perjantai 11. tammikuuta 2008

Rinnakkaiseloa ja täydennystä



Muistan miten puhuin vuosia sitten yhden miehen kanssa ihmissuhteista. Hän eritteli syitä, jotka pitivät häntä ja vaimoaan yhdessä. Tärkeimmäksi syyksi hän otti sen, että he ovat "niin samanlaisia". No, sittemmin he ovat eronneet. Minä, joka en koskaan ole uskonut samanlaisuuden riemuvoittoon olen vuosien varrella miettinyt paljon mikä pitää omaa suhdettani kasassa. Olen tullut siihen tulokseen, että se on nimenomaan erilaisuus.

Minä rikon, hän korjaa. Minä puhun, hän kuuntelee. Minä teen aloitteita, hän harkitsee. Minä painun eteenpäin, hän jää paikoilleen. Minä huudan, hän vaikenee. Minä olen nopea, hän on hidas. Minä räjähdän, hän hallitsee itsensä. Minä uskallan, hän ei. Minä ehdotan, hän suostuu.
Minä herään nopeasti, hän vaikeasti. Minä heitän, hän nostaa. Minä valvon ja puhun, hän nuokkuu. Minä sekoitan, hän järjestää. Minä unohdan, hän muistaa. Minä ideoin, hän tekee. Minä teen, hän haluaisi tehdä, oli jo tekemäisillään...

Noin niinkuin karkeasti yleistettynä. Minä ja hän. Rinnaiseloa ja täydennystä jo vuodesta 1995.

19 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Kuulostaa tutulta tuo erilaisuus. Minua aina välillä ahdistaa tuon samankaltaisuuden lisäksi myös se, että jotkut parit tuntuvat tekevän kaiken mahdollisen yhdessä ja heidän täytyy pitää juuri samoista asioista. Minä tykkään tehdä asioita paljon myös yksin ja nautin yksinolosta, eikä minusta pariskunnan molempien osapuolten todellakaan tarvitse pitää samoista asioista. En kyllä haluaisi itse olla itsenikaltaisen ihmisen kanssa suhteessa ja kylkikyljessä kokoajan, siinä menisi aika nopsaan hermot!

Anonyymi kirjoitti...

Myös minä ja mieheni olemme varmasti yhdessä juuri erilaisuuden pohjalta. Olisi tosi typerää olla samanlaisen kanssa yhdessä, kun aina tietäisi mitä toinen miettii ja tahtoo. Ja kyllä kumpikin tarvitsee myös ihan omia juttuja. Kokemusta jo vuodesta 1984. Hyvää jatkoa! Sari

Matroskin kirjoitti...

Meillä on vähän samaan tyyliin, lisäksi mieheni on sovinisti ja minä feministi, hän vänrikki ja minä pasifisti, ja niin edelleen. Miten muuten nuo ominaisuudet jakautuvat lapsillenne?

Matroskin kirjoitti...

Niin ja tietenkin minulla on hyvä musiikkimaku ja mieheni kuuntelee todella hirveää musiikkia!

Tanja kirjoitti...

Osuit naulankantaan! Olen juuri viimepäivinä miettinyt samaa asiaa. Siispä: Minä tykkään muutoksista, hän arvostaa muuttumattomuutta. Minä innostun heti, hän tarvitsee miettimisaikaa, paljon. Minä haluan nukkua pitkään, hän herää aikaisin. Minä juttelen paljon, hän tykkää olla hiljakseen. Minä olen joissain asioissa huolimaton, hän on huolellisuuden perikuva. Minä nalkutan, hän mököttää. Minä viihdyn joukossa, hän on oman tien kulkija... Vaikka täytyy myöntää, että on meissä kyllä paljon samaakin :) Ah, mikä postaus!

Pelagia kirjoitti...

