keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Korut pöytään

Hyvin monessa suosikkiblogissani korut on jo esitelty. Nyt on minun vuoroni!



Vasemmassa kädessä pidän vain vihkisormusta (keskellä edessä). Oikean käden keskisormessa vaihtelen noita kolmea muuta. Vasemmalla on Kalevala-korun hopeasormus, joka vaihtoi omistajaa viime helmikuussa, kun näin uuden ystäväni ensimmäistä kertaa "livenä". Olin halunnut saada tuon sormuksen hopeisena, koska aikaisemmin minulla oli se (vihreällä kivellä) pronssisena, mutten enää käytä pronssia. Olin etsinyt tuota sormusta, mutta aina Suomessa käydessäni oli yhtä huono tuuri: "Ei kuulu enää valikoimiin", sanottiin joka kaupassa.
Ystäväni valokuva-albumia selatessani näin tuon sormuksen yhdessä kuvassa ja hihkaisin heti. Hän sanoi ettei enää sitä pidä, joten...Onnekseni hän oli aikaisemmin pienentänytkin sormusta - ja se oli juuri minun kokoani. Nyt sormus on paitsi kaunis, mutta minulle se symboloi myös uutta ystävääni ja paljon muuta.

Keskellä on Kirsti Doukaksen aikoinaan Kaunis Korulle suunnittelema pitkäkivinen hopeasormus. Ostin sen kerran itselleni kiitokseksi yhdestä asiasta.

Oikealla on rakkaan ystävän Intiasta tuoma sormus jota hän itse vähättelee "euron romuksi". Minusta se on kaunis ja muistuttaa ystävästäni.

Edessä keskellä siis valkokultainen vihkisormus, jossa on yksi timantti.



Kaulassa minulla ei yleensä ole mitään. Juuri nyt on kausi ettei ole. Silloin kun on, se voi olla vaikka mieheltäni saamani hopeinen Aurinkoleijona tai joku itsetekemäni lasihelmijuttu. Samoja pidän myös kahteen tai kolmeen kertaan kiedottuna ranteessani. Joskus kiinnitän korun päähän pienen medaljongin.



Sitten ollaan osastolla "taikakalut". Keskellä alhaalla on narussa Maria ja Jeesus-lapsi. Tuon löysi mieheni veljen vaimo kadulta hääpäivämme aamuna, juuri ennen kirkkoon menoa. Hän antoi sen meille ja uskon sen tuovan onnea. Muut medaljongit olen ostanut Ranskasta joko kirpputoreilta tai kirkoista. Ylin (munkkikuva) on muisto Mont Saint Micheliltä, joka on minusta yksi kauneimmista paikoista missä koskaan olen käynyt. Nahkanarussa on viime kesäinen suojelijani. Pidän sitä koko kesän ranteessa, ja kaksi viikkoa sitten leikkasin narun poikki merkkinä kesän päättymisestä.

Hopeinen aurinko on suomalaisen hopeasepän tekemä (en muista nimeä). Ostin sen itselleni voimaksi kun esikoiseni oli vauva ja olin hyvin väsynyt. Se oli ostettaessa puuvillanyörissä roikkumassa, mutta se meni poikki. Nyt pidän sitä jossakin narussa, ketjussa tai vaikka irrallaan taskussa.

Äärimmäisenä oikealla on äitini vanha, hopeinen Gallian kukko. Kun olin pieni äidillä oli hopeinen, paksu ranneketju, mistä roikkui erilaisia esineitä. Minä kuulemma kovasti rakastin niitä - ja taisin repiä irti muutaman ihanan riipuksen. Muistan ainakin tuon kukon lisäksi jalkapallon ja kolikon, taisi olla myös noppakuutio.

Laatikoissa on lisäksi lukematon määrä pronssisia Kalevala-koruja, lähinnä sormuksia, mutten pidä niitä enää ollenkaan. Siellä on myös keltakultainen kihlasormukseni, jossa on topaasi. Sitten on muutama muovihelmiketju joita saatan pitää hyvin satunnaisesti. Korvakoruja en pidä juuri koskaan. Viimeksi omissa häissäni minulla oli helmikorvakorut ja kaulassa äidin helminauha.

Minulla oli vuosikausia kestänyt "kultakausi" joka päättyi suunnilleen silloin, kun esikoiseni syntyi. Huomasin että voin paremmin kun päälläni on hopean sävyjä eikä lämmintä keltakultaa tai pronssia. Silloin lahjoitin pois aika paljon koruja. Kummityttöni sai häittemme yhteydessä minulta kultaisen Kalevala-korun ketjussa. Toivon että se on hänelle muisto tuosta päivästä, vaikkei hän koskaan korua pitäisikään.

Korut ovat minulle ennen muuta symboleita ja taikakaluja, onnentuojia ja muistoja. Värilliset lasihelmikorut olen tehnyt itselleni tuomaan lähelleni niitä värejä, joita tunnen tarvitsevani.

