sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Kultaa ja kimalletta yli äyräiden

Eilisen tärkeimmät asiat olivat poikien parturikeikka ja joulukuusen ostaminen. Molemmat saatiin hoidettua. Parturi on tuossa ihan lähellä ja ilmeisesti isä ja poika siellä palvelevat iloisesti hymyillen. Ovikin tultiin avaamaan ja samoin lähdettäessä takit autettiin päälle ja ovi aukaistiin. Ei se ole itsestään selvää enää. Poikien tukanleikkuu oli myös ennätys halpa ja jälki hyvä. Menemme varmaan toistekin.

Sitten se kuusi.
Olen nostanut kädet ilmaan jo vuosia sitten mitä tulee koristeisiin. Pojat haluavat että niitä on todella paljon ja että ne ovat värikkäitä ja - ennen kaikkea! - kiiltäviä. Olkoot sitten. Minulle olisi riittänyt tuo pelkkä ihana tuoksukin.


Eilisilta oli siis liikettä joka suuntaan. Ei siitä saanut edes valokuvia kun kohteet singahtelivat paikasta toiseen. Tämä päivä meni puolestaan jotenkin täysin "ohi". Tuntuu että tämä on kestänyt kolme vuorokautta mutta siitä huolimatta emme ole saaneet mitään aikaan. Ulkona paiskaa vettä ja minulla on karmea nuha edelleen. Sattuu joka paikkaan. Pipareita ei siis vielä leivottu. Tarkemmin ajatellen luulen että niitä leivotaan vasta sitten, kun poikien serkkukin on täällä joulunvietossa. Hän ei ole koskaan vielä sellaista kokenut, mutta tykkää pipareista. Ainakin niistä Ikean.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terve! Joko sait piparireseptin? Jos et niin lähetän sinulle sähköpostissa, minulla on tavattoman hyvä ohje yläasteen kotitalouskirjastani. Teen sen mukaan mutta panen melkein tuplasti kaikkia mausteita. Tykkään, että mausteet maisuvat vahvasti. Ja näistä tulee erittäin rapeita, leivon ne aina oikein ohuiksi. Eli laita viestiä, jos vielä tarviit... :)
Ihana kuusi! Meillä ei vielä oo...

T: Lea
www.finevanbrooklyn.wordpress.com

Liivia kirjoitti...

Naurattaa tuo kuusi! Kun menee ihan yli äyräiden, on sekin hieno!

Mulla meni olo yli äyräiden eilen kun maitokaupassa kävin, ja siellä oli koko mauton joulurepertuaali heilumassa. Postauksenikin oli sitten sitä luokkaa, vaikka muuten oli ihan mainio viikonloppu takana. Tämä teidän kuusi oli nyt hyvää hoitoa siihen oloon; eli hiukan itseltäni leppeämpää suhtautumista kaikkeen!

Merruli kirjoitti...

Varmasti pojille jää kuusista ja jouluista hyvät muistot! Loppuun asti stailattu kuusi voi niin helposti olla "kylmä" ja lapsilta koristelun riemu kaukana jos ylempi taho määrää joka koristeen värin ja paikan. Pikaisia parenemisia!

violet kirjoitti...

Liivia: Juu, toi kuusi on kuin mustalaisnaisen hame. Kaikkea piisaa, värejä, kiiltoa ja kokoa koristeiden ansiosta. On niin karsea että alkaa olla upea.
Olen tässä paljon viime aikoina miettinyt (samaan tyyliin kuin sun blogissasi pohdiskelit ja kommenteissa kirjoiteltiin) että millainen mahtaisi olla jouluni jos asuisin aivan yksin...? Mahtaisinko pistää tikkua ristiin?
Jouluni on siis ainakin tällä hetkellä lähinnä muille (lapsille) ilon tuottamista. Siihen samaan syssyyn ajattelen sitten että ehkä se on ihan hyväkin juuri noin. Olo olisi surkea ellei olisi ketään kenelle tuottaa iloa! Ja paljon sellaisiakin ihmisiä on Suomessakin, ja ymmärrän miten ahdistavalta joulunaika varmasti tuntuu kun kaikki on niin sisäänpäin kääntynyttä ja perheen kesken usein...

violet kirjoitti...

Merruli: no se on varma että koristelun ilo on hukassa jos minä alan määrätä mitä pannaan ja mihin..;-)

Elina kirjoitti...

On kyllä villin näköinen kuusi! Lapsena kuuseen ripustetut ohuet hopea-nauhat olivat kaikista ihanimpia koristeita, joilla se kuusi olisi mielestäni pitänyt kuorruttaa. Harmi (paitsi vanhempien onni), että niitä nauhoja oli tosi vähän ja muut koristeet luokkaa olkikäpyjä ja huopatonttuja. Nykyään kuusi pelkillä kynttilöillä näyttää kaikista parhaimmalta omaan silmään, mutta meidän suvun yhteistä kuusta koristelemassa onkin 7-vuotias kimalteen ystävä! ;)

Tiuku kirjoitti...

Hauska kuusi! Lapset ovat mainioita koristelu apulaisia. Teidän puunne on oikein kaunis. Arvaas miten meillä.
Olen jo yli viikon mankunut, pytänyt, kiukunnut,halunnut meille joulukuusta. No nyt se sitten eilen saatiin. JA SE ON KALJU!? Varmaan kaikkein rumin kuusi ikinä. No ei kuulemma appiukon tontilla ollut muita. Ihmehän tuo kun ei kuusia täältä saa vielä mistään ostettua. Vähän olin pettynyt, olin suunnitellut vähän toisen laista joulukuusta, tuo ei edes tuoksu. No, mies meni ja haki puun, pitäisi olla kiitollinen ja iloinen.Kuusi sai koristukseksi viime vuotisia pinkkejä, kultaisia, oransseja yms. palloja intia vaikutteilla sekä syksyllä kerättyjä käpyjä.Vielä nauhojaja valot. Nauhat olin ajatelut virkata kauniista kankaista leikatuista nauhoista, ehkä. Joulukuusi, joulukuusi,...