tai oikeastaan siksi, kun kaikki loppuu muuten, tuho tulee eikä lapsille jää maapallosta kuin tyhjä kuori käteen.

Päässäni pyörii kierrätys, bio, lajittelu, ostotapojen muuttaminen, kimppakyydit, otsonikerros, ekologiset jalanjäljet, kestävä kulutus, eko-sertifikaatti ja tuulivoima. Ja sitten se Baddingin laulu missä hän veisaa "sillä maailma hukkuu paaaaaskaan, me vain luemme lehtiä". Ja laulu tuo päähän ne seitsemänkymmentäluvun sähkölampputarrat ("Säästä sähköä!") liimattuna niihin hisseihin, joilla emme kakaruutemme vuoksi olisi saaneet muutenkaan ajella. Oli energiakriisi tai ei.

Niin tärkeä kuin aihe onkin minusta tuntuu etten jaksa jauhaa siitä. Huomaan että muutun jeesustelevaksi melkein sillä sekunnilla, kun aloitan. (Eikä tällä jeesustelulla ole mitään tekemistä uskonnon tai Jeesuksen kanssa.) Otan tekopyhän äänenpainon ja sanon etten minä ainakaan ja että kyllä me ainakin. Haen omaa mielipidettäni siihen, miten paljon minä haluan vaikuttaa ja miten. Tuskailen sen kanssa, että huomaan asioita joissa en voi vaikuttaa.

Ja mietin tällaisia:
jos minä nyt alan hyväksi enkä osta noita akkainlehtiä niin mitä niille tapahtuu? Paperi on jo käytetty, lehdet tehty ja kannettu kauppaan.
Jos minä en ostaisikaan kaikenlaista roinaa ja rompetta, miten kauan kestää että se alkaa vaikuttaa johonkin että juuri minä en osta? Että aletaan tehdä vähemmän roinaa ja kampetta myyntiin?
Tiätääks joku?

(Kuvassa olevat vaasit liippaavat aihetta tällä tavoin: hääjuhlaamme varten koristelimme Pirkanmaan musiikkiopiston itse. Halusimme pöytiin kukkia. Kyselin vaaseja vuokralla. Huomasin että voin ostaa halvemmalla itse uudet vaasit. Nyt minulla on 22 vaasia joita en totta maar ihan jatkuvasti tarvitse. Moni ajattelee: hullua ostaa kun voi vuokrata. Minä ajattelin: hullua maksaa vuokra joka on kalliimpi kuin ostohinta ja sitten mulle ei jää edes vaaseja.
Kaikki tällainen, pienikin, tuntuu nykyään olevan joko OIKEIN tai VÄÄRIN.)

perjantai 10. lokakuuta 2008

Niin kuin pitääkin


Varoitus: päivän postaus on silkkaa shoppausta.

Minun on jo monesti pitänyt kirjoittaa vaatekaupasta, jossa minusta on asiat niin kuin pitääkin.
Kyseessä on COS, johon tutustuin ensimmäisen kerran Haagissa. Brysselissä on iloksi myös COS. Puoteja on lisäksi Englannissa, Saksassa useita, Tanskassa ja nyt Pariisiinkin avataan ja Lontooseen toinen.

Mutta ne asiat:
- kaupassa ei yleensä soi musiikki (ja jos soi, se on todella hiljaa ja miellyttävää)
- myyjät eivät ikinä ole tyrkkyjä
- myyjät ovat hyvin auttavaisia kun tarvitaan
- sovituskop...eikun huoneet ovat suuria ja ne saa kunnolla lukkoon. Kunnon peilit.
- kukaan ei kyttää montako vaatetta sovitat, mitään lappuja ei anneta
- kaupassa on aina jotain pientä jännää, turhaa(kin). Jotakin, johon rahat riittävät ainakin ihan varmasti
- vaatteet ovat yksinkertaisia, tyylikkäitä. Niissä on kuitenkin useinmiten juju jota kaipaan
- herkullisia värejä, mutta paljon myös klassisia musta-harmaa-valkoinen-beige -linjan juttuja
- pieninkin ostos pakataan huolella ja ajan kanssa (mistä tulee välitön luksus-tunnelma!)
- kassit ovat tyylikkäitä ja kestäviä paperikasseja kangassangoin
- hyvin herkästi saa mukaansa kunnollisia puuhenkareita ja pukupusseja
- kaupassa tuoksuu aina hyvältä. Myös sovitushuoneessa.