Voi, miten paljon on samaa minunkin parisuhteessani... =) Paitsi se, että hän herää virkeänä, minä venyn ja vanun ja nukun vaikka puolipäivään... Ja niin on tätä mielenkiintoista toistensa täydentämistä jatkunut myöskin vuodesta 1995!

Vilijonkka kirjoitti...

Sulla näitä mainioita aiheita putkahtelee!

Jep, erilaisuus kiehtoo, suvaitsevaisuus sen ohella lienee välttämättömyys. Ja sitten vielä kait pitäis muistaa, ettei ihan oikeasti voi 100% tuntea toista, että jatkuva keskustelu on todellakin tarpeen. Vaan on välillä vaikeaa kun lapset keskeyttävät joka lauseen ja illalla uni tulee kahdessa sekunnissa - keskusteluyrityksiä on turha jättää myöhään.

Me ollaan mieheni kanssa perhetaustoilta kohtalaisen samanlaisia, luonteet ja tavat eroavat sitäkin enemmän. Uskomatonta säätämistä toisinaan, mutta en usko parempaa silti löytyvän... Joten 19.vuotta harjoitellaan.

Lukeekos miehesi muuten Piilomajaa? Minkä verran osaa suomea? Mulla näin henk.koht. aiheet jäänevät sen vuoksi vähiin, että mieheni tykkäisi kyttyrää.

Tanja kirjoitti...

Vannon myös erilaisuuden voimaan, omakohtaisella kokemuksella. Lisäksi olemme saaneet kestävyyttä parisuhteeseen ystävyyspohjasta.

Liivia kirjoitti...

Olikos tämä nyt meidän vai teidän suhteesta?
Siis, sama juttu. Erilaisia. Mutta sittenkin samanlaisia. Nimittäin kumpikin meistä, minä ja mun mies, ollaan viimeiset oudot täällä päin maailmaa. Tykkäämme samoista asioista, nauramme samoille asioille, paheksumme samoja jne.
Olisko niin että pitää olla erilaisia ja mutta kuitenkin sama taajuus.

Liivia kirjoitti...

Kysyin just mieheltäni, että ollaanko enemmän erilaisia kuin samanlaisia. Vastaus:" Sä katselet isosta ruudusta, minä pienestä". Tuota pitää vielä pohtia, mutta ilmeisesti se on selvää, että erilaisia ollaan hänenkin mielestä.

pikkujutut kirjoitti...

Tuli mieleeni slogan, joka oli eräässä projektissa aikoinaan eli samanlaisuuden erilaisuus, erilaisuuden samanlaisuus.

Miehessäni ja minussa paljon samaa mutta myös sitä eroavaisuutta joka tekee tästä suhteesta rikkaan.

Kun mieheni sanoo että asia hoituu,tiedän sen myös tapahtuvan ja voin lakata huolehtimasta.

Nyt kun ystäviä ei niin lähellä, on hän se joka on paras ystäväni täällä.

Maurelita kirjoitti...

Mietin tismalleen samaa kuin Vilijonkka, omia juttujani lukevat sekä mies, kaveripiiri että oma perhe... ;-)

Mutta eläköön erilaisuus, se on parisuhteen suola ja riidanaihe ja kulmakivi. Kamalaa jos olisi liian samanlainen ja ennalta-arvattava puoliso.

On aina hienoa nähdä miten suhteet kestävät ja vahvistuvat ajan myötä, nykyisten kertakäyttöjuttujen vastapainona. Joskus tuntuu että liian monet ajattelevat jo naimisiin mennessään että voihan sitä aina erota... (ja taisin itsekin syyllistyä samaan ekassa liitossani, karmivaa kyllä) sen sijaan että näkisivät vaivaa suhteen eteen.

violet kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista. Sellainen tuli mieleen että toki meissä mieheni kanssa on samaakin, eivätkä nuo esille ottamani asiat päde aivan kaikkeen. On nimittäin esim. asioita joissa minä olen valtavan tarkka ja huolellinen (mies ei) ja sitten aivan päin vastoin.

