perjantai 6. kesäkuuta 2008

Tyytyväinen

Meni villatakkisääksi.
Eilisen satoi koko päivän - rankimmin tietenkin kauppareissuni aikana - ja lämpötilakin on pudonnut jonnekin viidentoista paikkeille. Se johtuu tietysti siitä, että ostin sandaalit.
Kuten huomaatte, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pitää varmaan alkaa kantaa sateenvarjoa mukana, niin saisi tämän tihkun loppumaan!

Tämäkin päivä on siis alkanut tihkulla, mutta tämä on kieltämättä sitä sellaista hiljaista ja rauhoittavaa, jolla on vain hyviä puolia. Kaikki hidastuu ja on kuin vaipan sisällä.


Minä iloitsen nyt:
- siitä että pienempi poika pääsee elämänsä ensimmäistä kertaa yökylään kaverin luokse
- siitä että hyvä ystävä Suomessa saa vauvan elokuussa
- siitä että lomareissuumme on enää noin kuukausi
- siitä että koulua on vain kesäkuun loppuun (= raskaiden laukkujen kanniskelu bussissa päättyy!)
- uudesta kamerasta (vaikka vielä emme ole ottaneet kuvia siitä ulos...)
- pioneista, joita sain pilkkahintaan yli viikko sitten, ja jotka vain kestävät, kestävät...


Olen myös aika hyvilläni siitä. että sain eilisiltana idean. Koin suorastaan keksimisen riemua.
Sekin ilahduttaa, että sain päätökseen yhden taulun, josta tuli juuri sellainen kuin halusin.



Miehelle tehtiin 24 tunnin monitorointi tällä viikolla. Verenpainemittari kulki mukana vuorokauden, ja mittasi arvoja 20 minuutin välein. Mies nukkuikin sen laitteen kanssa - minä en. Piippaus ja mittarin käynnistyminen herättivät minut jatkuvasti jos hiukan erehdyinkin torkahtamaan. Välillä siirryin alas sohvalle, mutta palasin viluissani takaisin.
Potilas itse nukkui kuin tukki.

Mutta olipa hauska saada eilen mittauksen tulokset: verenpaine koko vuorokauden ajan aivan normaali. Seuraavaksi pitäisi tutkia uudelleen kolesteroli, jotta nähtäsiin ovatko elintapojen muutokset jo alkaneet laskea huimia lukemia. Olen tavattoman iloinen siitä että suurin huoli on poissa tämän asian suhteen.

Olen oikeastaan aika tyytyväinen.


11 kommenttia:

Solveig kirjoitti...

Kiinnostuneena kyselen, että mitä muutoksia miehesi on tehnyt elintapoihinsa? Oletteko muuttaneet jotain koko perheessä?

Minulta ei ole koskaan otettu esim. kolesteroliarvoja. Olen ajatellut tulossa olevan toisen tutkimuksen yhteydessä pyytää tutkimaan myös kolesteroli. Hohhoijaa. Pitääpä syödä rasvaista, kun sitten ei pian saakaan...

Kauniit pionit. Pian on hääpäivä: tarkoittaa kukkia.

isoinpapu kirjoitti...

Onnea idean ja hyvien testitulosten johdosta!

Minua kutkuttaa täällä kuvitella minkä idean olet saanut, ja keksin itse idean poikasia sen johdosta. Uuden keksiminen (tai vanhan näkeminen uudella tavalla) on mahtavaa.

Täällä on ihana kesä. Suorastaan hellettä jo viikon. TUntuu ihan hassulta lukeakaan sateesta.

Liivia kirjoitti...

Kyllä kuullostikin hyvältä!

Odotan kuumeisesti omia piooneitani. Ihan lempikukkani.

Minunkin miehellä on huikeat kolestroliarvot, perinnölistä, sillä hänen elintavoissaan ei ole muuttamista. Elää niin perkuleen terveellisesti, paitsi että polttaa pikkusikaareita, mutta käsittääkseni ne ei vaikuta kolestrooliin, ennemminkin huulisyöpä uhkaa.
Omista arvoista en tiedä, ei ole koskaan mitattu, mutta vedän joka aamu mozzarellaa leivän päällä...

violet kirjoitti...

Solveig: suurimmat muutokset koskevat syömisiä. Hän ei koskaan laita leivän päälle rasvaa, joten sen laatuun ei tarvitse puuttua. On alkanut syödä enemmän kalaa, vähemmän lihaa (ainakin rasvaista), on jättänyt rasvaiset makkarat lähes kokonaan, on vähentänyt juuston syömistä, vaihtanut maidon rasvattomaan..Tuollaista kaikkea.