Nettisivut tässä. Valitettavasti aivan murto-osa tuotteista on esitelty. Saa siitä ehkä jonkun käsityksen.

Ostin tänään kauniin, valkoisen paitapuseron jossa ei ilokseni ole strechiä. Sellaisenkin löytäminen on nykyään vaikeaa! Ostin myös housut, jollaisia olen hakenut vuosikaudet. Lähellä oli, etten ostanut jotakin aivan ihanan ihanaa ja minulle ennen näkemätöntä: nahkaiset "tumput". Hyvin pitkä varsi, ohutta mustaa nahkaa. kuin siis nahkasormikkaat, mutta tumpun malliset. Jos ne kovasti kummittelevat niin palaan joskus asiaan.

Näihin materialistisiin aatoksiin päätän raporttini.


torstai 9. lokakuuta 2008

Kun on jo torstai



Pienempi poika lähti koko päiväksi afrikkalaisen taiteen museoon. Oli niin iloinen kun on jo torstai ja pääsee kaksikerroksisella bussilla matkaan.

Hain lisää lukemista merimieskirkon kirjastosta. Löysin ilokseni kaksi Kreeta Onkelin kirjaa. Minulla on pitkään ollut kiinnostus tutustua Onkelin teksteihin. Muistan miten hänen esikoisensa Ilonen talo ilmestyi, ja Onkelin kuvia tuntui olevan joka puolella. Muistan ajatelleeni että hän muistutti erästä ystävää ja että haluan lukea hänen kirjojaan. Piti näin kauan odotella että tartuin asiaan. Ilonen talo julkaistiin sentään jo 1996 ja siitä on jo elokuvakin, mikäli olen mitään käsittänyt. Lainasin myös Anna Maria Mäen Suljetun paikan lumo -kirjan. En osaa odottaa mitään, kun en mitään tästä tiedä.

Perkeleen lipasto haraa vastaan.
Sain sen maalattua melkein valmiiksi ja nyt huomasin että tarvitaan myös korjausta, jotta kaksi ylintä laatikkoa pysyy raiteillaan. Mutta minä korjaan sen. Kyllä minä osaan.

Lopuksi viikon arvoitus:
mikä on alimmassa kuvassa esiintyvä toosa?
Kaikki arvaukset vastaanotetaan.
Mitään palkintoja ei jaeta.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Pidä huolta!


Pari kertaa vuodessa huollan kenkäni kunnolla. Sen lisäksi puhdistan ja plankkaan tarvittaessa.
Kunnolla huoltamista tarvitaan esimerkiksi kesän jälkeen, ennen kuin laitan ehdottomasti vain suveen kuuluvat kulkimet laatikkoon.

Kunnolla huoltamista saatetaan tarvita myös syksyllä, kun kaivaa sängyn alta laatikollisen kenkiä, joita ei olekaan kunnolla huoltanut keväällä...köhöm.

Puhdistan kengät ensin laihaan Marseille-saippualiuokseen kastetulla rätillä. Vanha hammasharja auttaa pienissä paikoissa. Kuivaan lopuksi kengät huolellisesti, sitten rasvaa ja kiilloketta ja mitä nyt tarvitaankin. Ja kovasti hankausta.



