lauantai 24. marraskuuta 2007

Sarjatulta ja musiikkia

Eilisiltana meillä raikui musiikki. Tv:ssä esiintyi Andrea Bocelli, joka on mielestäni aina ollut valtavan sympaattinen. Eikä se nyt johdu siitä, että hän on sokea...Bocelli hymyilee paljon (muttei kuten sokea kollegansa Stevie Wonder....), liikkuu vain vähän lavalla (toisin kuin tuo em. kollegansa..kääk!) on komea - ja se ääni!

Tuon ohjelman jälkeen siirryimme levyihin. Vesku Loiria, Olavi Virtaa, 22Pistepirkkoa ja vähän kaikkea sekaisin. Ja oli hauskaa. Ja kynttilöitä poltettiin, Portoa juotiin ja kudoin yhden kaulurin taas. Mies ihmetteli taas kerran miten saatan osata ulkoa vaikka kaikki Loirin "Leino"-laulut. Ai miten? Johan minut niihin lapsena kotona marinoitiin! Olen varma, että ne ovat kuin salaa uineet päähän, eivätkä sieltä lähde. Eikä se kyllä yhtään haittaa.

Nyt toivoisin löytäväni lisää tuollaisia tinakynttilänjalkoja. Nämä ainoani ovat vaarini vanhat. Hän on teettänyt ne nuorena miehenä haluamansa mallin mukaisesti. Lisäksi hän teetti sellaisen kipon jonka sain myös vaarin kuoltua. Samaan "sarjaan" kuuluva pieni vaasi on vanhemmillani.



Joskus toiveet toteutuvat kun ne sanotaan ääneen. Ehkä jo tänään näen jossakin kirpparilla sopivat kynttilänjalat ja pääsen polttamaan jouluna oikein sarjatulta - mutta vain yhdestä päästä, se pitää muistaa! (Huomatkaa muuten alakuvassa Playmobil-kummituksen tuoma pieni kynttilänjalka....)

6 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Meillä oli eilen samantyyppinen ilta, virkkasin samalla kolmatta kissaa...juomana pastista, sillä baarikaappimme on surkeassa jamassa. Lapsi rakastaa tällaisia iltoja, kun liiaksi väsähtää niin käpertyy peiton kanssa sohvalle.

Jaa Andrea Bocelli, jos suosittelet noin, niin taidanpa laittaa listalle. Olen nähnyt vain kuvan ja ajatellut, että kun on noin komea musiikin täytyy olla ällöä.
22Pistepikosta olen minäkin aina tykännyt.

Liivia kirjoitti...

Pakko vielä lisätä, että toinen noista 22pirkon pojista osuu juuri miesmakuuni. Hitsin karsismaattinen!

tiuku kirjoitti...

Musiikki ilta ja neulontaa /tai virkkausta kuulostaa ihanalta!
Tuntuu että meillä on aina viikonlopuisin kamalan kiire, aina menossa mummolaan tai muualle.Juuri tänään marisin kuinka haluaisin vain olla kotona.
Meillä (lapsuuden)kotona soi usein Andrea Bocelli. Molemmat vanhempani pitivät musiikista. Tykkään laulaa hänen musiikkinsa mukana,vaikken italiaa osaakkaan.

violet kirjoitti...

Liivia; En tykkää kaikista Bocellin lauluista, siis en tykkää jos kukaan laulaa jotakin Bechame Mucho -lauluja. Mutta kun hän laulaa vaikka yhden suuren suosikkini Canto della terra tai sitten monien muiden tenoreiden laulamia oopperan klassikoita...tai sitten vaikka hiukan viihteellisemmin esim. Zuccheron kanssa. Youtubesta kurkkimaan vaan. Con te partiro on myös loistolaulu tutustua Bocelliin.

Tiuku; mää laulan kans "italiaa" ja kovaa!
"Quando sono solo
sogno allorizzonte
e mancan le paroleeeeee"

Matroskin kirjoitti...

Minun suosikkini on Benjamino Gigli. Ihana. Italian kieli on niin kaunista. Varmaan siksi kun tulee kaikki herkut mieleen! Jännä tuo pallo, onko se virallinen kynttilänjalka?

violet kirjoitti...

Matroskin: tuo pallo on..en tiedä mikä. Joku koriste vaan. Löysin sen Hollannissa kierrätyskeskuksen kirpparilta. Sen saa auki ja sinne juuri kyllä mahtuu tuikkukynttilä, muttei se kovin vakaasti siinä seiso. Pallon saa roikkumaan mukana olleesta metallilangasta.