keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Koulu puhuttaa

Aamulla ruokaostosten sekaan nappasin uuden Elle-lehden, sillä kannessa luvattiin artikkeli Suomen koululaitoksesta. "Finlande - le pays oú l’échec scolaire n’existe pas". Suomessa ei siis otsikon mukaan kouluissa ole epäonnistumisia..tai oikeastaan tuo "l’échec scolaire" tarkoittaa paljon enemmänkin. Miten sen kääntäisi...kaiken kaikkiaan se on Hyvin Pelottava Asia niin ranskalaisille lapsille kuin vanhemmillekin. Ehkä etenkin vanhemmille. Koulussa onnistuminen on kaiken perusta - ja päin vastoin. Pohja pois elämältä, suunnilleen, jos koulu-uransa mokaa. Kaikki kun pannaan kirjoihin ja kansiin alusta asti...arvostelut, kaikki. Kaikki seuraa koko ajan, eikä ongelmiin hyvinkään usein saa apua, ainakaan ajoissa. Aikuisena uudelleen opiskelun aloittaminen ei ole ihan yksinkertaista - jos ollenkaan mahdollista.

Kun nyt sitten lehti lupaa kertoa maasta jossa ei koulun takia pudota kärryiltä... täytyyhän juttu lukea, etenkin kun kuvittelen edelleen jotakin tietäväni suomalaisesta koulumaailmasta. Vai tiedänkö sittenkään? Ovatko asiat kovasti muuttuneet viimeisen noin 10 vuoden aikana? Ovatko opettajiksi opiskelijoiden asiat muuttuneet paljonkin 15 vuoden aikana? Sitä en edes kysy ovatko kouluasiat muuttuneet siitä, kun itse kävin peruskoulun...

Artikkeli on mielenkiintoinen, mutta ei suomalaiselle juurikaan kerro kovin yllättäviä asioita sittenkään. Sitä esim., että kaikki on
Suomen kouluissa ilmaista (ts. verorahoin maksettua) kehutaan kovasti monessa kohdassa. Suomalaisen koulusysteemin mainitaan olevan "ultra-tehokas" ja kirjoittaja arvelee että monista asioista voitaisiin ottaa mallia Ranskassakin.

Joitakin asioita haluan nostaa esille ja miettiä hiukan lisää:
- Kovasti kirjoittaja ihmettelee miten kouluissa on niin hiljaista. Miksi lapset eivät huuda, hän pohtii. Miten minun on vaikea uskoa etteivät suomalaiset koululaiset muka huuda?

- Artikkelin mukaan Suomessa saa tukiopetusta asiantuntevilta henkilöiltä tarpeeksi ja ilmaiseksi. Onko se edelleen näin?

- Jutussa väitetään ettei Suomessa kouluissa voi jäädä luokalleen. Onko se totta? Milloin asia on muuttunut? (Olenko tippunut junasta ja milloin se on tapahtunut?)

- Kirjoittaja kehuu kovasti sitä että Suomessa ei anneta pienten ongelmien kasvaa suuriksi, vaan lapsi saa avun - oli se sitten puheopettaja tai psykologi - nopeasti ja varhaisessa vaiheessa. Miksi ajattelen ettei tuo ole ihan totta? Miksi takaraivoon nousee mielikuvia joistakin blogeistakin, joissa tuskaantuneet vanhemmat kertovat ettei apua siihen ja tähän saa mistään...

- Artikkeli kertoo että Suomessa jokainen lapsi pääsee (tai joutuu, miten vain!) kouluun, "oli vammansa mikä hyvänsä". Jos ja kun tuo lienee totta, hieno juttu. Ranskasta kuuluu aina silloin tällöin uutisia miten vaikkapa autistilasten vanhemmat taistelevat edes jotakin paikkaa lapsilleen..ja koulut kieltäytyvät ottamasta.

Yksi juttu menee yli ymmärrykseni: jossakin matematiikan luokassa kirjoittaja sanoo nähneensä oppilaiden istuvan iPod korvillaan tunnilla. Matikan opettaja naureskeli että jos musiikki auttaa oppilaita keskittymään kun he tekevät tehtäviä, niin mitä sitten....kuunnelkoon. Sori, olen nipo mutta minusta tällainen sallivuus menee yli. Olen hyvin iloinen siitä, että lastemme kouluun ei saa viedä esim. kännyköitä. Olen iloinen myös siitä, että pukeutumisesta annetaan ohjeita eikä mitään "teknisiä vempaimia" (jotka eivät mitenkään liity kouluun) suvaita mukaan.

Aamulla sain lievän yskimiskohtauksen, kun kuulin suomalaiselta ystävältäni että heille oli annettu esikoulusta 5-sivuinen paperi täytettäväksi. Siinä kyseltiin mm. "Minkälaiset asiat ovat tärkeitä perheellenne?" ja "Miten toivoisitte päiväkohdin henkilökunann suhtautuvan lapseenne/teihin vanhempina?".


Mitä ihmeen kysymyksiä nuo ovat? Mitä niihin muka voi vastata? Mitä odotetaan vastauksiksi? Toimitaanko sitten kuten on toivottu?

Ei suinkaan kukaan vastaa että "toivoisin että meidät jätettäisiin täysin rauhaan (vaikka niin olisikin) teidän taholtanne", tai että "perheellemme on tärkeätä kaljanjuonti ja tikanheitto". Tarkoitan tällä että kysymykset ovat minusta hiukan kuin missikisojen kandidaattien haastattelu: kaikki vastaavat niihin kuitenkin harrastavansa aerobicciä, juoksemista ja käsitöitä. Vastataan niin kuin oletetaan haluttavan. Vastataan niin, että annetaan hyvä kuva itsestä. No tietenkin, mutta antavatko tuollaiset kysymykset oletettavine vastauksineen sitten jotakin tärkeään tietoa koululle tai päiväkodille?

Entä sitten se, mitä kaikki vanhemmat varmasti toivovat; että pidettäisiin täyspäisinä ihmisinä, suhtauduttaisiin ystävällisesti ja arvostavasti, tuettaisiin lasta parhaan mukaan...pitääkö kaikkea tuota itsestäänselvää erikseen pyytää? Ellei pyydä, miten sitten suhtaudutaan? Jos py
ytää, pidetäänkö menneen maailman hienostoihmisenä, joka vaatii erityiskohtelua ja kuun taivaalta, kiitos?

