maanantai 19. toukokuuta 2008

Uutta oppimaan



Olen viime aikoina ostanut enemmän kameralehtiä kuin mitään muita lehtiä. Se kertonee ostaltaan asian vakavuudesta. Kamerakuumehan iski jo niin, että jouluksi havittelin uutta kameraa, mutta silloin se ei ollut mahdollista. Tapojeni vastaisesti olen rauhallisesti tutkinut ja vertaillut kameroita, hintoja ja ominaisuuksia. Olen malttanut odottaa aina tähän asti.

Nyt uusi kamera on ostettu, mutta sitä pitää odottaa kotiin vielä jonkun aikaa. Olen asettanut itselleni haasteen ja tavoitteen - tapojeni vastaisesti, sekin. Aion oppia saamaan uudesta kamerastani kaiken irti, aion oppia hallitsemaan sitä ja tajuamaan mitä tapahtuu kun teen niin tai näin. Käyttöohjeen lisäksi ostan ison opuksen joka neuvoo juuri tuon kameran käyttöön. Olen sellaista jo selaillut. Ihan kuin kouluun menisi. Janoan uuden oppimista. Tämä haaste ei ole ihan pikku nakki, mutta niin valtavan kiinnostava.

Tervetuloa Canon eos 40D. Ihan koska vain, toivottavasti hyvin pian!

25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

With Canon you can! :-) Onnea kameralle.

Itse oon ainakin Canoniin mielistynyt, varsinkin kun on Olyakin nyt katsonut. Järkkäri on aina välillä houkuttanut, mutta toisaalta tuntuu että voisi jäädä liian vähille opettelu ja menisi sijoitus hukkaan.
javascript:void(0)
Julkaise kommentti

violet kirjoitti...

kiitos Timo! Siihen minäkin luotan että with Canon I can;-)
Mutta noin vakavissaan...vaatiihan se paljon opettelua mutta onneksi en ihan nollasta aloita.
Juuri tuon "sijoituksen hukkaanmenon" pelossa aion opetella kunnolla.

Puisto kirjoitti...

Onnea uudelle kameralle. Houkuttaisi aivan hirvittävästi myös digijärkkäri. Mutta kun lukee ominaisuuksia ja vertailuja, en pysy kärryillä, niin kaikenmoista on tarjolla ja päätöksen teko tuntuu vaikealta, on kuitenkin niin arvokkaasta ostoksesta kyse.

Haluan kyllä pitää mukana aina näppäilykameraa, minulla Canonin Ixus ja se on mielestäni erittäin hyvä kamera.

Minulla on Canonin filmijärkkäri ja harmittaa vietävästi, kun en ole saanut siitä kaikkea mahdollista irti. Ihan vain omaa laiskuuttani, kun en ole opetellut. Jos siis sen digijärkkärin hommaan, pakotan itseni myös opiskelemaan sen käytön kokonaan.

Anioni kirjoitti...

Uuden kameran valinta ja odotus, siinä vasta miellyttävä homma ;) Meilläkin Canoneita on vaihdeltu tasaiseen tahtiin. On ollut Ixusta, G3, G9 (puhumattakaan vanhoista filmikoneista).

Toivottavasti kerrot blogissa 'syväluotaavaa' käyttäjäkokemusta heti kun saat masiinan käsiisi ja saat tuntumaa :)

Itse sitä Polaroidia hinkuan, mutta mistään ei tunnu löytyvän :(

pikkujutut kirjoitti...

Onnea uudelle kameralle!

Canon ixus minulla oli joskus mutta nyt kyllä olen totaalisesti myyty Nikonille mutta nämä kai ovat niitä makukysymyksiä ;).

Mukavaa opintomatkaa kameran kanssa.

Suvi kirjoitti...

Onnea uudelle kameralle! Toivottavasti hän saapuu kotiin pian! Luen tällä hetkellä Bryan Petersonin kirjaa Understanding Exposure ja voin suositella! Erittäin hyviä käytännön neuvoja ja itse tykkään erityisesti siitä, että siinä todellakin oppii ymmärtämään, miksi tiettyjä asetuksia kannttaa käyttää tietyissä tilanteissa yms. Erittäin hyvä kirja.

violet kirjoitti...

Papi: pidämme ehdottomasti myös tämän nykyisen kameran. Se Fuji FinePix E900 ja oikein näppäri kompaktikamera, 9.0 megapixeliä.
Ja on hyvä olla kaksi kameraa siksikin, että lapsetkin haluavat kuvata vaikka matkoilla, emmekä me vanhemmat ole halunneet luopua kamerasta siinä pelossa että sitten jää "kunnolliset" kuvat ottamatta...

anioni: Kerron varmasti kyllästymiseen asti kameraseikkailuistani kunhan ne alkavat...

