Tässä on George. Se on nalle, jonka tein kesällä -96. Tuona kesänä mieheni (vai oliko se silloin vielä "poikaystävä"?) oli kuukauden Suomessa luonani. Ajoi Ranskasta autolla ja menin häntä Saksaan vastaan lautalle. Yhdessä ajoimme Tanskan ja Ruotsin läpi ja lautalla Suomeen. Hän osti minulle tuntemattomaksi jääneestä syystä englanninkielisen kirjan, joka on täynnä ohjeita vanhanaikaisten nallejen tekemiseen. Aloin heti töihin ja tein nallea mm. vanhempieni mökillä, missä olimme muistaakseni viikon. Isä auttoi tekemällä juuri oikeankokoiset nivelet nallelle. Kädet ja jalat ja pää siis liikkuvat. Nalle on ommeltu kokonaan käsin.
George valmistui juuri parahiksi kun mies lähti autolla takaisin. Hän otti jo mukaan minun tavaroitani, jotta minulle ei tulisi niin paljon tuotavaa muutossa. Tuolloin emme edes tienneet milloin tarkalleen pääsisin lähtemään. Sain opintoni loppuun joulukuussa ja tammikuussa muutin. George oli siellä jo odottamassa. En muistanut että olimme tehneet nallelle passinkin...voi hyvänen aika...
George valmistui juuri parahiksi kun mies lähti autolla takaisin. Hän otti jo mukaan minun tavaroitani, jotta minulle ei tulisi niin paljon tuotavaa muutossa. Tuolloin emme edes tienneet milloin tarkalleen pääsisin lähtemään. Sain opintoni loppuun joulukuussa ja tammikuussa muutin. George oli siellä jo odottamassa. En muistanut että olimme tehneet nallelle passinkin...voi hyvänen aika...
Sen jälkeen nalle on seurannut meitä kaikissa muutoissa. Kun tuli lapsia olin innoissani että nyt varmaan pojat tykkäävät leikkiä äidin tekemällä nallella - ja pyh. Kumpikaan ei ole koskaan tippaakaan välittänyt siitä. Tuolla se istuu hyllyn päällä poikien huoneessa ja välillä se harjataan pölystä puhtaaksi. Toisinaan se saa olla mannekiinina kuten tänä aamuna, kun sai esitellä eilen kutomani päähineen. Se on minulle, ei siis nallelle kuitenkaan!
4 kommenttia:
Hei, ihana lukea näitä sinun tarinoita. Olen töissä ja on tylsää mutta tekstisi saavat aina iloiselle mielelle. Olisinpa itsekin mieluummin kotona puuhailemassa tai lukemassa ja jotain hyvää syömässä ja juomassa. Taidan olla loman tarpeessa...
George on komea, mutta jotenkin omanarvontuntoinen niin, ettei ehkä ole helposti lähestyttävissä, se ehkä selittänee ettei ole saanut lasten rutistelua osakseen.
Uskomatonta kuitenkin, että olet onnistunut tekemään "oikean" nallen! Olet kyllä todella näppäräsorminen!
Meidänkin suhteemme alkutaipaleeseen liittyy kolmasosapuoli; nalle nimeltään Auf. Hänkin ansaitsee blogijutun!
Jonna; on hauska kuulla että tekstit viihdyttää loman tarpeessa olevaa!
Joko se sinun kuvaussessiosi oli? Ei ihan vielä?
Liivia; kirjassa on paljon erinäköisiä nalleja. Tämä oli sellainen jonka heti halusin tehdä, ei mikään lälly pehmis vaan hiukan leuhkan näköinen mutta silti lempeä. Vakava kummiskin, ilman muuta.
Yksi juttu miksi lapset eivät tuosta kai tykkää on se, että se on aika painava ja tosi kova kuten tarkoitus olikin. Se ei ole erityisen rutisettavaa mallia.
Tekeminen oli helppoa. Kirjassa oli kaavat jotka piti suurentaa ja sitten kangas leikattiin ja ommeltiin käsin. Minun on aina ollut vaikea hahmottaa kaikkea kolmiulotteista joten onneksi mieheni oli mukana kun arvoin että mikä osa tulee yhteen minkäkin kanssa. Tämä on yksi niistä jutuista että kun aloin tehdä ei ollut aavistustakaan tuleeko valmista, mitä tulee ja milloin. Matkan aikana harjoitin lyhyitä hermojani, sain oppia ongelmanratkaisuun noin yleensä ja löysin lyhimmän tien lääkekaapille. Sormeepää oli jatkuvasti puhki kun neulaa sai tunkea paksujen, moninkertaisten kankaitten läpi.
Minä voisin lähettää hurmaavalle Georgelle terveisiä omalta Leonardoltani. Sain nimittäin mieheltäni keväällä vuosipäivämme lahjaksi hänen ihan itsensä salisena projektina tekemän (!!!) vanhanaikaisen nallen, tuollaisen aika samantyyppisen, kovan ja rapisevan. Tehty samalla tekniikalla. Rakastan sitä nallea yli kaiken! Leonardo on vaalean ruskea, erittäin rento tyyppi ja heittäisi mielellään läppää Georgen kanssa. Pitää laittaa joskus kuva hänestä jonnekin!
Lähetä kommentti