perjantai 24. heinäkuuta 2009

Minua odotetaan jo


Vanha tuttu Calais odottaa meitä jo!
Mies vie minut ja pojat sukulaisiin, jatkaa itse huomenna etelä-Ranskaan remonttihommiin.
Kesä jatkuu vielä - oi voi miten se jatkuukin! - ja minä kirjoitan seuraavan kerran kunhan palaan. Kyllä siihen ainakin viikko menee.
Hei hei kaikki, luen teitä kyllä.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Samoinajattelijat




Ajattelin tänään: yllätän miehen ja ostan hääpäivän kunniaksi kelpo kakun ja pullon shampanjaa.
Ei se kuitenkaan muista koko päivää.

Mies ajatteli ilmeisesti samoin.

Kipppis!

Välttämätöntä



Laskin tunti sitten käsistäni taas yhden kirjan, loppuun luettuna. Suljin kannen ja ajattelin miten ihmeen hienoa on osata lukea, saada lukea, ehtiä lukea. Että joku jossakin istuu persiilleen, kirjoittaa tarinan, se painetaan kirjaksi jolle valitaan kansi, se tuodaan kauppoihin ja minä saan sen käsiini luettavaksi.

Mutta osaisiko joku selvittää minulle miksi kirjat maksavat Suomessa niin kauheasti? Myyjän kanssa päivittelin eräässä kirjakaupassa että Frida ja Frida -kirja (kirjoittanut Emma Juslin, olisin mieluusti lukenut) maksaa toden totta 37 euroa ja vielä sentit päälle. Ja on pehmeäkantinenkin vielä. Pokkareita saa edullisesti, kyllä vaan, mutta ei kaikkea voi tai halua odottaa pokkarin muotoon. Ei kaikesta edes tehdä koskaan pokkaria.

Ja mitä tapahtuu niille kirjoille joita ei yht’äkkiä sitten löydä enää mistään? Samaisen kirjamyyjän kanssa ihmettelimme että vaikkapa Joel Haahtelan muutamaa kirjaa ei enää mistään löydä vaikka "koko ajan niitä kysellään". Eikö tässä nyt joku mätä?

Huomasin että Tampereen Sokoksen kirjaosasto tukehtuu kohta ja kuolee pois. Sen vieressä oleva musiikki- ja peliosasto sen sijaan porskuttaa ja kasvaa kuin röyhkeä teini. Kirjaosasto on vuosi vuodelta pienempi ja valikoima surkeampi. Toki kaupungista parempiakin kirjanostopaikkoja löytää, mutta olkoon tämä esimerkki jostakin, jonka pelkään johtuvan kirjastoista ja toisaalta kirjojen kalliista hinnoista. Ja kuinka on (onko tätä tutkittu, tietääkö joku?) : lukevatko suomalaiset enää niin paljon kuin ennen meille kerrottiin?

Tunnen välillä melkein syyllisyyttä niistä kaikista retkistä joille mieleni pääsee kirjojen kautta. Olen tässä mutta aivan poissa. Mietin: työpaikoilla on tupakkataukoja joita ei kyseenalaisteta...eikö voisi olla taukoja lukemiselle, sillä se on välillä suorastaan välttämätöntä. Hyvin itsekästä ja toiset poissulkevaakin, mutta välttämätöntä.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Kaikkea ihanaa









Minusta on jännittävää ajatella mihin tavaramme joutuvat kun meistä aika jättää. Mitä annetaan kenellekin ja miksi, mitä pannaan raa’asti roskiin ja mitä myyntiin - tai mistä ehkä suorastaan tapellaan...

Mieheni isän täti siis kuoli jo jonkun aikaa sitten. Asunnon tyhjentäminen on vaatinut monen ihmisen työpanosta eikä työ vieläkään ole ohi. Nainen oli paitsi hyvin varakas myös suuri esteetikko. Siksipä sieltä minullekin tuotiin pahvilaatikollinen silkkikukkia kaikissa maailman väreissä, hattuneuloja, harsoja, nauhoja...kaikenlaista. Aivan ihanat irtohihatkin, joiden reunassa on käsinvirkattu pitsi. Sitten vielä silkkinen pääkoriste, jossa on helmiäiskoristeita. Juuri sellainen hieno kaksikymmentälukulainen.

