keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Vaikka edes pikaisesti










Suomessa käydessäni tapasin ystäviä ja vanha tuttu huoli nosti päätään: olenko läsnä kokonaan vai välittyykö minusta jo seuraavan päivän asiat, seuraavat sovitut asiat ja aikataulut?

Paljon tärkeitä, rakkaita ihmisiä ja kuitenkin rajallisesti aikaa. Eihän sellainen yhtälö ole toivottava. Aina ei voi valita kuitenkaan. Monta kertaa jouduin sanomaan: parempi tämä kuin ei ollenkaan. Että näki vaikka edes pikaisesti. Minulla sitä, sinulla tuota. Hyvä että kuitenkin tavattiin.

Ystävä aukaisee kotinsa oven, pyytää olemaan kuin kotonaan, kuuntelee, kertoo, syöttää, juottaa ja halataan mennen tullen. Voi että sentään. Minua lellitään. Hyviä ihmisiä olen saanut ystävikseni.

13 kommenttia:

katriina kirjoitti...

Olet välittänyt todella kauniita tunnelmia visiitistäsi kotimaahan, niin sanoin kuin kuvin. Ja minkälaisin kuvin!

Sinun, Liivian ja Helinän kuvissa ihailen eniten ilmaisua, tunnelmia ja juuri hetkessä elämistä.

Martta kirjoitti...

Samanlaisia tunnelmia tälläkin vaikka olen pikkasen päälle kuukauden maisemissa. Toisaalta ei jaksaisi sitäkään, että joka lomapäivälle on joku homma, tapaaminen, suunnitelma. Joskus joutuu jopa sanomaan ei, että voi vaan olla möllistellä, niin ihanaa kuin ystävien tapaaminen onkin!

violet kirjoitti...

Katriina; oi kiitos näistä sanoista!
Oli tosi kiva kuvata uusia asioita..tai siis asioita, joita ei todellakaan näe joka päivä.
Uudella innolla, nääs.

Martta; möllistelyä jäin aavistuksen verran kaipaamaan. Tosin kaksi lasta matkassa estää möllistelyn yleensä joka tapauksessa. "Ei" jouduin sanomaan myös.HArmikseni en olekaan kone joka jaksaa mitä vaan!

Follow your dreams kirjoitti...

Joskus ois ihana vaan suomenloma
yksi kiintopiste ja sinne sais
tulla muut katsomaan:)

Mutta ei se taida onnistua:P

Todella kivoja kuvia ja
tunnelmaa kuvissa!

Jamelia

Minttu kirjoitti...

Ihanan värisiä ja sävyisiä kuvia. Jotenkin haikeitakin.

Papi kirjoitti...

On nämä kuvasi kyllä niin kauniita, en voi muuta sanoa.

Ymmärrän ihan mistä puhut.
Mulla on vähän sama juttu, kun menen kesälomalla Poriin, (jonne nyt kohta olenkin lähdössä). On enemmän aikaa kuin viikonloppuna ja pitäisi tavata niin montaa ihmistä, käydä monessa paikkaa, viettää aikaa äidin kanssa, tämä kaikki tietenkin pienemmässä mittakaavassa kuin sulla. Ja kaikki tuo on nimenomaan kivaa ja ihmiset ovat ihania, mutta välillä tuntuu, että on koko ajan menossa ja olo on rauhaton.

Ja kun sieltä lähdetään takaisin, hetki on aina haikea vaikka kotiin on hienoa palata. Meillähän tämä matka ei ole tämän pidempi ja monesti siellä käydään, mutta nimenomaan kesälomalla on se, että kun aikaa on enemmän, kaikkea muutakin on enemmän.

Liivia kirjoitti...

Ihastelen tuon puutalon värejä!

Leena Lumi kirjoitti...

Violet, kävin juuri eilen syvällistä keskustelua ystäväni kanssa läsnäolemisen taidosta.

Bestiseni kanssa olemme sopineet, että esim. kun tapaamme lounaalla, puhelimet ovat ehdottomasti kiinni ja keskitymme vain toisiimme.

Läsnäolo ei ole itsestäänselvyys, joten toit esiin tärkeän asian.

Neiti Nimetön kirjoitti...

Tosi samanlaiset fiilikset itsellänikin aina Suomessa käydessä. Mutta yritänkin haalia liian monta ihmistä liian lyhyessä ajassa.

Olen jutellut Englannissa jo yli 30 vuotta asuneiden suomalaisten kanssa ja he joskus jopa ovat kertomatta Suomeen tulostaan, että voisivat olla ihan vaan rauhassa lomalla. Ymmärrän kyllä senkin.

minja kirjoitti...

Ai että..mitä ihania värejä kahdessa viimeisemmässä postauksessa! (mitähän sanaa sitää käyttäisi tuon postaus-sanan sijaan kun se on jotenkin niin koominen?!)

Ystävä-asiassa voin vain nyökytellä. Noinhan se menee. Minullakin vaikka samassa maassakin asun. Hyvien ystävien seurassa aika menee aina liian nopeasti. Mutta paremmin pikaiset treffit kuin ei ollenkaan. Ja onneksi on netti, vaikkakin vähän laiha lohtu.

violet kirjoitti...

Jamelia; olen kuullut monesta joka noin on tehnytkin. MInulla/meillä ei siihen ole varaa kylläkään.

Minttu; taisi se hiukan haikeaa ollakin, mutta hyvällä tavalla.

Papi; niin, ja erotessa sanoo sitten jotakin tyhmää tai ei ainakaan sitä mitä haluaisi;-)

Liivia; se on yksi tosi mielenkiintoinen tiilitalo Viinikassa, rappukäytävästä kuva.

LeenaLumi; läsnäolo ei ole itsestäänselvää, ei niin.
Toisaalta olen hyvä siinä että kun olen jossakin niin sitten kans olen. En esim. Suomessa ollessani kaipaa tai juuri edes ajattele miestäni. Hän on muualla ja minä toisaalla, siinä se. Tai jos olen erossa lapsistani niin sitten olen, enkä murehdi että mitä heille kuuluu tai mitä he tekevät ja olen täysin ja täysillä siellä missä olen.

neiti Nimetön: kertomatta jättämisistä olen kuullut minäkin.

Minja; Postaus on kyllä pöhkö sana mutten oikein keksi mikä se sitten voisi olla. Merkintä on vielä pahempi. Kirjoitus on kai kaikista yksinkertaisin;-)

Punamulta kirjoitti...

Voi sentään. Vaikka asuu Suomessa ja suurin osa ystävistä ja kavereista asuvat aika lähellä, niin silti sitä tapaa liian harvoin...saati sitten jos asuisi jossakin muussa maassa.

Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että treffailen sen mukaan, miltä minäkin päivänä tuntuu. Ja yritän olla miettimättä liikaa, että kenen kaikkien luona pitäisikään käydä.

Tosi ystävyys kestää pitkätkin erot. Ja kun jälleen tapaa, se on niin upeaa ja arvokasta se.

Ja onneksi tämä nettitapaaminen ja yhteydenpito netin välityksellä alkaa olla jo nykypäivää. Helpottaa hiukan tilannetta... :D

Maurelita kirjoitti...

Tismalleen samoissa tunnelmissa vielä paikan päällä. =)