perjantai 19. syyskuuta 2008

Keltainen talo


Istun tässä vaarin kanssa kesäpaikan pihalla Kurussa. Vuosi on -68 ja olen melkein yksivuotias. Vaari hiukan enemmän.Muistan että talo maalattiin tuosta muutaman vuoden päästä. Keltaiseksi taas. Sain auttaakin. Tuossa maisemassa muistan lukemattomat kerrat kantaneeni rannasta vettä kukille, muistan tervatun veneen hajun ja viilin keittiön kaapissa. Olisin syönyt vain sitä kuorta, mutta talkkunaa vihasin. Hiirenloukut ja paksut täkit. Yhdessä kaapissa oli hyttysmyrkkyjä ja yläkerrassa vaikka mitä. Pihan puutarhakeinu oli punainen ja maakellarissa meni kylmänväreet. Talon takana oli kirves pölkyssään ja siihen ehdoton kielto koskea. Talon ulkoseinällä roikkuivat kalaverkot selvittämistä varten. Ison kiven takana oli parhaat mansikat ja vaarin kasvimaalla kaikenlaista. Nokkoset hän haki huussin takaa. Metsikössä saunan takana oli minulle tehty keinu. Siellä oli viileää ja hyttysiä. Laiturin viereen järvenpohjaan pantiin puurokattilat likoamaan ja hauki kävi syömässä puuronloput. Kerran putosin huussiin ja mummu pesi minut sadatellen juuriharjalla saunassa.

***
Luin Joel Haahtelan "Naiset katsovat vastavaloon".
Ensinnäkin: taas aivan perhanen oivallinen kirja! Miten tykkäänkin hänen tyylistään. Olen nyt lukenut kolme Haahtelaa ja vaikka hänen äänensä on periaatteessa sama, niin nuo kolme kirjaa ovat keskenään aivan eri tyyliä. Elenan hyvin lyhyet lauseet, Perhosenkerääjän paljon pidemmät ja nyt tämän siltä väliltä -lauseet. Mutta aina lauseet täynnä ja merkityksellisiä. Mutta eivät tekotaiteellisia tai pyrkyrimäisiä.

Taas voi sanoa: kunpa olisin kirjoittanut itse tämän kirjan! Pöytälaatikossani oleva täysin keskeneräinen "Vera" on aivan sontaa tämän rinnalla, tietenkin. Mutta sävähdytti kun huomasin miten samantapainen aihe. Vaan pöh. Omani jää pöytälaatikkoon kun kerran muut osaavat näin paljon paremmin. Sinne muiden sekaan jää, taas.

Kirjaa lukiessani ajattelin: onko Haahtela katsellut ranskalaisen elokuvan Peindre ou faire l’amour (josta olen aikaisemminkin joskus kirjoittanut ja jonka mainospätkä tässä) ? Niin samanlainen tunnelma oli kirjassa. Mutta plagioinnista ei voi syyttää, sillä elokuva on ilmestynyt vasta 2005. Kiinnostuneet etsiköön filmin käsiinsä ja silmiensä eteen.

***
Minulle käy usein niin että lukiessani tulee maisema mieleen. Huomaan että talo on hyvin usein tuo talo, joka on tämän postauksen kuvana. Juuri tuo talo, vaikka se fyysisesti ei sopisi ollenkaan meneillään olevan kirjan kuvaukseen talosta, tai vaikka ympäristökin olisi ihan vääränlainen. Kaikesta päätellen tämä keltainen rakennus on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen.
***
Morjes ja hei.
Lähdemme illalla Ranskaan. Se on viikonloppu ja Calais. Palaamme sunnuntai-iltana.

18 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Minäkin olen lukenut suurimman osan Haahtelan kirjoista. Hienoja lukukokemuksia, sanat ovat tosiaan tarkoin valittuja, merkityksellisiä,
viipyileviä. Kirjat kertovat hitaasta maailmasta, hetkessä elämisestä.

Vain Tule risteykseen seitsemältä on lukematta. Onkohan joku sen lukenut?

Mukavaa viikoloppua!

Liivia kirjoitti...

Haluan ja aion lukea Veran painettuna ja omistuskirjoituksella täydennettynä! Kaiken tämän lukemani perusteella, se ei voi olla sontaa.
(nm. oma sonta omassa pöytälaatikossa)

Meillä tehdään yhä viiliä kaapissa. Lapsi tekee ja on ihan hurmiossa moisesta. Taikaa hänen mielestään.