Kaikki asunnon tyhjentämiseen osallistuneet olivat sanoneet tuon laatikon kuuluvan minulle. Että minä siitä eniten ilahtuisin. Hassua - mutta aivan oikeassa olivat. Harakka ilahtuu kaikesta ihanasta.

Discussion en bleu










Helteisen päivän päätteeksi otin kylvyn mihin panin viimevuotisia kuivattuja laventelin kukkia.
Keitin teen ja kiipesin kirjan kanssa katolle kello kymmenen hämärään. Sytytin kynttilän ja luin hetken.

Filosofi tuli katolle myös. Niin hiljaa etten ensin edes huomannut. Hän pyysi minua laittamaan kirjan pois ja puhumaan hänen kanssaan variksista. Että tuo yksi tuolla on aika yksin kai. Äsken siinä oli kaksi, nyt vain tuo. Ja jos niitä on kolme niin onko se parempi kuin että olisi kaksi. Hän esitti myös teorian jonka mukaan varikset voivat aivan hyvin pitää huolta pulujen poikasistakin. Eivätkö voikin, äiti?

Kuuntelin varisasioita ja mietin miten kuivumassa olevaa pöytäliinaa vasten nojaavat ruiskukat ovat tähän kellonaikaan kuin taulu jonka haluaisi maalata - muttei takuulla osaa.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Yksi juhla




Pienempi poikamme on kova juhlimaan. Usein sanoo suoraan ranskasta kääntäen: tehdään yksi juhla! Juhliminen on hänestä sitä, että pannaan ilmapalloja, kuunnellaan musiikkia kovaa ja hypitään sinne tänne. Välillä ahdetaan herkkuja napaan ja otetaan ryyppy mehua päälle.

Eilen hän innostui taas virittämään juhlan. Syynä Belgian kansallispäivä (tänään) ja ehkä vielä suurempana syynä sen ansiosta tullut isän vapaapäivä. Isä on harvinaista herkkua arkipäiväistyneen äidin seuraan verrattuna!

Niin että me pukeuduimme balilaisiin naamareihin, puhalsimme palloja, loikimme ees taas emmekä antaneet eteisessä seisovien roskasäkkien haitata juhlatunnelmaa ollenkaan.
Olipa juhla.


maanantai 20. heinäkuuta 2009

Langan kutsu


Siivotessa tuli eteen myös monenlaista aloitettua käsityötä. Löysin mm. paperinaruryijyn aloitelman, erinäisiä lasten sukkia (nyt jo auttamatta liian pieniä varrestakin!), kirjontayritelmiä,
napeista tehtyjä mukataiteellisia juttuja (ilmeisesti rintaneuloiksi ajateltuja, en muista), mustan neuleen joka on aloitettu ja purettu moneen kertaan (mutta joka ei koskaan muodostunut miksikään), hyväksi suunnitelmaksi jääneitä kankaisia joulukoristeita, villalangasta tehtyjä tupsuja (minulla??) ja monta kesken jäänyttä huovutushommaa.

Ja nyt on taas kova into aloittaa uutta. Olen ihastunut jo muutamiin väreihin ja pari ideaa neuleesta on päässä. Pakotan itseni kuitenkin odottamaan niin kauan, etten voi enää vastustaa langan kutsua.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Työtä, työtä, työtä tehdään



Viikonloppu mennyt töiden parissa. Uusi huonekalu kotona ja tämä aiheuttaa toimenpiteitä. Syntyy ketjureaktio kun vanha tekee tilaa uudelle, hakee paikkaansa muualla, jättää jälkeensä pinoja, likaa, kummallisia tavaroita. Tämän päivän olen painanut pyjamassa ja pelkällä aamiaisella. Hyvillä mielin, kuitenkin. (Ja ihan yksin, mikä onkin tässä parasta.)

Taas kerran kannettiin myös yksi tietty pöytä alhaalta ylös. Tämä lienee kolmas kerta. Sanokoon se toden, vihdoin ja viimein! Jos oppisin vihdoin maalaamaan pöydän ääressä enkä lattialla polvillani. Säästyisi niin polvet kuin lattiakin. Ehkä sopukin, kun kamani eivät tuki kulkureittejä.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Ei edes puolessa




Olen iloinen siitä että kävin tänä vuonna alkukesästä Suomessa. Hyvin usein on mennyt elokuulle ja koulutkin ovat siellä jo alkaneet. Sille ei mitään voi: valo tulee jo alhaalta, varjot ovat pidemmät ja haikeus tuntuu ilmassa ja sitä kaikkea kutsutaan syksyksi.

