lauantai 17. toukokuuta 2008

Uusi mahdollisuus




Olemme helpottuneita.
Näyttää siltä että pienempi poikamme saa käydä tämän kouluvuoden uudelleen.
Saa, ei joudu. Ei "jää luokalle" vaan saa mielestämme uuden mahdollisuuden.

Opettaja kertoi arastelleensa asian kysymistä meiltä vanhemmilta. On kuulemma niin paljon niitä, jotka eivät suostuisi tähän vaikka lapsi kerta kaikkiaan ei selviytyisi seuraavasta luokkatasosta. Monelle tilanne on kuulemma katastrofiin verrattava epäonnistuminen. Vakava juttu, jonka pelätään pilaavan koko tulevan koulu-uran.

Höpö höpö.
Onneksemme poikamme opettaja on sitä mieltä, etteivät seinät pysy pystyssä ilman perustuksia. Onneksi hän kertoi tekevänsä kaikkensa, jotta poika saisi käydä vuoden uudelleen juuri hänen luokassaan. Sillä poikakin on huomannut että ope on hyvä ihminen, ja kovin tästä tykkää.

Onneksi meillä on nyt ihmisiä koulussa jotka auttavat lasta eteenpäin. Itse yritämme tietysti myös parhaamme mukaan tukea, valaa uskoa ja pönkittää pienen heikkoa itseluottamusta.

Tule, tule, hyvä kakku.
Kyllä se siitä.

21 kommenttia:

celia kirjoitti...

Kyllä se siitä.
Uskoisin.

Luokan uudelleen käyminen on hyvä perusta tulevaan.

Pieni luottaa opettajaan ja opettaja luottaa pieneen. Te luotatte pieneen ja opettajaan. Kun luokan uudelleen käyminen on kaikkien mielestä uusi mahdollisuus (eikä menetys tai katastrofi), ollaan jo hyvin pitkällä perustuksien vahvistamisessa.

Siitä tulee hyvä kakku ja tukevaseinäinen talo.

Helmi Junika kirjoitti...

Meillä opettaja ei suostu jättämään lastani luokalle... minä pitäisin hänen tilanteessaan myös mahdollisuutena sitä, että saisi kerrata tämän luokan.

johi kirjoitti...

Minusta näyttää tulleen vakiovieras täällä! Poikasi opettaja kuulostaa kyllä asiansa osaavalta. Hienoa, että pienille koululaisille tarjoillaan tuollaiset asiat mahdollisuuksina, eikä uskotella oppilaalle, että hänessä olisi jotain vialla. Tyttäreni olisi halunnut tukiopetukseen, mutta ei ole tarvetta. Kaverinsa saivat jäädä "tsemppikerhoon" ja tyttöni oli siitä katkera... Miehelläni taas ei ole koulunkäynti ollut helppoa, mutta kukaan ei koskaan asiaan paneutunut millään lailla. Hän on saanut vain kuulla olevansa laiska ja huono oppimaan jne. Ja sellainen vaikuttaa niin pitkälle tulevaisuuteen, itsetuntoon jne. Te vanhempina olette myös hyvin asennoituneita, hyvä kakku tulee varmasti!

Killisilmä kirjoitti...

Minä olen niitä ihmisiä, jotka tekevät kaiken aina moneen kertaan. Niinpä minusta uusiksi tekeminen yleensä ottaen on hyvä asia. Tuommoinen ajattelu, että luokan uudelleen käyminen on epäonnistumista, on minusta ihan selkäpiitä karmivaa. Varmasti teidän ratkaisunne on hyvä.

Matroskin kirjoitti...

Minä olin huono koulussa. Koskaan ei saanut mitään apua, vaan pelkkiä haukkuja, pahimmasta päästä tämä: "Sinusta ei tule ikinä mitään." Miten ope voi sanoa noin kehittyvälle nuorelle? Hyvä että saatte apua.

Sari kirjoitti...

Nyt meillä riippuu tuurista, käykö noin isoimmalle tytölle. Syyt ovat tietenkin lukioluokalla toiset. Uudellenkäymistä en kuitenkaan pidä huonona vaihtoehtona. Hänhän on siinä iässä, kun Suomessa vasta lukioon mennään. Vaikea tietää täsmälleen, mitä tulevaisuudessa haluaa tehdä. Voi selkiytyä, kun saa lisää miettimisaikaa...

