maanantai 19. marraskuuta 2007

Mielenterveydellisistä syistä

Muistan aina miten yksi setäni kertoi ensimmäisestä kesätyöstään. Hänen hommanaan oli viedä iltapäivälehdet kioskeihin myyntiin. Joka päivä sama juttu. Samat kioskit, samat lauseet vaihdettiin ja lehdet vaihtoivat omistajaa. Kerran hän päätti omien sanojensa mukaan "mielenterveydellisistä syistä" tehdäkin kierroksen toisin päin. Menikin ensin sinne missä oli käynyt ennen viimeisenä ja päinvastoin. Ajatteli että vaihtelu voisi virkistää kioskien henkilökuntaakin.

Mitä vielä: niissä kioskeissa jotka nyt olivat vuorossa ensimmäisinä naristiin "miten sinä nyt jo tulit, en vielä osannut odottaa...no anna nyt sitten ne lehdet niin täytyy alkaa niitä panna esille", ja kioskeissa jotka olivatkin nyt kierroksen lopussa, kitistiin "no tulithan sieltä vihdoin, on tässä jo odotettukin!".

Päivä oli erilainen, mutta kokeilu jäi kuulemma tuohon yhteen kertaan. Plus miinus nolla siis, pollavaikutus vain negatiivinen.

Minä olen niitä joilla on paljon tapoja jotka eivät muutu. Nautin niistä, saan niistä turvallisuuden tunteen ja ne helpottavat elämääni. Olen kuitenkin myös halunnut oppia tekemään toisin, valitsemaan eri vaihtoehdon, uskaltamaan sitä ja kokeilemaan tuota. Siitäkin on ollut paljon iloa, etua ja vaikutus pääkoppaan on yleensä aina ollut plussan puolella. Aina se ei ole ollut kuitenkaan helppoa, mutta paljon uutta olen kokenut ja löytänyt.

Suosittelen kaikille:

- "eksy" joskus tahallasi! Mene paikkaan jota et tunne, älä ota karttaa mukaan. Luota siihen että löydät pois - ja sitten nauti uudesta näkemästäsi ja kokemastasi.
- ympäröi itsesi väreillä joista et pidä. Käytä väriä/värejä vaatteissa tai kotona, tai maalaa sillä tai jotakin. Voit saada "uuden ystävän".
- maista ruokaa joka on sinulle uusi ja josta et usko tykkääväsi. Voit yllättyä.
- sano jotakin erilaista ja yllättävää tilanteessa, jossa kaikki odottavat sinun reagoivat tuttuun tapaasi...varma vaikutus!
- yritä tehdä joka päivä jotakin, mitä et ole koskaan ennen tehnyt. Se voi olla vaikka rappusten kävely takaperin. Ai miksi? Uskon että kaikki uusi raikastaa pääkopan sisältöä ja kantaa hedelmää tavalla tai toisella.



Kuvalla ei sitten ole mitään tekemistä tämän aiheen kanssa! Vai onko sittenkin...? (Jep, on! Pojat kantavat näitä kuivia lehtiä kotiin ja lupaavat askarrella niillä. Yleensä ne kuitenkin jätetään maahan makaamaan. Eilen meinasin alkaa raivota aiheesta, mutta kokeeksi sanoinkin että onpa hieno tilateos!)
Posted by Picasa

9 kommenttia:

isoinpapu kirjoitti...

Joo! Juuri näin! Mahtavaa. Siis tätä mäkin ajoin takaa sillä että kirjoitin vasemmalla kädellä kesällä.

Mä menen heti tekemään jotain erilaista. Hetipaikalla!

Inka kirjoitti...

Kiitos! Täytyy heti huomenna mennä eksymään! Ja nyt alan pohtimaan mistä väristä teen itselleni uuden ystävän :)

Tiuku kirjoitti...

Kiva ajatus. Kirjottelet aina aika provosoivia juttuja. Pistävät ajattelemaan. Kiitos siitä, ja toivotavasti näin jatkossakin.
Minulla oli kausi kun halusin oppia harjaamaan hampaani vasemmalla kädellä (olen siis oikeakätinen)Oli ihan hauskaa, mutta valitettavasti en sitä taitoa oppinut, jäi treenaus liian lyhyeen. Ehkä vielä joskus.
Tuota väri juttua olen miettinyt ja minulle se varmasti olisi violetti ja keltainen.

pikkujutut kirjoitti...

Minulla edelleen tutustumiskausi pinkin/anilliini kanssa..kaukana minusta nuo värit.Muuten olen koko viime viikon tehnyt juttuja joita en ennen olisi edes ajatellutkaan - olo on mukava ja olen tasan paremmalla tuulella kuin pari viikkoa sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Vau mitä viisauksia ja oivalluksia täällä :) Muutenkin tuntuu, että tässä blogissa tulee aina hyvälle mielelle ja saa uusia ajatuksia. Minä olen hyvin turvallisuushakuinen ja tapojeni orja, mutta välillä olen alkanut miettiä, että haluaisinko olla jotenkin erilainen..? Muissakin piirteissäni kuin noissa mainituissa. Pitänee alkaa kartoittaa miettiä, josko vanhakin koira voisi oppia uusia juttuja.

violet kirjoitti...

Isoinpapu:Kerro mitä erilaista teit!

Inkivääri: Eikä eksyminen ole edes vaikeaa! Viime perjantaina eksyin ennen yhteen taidetarvikeliikkeeseen menoa ja löysinkin matkalla kaupan, johon voisin muuttaa asumaan. Myyvät 20-40 -luvun huonekaluja...aitovanhoja, ihania...

Tiuku: toivon olevani provosoiva sillain hyvässä mielessä. En halua välttämättä ronkkia tikulla ja kaivaa ikävyyksiä ja verta nenästä (vaikka kuulemma osaan senkin). Mutta hyvä jos ajattelunaihetta saa täältä. Se on vähän tarkoituskin.

Pikkujutut: Siinäs nähdään, toimii tuo uuden tekeminen!

Tuula: Tule jatkossakin tulemaan hyvälle tuulelle! Vanhat viullut ne parhaiten soivat = missä iässä vain oppii.

violet kirjoitti...

niin siis VIULUT, ei viullut...

Tiuku kirjoitti...

Tosiaan tarkoitinkin sellaista positiivista provosointia :) Ehkä sanavalintani oli väärä.

Vilijonkka kirjoitti...

Samoja ajatuksia on ollut ilmassa, mieheni erityisesti yrittää muistuttaa uuden kokeilemisesta. Viimeisin uuden kokeileminen ja oppiminen oli ostereiden syönti. Olipa eläimelliseltä tuntuvaa puuhaa, mutta hups vain, tykkäsin niistä.

Tuota eksymistä tahallaan olen toisinaan harrastanut, täällä kun se on varsin helppoa, mutta kyllä kartta on pakko käsväskyssä olla!