torstai 16. heinäkuuta 2009

Vaihtelua





Olen ihmetellyt usein sitä miten voi unohtaa millainen oma koti on. Toki muistaa missä huoneet ovat, mitä tavaroita niissä noin suurin piirtein on ja tuolla tavalla. Mutta unohtaa kuitenkin jotenkin. Se tapahtuu niin, että on poissa kodistaan jonkun aikaa, istuskelee muiden kodeissa, muiden värien ja tavaroiden keskellä, toisenlaisissa huoneissa joissa vallitsevat toisenlaiset säännöt ja tavat.

Sitten menee omaan kotiinsa ja siellä haisee ummehtuneelta, se näyttää kummalliselta ja keittiössä tempoo auki vääriä kaappeja. On hämmentävää (hiukan pelottavaakin) miten nopeasti unohtaa, unohtuu, toiset tavat tarttuvat ja tuttu näyttää vieraalta.

Nyt olen siinä vaiheessa että olen ottanut kodin uudelleen haltuuni. Olen koskenut kaikkialle ja tunnistan taas omani. Kun viikon päästä lähden muualle sama on taas palatessa edessä. Onko se sitä vaihtelua?

12 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Mulle käy aina matkoilla niin etten edes ajattele omaa kotia, enkä varsinkaan kykene muistamaan millainen se sisältä on. Pihan ja talon muistan helpommin.
Mutta kun tulen kotiin, koti näyttää aina niin ihanalta.

Symppaattisen oloinen koti näissä kuvissa.

Neiti Nimetön kirjoitti...

Ajatellaan näköjään taas samoja raiteita. Osa tästä ilmiöstä on mielestäni sitä kun katsoo muttei nää. Aika pelottavaa kuinka automatisoitu ja itsestäänselvyyksinä ottava sitä onkaan. Tän takia on tärkeää, että pääsee muihin maisemiin välillä.

benglia kirjoitti...

Johtuukohan tuo ihmiselle ominaisesta sopeutumiskyvystä? Ihmisen aivot keskittyvät tarkkailemaan uutta ympäristöä ja keräämään siitä "eloonjäämiselle" tarvittavaa informaatiota. Matkan jälkeen on mielestäni hauska nähdä oma koti vieraana, saa ikään kuin vielä uuden matkan omaan arkiympäristöönsä.

Sooloilija kirjoitti...

Olen huomannut, että mun ei tarvitse kuin käydä kylässä jonkun luona ja kun tulen sieltä kotiin, niin rupean usein laittamaan jotain asiaa kuntoon. Huomaan jonkun epäkohdan kotonani vasta kun olen käynyt jonkun luona kylässä.

Hurmaava kuvitus tässä jutussa.

Celia kirjoitti...

Minulla on yleensä aina sama peruskuvio kotiin palatessa.
Pari epätoivoista nyyhkäisyä, tarkistan näyttääkö ikkunasta avautuva maisema jotenkin tosi erilaiselta kuin lähdettäessä, sitten raivokas siivoaminen, jonka jälkeen saatan taas hyväksyä, että täällä minä nyt olen.

Luen just tuota Woolfin kirjaa.

barbro v kirjoitti...

Ihan sama juttu. Me oltiin äsken viikko maalla ja kotiin tullessa oli tunne, että tuli jonkun muun asuntoon. Illalla väänsin itkua omassa sängyssä, että miksi tämä tuntuu näin vieraalta. Saan aikaan keskisuuren identiteettikriisin ja vierauden tunteen kyllä vaikka kauppareissun aikana. Se on inhottavaa, pelottavaa.

Katilein kirjoitti...

Kai se on...

Kylläpä jotenkin tykkäsin tästä kirjoituksesta. Tuli jotenkin ihan erilainen olo. Minä olen tämän kodin ostamisen jälkeen kökkinyt täällä niin tiiviisti, että mistään vaihtelusta ei ole tietoakaan. Koti on rakas, mutta luulen, että se olisi vielä rakkaampi, jos nyt voisi lähteä hetkeksi pois. Niin ja sitten tulla takaisin ja ottaa tila taas haltuun.