Solveig kirjoitti...

Joskus asiat ottavat aikaa. Oppiminen, kasvaminen, kypsyminen. Täällä Suomessa en ole huomannut, että koulumaailmassa "tuplaamista" pidettäisiin mitenkään erityisen leimaavana. En tiedä, miten siellä.

Papi kirjoitti...

Tuo ope kuulostaa hyvältä. Miten poikasi kokee tilanteen? Vai onko edes mitään the tilannetta.

Kummityttöni opettaja on ollut aivan loistava. On kannustanut ja tukenut kaikkia, niitäkin, jotka ovat vain v*leet.

paperisydän kirjoitti...

Hienoa että pojallasi on noin paljon viisaita aikuisia tukenaan :) Tuollainen opettaja on oikea aarre.

Sun äitis kirjoitti...

Lapsien kouluvalmiudet kehittyvät kovin eri tahtiin. Omien kaksosteni kohdalla oli hyvä vaihtoehto lykätä koulun alkua vuodella, sillä "koulukypsymättömyys" oli niin ilmeistä. On hyvä, että päätöksen jatkoajasta voi tehdä vielä myöhemminkin, jos osoittautuu, että lapselle tuplaminen on paras vaihtoehto.

Kyllä siitä hyvä kakku tulee, meilläkin tuli, vaikka alku olikin tavallista verkkaisempi.

Vintage living kirjoitti...

Se on surkeata jos kynsinhampain pidetään kiinni joistain "normeista" lapsen kehittymisen kustannuksella.

Jokainen vanhempi ehkä toisinaan toivoo, että oma lapsi olisi ilmiömäinen kaikessa, suorastaan nero, tai ainakin että kaikki olisi helppoa ja ihanaa. Mutta ei se niin mene todellisessa elämässä... ja on väärin jos halutaan elää siinä toivossa, ja unohdetaan se pieni lapsi, jonka elämästä on kyse.

Minusta ihana asenne, että hän SAA käydä luokan uudelleen! Siitä on hyvä ponnistaa!

Joskus mietin sitä, että ekan luokan aloittavilla voi olla lähes vuosi ikäeroa...eikö se näy jossain? Vaikka toisaalta lapsen luonne ja moni muu tekijä vaikuttaa varmaan enemmän oppimisvalmiuksiin.

Meidän yhden pojan luokalla kolmasosa on käynyt jonkun luokan uudelleen. Ja paljon on niitä jotka saavat lykkäystä koulun aloittamiseen.

violet kirjoitti...

Kiitän kaikkia kommenteista!
Yleisesti vastailen:
ranskalaisessa koulusysteemissä luokan kertaaminen on kyllä eri asia kuin vaikkapa Suomessa. Vanhempien mielestä ylipäätään koulua tärkeämpää asiaa ei olekaan (noin kovasti yleistettynä, tietysti) ja koulu viekin lasten elämästä jo ajallisesti hyvin suuren, oikeastaan suurimman ajan.

Meidänkään tapauksessa luokan uudelleen käymistä ei voi päättää yksin opettaja. Hän tarvitsee meidän vanhempien suostumuksen, mutta myös koulun rehtorin (ja jonkun ihme lautakunnan) suostumuksen. Joissakin tapauksissa sitä ei tule, sillä koulut eivät halua että tilastojen mukaan juuri heidän koulussaan "ei opita"....

Kääntäen: opettaja sanoi että on myös pakko panna lapsi eteenpäin jos vanhemmat vaativat. Silloin kirjoitetaan virallinen paperi että oppilas on kyvykäs siirtymään seuraavalle luokalle - vaikkei se olisikaan totta.

Mitä tulee lasten ikään: ranskalaisessa koulussa katsotaan (kuten kai Suomessakin) lasten ikä vuoden alusta alkaen. Eli joo, lokakuun lopussa syntynyt poikamme on yksi nuorimmista. Sekin saattaa vaikuttaa, tosin heidän luokkansa paras oppilas on kaikista nuorin...

Poikani ei asiaa "tajua", toisin sanoen hänelle suurin asia on kaverit. Luokat sekoitetaan joka tapauksessa, joten mitään takeita omien muutamien luokkakavereiden jatkamisesta samalla luokalla vaikkka menisikin seuraavalle tasolle ei siis ole. Asiasta on hänelle puhuttu vasta aika alustavasti koska asia ei ole 100 pros. varma, mutta mitään vastustusta hänen puoleltaan ei siis ole ainakaan tähän mennessä tullut.