Vai tarkoittavatko nuo kysymykset sitä, että koulu olisi paikka johon mennään kuin kauppaan ja esitetään toiveet siitä mitä haluaisi saada? Että jos minun nappulani ei oikein tykkää urheilusta niin hänen ei sitten tarvitse siihen osallistua? Tai että toivon että lapseni annetaan vastata aina kun hän viittaa, sillä muuten hän turhautuu. Olen ehdottomasti koulun/päiväkodin ja kodin vuoropuhelun kannalla. Nimenomaan puhelun ja lapseen ja vanhempiin tutustumisen kannalla. Tapahtuuko se lappujen välityksellä, en tiedä.

En halua saivarrella tai viisastella. Minä en vaan kerta kaikkiaan tajua mitä voisin itse vastata noihin kysymyksiin. Ehkä vastauksesta tulisi jotakin siihen tyyliin että "mitäpä luulisitte?" - ja sitten olisi tällä äidille leima otsassa. "Vaikea tyyppi, ei halua tehdä yhteistyötä koulun kanssa."

Eräässä blogissa (johon en voi linkata kun se on salasanan takana) kommenttilootassa minulta kysyttiin "M
illaisia kokemuksia sulla on yhteistyöstä päiväkodin/koulun ja vanhempien kanssa. Teettekö jotain yhdessä, onko suhtautuminen arvostavaa ja ystävällistä?". Lupasin vastata täällä kun kouluaiheesta kirjoitan.

Lapseni ovat käyneet siis toistaiseksi Hollannissa ranskalaista koulua toinen kolmen vuoden ja toinen neljän vuoden ajan. Nyt täällä Brysselissä he aloittivat niin ikään ranskalaisessa koulussa.
Yhteydenpito koulun kanssa sujuu lähinnä reissuvihon kautta. Molemmissa kouluissa järjestetään muutaman kerran vuodessa yhteinen tapaaminen kaikille vanhemmille ja yksityisesti opettajan kanssa pääsee puhumaan ajan varaamalla. Mutta ihan varmasti pääsee, ainakin olen päässyt aina tarvittaessa. Hollannissa lasteni luokat pyysivät hyvin usein vanhempia apuun milloin mihinkin. Sen voi nähdä kahdella eri tavalla; joko sitä voi pitää kivana mahdollisuutena osallistua luokan hommiin ja tilaisuutena tutustua opettajaankin paremmin. Näkee luokan arkea hiukan eri tavalla. Sen voi nähdä niinkin, että vanhemmilla "teetetään töitä" jotka eivät heille kuulu, kun pyydetään apuun vaikka museoreissulle tai kasvimaalle. Kuten sanottu, kaksi puolta. Tiedän että hyvin suuri osa lasteni luokkakavereiden äideistä oli päivät kotona, mutta silti me jotka osallistuimme luokan juttuihin olimme lähes aina samat...Minä tykkäsin olla tekemässä asioita luokissa. Olihan se välillä meluisaa jne., mutta minusta siinä pääsi kurkistamaan aitiopaikalta asioihin, joita ei muuten näe.

Kaikenkaikkiaan yhteydenpito on ollut sangen muodollista, kohteliasta ja onnekseni tähän asti se on ollut ystävällistä. Yhden opettajan kanssa oli hieman näkemyseroja mutta siinäkin tapauksessa kaikki hoitui fiksusti lopulta.

Olen kuullut että Suomessa opettajalle voi soittaa tai meilata melkein milloin vain. Tuollainen ei meidän kouluissamme olisi mahdollista. Minusta se on ihan ymmärrettävääkin. Ei kai opettaja ole mikään hätänumero, jonne soitetaan heti kun on joku ongelma. Toisaalta - jos opettaja itse antaa henkilökohtaiset yhteystietonsa vanhemmille niin ehkä se oikeasti tarkoittaa että linja on vapaa, milloin vain.

Olen näissä molemmissa kouluissa (Hollannissa ja nyt täällä) kuulunut "vähemmistöön" siksi etten ole ranskalainen. Suurin osa vanhemmista on ranskalaisia ja seurustelevat lähinnä omien maanmiestensä kanssa. Niinhän se aina menee ja menköön. Toki molemmissa kouluissa olen keskustellut aivan mukavien vanhempien kanssa siinä lapsia hakiessa, mutta mihinkään sen pidemmälle asia ei ole mennyt (paitsi toisten ei-ranskalaisten kesken). Kyse ei ole kielimuurista sillä minulta sujuu aivan hyvin sen tasoinen ranska millä tuollainen keskustelu hoidetaan. Kyse on pikemminkin kulttuurimuurista. Suomalaisetkin tuppaavat aina hakeutumaan toisten suomalaisten seuraan, olen huomannut...

Sitten vielä sellainen fakta, että hyvin suuri osa perheistä jotka laittavat lapsensa näihin kouluihin ovat ns. ylempää keskiluokkaa - tai oikeastaan sitäkin ylempää....mihin taas me emme toden totta kuulu, ja ihan omasta valinnastani en ole juuri halunnut sekaantua keskusteluihin jotka eivät kuulu ollenkaan minun omaan maailmaani. Tarkoitan tällä nyt sitä, että kyllä, vanhempien keskinäinen seurustelu kukoistaa, mutta "lika barn leker bäst". Ja hyvä niin, molempien kannalta, oikeastaan. Että se näistä lasten vanhempien välisistä jutuista.

Ai juu ja se vielä, että olen huomannut tietynlaisten vanhempien ( lähinnä äitien) olevan aina halukkaita ryhtymään "luokan äidiksi" vai miten sitä sanoisi...sellainen yhteyshenkilö opettajan ja vanhempien välillä joka usein valitaan. Ai millaisia he ovat? Heillä on yleensä seutukunnan suurin talo, jonne heti tilaisuuden tullen "kaikki" vanhemmat ovat tervetulleita kaffille...

