keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Haluatteko unelmoida...?

Unelmointi on ehdottoman tarpeellista, arvelen minä. Suurestikaan ei ole väliä sillä, ovatko unelmat realistisia ja onko niiden toteutuminen millään muotoa mahdollista. Kaikkea ei ole hyväkään saada, uskon nimittäin.

Unelmia voi olla kaiken kokoisia kuten tiedämme. Ne voivat liittyä oikeastaan mihin vain. Ne voivat olla salaisia, tai ne ovat sellaisia joista jauhetaan julkisesti kaikkien kanssa. Yleistä omaisuutta, melkein. Kaikki unelmat ovat yhtä hyviä, sillä unelmien päätarkoitus - haluan näin ajatella - itse unelmointi.



Oletteko joskus toivoneet vaikkapa että olisitte eläneet eri aikakautena? Mikä olisi ollut tuo aika?

Melkein kaikki naiset varmaankin ovat ainakin joskus haaveilleet olevansa tyrmäävän kauniitaja tyylikkäitä. Sellaisia, että koko sali pyörtyy kerrasta kun astut sisään!



Entä kaikki haaveet unelmien prinsseistä sun muusta sellaisesta? Iltapukujen kahinasta, kaiken huomioivasta partnerista, herkuista ja älyllisestä keskustelusta aamuun asti?

Nämä kaikki kuvat ovat kirjastani nimeltä Paquebots - la vie à bord. Se on valtavan ihana valokuvakirja menneen maailman laivamatkustamisesta. Saa minut unelmoimaan - vaikka hyvin tajuan että "aika entinen ei koskaan enää palaa", eli tuollaisenaan unelmani matkustaa tuollaisella laivalla tuollaisessa seurassa ei koskaan voi tulla todeksi.



Entäpä pieni junamatka? Orient-Expressin sivuilla on vaikka mitä vaihtoehtoja. Kaikki sellaisia tosin, että jäävät luultavasti ikuisesti haaveeksi. Mutta mitä minä alussa kirjoitin? Mitä sitten!
Pääasiahan oli.....

10 kommenttia:

Kottis kirjoitti...

Jälleen kerran aihe, josta riittäisi tarinaa vaikka kuinka,kiitos! Olen pyöritellyt ajatuksia siitä vanhasta tamperelaiskuvasta näihin päiviin.Joo! En tiedä unelmoinko, vai saanko vaan muuten helposti kiinni 20-30-luvun tunnelmasta. Telkkarissa on pyörinyt moneen kertaan Muotitalo(The House of Eliot), jossa köyhät sisarukset Beatrice ja Evangeline tekevät ensin itselleen vaatteita ja siitä sitten sukeutuu Englannin johtava muotihuone. Voin katsoa sarjaa aina ja aina(harmi ettei mene tällä hetkellä).

violet kirjoitti...

Kottis; no sinne samaan aikakauteen olen kallellani. Ja Muotitalo on kyylätty kun vielä Suomessa asuin. Taisin pariin kertaan ehtiä näkemään koko sarjan.

tiuku kirjoitti...

Olen varsinainen haaveilija unelmoija. Tykkään nukkumaan mennessä leikitellä ajatuksilla, rentouttaa. Täytyy lisätä että unelmointi on myös oivaa ajan kulua esim. virastojen jonoissa, linja-autossa, junassa. tms.
Valokuvat postauksessasi, ihania! Oletko tosiaan koonnut kirjan? Mistä sitä saa???
Itse pidän monista aikakausista, en kuitenkaan kaikesta!

Vilijonkka kirjoitti...

Haaveita, unelmia... mulla toiveet vaihtuvat tiuhaan, ennen kun edes ehdin suunnitella toteutusta, mutta monia pitkäaikaisia haaveita löytyy! Sen titedän ainakin varmasti, että olen syntynyt n.60 vuotta liian myöhään. 1900-luvun alkuvuosikymmenet olisivat passanneet mulle loistavasti!

Matroskin kirjoitti...

Olisin halunnut elää 1900-luvun alun Helsingissä kulturellina, hyvin toimeentulevana neitinä, joka olisi voinut matkustella Saksan kylpylöissä ja Ranskan museoissa. Toisaalta olisin halunnut elää 1960-luvulla. Atlantin ylitys laivalla kuuluu toteuttamiskelpoisiin haaveisiin, taitaa vaan olla tyyristä lystiä.

Jaanaba kirjoitti...

Hellou.
Sulla on tosi kaunis ja mielenkiintoinen blogi, jatkan lukemista.

Lea kirjoitti...

