Ei ole tietysti mikään uutinen että samankin perheen lapset ovat usein niin kovin erilaisia keskenään. Silti sitä jaksaa aina välillä ihmetellä.
O: En osaa, auta! (Enkä oikeastaan halua oppiakaan...)
P: Minä itse, haluan näyttää miten osaan!
O: Apua, tuolla on pimeää, minä pelkään!
P: Ei tarvitse pelätä, ei siellä mitään ole.
O: En IKINÄ voi oppia!
P: Ihan helppoa.
P: Nopeasti, heti, pian, mennään jo!
O: En löydä housuja/sukkia/en halua lähteä, mihin me edes mennään???
O: Lähdetään jo kotiin. Haluan kotiin.
P : Haluan jäädä, en halua kotiin!
P: Haluan tulla viereen yöllä...
O: Lapsellista. En koskaan ole tullut. (Eikä muuten olekaan.)
...ja ajattelen joskus miten vaikea toisen oli päästä vaipoista, miten toinen vain sanoi ettei enää niitä halua, miten toinen on utelias ja tutustuu uuteen, toinen epäröi, toinen on huikenteleva ja toinen varovainen ja harkitseva, toinen suttasi ja rikkoi pienenä (ja vähän isompanakin...) kaikki lelunsa ja kirjansa ja kaiken, toinen ei koskaan mitään....
...ja miten molemmat ovat minun omia pikku hiiriäni joka tapauksessa. Kauhean erilaisia, kauhean erityisen ihania ja juuri meidän poikiamme.
O: En osaa, auta! (Enkä oikeastaan halua oppiakaan...)
P: Minä itse, haluan näyttää miten osaan!
O: Apua, tuolla on pimeää, minä pelkään!
P: Ei tarvitse pelätä, ei siellä mitään ole.
O: En IKINÄ voi oppia!
P: Ihan helppoa.
P: Nopeasti, heti, pian, mennään jo!
O: En löydä housuja/sukkia/en halua lähteä, mihin me edes mennään???
O: Lähdetään jo kotiin. Haluan kotiin.
P : Haluan jäädä, en halua kotiin!
P: Haluan tulla viereen yöllä...
O: Lapsellista. En koskaan ole tullut. (Eikä muuten olekaan.)
...ja ajattelen joskus miten vaikea toisen oli päästä vaipoista, miten toinen vain sanoi ettei enää niitä halua, miten toinen on utelias ja tutustuu uuteen, toinen epäröi, toinen on huikenteleva ja toinen varovainen ja harkitseva, toinen suttasi ja rikkoi pienenä (ja vähän isompanakin...) kaikki lelunsa ja kirjansa ja kaiken, toinen ei koskaan mitään....
...ja miten molemmat ovat minun omia pikku hiiriäni joka tapauksessa. Kauhean erilaisia, kauhean erityisen ihania ja juuri meidän poikiamme.
Tuli vain mieleen. Kunpa pysyisi myös.
6 kommenttia:
Amen! Ihan kuin minun ajatuksiani meidän pojista olisit kirjoittanut ylös.
Varmasti ihania poikia!
O kuullosta vähän minulta, mutta haluaisin kuullostaa enemmän P:ltä.
Meillä on kaksi tyttöä, mieheni tyttö ja meidän yhteinen. Mieheni mielestä tytöt ovat tismalleen samanlaisia, minun mielestä kuin yö ja päivä. Asia, mistä on turha väitellä, saati puhua ääneen.
Tuli hyvä fiilis postauksestasi!
Joo, hauskaa on miten veljekset voivat erilaisia. Meillä toinen (9v.)menee itse nukkumaan viimeistään klo 20.30 ja nukahtaa heti.Isompi taas kääntää ja vääntää punkassa puolille öin eikä uni meinaa tulla millään.
Isompi on itse säntillisyys, mm. soittaa minulle jos on myöhässä. Nuorempi on täys huithapeli;ei ajantajua, pipot ja käsineet aina hukassa.
Hauskinta näissä(tietenkin sen lisäksi että ovat mussukoita molemmat) on heidän tajuton veljeshuumori. Pojat osaa kaikenlaisia vuorosanoja ja omia koodeja, joille ne käkättävät vedet silmissä, meidän vanhempien tuijottaessa mitään tajuamatta.
Niinpä, vallan erilaisia ovat olleet jo vauvoinakin meidän kolme. Oikeastaan olisi voinut ennustaa perusluonteen heti. Esikoisella minuutin tarkka ja ennustettavissa oleva aikataulu (eli tasan neljän tunnin rytmissä, paitsi nukkui yöt 9h putkeen laitokselta lähtien vaikka painoi alle 3kg) ja sama armeijameininki edelleen. Keskimäinen kaivannut aina "ylimääräistä" hellyyttä, kannustusta, on itsekkin empaattinen ja herkkä. Ja kuopus, huh. Heräillyt aina ja EDELLEEN monta kertaa yössä, villikissa, tuholainen, energiapaukku, sekopää, itse hulvattomuus. Opet koulussa sanovat hänen olevan itsepäisin tapaamansa lapsi. Olikohan se kohteliaisuus? Vaan niin ovat rakkaita kaikki.
Minulla on pitkään ollut sellainen ajatus, että jos minulla olisi ollut sisarus, olisi hän sellainen moottoripyörähemmo, aavistuksen epäsosiaalinen, ylikasvanut tukka, olisi ryypännyt murrosiässä (toisin kuin sisarensa), kaikkien ihmetykseksi kuitenkin löytänyt vaimon ja saanut kaksi lastakin. Asuisi puuverhoillussa uudessa omakotitalossa jossain vanhempieni lähellä. Sellainen veli mulla olisi.
Onkin mielenkiintoista ajatella millainen olisi veljeni ja/tai siskoni jos minulla sellainen olisi...
Ehkä se olisi sellainen kauhen hiljainen ja ujo ja arka, joka häpeäisi siskoaan joka on ollut äänessä siitä saakka kun oppi puhumaan;-)
Ihania ajatuksia! On tärkeää huomata lapset omina persooninaan, erilaisina yksilöinä.
Itse olen asiaa kovasti pohtinut tupliemme synnyttyä.
Monesti inhottaa kun tutut puhuttelevat lapsiamme kaksosiksi, kun molemmilla on nimetkin. Kaksoset ovat ihana asia, mutta kasvatuksellisesti tuntuu jo nyt että haastavaa on. Niinhän se toisaalta on kaikilla joilla enemmän lapsia.
Lähetä kommentti