Minulla on ollut 13 kotia. Tämä nykyinen on neljästoista. Muutama noista (mutta vain harva!) on tuntunut vain asunnolta, jos olen rehellinen. Aina välillä ajattelen: voi kun meillä olisi paikka joka olisi Se Lopullinen Koti. Koti, josta ei enää elävänä lähdettäisi mihinkään. Perun nopeasti ajatukseni, sillä tiedän ettei se minua viehättäisi kuitenkaan muutamaa vuotta enempää. Ahdistuisin, pahimmassa tapauksessa. Että tässä sitä nyt ollaan ja tähän jäädään. Kyllä minä tavallaan kiinnyn seiniinkin, mutten sitten kuitenkaan. Osaan luopua ja lähteä. Ehkä se on hyvä.
Minun on hyvä tulla kotiin. Välillä eteinen on täynnä roinaa johon kaatuu, mutta kuitenkin. Olisi kaameaa jos avainta lukossa kiertäessään olisi jo valmiiksi paha mieli. Tai jos pelottaisi - kun sellaistakin on.
Ilokseni minulla on muitakin koteja kuin omani. On vanhempieni koti, johon tunnen aina olevani tervetullut. On ystävien koteja, joihin voin lampsia sisään ja mennä jääkaapille jos siltä tuntuu. Voi heittäytyä sohvaan tai istua keittiön pöydän ääreen tutuksi tulleelle paikalle. Mieheni suvun puoleltakin monta kotia. Sekin voisi olla aivan toisin! Ettei hyväksyttäisi, ettei suvaittaisi.
29 kommenttia:
hirmuisesti ihania portaita, kunto on vissiin hyvä ;)
noi videopätkät on tosi kivoja!
uusia pätkiä odotellen,
mirka
Niinpä.
Koti ja talo eivät välttämättä ole sama asia.
Koti on suuresti tunnetila.
Miekin olen vailla sellaista tilaa... =)
Ihana video! Teillä riittää rappusia... :) Minulla on ollut viisi kotia, nyt on kuudes menossa. Mielestäni koti on siellä, missä rakkaat ovat - eivät seinät, katto tai lattia pelkästään tee kotia.
Niinpä niin, koti. Kyllä minulla on takaraivossa toivomus siitä, että jossain on joskus juuria ja jotain pysyvämpää. Minullakin on koteja siunaantunut monen monta ja tiettyä juurettomuutta ollut aina, ja juuri siinä levottomuudesakin on kotoisaa olla. Sen tosin tiedän, että tämä talo ei 'se' tule olemaan, koska tunnen oloni kaikkein kotoisimmaksi kaupungin ytimessä.
Milas: eihän noita portaita nyt paljon ole. Ensin tuohon ekalle tasanteelle jossa siis asuu yksi vanha mies, sitten raput toiseen kerrokseen missä on naapurin kahdet ovet ja meidän ovi. Jos tämä olisi vaikka 6-kerroksinen talo niin olisihan noita paljon enemmän;-)
Mutta joo, kunto on hyvä koska asunnon sisälläkin on rappusia.
Hallatar: Sekaannusta aiheuttaa pojilleni joskus "maison" -sana. Eli lipsahtaa suomeksikin joskus että mennään taloon (ei mennään kotiin).
Margarita: Minä olen aina välillä kuullut että olen "muuttanut paljon", mutta 18-vuoteen mennessä esim. en ollut muuttanut kuin kahdesti. Jotkut ovat muuttaneet elämässään pari, kolmekymmentäkin kertaa.
Ihan samaa mieltä en ole siitä että koti olisi (vain) siellä missä rakkaat ovat. Nimittäin aivan yksinäisetkin ihmiset kokevat asuntoja kodiksi ja siihen pitää silloin olla joku muu(kin) syy.Mutta tajusin mitä ajoit takaa, enkä viisastele enempää;-)
Sanctuary; niin ja sitten se, että minä ainakaan en voi (enkä edes haluaisi) yksin päättää missä me asumme. Että vaikka kuinka haluaisin talon pellonlaidasta tai loft-asunnon jostakin suurkaupungista, niin muutakin on otettava huomioon kuin omat mielihalut.
Onnittelen kyllä itseäni siitä, että pystyn kääntämään seikkailuksi ilmiön, jota joku kuvailisi sanoin "juureton olotila";-)
Samanmoinen historia ja samanmoisia ajatuksia minullakin. Toisaalta minulla ei ole koskaan ollut mummolaa, joka olisi ja pysyisi, ei kotipaikkaa joka olisi ja pysyisi... jotenkin se on ollut repivää ja saanut kaipaamaan paikkaa, jonka maaperään voisin juureni tunkea.
