keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Heinäsirkka ja muurahainen

Pojat saivat ensimmäiset arvostelunsa tästä uudesta koulusta. Esikoisen paperit täynnä lähes pelkästään parasta mahdollista arvosanaa, kirjalliset kommentit ylistäviä, englannin opettajan mukaan "delightful student", luokanvalvojan mukaan " harvinaisen lahjakas ranskan kielessä kun ottaa huomioon kaksikielisen taustankin". Lisäksi mainitaan että poika "omaksuu uutta noepasti, pitää huolta tarvikkeistaan ja on huomaavainen kaikkia kohtaan". Poika on luokan ainoa jolla ei ole yhtään oranssia saati punaista rastia (saa huonosta käytöksestä) mutta sen sijaan eniten vihreitä rasteja (joita saa hyvästä käytöksestä sun muusta mukavasta). Opettaja vilauttelee mahdollista luokan yli hyppäämiseen (yli kuolleen ruumiini, niin ajattelen nyt!) ja huokailee miten tässä lapsessa on "ainesta vaikka mihin". Antakaa olla lapsi, ajattelen - mutten voi olla silti oikein, oikein iloinen ja ylpeä pojan puolesta.

Sitten on tämä meidän pieni heinäsirkka, joka mieluummin vain soittelisi huuliharppua päivät pitkät....



Hänelle koulu ja oppiminen on kovin paljon vaikeampaa, mutta onneksi hänellä on hyvä sydän. Hän on muille kiltti ja halaa paljon, haluaa taputella äitiä ja käpertyä isän kainaloon. Välillä hän tanssii ja laulaa, soittaa uutta huuliharppua, tekee hassuja naamoja ja sitten nauraa itselleen kujertavaa tekonaurua. On ne niin erilaisia. Eläköön erilaiset lapset, erilaiset ihmiset!

11 kommenttia:

Stardust kirjoitti...

Valloittavilta kuulostavat kumpainenkin pieni miehesi! Huuliharppuherra vallan suloinen kuvassa!Toivottavasti hänelle ei tule paineita suoriutua yhtä hyvin koulutehtävissä kuin isoveljensä.. Vaikka toisaalta, luonteesta kai se on kiinni. Minä pikkusiskona viisveisasin vaikken saanutkaan yhtä hyviä numeroita kuin armas isosisko.. Sellainen Hulda Huoleton, ja tietyissä asioissa vieläkin..

Täällä Helsingissä tuoksuu hyasintit, ulkona nurmi viheriöi. +2 astetta, näyttää kohta sireeniin tulevan pikku nuppuja.. kääk! Tulisi nyt edes sitä kaunista kuuraa, mistä on ollut blogeissa niin ihania kuvia! (Vai nukunkohan minä aina kuura-aikaan? Meneekö se siksi minulta aina ohi?) Mukavia Joulunvalmisteluita..

Kottis kirjoitti...

Ihan kyynel tuli silmään kirjoituksestasi! Upeita ukkeleita! Ja mikäs on ollessa, kun saa olla lapsi! Hyvä äiti ja isä! Onnea, menestystä ja huuliharppuilua koko porukalle!

tiuku kirjoitti...

Kirjoitit kauniisti. Olen samaa mieltä siitä kuinka lapset ovat ihania ja erilaisia,hyvä niin.
Luulempa minäkin olevani enemmän Heinäsirkka tyyppiä, ja olen sisarusparven vanhin?! Pikku veljeni ovat sellaisia neropatteja, ties mitä niistä tulee.Itsestäni en vieläkään tiedä, mutta en ota paineita opiskelusta pidän pääni pilvissä.

violet kirjoitti...

Stardust: Ne ovatkin valloittavia - mutta molemmat siis kovin eri tavoin.
Pienempi ainakin toistaiseksi viis veisaa mitä koulusta saa arvosanoiksi. Ehkä hyväkin> Ei hänellä ole esim. mitään hinkua oppia lukemaan. Tavarat hukkuvat ja unohtuvat ja rikkoontuvat. Hän ei ole missään nimessä ilkeä, on vain sellainen..huoleton. Kuuraa meillä piisaa kyllä! MIes raaputtaa aamuisin autonlaseja, varjoisissa paikoissa etenkin on maa jäässä ja valkoinen. Jos nyt sataisi jotakin se olisi lunta.

Kottis: Huuliharppuilu on ehdottoman hyödyllistä! Isältäni olen oppinut sen ja vaariltaan pojat ovat innostuksen tuohon saaneetkin. Joulukalenterissa oli sitten yksi aamu harput;-)

Tiuku: Vaikken uskokaan että lapset olisivat vanhempiensa summa, niin meillä minä olen ehdottomasti sadun Heinäsirkka tyyppiä ja mies Muurahainen. Ehkä on aika hyvä että perheessä on molempia tyyppejä.

Pikkujutut kirjoitti...

Verrattomia veikkoja!

Elaydyin tarinaasi taysin,meilla sama tilanne.Esikoinen sai vuosiluokan parhaimmat arvosanat,kehuja ja kiitosta.

Nuorimmainen, joka onneksi vasta 4,5 v, sai sitten muunlaista palautetta,tosin parannusta oli tullut alkusyksyyn.Suostuu mm. avaamaan suunsa arabian tunnilla mika oli minusta jo todella paljon lapselle,joka varmasti viihtyisi paremmin ulkona luokkahuoneesta.

