keskiviikko 20. elokuuta 2008

Uusia asioita



Löysin Suomesta uusia asioita.
Ostin Vuokka Hovatan levyn, koska olin aiemmin ehtinyt kuulla Virginia-kappaleen ja olin ihastunut. Virginia on edelleen väkevin, mutta muutenkaan levy ei tuota pettymystä. Hovattaa kuunnellessaan sitä tuumii kannattaisiko lähteä laulutunneille...

Ostin myös Scandinavian Music Group:in "Missä olet Laila?"-levyn, koska muutamat minulle toitottivat tekstien olevan "niin sua". Ja ovathan ne. Kokkosen nenäänveto häiritsee hiukan - kuten teki jo Ultra Bra:n aikoina - mutta levyä se ei pysty pilaamaan. Tätä kuuntelen vielä pitkään ja hartaasti.

Tutustuin myös uuteen ihmiseen.
Kaikki alkoi blogeista, eräästä taulusta ja siitä, että maailma osoittautui taas niin pieneksi. Päivää ennen kotiinlähtöä jaoin siis viinipullon Papin mukavassa seurassa. Aiomme tavata toistekin!

9 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Hovatan levyn ostin juuri. Samaa mieltä.
Juuri tuo Kokkosen nenäänveto muakin häiritsi aluksi paljonkin, ajattelin jopa etten voi kuunnella tätä enää. Ja olisi siihen varmasti jäänytkin ellei lapsi olisi soittanut ja soittanut, vaati todella montaa kuulemaa että tykästyin. Banjobiisi on ihana, ja takaperinuivat ravutkin, nuo nousi nyt mieleen.

violet kirjoitti...

Tykkään kovasti myös Lupaus kesästä-biisistä ja päässä soi usein myös Lopulta olemme kuitenkin yksin. (niin kuin olemmekin).

Liivia kirjoitti...

Joo hyviä myös noi. Pitääkin taas soittaa. Panin piiloon levyn, että lapsi pilaa sitä liian monella soitolla.

Elisa kirjoitti...

Hovatta on loistava, sanoitukset varsinkin! Tosi miellyttävän oloinen nainen muutenkin, uusimmassa Annassa oli juttu hänestä...

violet kirjoitti...

Elisa: hyviä ovat sanoitukset - harmi vaan ettei yksikään ole Hovatan oma. Siitä nautin aina erityisen paljon kun voin kuulla jonkun laulavan omia tekstejään.

aino kirjoitti...

ultra bra oli joskus suosikkini, mutta jotenkin olen väsähtänyt sen jälkeen näihin.
hovatta toki mieluummin kuin kokkonen. kaunis ääni ja nimenomaan miellyttävän oloinen tyyppi..

Papi kirjoitti...

Vuokko on hirvittävän hyvä laulaja, täytyykin tuohon levyyn tutustua paremmin. Sitä hämmästelin myös, ettei tuossa ole hänen omia tekstejään, jotenkin olin kuvitellut olevan.

Kiitos vaan vielä itsellesi hyvästä seurasta:)

Niina kirjoitti...

Minä tykkään myös paljon tuosta Skandinavian Music Groupin levystä. Tykkäsin myös Ultra Brasta -vaikka inhosin Terhi Kokkosta niihin aikoihin, juurikin tuon nasaalin vuoksi. Banjobiisi on vaan yksinkertaisesti minusta tosi ihana.

Riikka kirjoitti...

Hauska kuva levyistä. Itsekin olen kiinnittänyt huomiota kansien ja kuvien samanlaisuuteen. Ainakaan Hovatan kansista en ole löytänyt merkintää piirrosten tekijästä, harmi.

SMG:n uusinta levyä olen kuunnellut julkaisusta lähtien melkein pelkästään, nyt täytyy jo pitää vähän taukoa ettei mene "pilalle". Hovatan levyn hankin myös muutama kuukausi sitten. Aivan ihana. Yksi söötti Vuokon biisi löytyy myös Ipanapa-levyltä: "Sika ja sika", sen on sanoittanut PMMP:n Paula. Siinä on hellyyttävä kertis:)