25 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Kommentoinpa täältä kentältä eli suomalaisesta koulusta:
ensinnäkin meidän koulussa kuten muissakin lappaa jatkuvasti vierailijoita ulkomailta, jotka ovat tulleet imemään vaikutuksia. Heitä varten siivootaan ja puunataan, näytetään parempaa poskea, kehutaan kuinka meidän koulu on esimerkillisen täydellinen ym.
Täällä on kamala mekkala kouluissa, mutta joku vieraskoreus on suomalaisille tyypillistä; silloin ollaan hiljaa kun on vieraita ulkomailta asti!
Tukiopetusta saa sen mukaan, miten opelle maksetaan, harva sitä ilmaiseksi suostuu pitämään. Yleensä tukiopemäärärahat on supistettu minimiin. Ja luokalle jäädään edelleen, ehkä vielä useammin kuin ennen, sillä oppilasaines on muuttunut välinpitämättömämmäksi koulun suhteen.
Koulut tarttuvat ongelmiin kyllä kiitettävästi nykyisten oppilashuoltotyöryhmien toimesta, mutta siihen se sitten tyssääkin. Koulu ei voi tehdä paljoakaan, tarvitaan usein myös sossua ja mielenterveyspalveluja, ym. ja nämä ovat täysin tukossa, siksi että ongelmaisten määrä on kasvanut huimasti pienen ajan sisällä. Normaaliluokassa on useita, jotka käyvät terapiassa tai jonottavat sinne, tai joiden pitäisi jonottaa.
Ja kyllä, yläasteella sallitaan musankuuntelu ja kännykät oppitunnilla ihan vain siksi, että mikään ei saa niitä otettua nuorilta pois. Se ope, joka uskaltaa yrittää niitä oppilailtaan riistää saa turpaansa. Tähän ongelmaan ei auta rehtorin määräykset ei mitkään ja tässä vanhemmat ovat usein nuorensa puolella. Toinen totuus on se, että "hankala" oppilas pysyy hiljaa kuunnellessaan, eikä terrorisoi koko tuntia.
Kysymyslappuihin en ole törmännyt työssäni, enkä siihen että oppilas saisi valikoida mikä huvittaa(vaikka käytännössä he valikoivat kyllä).

Itse en halua antaa kotinumeroani oppilaille, vaikka jotkut koulut ovatkin niin velvoittaneet. Jollen anna, se kaivateen esiin ja painatetaan kotiin jaettaviin tiedotteisiin. Ehdottomasti epämiellyttävä käytäntö opettajalle. Sillä puhelin totisesti soi, monet vanhemmat pitävät opea henk.koht. terapeuttinaan.
Että näin. Paljon on hyvää Suomen koulussa ihan varmasti, eikä se johdu koulusta, että Suomen nuoriso on kriisissä,sillä kriisissä se on! Syyt on ihan muualla, kuten amerikkalaistuneessa kulttuurissa ja kotejen muuttuneissa arvomaailmoissa. Kunhan nyt näihin kohtiin halusin totuudentorvesta toitottaa. Kiitos kun raportoit artikkelista, olenkin ollut kiinnostanut mitä löytöretkeilijät täältä eväikseen saavat.

anne kirjoitti...

Minäpä painin myös samaisen monistepumaskan kanssa tämänhetkisen Eskarin kohdalla. Olen käännellyt sivuja ja yrittänyt keksiä, miten itsestäänselvyyksiä laitetaan paperille. Harmittaa, etten ole ottanut kopiota esikoisen eskarimonisteesta. Nyt lauseille olisi käyttöä...turhauma...

isoinpapu kirjoitti...

Meillä on ollut nyt koululaisia jo 12 vuotta. Viisi ekaluokkalaista, joista siis se viides juuri tänä syksynä aloittanut.
Selvästi on vuosien varrella huomannut muutoksia, vähintäänkin siinä miten paljon kouluilla on määrärahoja ja resursseja. Kaksi viimeistä ekaluokkalaista ei ole saanut omia aapisia, koska rahat on koulusta loppu. Nyt ei ekaluokkalaisille riitä ympäristötiedon kirjoja jokaiselle, lainakirjoja on 15 ja oppilaita 22. Ja tämä on siis pieni luokka.
En ole harmissani jos kirjoja kierrätetään tai niitä ei saa kotiin, mutta aapisen kohdalla kyllä tunteilen armotta. Isommilla koulaisilla kaikki kirjat joitain tehtäväkirjoja lukuunottamatta ovat kierrätettyjä.
Tukiopetusta ei saa niin paljon kuin tarvitaan. Tässäkin määrärahat vähevät vuosi vuodelta. Minä olen palkannut yhdelle tyttärelleni joitain vuosia sitten saksantukiopettajan. Luokka-avustajia ei enää saa. ja kyllä, niitä tarvittaisiin! JOillain luokilla järjestyshäiriöitä on ollut paljonkin. Toisilla sitten taas ei. Mekkalaa kyllä riittää ihan joka luokalla.
Kännykkä saa olla alakoulaisilla mukana, mutta sitä saa käyttää vain koulumatkalla. Useat oppilaat esim. tulevat kaukaa bussilla, ja vanhemmat haluavat varmistussoiton.
Mitään pelilaitteita tms tekniikkaa ei ainakaaan alakoulussa sallita (juu, alakoulu ja yläkoulu nykyään).

Nykyisessä kotikaupungissani Turussa, on tutkimuksen mukaan kaikkein laihin rahapussi kouluasioihin koko Suomessa. Ero parhaaseen oli yli puolet vähemmän. Siis rahaa per lapsi.

Anteeksi kirjoitus ja hakkailuvirheet. Kiukkuinen taapero kiusaa ja parkuu. Lopen vuodatuksen.

Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta.

kukkis kirjoitti...

Minä olen täyttänyt niitä päivähoidon pumaskoita jo siinä vaiheessa, kun poikani aloitti päiväkotiuransa eli viitisen vuotta sitten. Niitä on vuosien mittaan joskus täydennetty (ymmärrettävästi 5-vuotiaan tavoitteet ovat erilaisia kuin 1-vuotiaan ...), mutta eskaria varten ei tarvinnut mitään erikseen täyttää.

Itse pidin kysymyksiä enimmäkseen ihan hyvinä ja hyödyllisinä. Koin, että päiväkoti haluaa kuulla näkemyksiäni ja kasvattaa lastani samaan suuntaan kuin minäkin. Ei tyyliin "sitä saa mitä tilaa", vaan neuvottelemalla ja toisen osapuolen näkemyksiä kunnoittamalla.