Voi apua, Muotitalo on yksi suosikkisarjoistani, ainakin kahdesti, ellei kolmesti olen katsonut ja kuolannut. Hercule Poirot-elokuvien vaatteet ovat myös niin ihania! Eli juu, tuo viime vuosisadan alku ja 1920-luku ovat varmaankin ne ykkössuosikkini, ja olen monesti haaveillut aikamatkasta. Haluaisin käppäillä Pariisissa sinä aamuna, kun Alfonse Muchan ensimmäiset julisteet olivat ilmestyneet kadulle, tai hengailla Albert Edelfeltin ateljeessa... Oih ja voih. Joku veto mulla on myös Elisabet 1:n ajan Englantiin, holvikaarien alle.
Tämä oli Violet aivan ihana postaus, kirjasi on fantasinen!

Liivia kirjoitti...

Aah, oikein otan asennon, ja alan unelmoimaan...20-30-luku käy hyvin, mutta eniten olisin halunnut elää 1800-luvun lopun Belle Epoque-aikana Ranskassa. Olisin halunnut elää myös kukkeimpana hippiaina nuoruuteni.

En ole ikinä haaveillut olevani tyrmäävän upea ihailun ja kateuden keskipiste. Olen sorttia seinäkukkanen. Älyllisiä keskusteluja aamuunastikin on joskus ollut harvase yö, mutta koska ne ovat nykyään aika puutoksissa, niin niistä haaveilen nyt. Paikaksi riittäisi oma keittiö, en tarvitse siihen salonkia, tai mikä ettei!

Minua on jäänyt vaivaamaan eräs radiosta kuulemani lause, joka koski dementian löydettyjä syitä. Lapsi puhui päälle, joten ikuisesti epätietoon jäi, oliko unelmointi ehkäisevää vai altistavaa, unelmointi oli kuitenkin tutkimuksien aihe. Että jos joku tietää...jotenkin kuitenkin jäi sellainen fiilis, että se oli enemmänkin altistava tekijä, että aivot eivät saisi unelmoinnissa tarpeeksi vaativaa työtä jne. Ikävä ajatus.
Siitä huolimatta, aioin vastakin unelmoida ja paljon!

violet kirjoitti...

Tiuku; ei ei, en ole tuota kirjaa koonnut, sanoin että se on minun kirjani vain koska omistan sen;-)

Vilijonkka: minulla on paljon näitä "olisi hauska" -juttuja, mutta en niitä niin ajattelekaan haluavani toteuttaa. Viimeisen parin vuoden aikana olen onnekseni saanut toteutettua muutamia sopivan kokoisia haaveita.

Matroskin: Atlantin ylitys, kelpaa minullekin! Mitähän maksaisi?

Lea: Tuo kirja on tosi kiva. Siinä on paljon tekstiäkin jossa kerrotaan siis noista entisen ajan laivamatkoista ja mitä niiden aikana tehtiin jne.

Liivia: Totta, keskustelut eivät vaadi mitään erityistiloja!
Minä vaihtelen keskipisteen ja seinäkukkasen välillä..jos niin voi sanoa...on päiviä ja aikoja jolloin olen hyvin mielelläni lähes näkymätön, mutta sitten taas on niitä toisenkinlaisia!

Unelmointia pidetään usein sellaisena "haihatteluna" ja ajanhukkana. Puhutaan taivaanrannanmaalareista jotka tuhlaavat elämänsä haaveiluun sen sijaan että tarttuisivat toimeen.
Minusta sopiva määrä haaveita on välttämätön juttu - samoin kuin sen ymmärtäminen että osaa erottaa oikean elämän "mahdottomista haaveista".

Unelmointi, haaveilu ja miksi sitä vielä voisi kutsua (päiväunet??) voi mielestäni olla sellaista melkein huomaamatonta...päähän voi päivän mittaan tulla "kuvia" ja "väläyksiä" joistakin kivoista asioista, mielessä voi läikähtää sellainen "voi kun olisi ihanaa.." -ajatus. Ei sen kummempaa. En minäkään nyt ihan varta vasten päätä että nyt alan unelmoida;-)!

tanja kirjoitti...

Minä olen onneton unelmoija! Välillä meinaa tosihommatkin unohtua... Viimemmäksi oikein paneuduin unelmoimaan aikamatkasta Jane Austenin seurapiiriin. Mutta siltä matkalta olisi hyvä palata kotiinkin. Olisi vaikeaa yrittää totutella naisen asemaan sellaisessa ajassa ja yhteiskunnassa, vaikka olisikin rohkean naiskirjailijan seurassa.