Kylla ne siita kasvaa ja loytaa oman tapansa oppia, olkoot lapsia niin kauan kuin tarvitsevat.

saria kirjoitti...

oma mies on jattanyt kolmannen luokan valista koska teki tehtavat liian nopeasti ja hairitsi sen jalkeen luokkakavereita :)

vaikka usein nykyaan ajatellaankin etta sosiaalisen kehittymisen kannalta olisi hyva olla ikatovereiden kanssa, niin ei miesta millaan tavalla ole haitannut tuon yhden luokan valista jattaminen, ja koulu oli sen jalkeen mieluisampaa kun tehtavat oli vaativampia.

eli mita koitan sanoa on etta jos pojasta ajatus tuntuu hyvalta niin ehka sita voisikin harkita, silla tavallista lahjakkaammat(kin) pienet oppilaat tarvisevat usein vahan erityishuomiota jotta kiinnostus kouluun sailyy.

p.s. blogi on hieno vaikken ole ennen tainnut rohkaistua kommentoimaan

violet kirjoitti...

SAria: rohkeasti vaan kommentoimaan uudelleenkin! Ymmärrän pointtisi mitä tulee luokan yli hyppäämiseen. Kuten kirjoitin, nyt toistaiseksi en ota asiaa kuuleviin korviini. JOS poika alkaa sitä itse kovasti haluta ja JOS siihen silloin edelleen on edellytyksen niin pitkän harkinnan jälkeen saattaisin suostua. Tässä vaiheessa en missään nimessä, koska lapsi on 8-vuotias.
Ranskalaisessa koulusysteemissä on aivan mahdollista osallistua ylioppilaskirjoituksiin sanotaan nyt 14-vuotiaana. Aina silloin tällöin tuollaisista tapauksista kuulee> Samoin vaikka että joku aloitti yliopistossa 15-vuotiaana.
Mutta, mutta...mihin on kiire? Että ehtii tehdä kauan töitä ja sitten taas toisessa päässä yritetään päästä pian eläkkeelle...

Ymmärrän että tekemisen puutteessa voi tulla turhaantumisen takia käytösongelmia. Silti ajattelen että niiden ensisijaiseen "hoitooN" voisi olla hyvä käyttää muita keinoja kuin luokan yli hyppäämisen.
Mutta mistäs sen tietää mihin tuon miekkosen kanssa vielä mennään.

Liivia kirjoitti...

Kyllä saakin olla ylpeä tuollaisista pojista!
Niin, mihin on kiire? Ajattelen samoin kun sinä tuosta luokan yli hyppimisestä.

Minä olin sisarussarjamme kehnoin. Muut olivat luokkansa pinkoja, aina. Minä toin kotiin kutosia, vitosia, nelosia. Silti olin kiltti ja tunnollinen. Oli kurjaa olla se perheen häpeätahra. Muistan aina jouluisin miten kiusallista oli kun todistukset piti esitellä vaarille muun suvun kuullen. Olin ihan noloudesta kankea, mutta olin tehnyt parhaani. Sille ei paljoa annettu arvoa että kuvis oli aina kymppi, sillä siskoillakin oli.
Olin enemmän "huuliharppusoittelija"-tyyppiä. Ehdin kyllä myöhemmin kiriä kiinni ja menestystäkin tuli aikanaan.

Upea tuo rastisysteemi käytöksestä!
Sellaista tarvittaisiin Suomessakin.

violet kirjoitti...

Liivia: tuosta rastijutusta: se on esikoisen opettajan keksintöä (joillakin muillakin luokilla harrastetaan myös) mutta tuossa koulussa kaikki eivät sitä harrasta.
On aivan uskomatonta miten se tehoaa ainakin minun poikaani. Sitten kotona taas kun hän on kuin ellun kana ja olemme yrittäneet samaa juttua..ei onnistu ollenkaan! Tiedän että jotkut karsastavat sitä että lapset pannaan ruotuun "palkinnon" turvin, mutta tuo rastisysteemi on minustakin hyvä.

tanja kirjoitti...

Käy blogissani, haastoin sinut!

Kiintoisa aihe! Hienot pojat! Ja taidat olla aika ihana äiti.

Helinä/ Okra kirjoitti...

Meilläkin asustelee tämän talon seinien sisällä sekä heinäsirkkoja, että heitä erinomaisesti koulussa menestyviä. Minun itse on aika helppo samaistua huuliharpunsoittelijaan :D

Jokaisella on omat vahvat puolensa vaikka koulusta saa kehuja vain tietyllä tavalla menestyvät. Välillä täytyy miettiä päänsä puhki kuinka vakuuttaisi sille perheen heinäsirkalle, ettei hän ole yhtään huonompi kuin koulumenestyjäsisaruksensa. Se on vaikea vakuutettava kun kuitenkin koulussa vietetään joka päivä aikaa monta tuntia ja siellä on ne pääasialliset kohteet joihin lapsi itseään vertaa.
Ja toisaalta taas ei tunnu elämä olevan kovin helppoa aina tälle koulumenestyjällekään. Varsinkaan nyt kun kapinallinen murrosikä alkaa lähestyä..
:/