maanantai 22. lokakuuta 2007

Jos metsään haluat mennä

Kotikaupungissamme on mukavia puistoja. Suosikkipaikaksi on tullut Bois de la Cambre, jonka läpikulkutiet suljetaan viikonloppuisin autoilta. Eri viikoilla eri osat on suljettu ja autotiet muuttuvat rullaluistelijoiden, pyöräilijöiden ja jalan liikkuvien omaisuudeksi. Ihana tunne kun ei tarvitse varoa autoja! (Erilaisilla rullilla ja renkailla liikkuvia lapsia - joskus aikuisiakin - senkin edestä kuitenkin...)

(Kuvat ovat salaperäisesti hävinneet, en tajua..)

Isän apua tarvitaan paljonkin, vaikka esikoinen kuvittelee jo olevansa rullaluistelun maailmanmestari. Pienemmän rullaluistelu on sitä, että ensin hän pyöräilee ja äiti tai isä kantaa luistinkassia. Sitten pannaan luistimet, kypärä, polvisuojukset, kyynärpääsuojukset ja oliko vielä jotakin...sitten hän luistelee 3 min. 45 sek. ja haluaa lopettaa (kun ei oikein osaa eikä hermo riitä opetteluun) ja vanha kunnon pyörä otetaan menopeliksi.


Pienempi tykkäsi ottaa isot vauhdit pyörällä asfaltilta ja painua metsikköön pudonneiden lehtien rapistessa pyörien alla....Monta kertaa hän työnsi pyörän takaisin tielle, otti vauhdit ja painui pusikkoon.

Jäätelö- ja vohveliautot ovat aina siellä missä ihmisetkin. Mielenkiinnolla olen seurannut mm. miten poikien koulun portille tuleva auto sattuukin aina olemaan säästä riippuen joko jäätelö- tai vohvelikärry. Kylmällä vohveleita, lämpimällä ilmalla jäätelöä - ja vaihto voi olla kesken viikon. (Kai niillä on keskenään joku sopimus??)
(Kuva hävinnyt tästäkin)

Pitkät on varjot, juu. Puistossa oli sellainen hieno, matala syksyn valo. Aurinko lämmittää vielä, silloin kun se näkyy.

10 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Oih, miten täydellisen ihanat saappaat! Ja puistokin on mukava. Olen aina ihmeytellyt miksei kukaan pystytä bisnestä sinne missä Tampereella on puistot, äidit ja lapset. Kuppi kahvia edes olis hauska juoda puiston penkillä. Taatusti olisin myös jaksanut useammin leikkipuistoon lapseni kanssa, olen ollut siinä hyvin laiska, juuri siksi että täällä puistot ovat tylsiä paikkoja, joissa ei tapahdu yhtään mitään.

violet kirjoitti...

Kiitos, Liivia, noi saappaat ovat "karhuntassut" kuten niitä kutsun. Ne on Kickers:it (www.kickers.fr)jotka kestää vuosikausia. Mulla on yhdet niiden nauhakengät olleet käytössä jo kohta kymmenen vuotta.

Kuule samaa olen miettinyt bisneksestä Treella. "Ei kannata"...on varmaan se ikuinen selitys. Ei kannata varsinkaan ellei edes yritä. Mieti vaikka pitkää Hämeenpuistoa miten siihen saisi eloa pienillä asioilla. Käsittääkseni vielä 50 -luvulla se on ollut sellainen sunnuntaikävelypaikka, asiantuntijat korjatkoon! Siellä voisi ihan hyvin nytkin olla pikku kojuja (ei nyt -20 pakkasella mutta suurin osa vuodesta on jotakin muuta!, ei siis mitään kaljatelttoja vaan just vaikka kaffia ja munkkeja tms. Miten hienosti Pyynikin näkötornin munkitkin vetää ihmiset paikalle! Sehän on ihan ohjelmanumero kqvellä sinne munkille. TUollaisia saisi olla enemmän. Kuumat vohvelit tai lätyt, kuuma mehu...keksisin heti paljon kaupattavaa.

pikkujutut kirjoitti...

Yhdyn Liivian sanoihin - aivan mielettömän ihanat saappaat.Puistokin on ihana. Meillä ei paljon puistoja ole mutta noita kärrymyyjiä on sitäkin enemmän ja joka kulmassa mutta totteet ovat perin paikallisia, jotka eivät nyt heti täytä äidin hygeniavaatimuksia eikä nirsojen lasten kulinaristisia toiveita, onneksi.

Matroskin kirjoitti...

Suloisia kuvia! Ihanat saappaat! Ihana hame! Hassut lapset!