Ihania portaita, ovia ja seiniä teillä, aaaah....!
Junika: yli puolet näistä kodeistani on ollut Tampereella (Suomessa ei muualla ole ollut) ja Tampere itsessään on mulle sellainen "juuret". Siihen liittyy kyllä paljon, paljon muuta kuin kodit tai asunnot - lähinnä ihmiset.
Mummuni ovat molemmat kuolleet ennen kuin olen syntynyt, molemmat isoisät ovat olleet uudelleen naimisissa ja minulla on kyllä ollut mummupuolia, mutta mitään maaseutumummulaa ei ole koskaan ollut. Sellaista paikkaa joka usein yhdistetään mummulaksi.
Tuolla meidän rapussa on taas alakerran vanhan miehen maalauksia ja sarjakuvia. Hän aina vaihtelee "näyttelyä". Rappu on myös meidän polkupyörien säilytystila kun ei muuta mahdollisuutta ole. Ja on siellä näköjään naapurin kissanhiekkasäkkikin ja usein kaikenlaista muutakin.
Pääsin reilu vuosi sitten käymään brysseliläisessä kodissa ja ihastuin siihen heti (vaikka portaita oli heilläkin ihan riittävästi). :) Kovin mielelläni asuisin juuri tuollaisessa asunossa!
Esittäisin toiveen: voisitko puhua ranskaa (tai nauhoittaa, kun joku toinen puhuu). Olisi ihana kuulla sitä kieltä, kun itse en osaa. (Ääk, taitaa olla aika nolo toive.)
Ihana! Ja sun kenkien äänet lisäsivät filmin tunnelmaa...
Ihanaa, uusi profiilikuva ja videomateriaalia, piristävää!
Ajattelin myös, että onpa jonkin verran portaita, hyvin eurooppalaishenkistä, kengätkin ihanasti kopisevat..
Kuinkahan monessa kodissa olen itse asunut, ehkä noin parissakymmenessä. Pitääpä oikein laskea..
Minullakin on menossa 14sta koti. Huh ja kolmas maa. Ihan mukavaa, Suomessa tuli välillä käytyä ja ostettua se "oma" koti, mutta sitä kesti kaksi vuotta ja taas piti päästä liikkeelle, näkemään uusia asioita ja uusi maa. Toisilla on vain sellainen sielu, jonka täyty päästä liikkeelle...Täällä paistaa ja sataa, taitaa olla 14sta sateenkaari, jonka tänään kuvaan.
Täällä yhdeksäs asumus menossa. Kaikkein eniten kodilta on tuntunut vanha vuokra-asuntomme Kruununhaassa. Tähän nykyiseen, vaikka asunnosta pidänkin, asennoiduin jotenkin heti alusta siten, että tämä on vain väliaikainen. Ehkä siksi ei ole tullut kodin tuntua, vaikka sitä väliaikaisuutta on nyt kestänyt kauemmin kuin oikeastaan sitä Krunankaan aikaa tätä ennen.
Tällä hetkellä mulla on haave. Talo, johon voisi asettua. En edes tiedä, missä maassa se sitten olisi. Saati että milloin voisi toteutua. Salaa vilkuilen pieniä taloja Oikotieltä ja Ruotsin vastaavasta systeemistä Lundin lähettyviltä H:n työpaikan tienoolta (ja haaveilen toki siitä lottovoitosta samalla).
Itse olen asunut myös 14 asunnossa. Tämä viimainen on omakotitalo ja tämän omistamme itse (pankki omistaa). Kaikki asunnot on ollut koteja. Ja tuntuu kyllä ahdistavalta, jos tämä olisi viimeinen koti. Haluan vielä joskus muutta. Ehkä keskelle kaupunkia kerrostaloon. Sitten joskus.
Ihana ulko-ovi teillä ja portaikko.
olipa jännittävää! Tietokoneessa ei ole tänään jostain syystä ollut ääniä, niin sain kuulla tuohon mieleiseni taustamusiikin. Mielikuvitus lähti lentoon! Kauniita yksityiskohtia muuten!
Tuon videon kopina oli sellainen mukava kaiku kaupungista, jännittäväkin tuo pätkä oli: oven takana oli lisää portaita... mitä sitten... ;)
Yksi ystäväni sanoi, että hänelle koti on pysäkki: kotiin voi mennä, sulkea oven ulospäin, olla rauhassa oma itsensä, turvassa, järjestellä seuraavaa päivää. Koti on kulkenut mukana uuteen maahan, vaikka suku jäi kauas. Ajattelen itsekin näin, kodin voi ottaa mukaan ja rakentaa aina uuteen paikkaan, se ei ole sidottu mihinkään rakennukseen. Kodin voi tehdä pienistäkin asioista. Mulle se taitaa olla se tunnetila.