Pumaskan täyttämisen lisäksi olemme säännöllisesti keskustelleet lapsemme omahoitajan kanssa. Keskusteluissa on käynyt rivien välistä ilmi, että osalle vanhemmista eivät ole mitenkään tärkeitä sellaiset minun mielestäni itsestään selvät asiat kuin vaikkapa hyvät tavat tai päivittäinen ulkoilu. Aika yllättävää.

Jokaiseen kysymykseen ei varmaan tarvitse runoilla vastauksia, jos ne eivät tunnu mitenkään relevanteilta. Minusta oli mukavaa, että tiedusteltiin esimerkiksi näkemyksiä uskontoon liittyvistä aiheista - niissä kun nykyisin on melkein yhtä monta katsantokantaa kuin on vanhempiakin.

Ehkä meidän päiväkoti on keskimääräistä idyllisempi paikka, mutta siellä vanhempien ja henkilökunnan vuoropuhelu ja yhteistyö on ollut erittäin toimivaa. Jos näin ei olisi, olisin ehkä hakenut paikkaa jostain muualta. Saattaa myös olla, että meidän päiväkoti on poikkeuksellisen monikulttuurinen paikka (enkä tällä tarkoita pelkästään Somaliasta ja Venäjältä tulleita maahanmuuttajia, vaikka on heitäkin joukossa). Tällaiset kysymykset on pakkokin selvittää.

violet kirjoitti...

Liivia: ajattelin koko ajan juttua lukiessani että hiljaisuuden on ainakin osittain pakko johtua juuri tuosta vieraskoreudesta. Kiitos kirjoituksestasi, se jotenkin todisti minulle sellaisen mitä olen ajatellut todeksi, mistä olen kuullutkin, mutta mitä ei haluaisi uskoa. Olen itse aineenopettaja, mutten ehtinyt opetustyötä tehdä juuri ollenkaan valmistuttuani kun muutin heti Suomesta, eli oma kokemuksesi on aivan nolla.

Edelleen...minusta on pöyristyttävää tuo musiikkijuttu jonka sinäkin todeksi vakuutat.

Isoinpapu; koulujen (ja kaupunkien) välillä on varmasti suuria eroja resursseissa. Kerro muuten että ostavatko vanhemmat itse kirjoja ellei niitä totuttuun tapaan koulusta saa?

Kukkis; kysyminen ja yhteydenpito on varmasti aivan ok. Ehkä minua vaan jotenkin ihmetytti kysymyksenasettelu, kun olen tällainen hiustenhalkoja. Eli jos kysytään miksi haette raha-avustusta niin mieleni tekisi huonoon kysymykseen vastata että siksi kun minulla ei ole rahaa..jos ymmärsit mitä ajan takaa.

Juu, on selvä että eri perheille on eri asiat tärkeitä. Eikö silti päiväkodeilla ja kouluillakin ole jotakin omia sääntöjä että kaikkien kanssa tehdään nyt näin ja piste?
Vaikka siis että kaikki menevät ulos joka päivä kelillä kuin kelillä tai että kukaan ei mene ulos kun sataa tms? Että voiko siellä sanoa että minun lapseni ei sitten ole ulkona kuin jos on yli plus 20? Tällain kärjistettynä....

Mitä tulee eri uskontoihin, eri kieliin, eri kulttuureihin..siinä artikkelissakin ihmeteltiin (tosin käsittääkseni kuintenkin positiiviseen sävyyn) että lapsella on oikeus saada kotikielen opetusta oli se mikä vaan heti kun samankielisiä lapsia on 3 tai enemmän. Minusta tuo on jotenkin..en löydä sanaa...erikoista.

Tarkoitan että Suomessa ollaan monen asian kanssa sillain niinkuin nöyrästi aina kyselemässä että mitäs te tulijat nyt oikein haluaisitte, onhan teidän nyt hyvä olla jne. Eli jos nekin ovat totta kaikki ne jutut joulujuhlista missä ei enää lauleta uskonnollisia lauluja ettei kukaan muualta tullut hermostu jne. Ihmisten erilaisuuden huomioonottaminen on ehdottomasti oikein, mutta välillä ajattelen mennäänkö siinäkin liian pitkälle jonkun muun asian kustannuksella?

Liivia kirjoitti...

Uskontojuttuun vielä: eikös uskonto ja koulu ole esim Ranskassa erotettu toisistaan, ja monissa muissakin maissa, ettei vaan Suomi olisi Euroopan viimeisimpiä, jossa koulu perustuu pitkälti luterilaiseen käytäntöön; uskontovoittoiset aamunavaukset, joulujuhlat jne.
Luterialaisuus kouluissa on jotenkin roteskia nykypäivänä, pois koulusta minun mielestäni! Voisi olla uskonnonsijasta uskontotietoutta, jossa käsiltäisiin maailmanuskontoja ja sopisi siten kaikille, ja suvivirret ym.olisivat kansanperinne-otsikon alla eikä sinänsä uskontoa.
Kaikki saavat Suomessa opetusta omalla äidinkielellään tunnin viikossa, ajatus on ihan hyvä, mutta käytännössä systeemi ei toimi. Ei motivoi oppilasta jäädä koulun jälkeen oman äikän tunnille kun muut pääsevät kotiin jne, nämä ovat eniten lintsattuja tunteja ja verorahoista maksetaan turhaan paikalle tulleelle opettajalle palkkaa. Saapahan kuitenkin taas yksi maahanmuuttaja työpaikan.
No, tulipahan täällä sanottua näitä mielipiteitä, nimittäin täällä koulumaailmassa pitää vaieta, sitä suomalaista nöyryyttä(tai opettajien yleistä kiltteyttä, ehkä siksi juuri palkatkin on mitä on...),aivan kuin nämä olisivat valtiosalaisuuksia, niin arka on aihe, jos OPE arvostelee Suomalaista koulua!

violet kirjoitti...

Liivia: Ranskassa valtio ja kirkko ovat erillään eikä kouluissa ole uskonnonopetusta.