Miehen arvion mukaan mulla on aika paljon talvikenkiä.
Saattaa ollakin, mutta loivennuksena sanottakoon että:

- yhdet kuvassa näkyvät on varastettu Hollannissa kierrätyskeskuksesta
(odotin ja huhuilin aikani ja kun ketään ei tullut, panin kahden euron saappaat kassiin ja kävelin rauhallisesti ulos)
- yhdet ostin jo silloin kun esikoinen oli vauva
(ovat siis jo pian 10 vuotta - hyvin hoitaminen kannattaa!)
- yhdet sain 75 % alella
(olisiko ne muka voinut jättää??)
- yhdet sain ostettua halvalla kun tajusin mennä lastenosastolle
(samat maksoivat aika paljon enemmän aikuisten puolella)

tiistai 7. lokakuuta 2008

Päällisin puolin kunnossa


Poikkeustila on kumottu ja bussit sun muut kulkevaiset liikkuvat kuten normaalistikin (mikä bussien kohdalla tarkoittaa jotakuinkin samaa kuin epävarmasti).
Lauantaina katon kävi korjaamassa kaksi puolalaista miestä, joista toinen näytti murtovarkaalta (mutta joka oli ystävällinen ja iloinen ja puhelias) ja jonka ystävä oli joko mykkä, juntti tai täysin kielitaidoton. Ainakaan hän ei sanonut toimituksen kestäessä mitään. Poislähteissä heilautti kättään. Onneksi kaveri hoiti puhumiset. Työn laadusta en voi valittaa - katsotaan sitten seuraavien rankkasateitten jälkeen.

Eilen katselin tv:stä ohjelman syömisestä ja ravinnon vaikutuksesta terveyteen (ja sairauteen). Käsiteltiin myös kasvissyöntiä, bio-ruokaa ja ylipäätään kaikkea, mikä nyt aihetta vähänkin liippaa. Välillä tuntui että liippasi hiukan liiankin vähän, mutta kaiken kaikkiaan ohjelma oli kiinnostava.

Mietin siinä omaa suhdettani ruokaan ja totesin että tuuliviiri mikä tuuliviiri.
Milloin olen kuolettavan huolestunut siitä että syömäni ravinto aiheuttaa minulle syövän/20 liikakiloa/kolesterolivaivan/verenpaineen/ähkyn & puhkun, sitten taas saatan ahtaa itseeni mitä vain (kuten eilisen poikkeustilan aikana) kantamatta pienintäkään huolta tekosistani. Oikeastaan pidän ihmeenä (mutta kiitän Luojaa!) ettei minulla ole minkään sortin syömishäiriötä.

Pidän toisaalta suurten ja "vaikeiden" ruokalajien valmistuksesta, toisaalta nautin suunnattomasti siitä, että keksin tyhjältä vaikuttavasta kaapista takuuvarmasti ainakin itselleni kelpaavan lounaan. Eilen se oli munakas, johon meni kaksi munaa, kermaa, mausteet ja yksi nakki viipaleina. Sen kanssa 2 raastettua porkkanaa ja sitruunamehua. Melkein hypin riemusta kun ajattelen miten halpaakin se oli.

Ai joo.
Ilokseni yksi kadonnut kissakin on näköjään löydetty, ja otettu talteen suosikkivaatekauppaani tällä kadulla. (Voiko kauppa olla "suosikkikauppa" elllei sieltä vielä tähän mennessä ole koskaan ollut varaa mitään ostaa???)

maanantai 6. lokakuuta 2008

Namikettu poikkeustilassa

Ihan kumma päivä. Bussit sun muut ovat lakossa, joten pojat jäivät kotiin. Viimeksi meni samanlaisena päivänä taksihommiksi ja vaikkei se aivan kauheasti maksanutkaan, niin vapaan auton löytäminen oli hyvin vaikeaa.

Tietokone on rikki. Toinen niistä, "minun". Olen vieraana miehen koneella, josta en tajua paljon mitään ja jonka kanssa en voi panna edes kuvia tänne. Sähköpostejani en näe, että odotelkaa, kiiruisat.

Olen syönyt koko päivän pelkkiä makeita herkkuja. Suklaata, lättyjä vadelmahillolla, keksejä, toisenlaista suklaata ja sitten vielä suklaavanukasta. Mitä tämä tällainen on ja mihin tämä johtaa?
Oksentamiseen, luultavasti, ellei tahti muutu.

Perustelen kaiken tietynlaisella poikkeustilalla.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Ääni

Mietin usein miltä teidän muiden kirjoittajien ääni kuulostaisi. Olisin kovin utelias tietämään. Äänestä voi mielestäni tunnistaa ihmisen aivan samalla varmuudella kuin kasvoista - paitsi että molempia voi toki jossakin määrin muuttaa. Ja ääni paljastaa ja kertoo yhtä sun toista.