Nämä videot on kyllä ihania.
Hyvin samanlaisia ajatuksia täällä. On oikeastaan seikkailu vaihtaa kotia ja kaupunkiakin usein. Sopeudun helposti uusiin paikkoihin ja alan aina jossain vaiheessa kaivata jotain muuta.
Olen kans ehtinyt vaihtaa asuntoa tiuhaan ja kotikaupunkeja myös.
Nyt on kyllä löytynyt sellainen jossa varmaan viihdytään pitempään mutta tuskin on loppuelämän koti tämäkään.
Kokeiltu on myös omistamista ja remontoimista mutta emme asuneet siinä kahtakaan vuotta kun muutettiin takaisin vuokralle. Omistaminen tuntuu liian sitovalta, vaikka pääseehän siitäkin eroon mutta tulee siitä kuitenkin se tunne, että tässä olisi nyt sitten pakko asua pitkään.
Portaikkosi toi mieleen kaikki isäni hotellit! Ihana pätkä, upeita ovia ja hyvä tunnelma.
Laskin juuri, että tämä on 11 koti, jossa asun aikuisiällä, eli sen jälkeen kun lähdin kotoa. MUllakin on kaipuu loppuelämänkotiin, mutta tiedän ettei se ole tämä, ja se tunne kalvaa. Se on kaupungissa. Jossain. Ehkä Tampereella, ehkä Helsingissä, ehkä Pariisissa...
Ja sitten tulee kauhea surumielisyys kun ajattelen, että täältä on joskus lähdettävä. Olen kiintynyt talooni.
Hyviä pohdiskeluja täällä taas, tuppaa vaan kiirettä pitämään ompelusten kanssa...taidan laittaa oman postauksen oppimisesta.
Koteja minulla on ollut alle kymmenen, kahdeksan kai, se tuntuu olevan aika vähän. Kotiutuminen minulla kestää tosi kauan. Vasta muutama vuosi on tuntunut kodilta tässä nykyisessä, vaikka onhan tässäkin tullut jo kauan asuttua. Muista kodeista lähteminen on ollut aika helppoa. Tästä en haluaisi lähteä. Tosin tämä on aika erikoinen koti, onhan sillä aukioloajatkin. Työ ja koti samassa. Viikonpïvien ja vuorokaudenaikojen mukaan ihan erilainen olotila. Ehkä juuri siksi ei kyllästy.
Hurmaava video! Tuli ikävä Keski-Eurooppaa ja keskieurooppalaisia taloja.
Anne; öö tota, pannaan toive hattuun, kuka tietää vaikka joskus.
Kata: itsestäni tuntuu että kenkien kopina oli filmin suurin anti.
Sooloilija: juuh, profiili piti uudistaa kun alkoi ärsyttää se kaakkoon katseleva tyyppi.
Aika monta asuntoa sullekin kertynyt.
Bergen: en mä tiedä olenko varsinaisesti sellainen jonka täytyy päästä liikkeelle. On siinä sitäkin että asioita on tullut kohdalle ja on tapahtunut sitä josta on sitten seurannut tätä jne.
Tuuli: niin, se lottovoitto olisi tässä tarpeellinen monelle, jos oikein toteuttamaan aikoisi näitä kaikkia haaveita.
Olen onnellinen ettei ole mahdollisuutta -taloudellista tai muutakaan - juuri nyt päättää missä sitä haluaisi jatkossa olla. En nimittäin tiedä sitten yhtään. Tässä ja täällä on onneksi juuri nyt ihan hyvä.
Suvi; meinasin sanoa etten ole asunut koskaan omistusasunnossa mutta olenhan minä! Hiukan päälle parikymppisenä harjoittelin hiukan aikaa parielämää pankin asunnossa.
Asunto oli 19 neliötä ja muistan että se maksoi 199.000 markkaa;-)
Annaliisa: kerro mitä kuvittelit taustamusiikiksi?;-) Ei siellä ollut kuin kenkien kopinaa...
Himalainen: onhan se koti paljonkin eri asioita. Mitä kullekin. Toivoisin olevan ennen kaikkea turvallinen paikka jokaiselle. Ja sellainen,, missä saa olla oma itsensä.
Miia: niin, en tiedä omistammeko koskaan mitään. Sitä ainakin toivon ettemme hurahda rakentamaan. En usko etþä meistä olisi siihen.
Liivia: Kaikki isäni hotellit on mulle tuttu vain nimenä, tunnustan!