12 kommenttia:

Maare kirjoitti...

Olen iloinen että hieno sormus pääsi sinne minne se kuuluikin, hyvälle omistajalle!

Lasihelmikoruista: maidonvalkoisia helmiä olen pitänyt tosi paljon, ja haluaisin jotain tummempaa (ruskeaa, läpikuultavaa mustaa,t.harmaata?) mitta n 52 cm, ja siihen vielä pieni medaljongi roikkumaan. Otatko tästä tilauksen?

Pikkujutut kirjoitti...

Ihania koruja!

Minäkin jätin kulta- ja pronssikorut esikoisen syntymän myötä jonnekin rasian perukoille.
Huomaan käyttäväni vähemmän ja vähemmän koruja,vain muutamat harvat käytössä.

Koruja olen tehnyt lähinnä omaksi ilokseni ja ne kaulakorut vääntyvät minullakin rannekoruiksi.

violet kirjoitti...

Maare; totta kai onnistuu, panin meiliä niin juonitaan yhdessä ne värit jne.
Pikkujutut; mulle noista kullansävyisistä tulee sellainen harakkameininki...että "kaikki mikä kiiltää" jne.
Sitä paitsi ne pronssikorut kuuluivat mulla jonnekin sinne kaksikymppisen opiskelijan elämään ja jo niiden hajusta (kun sormus lämpenee kädessä ja värjää sormet vihreiksi..) tulee mieleen hetket kaljatuoppi kädessä jossakin "filosofiaa puhumassa";-)

Pikkujutut kirjoitti...

Joo, sanopa muuta.Tässähän tulvahti mieleen paljon vanhoja muistoja..;) Mutta ihan todella ja kauhuissani ajattelen myös sitä miltä joulukuuselta olenkaan näyttänyt..Tyyli on tainnut pelkistyä reilusti.

violet kirjoitti...

Älä huoli, meitä joulukuusia oli vaikka kuinka! Ja kaikilla samat "persoonalliset" korut päällä;-)

Riitta kirjoitti...

Aivan ihania koruja sinulla!
Laitoin sulle haasteen minun blogiin, jos ehdit vastata!

Matroskin kirjoitti...

Hauska korukertomus. Kauniita muistoja. Tykkään eniten taikakalujen sarjasta.

tiina kirjoitti...

kirjoitat kivasti :)

Liivia kirjoitti...

Haltioiduin etenkin itsetekemistäsi että noista neitsytmarioista! Mullakin on ollut noita Kalevan pronssisia koko satsi, juuri tuo kuvan sormuskin. Olen myynyt pois. Totta, tuo mieleen opiskelukaljan Tillikassa...Kaunis sormus silti, hopeisenakin sitä yritin, mutta sain hopeastakin valtavan allergian. Hassua, että mieheni antamasta hopearannekorusta en saa mitään ja sitten on yksi Roomasta ostettu hopeasormus, joka myöskään ei aiheuta tuskaa. Käyttääkö ne Italiassa jotain ihan eri hopeaa kuin esim Kalevala-korujen hopea, mene ja tiedä, suosin kuitenkin tästedes vain italianhopeaa...Ennen allergiaa tavaramerkkinäni oli valtavat kivisormukset kummassakin kädessä, muuten en koruja käyttänyt. Mulla ei ole edes reikiä korvissa. Vähän on ikävä noita "painavia" käsiä.

violet kirjoitti...

Voisin myydä samantien satsin pronssikoruja mutta miten, en tiedä.
(Eli huomio huomio, kertokaa jos haluatte ostaa!)
Hopean koostumus voi vaihdella paljonkin ja niissähän on monta eri metallia mukana. "Painavat kädet"...oikein osuva ilmaisu. Olen tykännyt sellaisista nuoruudestani asti enkä onneksi ole joutunut luopumaan. Yhden ison kivisormuksen kohtalo harmittaa; minulla on muinoin poikaystävä jonka äiti antoi minulle vanhan sormuksen. Tykkäsin siitä kovasti. Sitten meille tuli ero ja tuo mies (tai poika..) sanoi että hänen äitinsä vaatii saada tuon lahjan takaisin. En sekuntiakaan uskonut siihen sillä hänen äitinsä ei ollut ihminen joka tekisi niin. Uskon että se liittyi yleiseen kututukseen erostamme ja samalla kun pantiin tavaroita jakoon mies keksi pyytää takaisin sen sormuksenkin - kun tiesi että tykkäsin siitä kovasti.

Matroskin kirjoitti...

Ei ainakaan Huutonetissä mene kaupaksi nuo pronssikorut mihinkään säälliseen hintaan. Päätin säästää miniölle.

violet kirjoitti...

Niin arvelinkin - ja eivät ne toisaalta tilaa vie tuolla kaapissa.
Sitä paitsi ehkä minusta on vielä muikeaa muistella niitä vihreitä sormia opiskelijaolutta nostamassa huulille...Tillikassa ja sitten Doriksessa.