Hän on käynyt koko vuoden kaksi kertaa viikossa ranskan tukiopetuksessa, samoin häntä on koitettu tuntien aikana auttaa (ollut toisen opettajan apuopettamana toisessa tilassa) sillä poikamme opettajalla on tietysti ne 25 muuta siinä, eikä hqn voi keskittyä vain yhteen.

Tästä lisäavusta huolimatta oppiminen on ollut kuitenkin hyvin, hyvin hidasta ja ranskalainen koulu jos mikä vertaa lapsia koko ajan toisiinsa ja tiettyyn tasoon joka pitäisi saavuttaa. Siinä ei yksityinen opettaja voi oikein mitään eli voi vain todeta saavuttaako lapsi tason vai ei.
Onneksi yhdessätuumin totesimme että kehitystä on tapahtunut kun pojan taitoja tarkastelee vain verraten hänen omiin taitoihinsa syksyllä. Ja se ON tärkeintä.

Mutta vaikka ajattelisi vain että muihin ei verrata, omaa kehitystä vain katsotaan niin totuus on tietysti että seuraavan vuoden opittavat asiat ovat vaikeampia ja niitä on enemmän ja opetus menee eteenpäin kuin juna ja jos 24 muuta ovat kyydissä niin silloin ei edetä sen yhden ehdoilla. Ihan ymmärrettävää, ja siksi poikamme olisikin hyvä ottaa seuraava juna.

Onneksi se näyttää onnistuvan.

Vintage living kirjoitti...

Minusta on täysin ymmärrettävää, että opetus vieraalla kielellä tuottaa vaikeuksia lapselle! Tampereella esimerkiksi ruotsinkielinen koulu ei ota vastaan oppilaita, joiden äidinkieli ei ole ruotsi. Kielikylvyn nimissä kun sinne on lykätty lapsia hyvin heikoin ruotsinkielen taidoin ja lopputulos on ollut että sellaiset lapset kokevat itsensä "tyhmiksi". On vaikea ymmärtää opetusta jos kielitaito ei ole riittävä. Ehkä te saatte kieleen vedoten paremmin luvan ottaa vuosi uudelleen. Eikä muutkaan varmaan ihmettele asiaa kun tietävät, että lapsi ei ole äidinkieleltään ranskankielinen. Vaikeampaa se on varmaan niille, joilla ei ole mitään "selitystä" asialle. Ja tosi kurjaa jos se saa ihmiset väkisin työntämään lapsen junaan, johon he eivät ole valmiita.

violet kirjoitti...

Vintage living: Ei meidän pojat saa opetusta "vieraalla kielellä". Ranska on heidän äidinkielensä, samoin suomi. Suomi oli molemmilla aavistuksen vahvempi siihen asti kun menivät maternelleen (toinen 3-, toinen 4-vuotiaana) mutta sen jälkeen ranska on ollut molemmilla ehdottomasti vahvempi. Ja keskenään pojat puhuvat vain ranskaa, ovat puhuneet jo pitkään.


Minulla on tietysti oman perheeni takia kokemusta ja tietoa kaksikielisyydestä, mutta myös sitä kautta, että olen Ranskassa ja Hollannissa opettanut kaksikielisiä(kin) lapsia Suomi-koulussa. Tietysti muutenkin tunnemme eri ympyröistä paljon kaksikielisiä perheitä.

Se, että perheellä on enemmän kuin yksi kieli ei ole mikään selitys pojat kouluvaikeuksiin. Se on helppo selitys ellei muuta haluta etsiä, mutta onneksi aletaan ymmärtää ettei kaksikielisyys selitä kaikkea eikä ole mikään taakka. Esikoinen (kaksikielinen siis tietysti myös) esim. on luokkansa paras oppilas, eikä hänellä ole koskaan ollut mitään vaikeuksia kielten kanssa. Englantikin sujuu jo mukavasti.

Jos ajattelen tämän pienempäni luokkaa niin siellä on mm. yhdistelmiä espanja-ranska, saksa-ranska, italia-ranska - ja sitten poikamme suomi-ranska. Eli ei hän ole mitenkään kummajainen kahden kielensä kanssa tuossa luokassa tai tuossa koulussa.