Liikuntaa hänen pitäisi harrastaa edes jonkun verran - hyväksi olisi kaikille, ei sen puoleen jotta paino pysyisi normaalilukemissa kuten nyt, lihaskunto yllä ja...vaikuttaa se kolesteroliinkin.
Helpommin kuitenkin sanottu kuin tehty. Mistä aika/ Nyt on sitten ruokatunneilla käynyt pari kertaa viikossa uimassa, mutta sanoo sen pikemminkin kasvattavan stressiä kun sitten saa sen jälkeen syödä kiireellä ja hosua takaisin töihin...

Isoinpapu: Minun ideani oli sen verran perskohtainen,etten kerro sitä täällä - sinänsä tietty ihan tyhmää ensin kertoa ja sitten ei kerrokaan...leikin kato mystistä!
Mutta ehkä saat tästä idean;-)!

Liivia: Pionit ovat ihanan räjähtäneitä. Ruusuja en voi sietää, vaikka eikös ne sukulaisia ole.
Juuh, aina ei elintapojan muutos vaikuta suuntaan tai toiseen. Mun miehellä noita "korjattavia" juttuja oli kuitenkin sen verran paljon, että lääkäreiden mielestä on viisainta kokeilla ensin niiden muuttamista ennen kuin tartutaan lääkkeisiin - jos niitä siis edes tarvitaan.
Mun kolesterolini (ja paljon muuta) mitattiin ihan juuri hiljan, kun mies kai kyllästyi mun ainaiseen taudinpelkoon ja siihen,että hoen "onkohan mulla alhainen hemoglobiini kun heikottaa...onkohan mulla se ja tää kun sitä ja tätä...?" - ja se pyysi omalta lääkäriltään lähetteen mullekin verikokeisiin..
KOlesteroli oli aivan ok vaikka samalla syömisellä se jollakin toisella voisi olla korkealla.
En luovu voista, juustoista sun muusta kuin pakon edessä. Sitä ei ole vielä tullut.

Liivia kirjoitti...

Minäkään en pahemmin välitä ruusuista, paitsi sellaisista pioonin näköisistä.

Anonyymi kirjoitti...

Pitäis oppia tekemään tuollainen lista mukavista asioista joka päivä (joka hetki), ettei kallistuis tyytymättömyyden puolelle tämä elo ja olo täällä.

Kuvat muuten "helpottavat" teksin lukemista. Ovat pieniä pysäkkejä, joissa "levähtää", vaikkei mitään raskasta luettavaa olekaan, vaan ihan päinvastoin.

Anioni kirjoitti...

Ihania pioneja! Minä olen ruusufani, tällä viikolla sain kimpun mieheltä ihan ilman 'syytä', ja sellaista ei tapahdu montaa kertaa vuodessa :)

Hienoa kuulla, että miehelläsi oli verenpaine ok, ja samalla sinunkin huolesi helpottaa. Korkean kolesterolin kanssa ei ole leikkimistä, mutta joskus onneksi elämäntapamuutos auttaa alentamaan sitä. Minulla on sukurasitteena molemmilta puolilta saada myös näitä suomalaisten kansantauteja (kamala sana). Mutta juustoista en minäkään luovu aivan helpolla.

maare kirjoitti...

Pionit on suosikkeja! Ja kohta mun penkissä puhkeaa ainakin kymmenen just noita joita sullakin on! Se on kesän kohokohta, ainakin kukkamaailmassa, muusta niin tiedä.

Ruusuista tykkään, tuoksusta ja siitä että ovat niin ihanan vanhanaikaisia. Liinavaatekaapissa tuoksuu ruusu.

inkivääri kirjoitti...

Onnea hyvistä tuloksista! :)

Vintage living kirjoitti...

Mä pidän sekä ruusuista että pioneista. Mutta ruusut pitää olla vaaleanpunaisia ja kerrottuja. Tavalliset punaiset ruusut on plääh.

Papi kirjoitti...

Hieno juttu tuo miehesi alentunut verenpaine. Korkeat arvot ovat hälyttäviä ja niihin on aina syytä asennoitua vakavasti. Liikunnalla on oikeasti merkittäviä vaikutuksia niin verenpaineeseen kuin kolesterooliinkin.

En pitäisi huonona juttuna ollenkaan itse kunkin käydä mittauttamassa verenpaine, kolesteroli sekä sokeriarvot. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ihmisessä ja perimällä on vaikutuksensa hyvässä ja huonossa, mutta omilla elintavoillaan voi vaikuttaa aika hemmetin paljon omaan hyvinvointiinsa.

Menikö tämä nyt ihan terveysterrorismiksi? Toivottavasti ei, ei ole tarkoitus. Niin, ja terveisiä täältä lämpimästä Mansesta.