Nyt sen sijaan kaikki on vielä alussa, ainakin vielä kesken, paljon vielä jäljellä. Poikien lomakaan ei ole edes puolivälissä!

Tämä kesä on erilainen, tajusin sen Suomesta palattuani. Siihen kuuluu erään kuolleen sukulaisnaisen asioiden järjestäminen ja asunnon remontointi Marseillessa, mikä vie miehen lomasta aimo annoksen. Se harmittaa (eikä toki vain minua!), mutta on asioita joita ei voi valita. Tulee muutoksia ja pakkojakin. Aika vähän meille niitä on tullut tähän mennessä.

Voisin tietysti nillittää sohvannurkassa ja voihkia etten "koskaan pääse mihinkään" ja että "kesä on pilalla". Onneksi minulla kuitenkin nyt on voimia olla vaipumatta tuohon suohon ja tarpeeksi iloista mieltä nähdä asioiden laita. Kesä ei loppunut Suomen-loman jälkeen vaan se jatkuu. Ei sitä tarvitse "viettää". Se on. Farkkusortsitkaan eivät muuten ole vuosiin tuntuneet niin oikeilta kuin nyt. Jatkukoon!

torstai 16. heinäkuuta 2009

Vaihtelua





Olen ihmetellyt usein sitä miten voi unohtaa millainen oma koti on. Toki muistaa missä huoneet ovat, mitä tavaroita niissä noin suurin piirtein on ja tuolla tavalla. Mutta unohtaa kuitenkin jotenkin. Se tapahtuu niin, että on poissa kodistaan jonkun aikaa, istuskelee muiden kodeissa, muiden värien ja tavaroiden keskellä, toisenlaisissa huoneissa joissa vallitsevat toisenlaiset säännöt ja tavat.

Sitten menee omaan kotiinsa ja siellä haisee ummehtuneelta, se näyttää kummalliselta ja keittiössä tempoo auki vääriä kaappeja. On hämmentävää (hiukan pelottavaakin) miten nopeasti unohtaa, unohtuu, toiset tavat tarttuvat ja tuttu näyttää vieraalta.

Nyt olen siinä vaiheessa että olen ottanut kodin uudelleen haltuuni. Olen koskenut kaikkialle ja tunnistan taas omani. Kun viikon päästä lähden muualle sama on taas palatessa edessä. Onko se sitä vaihtelua?

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Vaikka edes pikaisesti










Suomessa käydessäni tapasin ystäviä ja vanha tuttu huoli nosti päätään: olenko läsnä kokonaan vai välittyykö minusta jo seuraavan päivän asiat, seuraavat sovitut asiat ja aikataulut?

Paljon tärkeitä, rakkaita ihmisiä ja kuitenkin rajallisesti aikaa. Eihän sellainen yhtälö ole toivottava. Aina ei voi valita kuitenkaan. Monta kertaa jouduin sanomaan: parempi tämä kuin ei ollenkaan. Että näki vaikka edes pikaisesti. Minulla sitä, sinulla tuota. Hyvä että kuitenkin tavattiin.

Ystävä aukaisee kotinsa oven, pyytää olemaan kuin kotonaan, kuuntelee, kertoo, syöttää, juottaa ja halataan mennen tullen. Voi että sentään. Minua lellitään. Hyviä ihmisiä olen saanut ystävikseni.

Sen minkä ehtii









Kuvittelimme että puolentoista Helsinki-päivän aikana ehtii "mitä vaan". Ei ehtinyt, mutta loppujen lopuksi se ei haitannut yhtään. Jääpä seuraavaankin kertaan katsomista. Suomenlinnan näin nyt vihdoin mutta kolea, tuulinen tihkusää ei innostanut kuin lyhyeen visiittiin. Vaahtokylpyyn ehdin joka tapauksessa oikein hyvin!

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Pääkaupungissa









Viikonloppu kahden ystävän kanssa Helsingissä. Kalkatus alkoi jo junassa eikä siihen paljon taukoa tullut missään vaiheessa. Puhuin ja nauroin niin että kurkku kuivui.

Helsinki oli erilainen. Siihen, onko kaupunki muuttunut en osaa sanoa mitään. Helsinki on aina ollut minulle vieras. Hyvin harvoin olen käynyt. Mutta erilainen se oli kuin Tampere, se on varma. Minulla oli mukavasti turistimainen olo.