tiistai 11. joulukuuta 2007

Harakka

Pikku harakka oli vain viisivuotias. Hän oli nähnyt mummun peilipöydän laatikossa jotakin ihmeen ihanaa ja kiiltävää. Suunnitelma kypsyi harakan päässä. Eräänä päivänä kun vaari nukkui ja mummu istui olohuoneessa Suomen Kuvalehteä lukien, tupakkaa poltellen pikku harakka ujuttautui makuuhuoneeseen. Hiljaa hän yksitellen pudotteli punaiset korut omaan pieneen kangaspussiinsa. Täydellinen rikos!



Vaan ei sentään...Jo aika pian varkaus tuli ilmi, ja harakka joutui luovuttamaan aarteensa sen oikealle omistajalle - tosin pientä korvausta vastaan, mikä hiukan harakkaa edelleenkin ihmetyttää.

Vuodet kuluivat. Mummu kuoli. Joku muisti kuka oli ollut kovasti juuri näiden hilujen perään. Nyt korut ovat minulla enkä voi katsella niitä hymyilemättä hiukan sisäänpäin tuon tapahtuman vuoksi. Muistan edelleen sen kaamean syyllisyydentunteen, mutta yhtä hyvin muistan suuren ylpeyden noista "rubiineistani"...sen pienen hetken kun ne sain omistaa.

13 kommenttia:

Ekub kirjoitti...

Kauniita koruja ja hauska tarina!

Matroskin kirjoitti...

Ihanat korut. Meillä esikoinen pölli kesällä kaupasta tavaraa (pyykkipoikia) ja oli ihan hämmästynyt, kun se ei ollutkaan äitinsä mielestä hupaisa temppu.

violet kirjoitti...

Mua kiinnostaisi tietää mitä nuo korut ovat. Kivet ovat syvän tummanpunaisia> Eivät ne tietysti ole ruubiineja, kuten pienenä luulin, mutta tiedän etteivät ne lasiakaan ole.
Metallista ei ole hajuakaan. En kuitenkaan usko että se on kultaa.
Olen nähnyt samantyylisiä mm. Haagissa yhdessä vanhoja koruja myyvässä paikassa.
Käytän noista tuota ranneketjua ja
kaulakorua joskus. Sanotaan kerran vuodessa.

Liivia kirjoitti...

Oooooh!!!

celia kirjoitti...

Aivan ihania pukukoruja! :) Voisithan viedä korusi johonkin koruliikkeeseen arvioitavaksi.

Merruli kirjoitti...

Todella kauniita koruja ja tunnearvo vain lisää niiden viehkeyttä!
Oma seikkailuni mummuni kauniiden esineiden kanssa ei päättynyt noin hyvin. Mielihalujeni kohde oli värikäs maljakko, jonka sain käsiini, luonnollisesti vahingossa rikoin ja sitten yritin vielä piilottaa palaset. Palaute asiasta ei ollut kovin positiivista.

violet kirjoitti...

Liivia; joo, ooh ne nimenomaan olivat pienelle harakalle, nyt hiukan vähemmän ooh, mutta väri on kaunis kyllä.
Celia: olen miettinyt että vien..pitääkin muistaa.

Merruli; ihan totta että tämä pieni lapsuuden episodi antoi koruille ikuisen leiman;-) Enää en tunne syyllisyyttä mutta muistan sen kiinnijäämisen ikuisesti. Ehkä se jopa opetti jotakin (?)

Kottis kirjoitti...

Luulenpa, että korusi ovat granaatteja. En tiedä onko tuo oikea nimitys suomeksi, mutta mulla on itsellä "ikivanhoja" punaisia hiottuja irtokiviä, juuri näitä graatteja.Minulla on myös vanha pikku koruesite, jossa lukee:"Der böhmische Granat ist der edelste Stein aus der Familie der Quartze."
Todella kauniit korut! Ja tarinasi on koskettava!

violet kirjoitti...

Kottis; Granaatteja arvelen niiden itsekin olevan. Netistä olen tänäänkin hiukan tutkinut...

isoinpapu kirjoitti...

Ihana punainen! OI oi..

Minä varastin pienenä kaverini vanhanaikaisen sormusrasian. Sisällä ollut sormus oli mielestäni ihan tyhmä ja jätin sen pöydälle, mutta se musta pieni rasia pääsi (hetkeksi) uuteen, rakastavaan kotiin.

Tulihan sekin rikos ilmi ja olo oli kauhea. Rasia oli kyllä tosi hieno. HUokaus.

Pikkujutut kirjoitti...

No, johan on...Meidan harakka 5veena halusi nimenomaan samanlaisen riipuksen kuin korvakorusi on ja taisi sen syntymapaivalahjaksi saadakin.

Toivottavasti laatu selviaa,vari on kaunis.

Pikkujutut kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
violet kirjoitti...

Huomasin muuten että Hagelstamin huutokaupassa oli vasaroitu aikalailla samanlainen setti oikein kivaa hintaan.
Täytyy pitää mielessä, noin niin kuin pahan päivän varalle;-)