sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Pieniä eläimiä ja muuta

Aamut ovat olleet kirpeitä viime päivinä. Asunnossa on lämmin - onneksi remontin yhteydessä on vaihdettu kaksinkertaiset ikkunat ja lämmitys toimii! - mutta rapusta hohkaa jo sen verran kylmää että eron huomaa ihan selvästi jos on ulko-ovemme läheisyydessä. Pienet hyönteiset pyrkivät sisätiloihin. Leppäkertut, ampiaiset ja hämähäkit. Toisista tykkään, toisista en niin.
Aurinko tulee nyt niin alhaalta, että pienikin jättää ison varjon.


Meille oli eilen jostakin tullut myös ystävällinen sammakko. Minun tehtäväni oli ottaa valokuvia kun sammakko esitti tanssiteatteria.


Äitini on taitava. Hän on tehnyt jo vuosia sitten minulle nämä lasityöt. Tykkään niistä kovasti. Valitettavasti niitä ei täällä oikein saa roikkumaan ikkunan eteen, mutta valo tulee kauniisti läpi jos ne seisovat ikkunalaudallakin.


Ostin eilen nämä kukat. Kun tartuin niihin, joku vanha nainen sanoi: "Älkää ostako niitä. Älkää koskaan ostako punaisia kukkia. Ne tuottavat huonoa onnea". Ja kummiskin ostin.


8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

juuri nain voisin kuvitella kuulevani taalla singaporessa.
paikallisten elamaan kuuluu paljon uskomuksia ja ennakkoluuloja.
pia

Inka kirjoitti...

Kauniit lasityöt :) En ole ennen kuullutkaan moista uskomusta punaisista kukista,jännä. Mistäköhän se on peräisin?

Liivia kirjoitti...

Jaa, en ole koskaan ostanut punaisia kukkia, paitsi vaaleanpunaisia. Outo taikausko silti. Lasityöt on kauniit, kuten myös vangitsemasi valo.

Anonyymi kirjoitti...

Joillekin ei saa koskaan viedä valkoisia kukkia. Tietävät muka kuolemaa.

violet kirjoitti...

Jos n yt suoraan sanon niin minusta sillä naisella ei ollut ihan kaikki kunnossa..meinaan että jos olisin ottanut valkoisia kukkia niin hän olisi sanonut tuon saman, tai saman oransseista jne. Halusi varmaan vaan olla "tietäjä iän ikuinen".

Myy: tuon minäkin olen kuullut. Esim. valkoiset liljat häissämme kiusasivat kuulemma joitakin.

Anonyymi kirjoitti...

Kukkiin liittyy tosiaankin kaikenlaisia uskomuksia ja tottumuksia, kuten että valkoiset liljat olisivat hautajaiskukkia. Samasta syystä en pidä neilikoista ja inhoan erityisesti valkoisia neilikoita - mutta valkoisista liljoista pidän ^_^. Tämä taas johtuu siitä, että neilikat kuuluivat lapsuuteni hautajaiskukkamuistoihini, eivät liljat.

Kaunista valon ja varjon leikkiä kaikissa sinun kuvissasi. Leppäkerttu ja sammakko ovat hellyttäviä, lasityöt ihastuttavat taidokkuudellaan. (Joskus haaveilen, että pääsisin kokeilemaan lasitöitäkin, mutta tällä haaveella ei ole kiire. Jaksan odottaa oikeaa hetkeä.)

violet kirjoitti...

Celia; äiti on tehnyt tuolla tekniikalla mm. lampunvarjostimia, joista tykkään. Kaikki ikkunajutut ovat myös kivoja.
Noita leppäkerttuja löytyy täältä kotoa ihan jatkuvasti. Tulevat heti sisälle kun ikkuna on hiukankin auki.

Matroskin kirjoitti...

Ihana lasityö. Punaiset kukathan ovat parhaita.

Englannissa sateenvarjon avaaminen sisällä tietää sitä, että alkaa sataa. Joten olettepa nyt kutsuneet harmia niskaanne.