Tuo että kaikki voivat saada opetusta omalla äidinkielellään on kuten sanoit ajatuksena ihan hyvä. Mutta...ensinnäkin tunti viikossa on naurettava määrä jos todella jotakin halutaan saada aikaan ja vielä enemmän minua kyrsii se "suomalainen vieraanvaraisuus" että tarjotaan jollekin kolmen lapsen ryhmälle oma kielenopettaja mutta samaan aikaan ei sitten kuulemma voi tarvitsevat saada vaikka tukiopetusta matikassa kun on pula niistä kuuluisista resursseista!
Tällä kohtaa ajattelen että asioiden tärkeysjärjestys on hiukan hukassa.

Minulla tuli aika kaksijakoinen olo lukiessani sitä lehtiartikkelia suomalaisesta koulusta. Toisaalta tuli hiukan ylpeä olo "kyllä siellä synnyinmaassani vaan kouluasiat ovat hienosti hoidettuna!"...mutta samaan aikaan ajattelin että tuossa haisee nyt jokin, tuo ei tuollaisenaan ole totta. Esimerkiksi sellainen lause että "kaikki koulut tarjoavat useita satoja tukiopetustunteja vuodessa" - eihän tuo ole totta joka paikassa! Ja sanotaan myös siitä kotikielen opetuksesta että sitä tarjotaan kaksi tuntia viikossa..ja väitetään vielä että kouluista ei eroteta, koskaan ei tuplata eikä toisaalta voi hypätä yli luokan.
Mua suututtaa tällaiset kaikenmaailman kirjoitukset jotka ovat varmaan aivan hyvässä tarkoituksessa tehty, mutta joissa on väärää tietoa josta tulee sitten Totuuksia (kuulen takuulla pian miehen puolen sukulaisilta Totuuksia suomalaisesta koulusta!). Harva tuonkaan lehden lukijoista tietää hölkäsen pöläystä Suomesta oikeasti mutta on iloinen kun saa lukea paratiisista jossa kaikki on niin paljon paremmin kuin oman maan koululaitoksessa..muka....

Pikkujutut kirjoitti...

Huonolle perustalle on vaikea rakentaa hyvää,kaikui askelissa kun kotiin päin astelin koululta ensimmäistä kertaa tänä syksynä ja sitten pääsin lukemaan nämä tekstit..

Tahdon vielä uskoa että keskimääräisesti koululaitos on Suomessa hyvä mutta paikkakuntakohtaiset erot alkavat näkyä samoin kuin paikkakunnan sisällä kouluissa on varmasti eroja.Tätä on varmasti ollut ennenkin mutta en tiedä näkyvätkö ne nyt selvemmin.

Ja huonosti voivat lapst ja nuoret vievät liian paljon luokanopettajan (ja muiden)energiaa muiden oppilaiden jäädessä vähemmälle- miten perheet Suomessa voi, voisi olla seuraava kysymys.

Haluan myös uskoa että suomalaisilla opettajilla on vielä kuitenkin sen verran yleis- ja asiasivistystä että lapset saavat sisältöä tunneilleen- onhan näin?
Tämä vain sen johdosta että näin omin silmin kuinka kassaneitinä työskennellyt on ylentynyt vuoden apuopettajana toimisen jälkeen vastaavaksi opettajaksi nurseryyn- no,kun ei ole kuulemma ehdokkaita enempää niin on otettava se mitä saadaan.Mukava ihminen on mutta missä on se ammattitaito kun se ei ihan ulospäin näy- riittää siis kun on mukava?

Uskonnosta sen verran että lapsemme ovat ns. kristityssä koulussa missä kerran viikossa on kappeli eli aamuhartaus.Tyttäreni sanojen mukaan siellä lauletaan "jeesuslauluja" ja kerrotaan tarinoita.Kuitenkin koulun oppilaskunnasta 90% on muslimeja,näistä valtaosa shiiamuslimeja ja jokaisen koulun oppilaan on osallistuttava tähän kappelihetkeen.Mielenkiintoista?!

Nuo nyt asian vierestä...Suomessa olessamme lapset olivat yksityisessä leikkikoulussa, missä ei kyselty muusta kuin allergioista yms. Sen sijaan vanhemmille kerrottiin koulun säännöt: ketään ei kiusata, ruokaillessa ollaan hiljaa,ulkoilua aina sään salliessa eli hyvät tavat ja rutiinit. Olin tästä erittäin hyvilläni.Opettajat näin joka päivä lapset haettuani ja kun tule kysyttävää, oli mahdollisuus varata aika keskustelulle.Kaiken kaikkiaan kokemusta ei ole kuin 7 kk:lta mutta uskon siinäkin ajassa nähneeni tilanteen.Se ero mikä Suomessa oli, ei vanhempien apua pyydetty/tarvittu ainakaan leikkikoulussa.

Täällä taas olen myös ollut auttamassa lasteni koulussa,vapaaehtoisesti pyydettynä.Se on sopinut itselleni hyvin, sillä en mielelläni ole esim. laskenut lapsia koulun ulkopuolisille retkille yksin(tämä johtuu maan tilanteesta, ei siitä ettenkö haluaisi heitä laskea).Saman olen myös havainnut että samat äidit osallistuvat ja tekevät. Onneksi täällä ei kuitenkaan ole "luokan äitiä"..

Pahoittelen ehkä lievää hyppelyä asiasta toiseen, pinnassa pyöri paljon aiheeseen liittyvää,eikä ehkä jäsenny nyt riitävän hyvin.Oma kokemukseni koulumaailmasta on lähinnä aikuiskasvatuksen puolella,missä toimin opettajana (yhtä epäpätevänä,gradua vaille valmiina silloinkin) aikaa sitten.Olisikin mielenkiinoista palata takaisin ja katsoa miten se puoli on muuttunut.

Liivia kirjoitti...

Oikein hävettää jo, että minä täällä taas...
Kunhan vielä lisään että tänä vuonna olen eri koulussa kuin viime vuonna ja nämä eroavat kuin yö ja päivä, siis saman kunnan kouluja tietty kummatkin samoilla määrärahoilla. Tässä koulussa on mukavaa, asiat ovat kohdallaan, viime vuoden koulussa oli kammottava ilmapiiri ja PALJON ongelmia. Loppujenlopuksi koulun tekevät opettajat, lakia voi tulkita niin monella tavalla.

violet kirjoitti...

Pikkujutut: Kiitos viestistä. Mielenkiintoista kuulla taas yhdestä maasta kokemuksia (vaikkei minulle ole ihan selvää mistä maasta kirjoitat;-)).