Pikkujutut: Minä olen "Canon-ihminen" (filmikamerakin oli Canon) ja mies "Nikonilaisia". Mutta koska tämä uusi tulee lähinnä minun käyttööni niin ei tarvinnut tapella kumpi.

Villapeikko: kiitos vinkistä.
Käytännön neuvoja, mieluusti tietysti kuvien kera kaipaankin. Ja sellaisia järjellisiä selityksiä.

Sooloilija kirjoitti...

Tosi paljon Onnea uudesta perheenjäsenestä, kamerasta.
Kuinkahan tuo kuume on tarttuvaa? Kohta on monilla bloggaajilla uusi kamera..
Jatkan Nikonilla kuvaamista..Mutta joku päivä se iskee, se kuume...
;-)

aino kirjoitti...

onnea kamerasta,
tuo 40d on hyvä!
malttilinja on hyvä linja :-)

Olina kirjoitti...

Ooh, onnea uudesta kamerasta, jahka se saapuu perille! Minäkin olen viimeaikoina haaveillut, että josko joskus opettelisi kuvaamaan. Meiltä tuollainen nikonin digijärkkäri löytyy (myös siis minun mieheni on nikonilaisia...;)), mutta olen sillä ottanut ehkä kymmenen ruutua yhteensä. Mutta mielenkiinnolla jään seuraamaan tulevia pohdintoja kamerastasi ja valokuvaamisesta=)

Anonyymi kirjoitti...

Uusi kamera, hieno juttu! Minua "isot" kamerat vähän pelottavat, mutta samalla kiinnostavat kovasti. Ja minäkin luen sitten suurella mielenkiinnolla, mitä opit uuden kameran käytöstä.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut myös uuden kameran hankinnassa. Toivottavasti saapuu pian. Täällä varmaan sitten nähdään harjoitusten tulokset :)

Inkivääri kirjoitti...

Kade kade - mieli tekisi, mutten saa aikaiseksi enkä osaa valita. Hintahaitarikin on niin suuri ja haluaisi päästä mahdollisimman halvalla, mutta sitten taas ajattelee, että jos kumminkin alkaa tehdä mieli ominaisuutta, jota ajattelee nyt ei-tarvitsevansa:]

violet kirjoitti...

Sooloilija: netillä voi olla merkitystä tässä kuumetaudissa.Varo vaan tartuntaa!

Aino: niinhän se olisi, malttilinja hyväksi, mutta minulle maltti on vielä liian vieras käsite. Onneksi mies on maltin ja tolkun ukko.

Olina: ehkä sinulle tulee vielä into tarttua teidän kameraan. Pakottamalla se ei tule, mutta joku kipinä voi iskeä, varsinkin kun väline olisi jo valmiina odottamassa...

Killisilmä: minulle on tyypillistä tarttua asioihin jotka hiukan pelottavat itseänikin ja joista - ennen kaikkea - en tiedä vielä oikein mitään.

Helinä; siltä ette välty.

Inkivääri: meidän kuumeemme kohde oli ensin 400d, sitten 450 d ja sitten pohdintojen jälkeen tämä 40d.
Ajatuksena juuri se, että minut/meidät tuntien nälkä kasvaa syödessä ja kun nyt (auton myymisen myötä) oli mahdollisuus ostaa tuo 40d niin päädyimme siihen. Muuten pian huomaa että kaikki rahat ovat joka tapauksessa menneet jonnekin. Nyt jää jotain pysyvääkin. Ostimme toistaiseksi vasta yhden objektiivin (17-85 mm kuvanvakaimella)mutten usko että se siihen jää.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uudelle kameralle sanon minäkin.Kuvasi kyllä kertovat puolestaan että
hyvälläkin onnistuu !
On se aika karmeeta,että jotkut vanhemmat ottavat nokkiinsa kun lapselle suositellaan luokankertaamista-omalleni suositeltiin aikoinaan erityisluokkaa ja nyt poika on valmistumassa ammiksesta eli kaikki on mennyt parhain päin -voisi jopa sanoa mitä parhaiten.
Huomaan että sullakin on leikekirja-laitoin aikoinaan (2.7.06)päivityksen leikekirjojen hienoudesta-niissä on vain hyviä puolia ja jännää nähdä miten perustykkääminen jostain tyylistä pysyy.
Näin muuten kirjakaupassa noin 30 euroa maksavan kirjan "Tee oma leikekirjasi" ja kyllä hiukan hämmästyin,jopa niin etten tullut katsoneeksi mitä ideoita siellä esiteltiin.

violet kirjoitti...

