perjantai 30. marraskuuta 2007

Valoa ja retiisejä

Pojat ovat pyytäneet jo pitkään että laitettaisiin joululamppuja ja koristeita kotiin. Kuustakin on pyydetty moneen kertaan. Kuusen lupasin ensi viikonloppuna, tänä viikonloppuna se tuntuu vielä liian aikaiselta. Haluan kuitenkin kuusen ajoissa, sillä kun joulu on ohi, minulla on suuri tarve kerätä koristeetkin pian pois ja siirtyä eteenpäin. Jouluvaloja ostin painostuksen alaisena tänään. Sata pientä, kirkasta lamppua sisäkäyttöön lupasi paketti. Olihan niitä. Köynnös on kuitenkin niin naurettavan lyhyt, ettei sitä voi panna oikein mihinkään - paitsi lasipurkkiin pallojen kanssa. Tämä naistenlehdistä tuttu ei-lainkaan-omaperäinen joulukoriste on nyt sitten
meidänkin ilonamme!



(Otin tuon kuvan muuten puolisen tuntia sitten, klo 12.45 paikallista aikaa. Katsokaa miten pimeää täällä on! Huone on tosin talon keskellä eikä siinä ole ikkunoita, eikä valo muista huoneista jaksa kantaa tuonne asti. Tulevat tarpeeseen siis kaikki asiat, jotka jotenkin valaisevat tätä pimeyttä!)

Retiisejä rakkaalle! Kysyin aamulla mieheltä toivooko hän jotakin erityistä ruokakaupasta. Haluaako ehkä syödä jotakin tiettyä juttua tänään. Toivoo kuulemma "mitä tahansa keittoa", koska tuntee syöneensä viime aikoina ihan liikaa. Keittoa tulee saamaan, mutta myös retiisejä, jotka tiedän hänen suureksi herkukseen (majoneesiin tuikattuna...se siitä kevyestä keitosta!).

5 kommenttia:

Annika kirjoitti...

En ymmärrä, miksi meidän retiiseistä tulee niin kitkeriä. Liekö vääränlainen maa-aines vai kenties meiltä on puuttunut tämä majoneesiosio? ;)

Elina kirjoitti...

Joululamput ovat hankala asia, niinkuin muutkin joulukoristeet. Pidän joulusta ihan valtavasti ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa, mutta en silti uskalla alkaa koristella kotiani kovin aikaisin. Ehkä ajattelen, että se oikea joulu ei tunnu joululta, jos sitä alkaa viettämään liian aikaisin. Sama tunne pätee myös jouluruokiin ja -leivonnaisiin. Joulun jälkeen voin kyllä nauttia jouluvaloistakin vielä vaikka pari kuukautta. Viime vuonnakin otimme jouluvalot pihaltamme pois vasta siinä vaiheessa kun lumet alkoivat sulamaan. Valot olivat kylläkin jäätyneet kiinni märkään maahan, joten niiden pois kerääminen aiemmin olisi ollut melko hankalaa.

Nuo retiisit näyttävät kyllä aivan erilaisilta, kuin ne mitä Suomesta kesällä saa ja mitä äidin kasvimaasta aina lapsena nyvitty. Jotenkin paljon kirkkaan punaisempia, tosin valokuvan valaistuksella saattaa olla oma osansa asiaan. Retiisit liittyvät minusta niin tiiviisti alkukesään, että on hassua ajatella jonkun syömässä niitä tähän aikaan vuodesta!

isoinpapu kirjoitti...

Täytyykin näin jälkikäteen ihailla joulukalenteriasi. Tykkään kovasti luukkujen väreistä. Kaunis.

Meillä on ollut myös tapana jo kauan hankkia kuusi vähän aikaisemmin. Mieluusti 18. 12, koska silloin teini I täyttää vuosia. JOinain vuosina ei kuusia ole vielä silloin ollut kaupan! Höh!
Minä myös mielelelläni kerään kaikki koristeet nopeasti pois joulun jälkeen (paitsi ruotsalaista himmeliä, joka ei näytä joulukoristeelta silmissäni). Uusi vuosi ei oikein maistu kuusen katveessa.Mielummin otan vähän etumatkaa. Usein muuten koristelemme kuusta pikkuhiljaa, niin että se aattona vasta on komeimillaan.
Suomessa tunnutaan olevan hyvin myöhäisiä kuusen pystyttäjiä. Johan tuolla amerikan blogeissa on kauan näkynyt kuusia koristeissaan sisällä.

violet kirjoitti...

Minä tuikkaan retiisiä suolaan. Mieheltäni opittu juttu, joka tekee retiisin paljon vähemmän kitkeräksi.
Happamia mansikoitakaan on turha yrittää sokerilla auttaa. Pippuri auttaa paljon paremmin. Tosi hyvää on muuten tuoreet mansikat, joiden päälle ripoteltu hyvin hienoa mustapippuria, sitten mintulehtiä ja sitruunamehua. Mansikat ovat supermakeita!

Ekub: Minä ajattelen tuon koristelun aloittamisen kanssa niin että mitäs sitä pihtaamaan, jouluna voin olla jo vaikka kuollut!
Noi retiisit on kuvattu sqhkölampun alla, mutta kyllä ne luonnossakin punaistakin punaisempia ovat.

Isoinpapu:Ihmettelen kovasti ettei Suomessa myydä kuusia aikaisin, kun suomalaiset kerran ovat niin jouluhullua kansaa (kai näin voi sanoa?). Ranskassa ja Hollanissa huomasin kuusikaupan alkavan joulukuun alussa ja samalta näyttää täällä. Eilen näin ekat kuuset kaupan. Radiosta kuulin että kuusten keskihinta täällä olisi 25 euroa. Siihen on laskettu supersuuret ja miniminit.

Matroskin kirjoitti...

Kitkerät retiisit ovat parhaita! Se sanakin on jotenkin kitkerä.