maanantai 17. joulukuuta 2007

Kuppi kuumaa selättää kylmän

Tänä aamuna minulla oli neljäntoista kohdan muistilappu päivääni varten. Ei se mitään, minä tykkään listoista. Joskus niistä saa vetää kohtia ylikin ja se on riemullista. Kotona puuhastelun, kolmen vartin postissa seisomisen, kauppareissujen ja muun jälkeen oli jäljellä enää kolme kohtaa. Ne siirtyvät huomiselle ja niiden perään tulee muutama uusi asia.

Jouluvieraiden kanssa ollaan soiteltu ja mietitty mitä jouluna syötäisiin. Lista alkaa hahmottua. Vieraat viipyvät vielä uuden vuodenkin yli, joten meille on paljon hauskaa tulossa!

Pari päivää on ollut täkäläisittäin hyvin kylmä. Aamulla jopa -5 astetta. Kovan tuulen kanssa se kyllä minustakin tuntuu lohduttomalta. Onneksi on kuitenkin vaatteet, sillä tuollaisen minipakkasen selättää vielä niillä. Sitä ei vaan moni vanhempi poikien koulussa näytä jotenkin tajuavan. Katselen aavistuksen huvittuneena äitejä, jotka istuvat autossa (jonka moottori käy, tietysti..) viime sekuntiin asti, sitten juoksevat puolialastomana hakemaan puolialastomia lapsiaan koulusta ja ohimennessään päivittelevät muille puolialastomille miten kauhean kylmä on. Niin varmasti on. Minullakin olisi. Vaan eipä ole, koska pukeudun. Minulla oli tänään aluspaita, pitkähinainen neule, toinen villaneule, kauluri, villakangastakki. Sitten paksut sukkahousut, hame, vanhoista villapaidanhihoista tehdyt "sukanvarret", pitkät nahkasaappaat. Pipo ja tumput vielä. Lämpötila -1. Naurakaa vaan. En tykkää kylmästä.



Kun tulimme koulusta tein heti suuren kupin kuumaa kaakaota itselleni. Ei meillä kukaan muu tajua sen päälle. Ihme tyyppejä.

PS. Mitä voi mielestänne päätellä siitä, että tähän mennessä saamistani joulukorteista suurin osa tulee ihmisiltä joita en ole koskaan nähnyt!?

12 kommenttia:

Tuuli kirjoitti...

Juu, en naura! Mulla tänään pitkät alushousut, paksut sammarit, sukat, villasukat, aluspaita, villapaita, talvitakki. Ja tietysti pipo, hanskat ja kaulaliina. Säälien katson noita pieniä hollannikkaita äitiensä ja isiensä fillareiden tarakoilla, pienet siniset sormet nyrkissä ja nokka valuvana.. Mikseivät nämä täällä laita kunnolla vaatteita edes lapsille? -2 astetta tässä kosteudessa on todella kylmä!

tiuku kirjoitti...

Juuh, kylmällä tarvii pukeutua! Pipoihmisenä kauhistuttaa paljain päin miinus keleillä kulkevat ihmiset. En ole tänään ollut ulkona varmastikkaan 15 askelta enempää. Ehkä lähdetään miehen kanssa iltakävelylle, alkaa tuntua että tarvitsen ilmaa.
Joulukortit ennen näkemattomiltä ihmisiltä on varmasti jännää, mitä he kirjoittavat? Minun korttini ovat aina aivan liian täynnä tekstiä, olen kirje tyyppiä...

violet kirjoitti...

Tuuli: täällä on ilma kyllä aika erilainen kuin oli siellä Haagissa ja teillä Delftissä. On siinä eroa huokaileeko meri ihan nurkalla vai hiukan kauempana. Siitä huolimatta täällä on minusta ollut aivan sellainen "merenrantatuuli" pari päivää. Menee kaiken läpi.

Tiuku; Niin siis nuo kortit ovat ihmisiltä jotka "tunnen" blogimaailman välityksellä, mutten ole (vielä ainakaan) heitä tavannut. Itse olen lähettänyt tänä vuonna kirjeitä kun en kans saa sanottua vain että hyvää joulua;-)

Liivia kirjoitti...

Mulla on aina taskut täynnä muistilappuja, ja on käynyt joskus niinkin, että olen ostanut viikonlopun tarvikkeet vanhasta listasta. Listoja pitää olla. Nyt on menossa monen sivun joululista, jossa alkaa olla monta sivua jo pelkkää yliviivaa. Hyvä niin.

Tietenkin pitää pukea päälle kylmällä! Hassua, jotenkin että siellä kulkee noita puolialastomia, olen aina ajatellut että keskieuroopassa osataan pukeutua kerroksittain. Italiassa oli esim.villaiset alusvaatteet kovaa huutoa talvisin.
Täällähän näitä napansa näyttäjiä näkee, ja pojat kulkevat takki auki pakkasilla ja alla on paita, joka on auki rintoihin. On myös "hienoa" liikkua ilman hanskoja sinisin sormin, pipoahan nuoriso taas pitää nykyään varmaan unissaankin.

violet kirjoitti...

