Kymmenen vuotta sitten asuin mieheni vanhempien kodissa, joka oli kävelymatkan päässä Versailles’n puistosta. Mies oli päivät opiskelemassa tai opintoihin kuuluvassa työharjoittelussa. Tein lukemattomia kävelyretkiä puistoon tappaakseni aikaa. Joskus ajoin puistossa ympäriinsä miehen pikkuveljen polkupyörällä, joka oli jäänyt tarpeettomaksi omistajansa lähdettyä Uuteen Seelantiin. Joskus otin eväät mukaan, lämpimällä säällä kirjan ja viltinkin.
4 kommenttia:
Ihana muistella vanhoja, vapauden täyttämiä hetkiä - nyt ne varmaan tuntuisivat hirmuisen tyhjiltä !
Maurelita;niin, minun elämäni uudessa maassa ennen kuin oli lapsia oli ennen kaikkea...hidasta. Niin paljon aikaa ja - monien asioiden summana - niin vähän tekemistä. Itsestäni johtuen, lähinnä. Mutta oli aikaa ajatella, ja hyvä oli että olikin. Ajateltavaa oli paljon, kun kaikki oli aivan uutta ja erilaista;-)
Kauniisti kirjoitettu tunnelmakuva noista verkkaisista päivistä... Hyvällä tavalla tuli ihan surrealistinen olo=) (Taitaa kyllä johtua ihan tämän hetken omasta sekavasta mielentilastani...;))
Olina: Minulla oli koko eilispäivän hyvin epätodellinen olo. Oikeastaan sellainen olo, että on kaksi täysin eri maailmaa. Toinen on se, tiedätte kyllä mikä ja kaikki siihen liittyvä ja sitten "oikea" elämäni.
Minulle tuli tarve alkaa katsella vanhoja valokuvia. Todisteita siitä ja tästä. Ankkureita, kai.
Lähetä kommentti