Melita: uskon ymmärtäväni täsmälleen hämmästyksesi syyn kirjakaupassa. En voi käsittää kirjoja joissa "opetetaan" asioita joiden pitäisi kaiken järjen mukaan nimenomaan tulla itsestään.Siellä kirjassa tietysti lukee jotakin tähän tyyliin:
"Valitse sivulle samaan tyyliin sopivia kuvia. Näin saat harmonisen kokonaisuuden. Leikkaa kuvat huolellisesti ja sivele liima toiselle puolelle. JOskus voit hullutella ja repiä kuvat irti lehdistä. Silloin saat jännittävän, taiteellisen reunan. Omaperäisin kirja syntyy juuri rohkeasti kokeilemalla"....

Eiks jeh...?

Anonyymi kirjoitti...

MAINIOO - pitääkin lähteä kirjakauppaan katsomaan-uskon että juuri näin se menee.
"Jos haluat harmoonisen,pitkäikäisen ilon leikekirjastasi vältä liian erityylisiä kuvia samalla aukeamalla...

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa! Minulla oli ennen Nikonin järkkäri(ei digi) ja pidin siitä hirveästi, mutta yllätys-yllätys, myin pois. Digikamera on Canon ja siihen olen todella kiintynyt, vaikka alkaa olla jo vanha ja raihnainen.
Sulla on erittäin hyvä kuvaussilmä ja sommittelet ja rajaat tosi ihanasti kuviasi. Saat varmaan paljon irti hyvästä kamerasta kun jaksat opiskella sen käyttöä ja kaikkia ominaisuuksia. Minunkin oli tarkoitus tuon kameran ostaessani opetella tuntemaan se kunnolla, mutta kuinkas sitten kävikään...:o

-minh-

Virkattu lintu kirjoitti...

Mulla on se käsitys että canon on paras :)Kiva sitten nähdä uudella kameralla otettuja kuvia.

Kyllä tuo kunnon järjestelmäkamera on aika houkutteleva... Itse kuvaan nyt uudehkolla canonin "puolijärjestelmä-kameralla". Täytyy nyt ensin opetella saamaan siitäkin enemmän irti.

Anonyymi kirjoitti...

Kiertelin tässä taas maailmaa ja päädyin sellaiselle sivulle kuin
La Minute Papillion ja siellä soi iiiihana taustamusiikki.Mulle jo kuvien saaminen blogiin on suuri ihmetyksen aihe,mutta että jotkut osaa laittaa vielä ihanaa musiikkiakin-vai osaakohan joku heidän puolestaan ?

Elina kirjoitti...

Onnea uudelle kameralle! Minun uuden kameran (tai siis miehen uudehkon) opettelua hidastaa se, etten vaan koskaan jaksa alkaa perhehtymään siihen. On niin paljon mukavampaa ottaa kuvia sellaisella laitteella, jonka käyttö tapahtuu jo automaattisesti. Ettei väline häiritse harrastuksen toteuttamista.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uudelle kameralle! (vaikka Nikon on kylläkin paras, terveisiä vaan miehellesi! ;) ). En minäkään tiennyt mille pikkusormen annoin, kun digijärkkärin vajaa vuosi sitten ostin. Onneksi ei ole tuota rahhaa liiemmälti, muuten olisi jo lähtenyt lapasesta tämä homma ziljoona kertaa, kalustoa kun pitäisi saada muka lisää ja lisää, kun hommaan tutustuu syvemmin. Kyllä se parempi vaan on näin, että tutustuu huolella siihen, mitä on hommannut ja opettelee sen hallintaa, onhan sitä loppuelämä aikaa ostaa uusia objektiiveja ja muuta sälää sitten kuvausreput ja laukut täyteen.

Krisu

Merja kirjoitti...

Minä voisin rohkaista kertomalla että kun digijärkkärin on oppinut, ei pokkareihin ole paluuta... niillä kun hyvän kuvan ottaminen on huomattavasti vaikeampaa!

Suosittelisin kyllä melkein kurssia järkkärin ostajalle, ellei sitten ole harvinaisen kärsivällinen itseopiskelija...

Merja kirjoitti...

Tarkennus siis vielä että tietysti tarkoitin että pokkareilla on huomattavasti vaikeampi saada hyviä kuvia..

isoinpapu kirjoitti...

Oh vau! Onnea! Mäkin inolla jään odottelemaan opiskelun tuloksia.
Mulla ei ole kuin pokkari vaan, fuji muuten niinkuin tiedän vanha, mutta nyt voin ikäänkuin maistella miltä kunnon kamera tuntuisi.