Siltä varalta että joku muukin on pohtinut ääniasioita...
(ja minä en sitten ole lyönyt ketään lattiaan!).

video

perjantai 3. lokakuuta 2008

Metrofäshön


Ostin uuden Côte Paris -lehden, jonka toinen numero oli kyllä ensimmäistä rutosti heikompi. Tai ei ollut minun makuuni. Siinä oli kuitenkin pari kiinnostavaa juttua, joista toinen liittyi Pariisin metroon.

Pariisin metrossa on minusta aivan oma, erityinen hajunsa. En nyt puhu hajusta vaunujen sisällä (mikä on myös varsin erityinen, varsinkin helteellä!) vaan se maan alla oleva ominaishaju. En ole muualla sitä kokenut. On täälläkin metro, mutta se ei haise samalle. Olen miettinyt mitä se haju - tai tuoksu, tuoksu se minulle on! - pitää sisällään, ja miksei vaikkapa Brysselin metrossa tuoksu samalle.

Pariisin metrossa on kumipyörät. Palaneen tai pikemminkin kuumentuneen kumin tuoksu on yksi osa sitä mistä nyt kirjoitan.

Muistan yht’äkkiä miten tuuli joskus kiertää metrossa niin, että se heittää kuivat lehdet kadulta raiteille saakka, heiluttaa ihmisten hiuksia ja kaulaliinoja...ja sekoittaa parfyymit, hyvät, pahat tuoksut kaikki ja huljahtaa sitten ulos siitä missä lukee "sortie". Hiljaiseen aikaan metron erityinen tunnelma saa melkein kyynelen silmäkulmaan. Haikean makean apeaa ja taustalla soittaa joku onneton sahaa ja laulaa.


Ja lopuksi fäshöniä.
Minulla oli vuosia sitten villaiset legginsit. Pidin niistä ja pidin niitä...loppuun asti. Sitten oli aikoja etten löytänyt sellaisia enää mistään. Riemuni oli suuri, kun hokasin että Benettonilla on juuri tuollaiset. Ostin heti harmaat ja mustat. Ne on ihanat: eivät tunnu päällä lainkaan, eivät valu (jos ovat oikeaa kokoa), lämmittävät ja korvaavat kohdallani housut monessa tilanteessa.
Violet suosittaa!

torstai 2. lokakuuta 2008

Myrskyn merkki


Mieleni on otsikkoni kaltainen sillä olen joutunut päivän odottamaan turhaan katonkorjaajaa.
Moneltako mielestänne on "jossakin vaiheessa"?
Kokemuksesta tiedän, että kello kaksitoistakin voi olla mitä vain 9 ja 18 välillä, saati sitten "jossakin vaiheessa"...

Sitten kun sitä on vielä tämmöinen joka ei osaa tehdä mitään silloin kun odottaa.
Että sitä vaan odottaa ja istuu. Vähän tyhmää tämä.
Olen varma että korjaaja tulee alaovella vastaan kun lähden hakemaan poikia koulusta.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Kaksi asiaa


Kaksi uutta asiaa joihin en osaa suhtautua kiihkotta:

Asia nro 1.
Meillä on olohuoneessa nyt 6 kaiutinta, joista kaksi ulottuu minua rinnuksiin, kaksi lantiolle ja loput kaksi ovat pieniä. Ennen oli vain ne lantiolle tulevat, mutta eilisen jälkeen olohuone pieneni silmissä. Disco? Kotiteatteri?

Asia nro 2.
Tämäkin asia liittyy olohuoneeseen. Katto vuotaa, nimittäin. Ämpärit nurkassa. Tip, tip, tip, kuin sarjakuvissa. Eikö Aku Ankallakin aina katot vuoda?

Kun asiat menevät yli ymmärryksen tai muuten käy hermoon, on parasta tehdä nopeasti käsillään jotakin. Vaikka sitten järjestellä purkkeja tai leipoa sämpylöitä. Molempiakin, jos ymmärystä ei ala löytyä.