Perheiden hyvinvoinnista voisi aloittaa uuden ja piiiitkän pohdinnan....
Asiasta toiseen hyppiminen ei minua haittaa, itseäni vaivaa hiukan sama kun tuntuu että aiheeseen liiittyy niin paljon ja tulee tunne "paljon sanomatta jää" vaikka hakkaa sormet verillä kirjaimia.

Liivia: Ei häpeää! Toivoin nimenomaan kuulevani mielipiteitä ihmisiltä jotka tuntevat suomalaista koululaitosta muutenkin kuin oppilaitten vanhempina.

Aino kirjoitti...

Itse tunnen nykyisin paremmin Belgian kuin Suomen koululaitosta mutta ihan "mutu"-kommenttina sellaista, että Vallonian heikkojen ja Suomen hyvien oppimistulosten takana voisi olla yhtenä tekijänä myös erot opettajien motivaatiossa. Belgiassa opettajien ammattikunta ei ole todellakaan erityisen arvostettu ja esimerkiksi opettajakoulutukseen useammin päädytään kuin hakeudutaan. Kauhistuttavaa mutta totta, että tässä maassa lapsukaisia usein opettavat ihmiset, jotka eivät ole minkään muun alan opinnoissa menestyneet ja ovat siksi ajautuneet opettajakoulutukseen. Tämä tietysti lisää työn vähäistä arvostusta, mikä puolestaan ei kannusta lahjakkaita hakemaan opettajakoulutukseen... Ja näin on kierre valmis.

Tätäkään ei tietenkään voi yleistää. Esimerkiksi meidän perheessä on ollut yleensä ottaen hyvä tuuri opettajien kanssa: opetus on ollut tehokasta ja lasten erilaisia tarpeita on pyritty ottamaan huomioon.

Tuosta kotikielen opetuksesta: Belgiassahan ei sellaista ole tarjolla mutta "kotiuskonnon" opetusta kylläkin kaikissa kunnallisissa kouluissa. Tämä koskee kylläkin vain valtauskontoja. Meidänkin lapset olivat ala-asteen kunnallisessa koulussa, ja seurasivat protestanttista uskonnonopetusta korkeintaan 2-3 oppilaan ryhmissä.

Nykyisin lapsemme ovat katolisessa koulussa ja siellä tuo uskonto näkyy jonkin verran. Päinvastoin kuin nimimerkki "Pikkujutut", minusta se on ihan itsestäänselvää. Jos koulu on jonkin uskonnollisen yhteisön ylläpitämä, tokihan he voivat omaa uskontoaan siellä tuoda esiin. Sehän ei tarkoita sitä, että muita uskontoja jotenkin halveksittaisiin. En ole kuullut meidän koulussa muslimien asiaa valittavan, ja heitä on siellä sentään aika paljon. Jos se jotakin häiritsee, hänhän voi varmaan sitten vapaasti mennä johonkin toiseen kouluun.

En todellakaan pidä älyttömänä tuhlauksensa tuota kotikielen opetusta, koska kaikki tutkimuksethan ovat osoittaneet, että kotikielen tukeminen edistää maan valtakielen oppimista. Eikä minusta myöskään yksi viikkotunti ole mitenkään väheksyttävä määrä: hienoa jos resurssit riittävät siihenkin. Uskon, että minun lasteni suomen kielen taito olisi huomattavasti parempi, jos laiskan äidin lisäksi heille olisi joku kerran viikossa opettanut suomen kielen ihmeitä tunninkin viikossa.

Tulipa pitkä luritus, mutta täytyy käyttää hyväksi, kun kerrankin pääsin tänne kommenttisivuille. Tökkii, tökkii...

Pikkujutut kirjoitti...

Kun nyt pompitaan ja hypellään niin tässä lisää... Aivotyöskentelyä..;)

Vinkki 1: Täältä kantautuu maailmalle säännöllisen epäsäännöllisesti uutisia isoista "paukuista". Viileänkireät suhteet eteläisen naapurimaan kanssa ja itäinen naapuri unohtaa välillä raja-aidan.Kutsuttiin joskus lähi-idän helmeksi.

Pikkujutut kirjoitti...

Voi voi, sitä kun innostuu niin ei osaa sanojaan oikein valita.

Se, mikä tekee lasteni koulusta mielenkiintoisen on se, että vanhemmat ovat todella valinneet tämän koulun tietäen taustat, kun alueen muut koulut ovat muslimikouluja. Avarakatseisuutta vanhemmilta varmaankin ja hyvä niin.

isoinpapu kirjoitti...

Koulukirjoista: Juu, kyllä monet ostivat ikioman aapisen viimevuonna. Nyt yllättäen paikallinen rotarykerho lahjoitti aapiset tyttären luokalle.
Ja myös ollaan aikeissa kerätä vanhempien kesken "kolehti" puuttuvien ympäristötiedonkirjojen hankkimiseksi. Monet muuten myös ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi kouluavustajiksi retkille tms. jos tarve vaatii. Opettaja oli iloissaan.

Täytyy vielä lisätä että minäkin olen myös huomannut koulun yleisen ilmapiirin vaikuttavan paljon koulunkäyntiin. Siis aikuisten luoma ilmapiiri. Niin opettajien kuin lasten vanhempien.

(anteeksi taas kiireviesti, lapsi on kiukkuinen toipilas, ryntään)

Aino kirjoitti...

Pikkujutut: sorry - tulkitsin väärin nuo välimerkit tuolla "mielenkiintoista"-sanan perässä :)

Tuija kirjoitti...

Hyvä Piilomajan emäntä, oli mahtavaa kuulla siitä julkaistusta artikkelista ja lukea kaikki nämä kommentit liittyen aiheeseen, joka on kiinnostanut mua pitkään, mutta en ole tullut hakeneeksi kommentteja aiheesta aiemmin.

Asuessani Englannissa tuli hyvin tutuksi ko. maan sanomalehtikirjoittelu Suomesta. Tyyli siellä oli täsmälleen samanlainen kuin tuossa ranskankielisessä artikkelissa. Mutta niin on Suomessakin julkaistut artikkelit Britanniasta aina saman kaavan mukaisia. Ylläpidetään tiettyä, joskus luotua käsitystä tietyn maan kulttuurista. Siihen on vaikea vaikuttaa.