Helsingissä olen kyllä huomannut, että lapset voivat syödä jätskiä vaikka pakkasella ulkona. Sama pätee esikoiseeni. Koskaan ei ole väärä sää nauttia jätskistä. Minua paleltaa luuytimiä myöten kun näen lapsia, jotka kulkevat pakkasella jätskitötterö tumppukädessä.

Matroskin kirjoitti...

Meidän leikkipuistossa saa perjantaisin paistaa omia makkaroita grillissä tai ostaa paistettavaksi nakkeja. Se on lapsista tosi hauskaa ja lounaskin kuittaantuu vaivattomasti siten. Puiston henkilökunta laittaa vaan grillin kuumaksi.

violet kirjoitti...

Pikkujutut; mitäs ne teidän paikalliset tuotteet ovat? saako jotain paahdettuja pähkinöitä tai makeita kakkuja?
Matroskin; hameesta olen iloinen myös. Se oli Henkan tarjoustangossa alle kympin. Sattui olemaan vielä oikea koko joten kiitos, mulle. Aika hauska idea tuo grillaus leikkipuistossa. "Puiston henkilökunta"? Ovatko he kaupungin puisto-osaston porukkaa? Kuuluuko heille puiston siivous, entä muuta? Kiinnostaa vaan kun en ole ajatellut että puistossa voisi olla henkilökuntaa;-)

pikkujutut kirjoitti...

Kunpa saisi pähkinöitä ja kakkuja..Silloin mekin oltaisiin jonossa.

Juuri nyt on maissiaika-laitetaan johonkin liemeen ensin ja sitten lämmitetään kokonaisena.Maissi itsessään menettelle mutta sitten tulee vastaan välineiden puhtaus,joka on toistaiseksi rauhoittanut nälkää.

Lisäksi on sekavihanneksia tarjolla, ovat jälleen, jossain liemessä ja yhdessä kipossa ja sieltä saa kauhallisen niin halutessaan.
Hattaroita ja jäätelöä oli kesäaikaan, nyt on liian kylmä (+25),joten niitä kärryjä ei enää näy.

Vilijonkka kirjoitti...

Puiston kahvikojusta saatava cafe creme saa leikkipaikalla notkumisen siedettävän tuntuiseksi, sanoo tämä laiska äiti. Toisinaan mietin, että mitähän vallan uutta sitä ryhtyisi tekemään sitten joskus kun palaa Suomeen. Oiskohan tässä potentiaalia, perustais pyörillä kulkevan kahviherkkukärryn ja kiertäis leikkipuistoja aamu- ja iltapäivisin.

Laitoin oman postauksen, lähdin "kierrokselle" ja kyllä nauratti kun näin postauksesi. Vastaavissa tunnelmissa ollaan oltu!

isoinpapu kirjoitti...

Voi ei, mä en näe kaikkia kuvia. Höh.

Olen aina aivan häkeltynyt Hämeenpuistoa talsiessani, kun siellä on puut uusittu. En jaksa millään muistaa tätä seikkaa ja joka kerta se hämmästyttää. Mitä ihmeen vesakkoa täällä oikein on...
Siis hyvähän se on kun uusitaan.

Tuntuu siltä ettei kaupunkeja Suomessa suunnitella ihmisille elettäviksi. Asuimme kauan aivan ydinkeskustassa ja jotenkin tuntui että me olimme kokoajan toisten tiellä. Ihmisten kokoinen arkkitehtuuri ei ole ollut viimeaikoina kovin suosittua ainakaan Turussa. Täältähän muutenkin halutaan purkaa kaikki vanha ja "tuottamaton". Linnakin on täysin kammottavan liikenneryhelmän ja ruotsinlauttojen puristuksessa. Kumma etteivät ole jo purkaneet sitäkin...

Kaupungin kuuluisi olla innostava, rentouttava, elähdyttävä kokonaisuus, uutta ja vanhaa kauniisti lomittain. Ei vain joku ostoskeksusmastodontti, joka raikaa kammottavaa älämölöä.

niin, siis kiva kuulla että jossain on elävä kaupunki. Olinpas yllättävän kipakka. Oho.

violet kirjoitti...

Vilijonkka: Toivotan kovasti onnea kahvi-herkku-kärrylle! Uskon että ahkera ja peloton ihminen pärjäisi sen kanssa.
Isoinpapu; no nyt näköjään jotenkin renkkaa noi kuvat. En tiedä miksi.
Ole vaan kipakka. Minäkin ryhdyn sille päälle aina kun asia tuntuu tärkeältä.