Vilijonkka kirjoitti...

Täällä olet taas raportoinut ja pohtinut hienoja juttuja, minua kohdanneen netikatkoksen aikana. (En olekaan enää niin varma, että Suomessa kaikki toimisi niin ihmeen hienosti.)

No jaa, päivän aiheeseen: vaihtelu tekee terää! Itse olen kovasti ihmetellyt, kuinka Kiina tuntuukaan etäiseltä, on hyvin hankalan tuntuista kuvailla elämää siellä suomalaisille uteliaille, en meinaa edes saada sitä hajua mieleeni. Ja miltei jo unohdin siellä olevat lasten marsut! Joten vastaavalle koskettelukierrokselle on ryhdyttävä sitten elokuussa. Kiitos valmentavasta postauksesta.

pikkujutut kirjoitti...

Nyt on pakko myöntää, että olen tavallaan hukassa molempien kotien kanssa. Suomikoti muuttuu joka vuosi erilaiseksi kiitos remonttien) ja jokin on hukassa siellä toisessakin. Joten tuo tuttu näyttää vieraalta kolahti suoraan sydämeen.

violet kirjoitti...

Liivia: mulla se miltä koti näyttää palatessa riippuu kovasti siitä mistä tulen. Toisinaan koti näyttää ihanalta, toisinaan aivan ankealta ja likaiselta, ahtaalta jne.
Tämä kuvissa vilahtava koti olisi sulle varmasti mieleen kaiken kaikkiaan. Minustakin se on jännä paikka.

Neiti Nimetön; joo, tiedän että samoissa asioissa seilaa monen ulkosuomalaisen ajatukset.
Katsoo muttei näe, ihan juuri noin. Kun nyt palasin oikein halvaannuin siitä miten olen voinut sietää tiettyjä juttuja (ihan silkkaa roinaa) nurkissa jo pitkään.

Benglia: kuulostaa järkevältä. Minä tunnen sopeutuvani hyvin nopeasti oikeastaan mihin ympäristöön tahansa. Kyllä se on varmasti eduksi.

Sooloilija; Ihan noin nopeasti mulle ei tuo tapahdu..tai ehkä sittenkin...etenkin jos käy jossakin oikein inspiroivassa paikassa.

Celia: raivokas siivous, juuri noin. Siinä siivotaan muutakin kuin esineitä ja paikkoja.

Barbrov: keskisuuri identiteettikriisi kauppareissulla kuulostaa kieltämättä pelottavalta! (Samaan aikaan hihittelen kuitenkin.)

Katilein: hauskaa! Onnittelut erilaisesta olosta!

Vilijonkka; Nyt kun olemme Belgiassa minulta ei pahemmin enää kysellä mitään;-) Tai ainakin paljon vähemmän kuin ennen. Kun aikoinaan muutin Ranskaan kysymyksiä oli paljon ja muistan tuon selittämisen vaikeuden.

Pikkujutut: olen iloinen ettei vaikkapa vanhempieni koti Suomessa juurikaan muutu. Olisin muuten kai ihan hukassa jos kaikki tuntuisi muuttuvan;-)

Leena Lumi kirjoitti...

Minusta kotiin tulo on nimenomaan tuoksu: kaikki on hiukan kuin ummehtunutta, mutta sen tunkkaisuuden, liikkumattoman ilman läpi, tuntuu kuitenkin 'oman elämän tuoksu'. Se on se viimeinen tuoksu. Ikäänkun viinissä jälkimaku.

Ihanaa tulla kotiin ja löytää sieltä Virginia Woolfin Mrs. Dalloway, joka on, ainakin minulla pokkariversio ja hiirenkorville luettu.

scaredy-cat kirjoitti...

Mrs Dalloway on sitten kiehtova kirja! Minulla on juuri sama painos.
Itse olen vuokrannut kotini kesäksi toisille; sinne palaaminen vasta oudolta ja kaukaiselta tuntuukin.