Nämä koulun puolialastomat äidit ovat sellaisia että niillä on vaikka balleriinat joko paljaissa jaloissa tai sellaisten läpikuultavan ohuiden sukkien kanssa, joku hamonen tai mun silmääni aivan kesähousut, takkina joku jota voi pitää alkusyksystä...On toki niitäkin joilla näyttäis olevan talvikamppeet, mutta hattu/myssy/päähine on tosi harvinainen näky. Samoin kaulaliina.

Kaupungilla liikkuessa näkee tietysti monen moista. On aivan liian keppoisesti pukeutuneita (tai ainakin näyttävät tärisevän) ja sitten niitä, jotka panevat sen turkin syyskuun alussa, ja se sitten istuu päällä kesään asti, noin kärjistettynä. Hirveän, hirveän usein näen naisia joilla ei näillä ilmoilla ole sukkia ollenkaan.

Tuula kirjoitti...

Oi, minäkin olen ihan muistilista- ja muistilappu-ihminen! Näin joulun alla minulla on listoja mm. kokattavista ruuista, joulun kauppaostoslista ja mökille pakattavien vaatteiden lista. Sitä ennen oli joulukortti- ja lahjalistat. Ja mitähän vielä :D Ilman muistilistoja varmaan unohtaisin hengittää?

Liivia kirjoitti...

Paljain kintuin joulukuussa, järkyttävää!

Merruli kirjoitti...

Asuessani Tampereella tuli Tampere-talolta bussin kyytiin talvipakkasilla aina mies jolla oli päällään vain sisävaatteet, joskus jopa kauluspaidan hihat käärittyinä. Liekö sitten karaissut itseään. Minä kuljen talvet villahousujen ja kaulaliinojen voimalla.Aina kylmät käteni vaativat tuplatumput eli sääliksi käy Keski-Euroopan puolialastomia. Minulla myös elämä on listojen muodossa ja tällä hetkellä joululista aika huonossa jamassa...

violet kirjoitti...

Monet näistä "puolialastomista" ovat sellaisia "tukka menee niin huonoksi pipon alla" -tyyppejä...Ostaisivat turkin ja turkishatun! Olisivat lämpimiä ja silti jokainen näkisi että rahaa piisaa;-)
No, mitäs minä loppujen lopuksi muiden palelemisesta. Kunhan omat villahousut on paikallaan niin hyvä on!

Ekub kirjoitti...

Eikös monet ulkomaalaiset ihmettelekin suuresti suomalaisten lasten pukeutumista, sitä että lastenvaatteiden materiaalit ovat yhtä teknisiä kuin huippu-urheilijoilla, että on kura- ja toppahaalareita. Minua surkuttaa meidän talossa asuva pieni lapsi joka osaa hädintuskin kävellä. Hänen äitinsä on aina vimpan päälle laitettu ja lapsi myös hiekkalaatikon reunalla vaaleanpunaisissa merkkitakeissaan. Lapsi on sitten rähmällään milloin missäkin kuralätäkössä ja äiti puolestaan yrittää varjella lapsen hienoja vaatteita...

Englannissa tuo vähissä vaatteissa kulkeminen tuntui olevan kansallisharrastus. Ja puolestaan englantilaiset ystäväni ovat Suomessa käydessään kesäaikaan olleet ihmeissään kun ihmiset eivät liiku pikkutopeissa ja minishortseissa heti kun mittari näyttää +15..!

violet kirjoitti...

Tästä ajattelen että takki voi vallan hyvin olla vaaleanpunainen ja merkkitakkikin - ja silti lämmin;-)
Ja olen minäkin monen silmään "laitettu", muttei se estä sitä että pukeudun itse lämpimästi. Nooh, ehkä ymmärsin mitä ajat takaa.

Minä olen ihmetellyt miksi Suomessa lapset puetaan kesällä/keväällä usein aikalailla yli. Tarkoitan liian lämpimästi. Miksi melkein kaikilla on huhtikuusta syksyyn hattu päässä? Miksi tytöillä on paksut sukkahousut kun on 15 astetta lämmintä - tai enemmänkin?
Tai sitten olen nähnyt vain pöhköjä.

Ekub kirjoitti...

Juups, toki takki voi olla ihan mitä väriä ja merkkiä vaan tai merkitön ja hieno ja lämmin silti! Tämä lapsi vaan on puettu äärimmäisen fiineihin vaatteisiin, siis sellaisiin mitä ei saa liata ja missä ei varmaan ole kovin kiva leikkiäkkään kun vaatteet kastuvat heti tai ovat tiellä. Ja kun lapsen äiti vielä kulkee perässä kiskomassa lasta pois lätäköistä niin ei näytä kovin kivalta touhu... Jotenkin arvostan ja varmasti myös lapset arvostavat käytännöllisyyttä pukeutumisessa, sitä etteivät vaatteet häiritse leikkejä. Toki sitten pukuleikit ovat erikseen! :)