Sen vuoksi on hienoa kuulla kokemuksia kentältä, harvinaista herkkua.

Suomessa on tosiaan hyvin koulutettu opettajakunta verratuuna oliko se nyt Belgiaan josta joku kirjoitti, mutta annetaanko Suomessa siis aiemmin arvostelut, todistuksina mitä ranskankielisessä maailmassa?

Mulle on jäänyt mieleen monesta yhteydestä peruste monenlaisiin käytäntöihin: ylioppilaskirjoitukset. Monia asioita perustellaan sillä, että yo-kirjoituksiin pitää valmistautua eikä ohjelmaan voi sen vuoksi ottaa jotain, esmes eettistä kasvatusta, sosiaalisten taitojen opettelua tai suomalaisen yhteiskunnan toimintaa käytännössä lomakkeineen, verotuksineen, palkka-asioineen tms. tai jotain muuta..nämä nyt tuli mieleeni..

EU-tutkimuksissa suomalaiset nappulat pärjäävät parhaimmin matikassa, mutta viihtyvät huonoiten koulussa. Suomessa on käsitys että koulusta ei pidäkään nauttia vaan siellä vaan opitaan uusia asioita. Estääkö viihtyminen oppimisen?, tuskinpa vaan.

Onko suomalainen koulu liian teoreettinen, etäinen? Tämä on tietysti peruskoulun suuria saavutuksia, mutta onko siinä menty liian pitkälle, kysyisi Karpokin, jos vielä saisi suunvuoron.

violet kirjoitti...

"annetaanko Suomessa siis aiemmin arvostelut, todistuksina mitä ranskankielisessä maailmassa?"

Ei varmasti. Ranskassa ja maailmalla toimivissa ranskalaisissa kouluissa ainakin kaikki arvostelu alkaa heti alussa, ihan pienillä. Lapset pannaan jopa paremmuusjärjestykseen ja lista on usein kaikkien nähtävänä.
Siinä artikkelissa haastateltiin myös suomalaisia sisaruksia jotka olivat käyneet koulua niin Ranskassa kuin Suomessakin. Heidänkin mielestään ero näiden kahden maan välillä oli että "Suomessa ei keskitytä arvosanoihin". Ranskalainen systeemi perustuu hyvin pitkälti enemmänkin "muotoon" kuin "sisältöön" ja ulkoaopettelu peittoaa usein ymmärtävän ja sisäistävän oppimisen. Sanoisin että nimenomaan ranskalainen koulu on hyvin teoreettinen ja opettaja yleensä säilyy auktoriteettina jota ei sinutella jne.

Tuija kirjoitti...

Joo, tää tieto tukee kyllä sitä, että suomalaisissa arvostellaan usein sitä, että sisältö on niin tärkeä, eikä muoto ollenkaan, esim. sosiaalisissa tilanteissa ja verkostoitumisessa.

Vilijonkka kirjoitti...

No mutta täällähän on päästy mojovaan aiheeseen!

Pariisin ruotsalaisessa koulussa täytetään samanmoisia lappusia kuin Suomessakin, hölön pölöä. Turhauttavaa.

Mutta se samainen 1h/vko kotikielenopetusta on aivan mahtava, se ei todellakaan ole liian vähän oppiakseen esim. kirjoittamaan suomea (näin aluksi keskittyvät kaksoisvokaaleihin ja -konsonantteihin sekä yhdyssanoihin sekä sanaluokkiin). Tehokkailla ja motivoivasti rakennetuilla tunneilla saa kummia aikaan! Toki opettajan pitää olla ammatti-ihminen, minä en osaisi kuvismaikkana äidinkieltä opettaa ja tämä vaatimus toki saattaa olla vaikeata toteuttaa maaseudulla, jossa kielitaitoisia opettajia on vähän.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä lapset huutavat, riippuu tilanteesta. Välituntisin saattaa olla melkoinen puheensorina. Ranskalaisten elokuvien tarjoamaa korvia huumaavaa kiljuntaa ei kuitenkaan yleensä ole, sillä ainakin yläasteella lapset hajaantuvat laajalle alueelle. Ala-asteen pihasta kuuluu aivan varmasti iloista kovaäänistä pulputusta.

Tukiopetusta antaa yleensä oma opettaja, joten tietenkin annettu opetus on asiantuntevaa. :) Tukiopetusta saa kuitenkin vaihtelevasti, sillä määrärahat ovat nykyään aika vähäisiä.

Samoin eri puolilla maata kunnissa on erilaiset mahdollisuudet tarjota psykologin tai puheterapeutin apua. Tarjonta vaihtelee melkoisesti. Esimerkiksi asuinkaupunkini tarjoaa helposti ammattiapua, mutta työpaikkani sijaitsee kunnassa, jossa tarjontaa on heikommissa kantimissa.

Luokalle voi jäädä. Arviointiperusteita on kiristetty ainakin yläasteella.
Kaikki lapset ovat Suomessa oppivelvollisia. Lain mukaan vammaisten lasten koulu-ura alkaa vuotta aikaisemmin kuusivuotiaana, kun muut lapset menevät kouluun seitsemänvuotiaana.

Kännykät ja iPodit ovat koulussa sallittuja, mutta niitä ei saa käyttää oppitunnilla.

Livia kirjoitti: "Ja kyllä, yläasteella sallitaan musankuuntelu ja kännykät oppitunnilla ihan vain siksi, että mikään ei saa niitä otettua nuorilta pois. Se ope, joka uskaltaa yrittää niitä oppilailtaan riistää saa turpaansa."

Ilmeisesti kouluja on monenlaisia. Yleensä musiikin kuuntelu tai kännykän käyttö ilman opettajan lupaa on ehdottomasti kielletty; näin on ollut niissä kouluissa, joissa olen ollut töissä.

Mitä sitten tulee esikoulujen tarjoamiin kyselyihin, kuten "Minkälaiset asiat ovat tärkeitä perheellenne?" ja "Miten toivoisitte päiväkohdin henkilökunann suhtautuvan lapseenne/teihin vanhempina?" - olen ymmärtänyt nämä kyselyt hienovaraisesti tarjotuiksi mahdollisuuksiksi kertoa esimerkikisi perheen elämänkatsomuksesta. Jos vaikka perhe on uskonnoton, voi tuossa kohdassa mainita, ettei halua lapelle tuputettavan uskontoa.