Mieheni ei lue tätä blogia koska ei osaa suomea juuri lainkaan. Saattaa ymmärtää hiukan mistä puhutaan ja muutamia sanoja, muttei lukemastaan ymmärrä kuin hajasanan sieltä täältä.

Minun linjani on etten kirjoita blogiini meistä tai suhteestamme mitään sellaista, mitä en voisi meidät tunteville kertoakin.

Vaikka tämä on kai henkilökohtainen aihe, niin kaikki miehestäni sanottu on totta ja kaikkien tiedossa ja havaittavissa. Enkä suinkaan kirjoita hänestä mitään pahaa, enkä ikävään sävyyn. Jos sanon että mieheni on hidas niin se on totuus, jonka kaikki meidät tuntevat tietävät - ja jolle miehen kanssa itsekin nauramme. Heitämme ylipäätään usein herjaa ominaisuuksistamme keskenämme.

Yleistyksenä voisin sanoa että miehelläni on meistä kahdesta ehdottomasti enemmän "hyviä ominaisuuksia". Ei se hitaus esim. ole mitenkään huono ominaisuus, vaikka se joskus saattaa ärsyttää.
Hän on hyvä mies, josta minulla ei ole pahaa sanottavaa. Suurin "vikansa" taitaa olla erittäin pitkät suihkut, joiden takia kylpyhuoneet vettyvät joka osoittteessa;-)

Merja kirjoitti...

Tämä on todella hyvä aihe.

Meillä ollaan miehen kanssa välillä todellisia vastakohtia: mies on hidasliikkeinen, harkitseva, kärsivällinen. Minä impulsiivinen, nopeaan etenevä, kärsimätön. Joskus tekisi mieli ravistaa toista: ja seuraavana hetkenä jo kadun kun leimahtelen niin helposti.

Kuitenkin pidämme samoista asioista ja arvot omat hyvin samanlaiset. Tämä vastakohtaisuus ja kuitenkin samanlaisuus lienee meidän suhteen salaisuus.

tuike kirjoitti...

Kiinnostava aihe. Minäkin kysyin mieheltäni, olemmeko samanlaisia vai erilaisia hänen mielestään. Vastaus oli:" Erilaisia. Sinä olet kaunis, minä olen ruma. Sinä olet äkäinen, minä olen ystävällinen. Sinä olet tasajalka, minä olen romantikko. Minä osaan mapittaa,sinä et." Että sellainen analyysi. Nauratti. Erilaisia tosiaan ollaan monessa muussakin suhteessa, mutta yhdessä on oltu jo23 vuotta.

violet kirjoitti...

Tuiken miehen analyysi olikin aika kattava;-)!
Tuli mieleen vielä sellainen juttu että meidän suurin erommehan on eri kansalaisuus - vai onko se sittenkään automaattisesti ero/erottava tekijä?
Olen usein sanonut että paljon suurempi kulttuurien yhteentörmäys tuli kun seurustelin itä-suomalaisen miehen kanssa...

Pakous kirjoitti...

Me gusta el arbolito, saludos, cómo se llam, en Navidad puse uno, pero se me murio.
Kises muchos

Jonna kirjoitti...

Me ei olla vielä kovin pitkään oltu yhdessä, mutta kyllä meidänkin suhteessa tuo tietty erilaisuus kantaa. Mutta toki meissä on samaakin. Se taajuus.

Anonyymi kirjoitti...

Ihastuttava luonnehdinta parisuhteestanne! Myös minä uskon erilaisuuteen. Kuka nyt jaksaisi itsensä kaltaisen kanssa olla ja elää vuosikausia. Ei olisi mitään sanottavaa, kun tietäisi edeltä käsin, mitä toinen vastaisi. ;D

Ojennan sinulle kukkakimpun. Kurkistapa blogiini. http://celiacelia.vuodatus.net/blog/1050170