Tämmöinen selvennys tilanteeseen.
Ymmärrän toki mitä ajat takaa kielikylpyjutulla, mutta se on eri asia kuin tämä meidän tilanteemme.

Inkivääri kirjoitti...

Hieno asenne sinulla!

Vintage living kirjoitti...

Ajattelin, että pokien suomi olisi ollut ranskaa vahvempi kun monesti juuri äidin puhuma kieli on lapsilla voimakkaampi. Mutta en tullut ajatelleeksi että olette asuneet ranskankielen ympäröimänä, jolloin siitä tulee tottakai vahvempi... Ja ei kaksikielisyys todellakaan vaikuta oppimiseen, ajattelin vain, että jos se kieli jolla opetusta annetaan on vieraampi... Joten koko päättelyketjuni meni mönkään;) Eikä kieli siis toimi teillä erityissyynä hakea lupaa rehtorilta jne. Mutta toivottavasti saatte sen muuten:)

violet kirjoitti...

Niin, pojat ovat syntyneet Ranskassa, eläneet siellä, sitten Hollannissa (missä käyneet ranskankielistä koulua), nyt täällä Belgiassa ranskankielisessä ympäristössä täysin. Suomessa eivät ole koskaan asuneet ja käyneetkin vain kerran vuodessa.
Minä olen ainut suomen kielen puhuja heidän arjessaan. Jatkan suomen puhumista vaikka erityisesti pienemmän puhe on jo tyyliin 1 suomalainen sana, kolme ranskalaista, yksi suomalainen sana (väärin taivutettuna), neljä ranskalaista. Minä voin päättää mitä pojille puhun mutta en voi pakottaa heitä puhumaan suomea. Vaikka toivon suomen pysyvän elävänä, emme esim. nyt tee mitään erityistä (esim. suomi-koulu) sen "elvyttämiseksi". Koulukieli on ollut ja tulee olemaan ranska ja sen kunto on heille tärkeämpi.

Vintage living kirjoitti...

Jatka vain suomen puhumista, vaikka poika ei sitä juuri nyt puhu paljoa, niin ehkä myöhemmin, tai ainakin se passiivinen suomenkieli on hallussa:) Että ymmärtää suomea, vaikka ei itse sitä juuri puhu.

Oma äidinkieleni on suomi, samoin puolisoni, ja lasteni, mutta silti nuorin pojista puhuu paremmin ruotsia kuin suomea. Isommat pojat kumpaakin yhtä hyvin. Olemme asuneet kolmea Tampereen vuotta lukuunottamatta ruotsinkielisellä alueella, koulut, tarhat, kaverit, naapurit kaikki ruotsinkielisiä. Tampereellakin asuessamme naapurimme ja poikien leikkikaveri oli ruotsinkielinen. Kuopus oli vain vuoden ikäinen kun muutimme Tampereelta pois, ruotsinkieliselle alueelle. Koulussa sitten lukevat suomea "ensimmäisenä vieraana kielenä". Hassua.

violet kirjoitti...

Vintage living: ehdottomasti jatkan. Toivon niin kovasti että pojat pystyvät jatkossakin puhumaan vanhempieni kanssa. Sisaruksiahan minulla ei ole eli ei siis esim. serkkuja Suomessa, mutta minun ystäviäni ja heidän lapsiaan kyllä, joten heidänkin kanssaan toivon poikieni jatkossakin pystyvän puhumaan.

melita kirjoitti...

Paras tapa pönkittää lapsen itseluottamusta on juuri se,että löytää paljon hyvää kaikissa kysymyksissä joita koulutiellä tulee vastaan.Luokan uusiminen on nimeenomaan mahdollisuus rakentaa vahvempi "sokkeli"
PS
Hauska juttu muuten-sulla on aivan samanlaiset kädet kuin Liivialla-
hänen käsikuvansa joulukuulta ( se missä esiteltiin pitsikorurannekeita)jäi nimittäin niin mieleen.

violet kirjoitti...

Melita: tuon käsijutun olen huomannut itsekin. Jossakin meilissä taisimme Liivian kanssa asiasta puhuakin. Hassua on lisäksi se, että näistä samankaltaisista käsistä lähtee hyvin samanlainen käsialakin.