maanantai 23. kesäkuuta 2008

Juhannuspäivä

Lauantaiaamu Calais:ssa alkoi aikaisin. Pojat alkoivat leikkiä serkkunsa kanssa ennen seitsemää siitä huolimatta, että perjantai-illan nukkumaanmeno venyi yli puolenyön kaikilla.

Päivään mahtui paljon oleilua pihassa, musiikkia, torikäynti, shakkipeli...
Ehdin rauhassa myös aloittaa Anna Cavaldan uusimman "La consolante" -kirjan.




Ilta ei pimentynyt koska elämme keskikesän aikaa. Kymmeneltä saimme grillin sopivaan kuntoon ruokia varten. Omaa musiikkiakaan ei tarvittu, sillä lauantaina oli jokavuotinen "La fête de la musique". Se tarkoittaa sitä, että koko Ranska soi! Kaikki musisoivat kaikkialla ja ihmiset tanssivat ja laulavat kaduilla. Isoja ja pieniä tapahtumia ihan joka paikassa.

Lasten telttaan oli ilmestynyt vielä neljäskin poika naapurista. Yhdeltä siellä esitettiin meille varjoteatteria taskulamppujen avulla, kahdelta ensimmäiset nukahtivat, kolmelta aikuiset siirtyivät sisälle nukkumaan, neljältä huomasin vielä kuulevani kaameaa karaokehuutoa läheisestä pikkubaarista... ja neljältä viereeni kömpi kuusivuotias, joka "ei saa unta teltassa". Yhtään ei tietysti pelottanut, eihän se sitä ollut ollenkaan.

4 kommenttia:

M'man kirjoitti...

Alors, 'La Consolante'? Tu en penses quoi ? Milla kielella luet sen? Anna Gavalda on yksi lempikirjailijoistani ;o) 'Ensemble c'est tout' - on minun suosikkini! ;o)

violet kirjoitti...

Luen ranskaksi (en tiedä onko jo suomeksi mutta uskon että varmasti tulee ellei jo ole!) ja olen nyt sivulla 75.
Otti heti mukaansa enkä oikein osaa vielä aavistaa mihin se viekään kun sivuja on yli 500. Mutta nautin Gavaldan tyylistä. Olen lukenut kaikki muutkin, osan sekä suomeksi että ranskaksi ihan "vertailun vuoksi" ja tykkään kyllä.
Suosittelen tätä uusinta jos tykkäsit Ensemble etc. koska tyyli on kovin samanlainen.

Iina Kraak kirjoitti...

Uusi Gavalda, mahtavaa. Osaisinpa ranskaa, sillä en malta odottaa suommennosta! Gummeruksen sivut kertoo, että täytyisi ensi vuoteen asti odottaa. Ehken kuitenkaan ehdi hankkia riittävää ranskankielen taitoa ennen sitä :D

Rakastin Kimpassaa (miten tämän pitäisi muka taipua?), leffa oli valitettavan surkea.

Melita kirjoitti...

Mitä ihanaa elämää !