... jatkan myöhemmin.

Vakilukijasi (tällä kertaa nimettömänä)

Anonyymi kirjoitti...

Tekee mieli kommentoida lisää Livian tekstiä:"Itse en halua antaa kotinumeroani oppilaille, vaikka jotkut koulut ovatkin niin velvoittaneet. Jollen anna, se kaivateen esiin ja painatetaan kotiin jaettaviin tiedotteisiin. Ehdottomasti epämiellyttävä käytäntö opettajalle. Sillä puhelin totisesti soi, monet vanhemmat pitävät opea henk.koht. terapeuttinaan."

En minäkään anna oppilaille henkilökohtaista puhelinnumeroani. En anna myöskään oppilaiden vanhemmille. Vanhemmat soittavat kouluun, jos heillä on asiaa minulle. Samoin menettelen omien lasteni opettajien suhteen. En halua viedä heidän vapaa-aikaansa soittelemalla kotiin. Mieluiten hoidankin asiani sähköpostitse, mikäli ei ole kiireellistä asiaa.

Livia sanoo, että täällä Suomessa painetaan koulun tiedotteisiin opettajien kotinumerot vastoin heidän omaa tahtoaan. Ei pidä paikkansa. Tietosuojalaki on opettajien puolella. Myös työnantajan on syytä kunnioittaa lain kirjainta. Eri asia on sitten ne vanhemmat, joita ei pidättele mikään ja jotka kaivavat henkilötiedot vaikka kiven kolosta, kun alkaa oikein ahdistaa, ja kaivataan terapeuttia. Siitäkin pitää osata kieltäytyä, sillä opettaja on opettaja eikä terapeutti.

Violet, mainitsit eurooppalaisen tavan pyytää vanhemmat kouluun opettajan avuksi. Minä en halua osallistua omien lasteni koulun käyntiin koulunkäyntiavustajana. Minulle riittää, että pidän huolta heidän koulunkäynnistään kotoa käsin.

Meillä päin kunnan palkkaamia kouluavustajia on saatavilla. Kaikki opettajat eivät kuitenkaan aina osaa hyödyntää kouluavustajan palveluja. Minäkin opettelen sietämään sitä, että luokassani häärää minun lisäkseni toinen aikuinen - jolle minun pitäisi osata tarjota töitä.

Kotikielen opetusta ei ole mahdollista tarjota, mikäli kieli on harvinainen. Niinpä ainakin suurilla paikkakunnilla ulkomaalaistaustaisille lapsille tarjotaankin suomen kieltä vieraana kielenä.

Pienillä paikkakunnilla vieraskielinen joutuu ummikkona seuraamaan suomenkielistä opetusta. Itsekin olen välillä joutunut opettamaan suomen lisäksi englanniksi varmistaakseni, että vieraskielinen oppilas on ymmärtänyt opetukseni.

Sen sijaan koulun on tarjottava harvinaisemman uskonnon opetusta tai elämänkatsomustietoa, mikäli opetusta tarvitsee vähintäänkin kolme oppilasta ja sitä erikseen anotaan. - Ehkäpä artikkelin kirjoittajalta on mennyt kotikielen opetus- ja uskonnon opetussäädökset sekaisin.

Sama vakilukija

violet kirjoitti...

Vakilukijalle:
En tiedä ymmärsitkö väärin mutta siltä varalta; kun kirjoitin että kouluissamme on pyydetty vanhempia opettajan avuksi kouluun niin kyse ei ole mistään opetus-, kasvatus- tai avustustehtävistä. Koulunkäyntiavustajia ei haeta.
Kyse on avusta tyyliin "tänään liimaamme valmiiksi lasten leirikoulukirjat ja lapsia on liki 30, liimattavaa ja kopioitavaa paljon ja opettajia yksi"....
tai apua tarvitaan kun on koulun olympialaiset ja tarvitaan aikuisia pitämään pituushyppypaikkaa, ottamaan aikaa juoksijoilta jne.

Apu voi olla myös sellaista että luokka lähtee museoon kahden ratikkamatkan päähän. Silloin pyydetään muutama vanhempi mukaan apuun. tuollaisesta avusta oli kyse.

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärsin kyllä, mitä tarkoitit vanhempien avulla. Tapojeni mukaisesti innostuin kuitenkin kirjoittamaan ohi alkuperäistekstin.

En ihan tarkkaan tiedä, mitä Suomessa alakoulujen koulunkäyntiavustajat tekevät. Luulen kuitenkin, että osittain avustajat tosiaankin joutuvat toimimaan leikkaa ja liimaa -osastolla ja osallistuvat myös retkeilyyn. (Oikaiskaa, jos olen väärässä.) Yläasteellakin kouluavustajat toimivat monenlaisissa tehtävissä.

Vakilukija

Maurelita Pligaa kirjoitti...

Kiitos Piilis postauksesta ; ostin samaisen Ellen mutta peeveli vei jäi La Rochelleen lomalle ; mies tuo sen vasta lauantaina ! Silmäilin pikaisesti juuri tuota juttua, ja ihmettelin tismalleen samoja kuin sinäkin.

Liivian ja muiden kommentit avarsivat ja päivittivät omia tietojani Suomen koululaitoksesta - tuli kuin tilauksesta. Itse mainostan kaikille halukkaille saamaani koulutusta, mutta muistutan että asiat ovat varmaan muuttuneet siitä.

Huvitti etenkin tuo vieraskoreus ; kukas kertoo lehdelle ?!

sue kirjoitti...

債務協商,應收帳款,詐欺,離婚,監護權,法律諮詢,法律常識,離婚諮詢,錄音,找人,追蹤器,GPS,徵信,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信社,尋人,偵探,偵探社,徵才,私家偵探,徵信,徵信社,徵信公司,抓猴,出軌,背叛,婚姻,劈腿,感情,第三者,婚外情,一夜情,小老婆,外遇,商標,市場調查,公平交易法,抓姦,債務,債務協商,應收帳款,詐欺,離婚,監護權,法律諮詢,法律常識,離婚諮詢,錄音,找人,追蹤器,GPS,徵信,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社