Vaikeitahan nämä...ajatella loppuelämänkoteja ja paikkoja. Ehkä sattuma sittenkin järjestää? Olisikohan se parasta kun ei itse osaa...Mietinhän mää tässä justiin omaa hautapaikkaanikin. Että missä se olisi...Toivottavasti ei ole ihan heti ajankohtainen kuitenkaan.
Sari; sinun kotisi onkin erityislaatuinen tuossa mainitsemassasi mielessä!
Barbro V: kiitos vaan! Oli kiva kun kävit. Olen usein kyttäilemässä blogiasi että onko uutta.
Oi miten hauska video ! Kiva että tämä leviää...
En ole itsekään vielä puhunut ranskaa, pelkkää suomea vain - yksinkertaisesti siitä syystä että blogi on äidinkieleni kielihuoltoa, koska ranska alkaa olla liiankin vahvoilla.
Mutta tosiaan korkojen kopinaan olisi upeaa saada selostustakin. =)
Minun ei ollut nuorempana vaikea muuttaa paikasta toiseen, nyt on menossa 11. koti. Mutta aikuisiällä vain tämä ja edellinen ovat tuntuneet kodilta. Ja edellisessä ehdinkin asustaa melkein 5 vuotta, mikä on siis todella pitkä aika minulle.
Nyt puolen vuoden asumisen jälkeen olen kotiutunut tänne nykyiseen, ja taas on muutto edessä. Muuttorumban kourissa olen toivonut, ettei meidän tarvisi ikinä muuttaa pois tulevasta talostamme. Taidan siis olla aika muutosvastarintainen? Ainakin tällä hetkellä olen tyytyväinen ajatuksesta ettei tarvitse enää muuttaa kun on oma talo.
Tällä hetkellä olen 13. asunnossani (ja olen siis 27 v.). Useimmissa olen asunut vuoden tai alle, mutta usein ne lyhytaikaisetkin ovat tuntuneet kodeilta. Kaipa sitten kotiudun helposti. Tällä hetkellä haaveilen kodista, joka olisi edes vähän pysyvämpi, vaikka kaksi tai kolme vuotta. Käsitykseni "pysyvyydestä" taitaa olla aika lyhyt... Mutta enhän edes ole varma, missä maassa haluaisin asua loppuelämäni - miten siinä sitten voisi valita jonkun pysyvän asunnon.
Minullakin on juuret Tampereella, ja koen samaan tapaan koko kaupungin juurikseni. Siellä on aina jotenkin erityistä. En luultavasti silti haluaisi asua siellä enää.
Joskus on koti-ikävä myös Chileen, vaikka olen asunut siellä yhteensä vain puolitoista vuotta ja eri pätkissä. Kiinnyn paikkoihin helposti.
Itse olen muuttanut muutaman kerran mutta 11 vuotta asuin samassa Asunnossa, en siis kodissa. Nyt ehkä on kotia lähinnä muistuttava asunto mutta ei ihan se koti, joka minun mielessä on omakotitalo ...
Nyt nakyi video ja kuului kopina...sarjakuviin saakka..edistysta..Kuulosti hienolta!
Menossa 17 ja tarina jatkuu..Suomen koti ei ole se missa tulemme asumaan kun sinne sitten palaamme ja maailmalla olevista kodeista/asunnoista ei tietoa.
Tassa nykyisessa asunnossa tunnen olevani omalla tavallaan kotona mutta ei jaa niin sanotusti ikava. Mutta ilman tata asuntoa, olisin lyonyt hanskat tiskiin ja pakannut kamppeet. Jokin siis tassa on.
Onpas kaunis portaikko teillä!
Maurelita: mä teen mieluummin näitä "kuvittele itse" -filmejä;-)Vaikka voishan sitä seuraavaksi laulaa play back:inä jotakin!
Jutta: Niin, "ettei enää tarvitse", "että vielä saa"..kaksi ääripäätä ajattelussa!
Colibridreams: Ihan hyvin voi kaivata sellaisiin paikkoihin joissa on viipynyt vain vähän. Göteborg on mulle sellainen.
Juliet jones: 11 vuotta Asunnossa kodin sijaa on paljon...
Pikkujutut: edistystä! linjat toimivat sittenkin!
Leena: ...ja haisee rutosti tupakalla;-)
Nää sun videot! Ihan huippuja!!
Ihana video! Mitkä portaat! Ja ovet! Ja...kaikki!=)
Minullakin on jo kuudes koti menossa. Sellainen, missä itse asun. Ja sitten on niitä rakkaita tuttuja koteja, joissa voi vierailla, ja olla kuin kotonaan.
Tuota kodin määritelmää olen minäkin miettinyt. Kai se on joku tuttuus, tavarat, tuoksut, tunnelma ja ilmapiiri, mikä luo kodin tuntua...
Lähetä kommentti