Minullakin on lukiessa pohjapiirrokset ja maisemat, ja samalla tavoin niissä esiintyy usein joku sama.

Ranskaan! Pitäkää hauskaa!

Matroskin kirjoitti...

Tällaiset kirjoituksen saavat uskomaan, että kannattaa maksaa itsensä kipeäksi mökin lämmitysmaksuja sun muuta, jotta lapset saavat ihania kesäkokemuksia. Olemme joka kesä mökillä yhtäsoittoa 5-6 viikkoa.

Haahtela on yksi lempikirjailijoistani. Kaunista muttei suinkaan pinnallista proosaa.

violet kirjoitti...

Elisa: Minä metsästän nyt tuota mainitsemaasi ja sitten uusin Lumipäiväkirja myös. Samoin viikonloppua sinulle.

Liivia: Kuinkahan paljon tekstiä meidän kaikkien pöytälaatikoissa olisikaan..!
Pitänee ryhtyä omakustannekirjailijaksi. Nykyään sekin on halvempaa kuin ennen;-)
Mun piti tehdä muinoin viin..eikun viiliä itse, mutta kun ei täällä ole sellaista, niin mietin mistä sen juuren saisi. Vinkkejä??

Matroskin: kyllä se taitaa kannattaa. Se kipeäksi maksaminen.
Sinä sen sanot: kaunista muttei pinnallista.

Leena kirjoitti...

Jatka ihmeessä pöytälaatikkokirjaa, kyllä siitä jotain tulee!

Luin kirjan naisesta, joka osti talon Unkarista ja muistaakseni hän toi viilin juuren mukanaan Suomessa käydessään.

Meillä vain minä pidän viilistä, perhe ei välitä yhtään. Tulee aika harvoin sitten tehtyä, vaikka minustakin se viilin tekeytyminen on aika taikaa.

Sanni kirjoitti...

Minusta postauksesi ovat aivan yhtä viihdyttäviä kuin Haahtelat :)Joten eikun ulos pöytälaatikosta vain. Naiset katsovat vastavaloon olen myös lukenut. Ja aivan samanlaisia ajatuksia se herättää minussa. Lue Andrei Makinen Vera! Mukavaa viikonloppumatkaa!

Maurelita kirjoitti...

Naiset katsovat... on ainoa lukemani Haahtelan kirja, mutta siinä oli uskomaton tunnelma. Tuli ihan värillinen retrofiilinki, käsinkosketeltavan upeaa.

tiuku kirjoitti...

Ohhoo, kirjoitat pöytälaatikkoon?! Pidän tavastasi kirjoittaa, ja tekstisi ei siis sontaa, mitenkään. Omistuskirjoitusta aion minäkin anoa sitten kun kirjasi painosta putkahtaa.

Mökkitarinasi kosketti kovasti, tuli oma mummolan mökki (nykyinen isäni piilopirtti)mieleen. Metsä mansikat ja metsätähdet metsässä. Ruudullinen pöytäliina ja mökiltä tuoksuvat liinavaatteet.Se mökki on muuttunut kovasti siitä kun se oli mummolla ja vaarilla. Isälläni on aika erilainen tyyli.
Olisi ihana jos omille lapsille voisikin tarjota jotain saman suuntaista.

Opiskelu aikoinaan (Pietarissa) vanhempani tekivät paljon smetanaa ja jogurttia itse. Aina oli kuulemma kaapissa iso tölkki tuloillaan.Viilin teosta en ole kuullut, ilmeisesti samalla tavalla valmistetaan.

Mukavaa reissua!

Merja kirjoitti...

Kalaverkot, hyttyset, tervan haju. Tuttuja mullekin lapsuudesta. Kesäpaikalta Kuusamosta.

Ilman muuta Vera pitää saada lukea. Mutta ei kiirettä. Kyllä me odotellaan.

Olina kirjoitti...

Liityn muiden joukkoon, ja totean, etten usko minkään kirjoittamasi olevan sontaa!

Pöytälaatikkokirjallisuus kunniaan. Ei kai jokaisesta pöytälaatikkokirjailijasta tarvitsekaan tulla "ihan oikeaa kirjailijaa", mutta aina kirjallinen ajattelu varmasti on edes hieman hyväksi ihmiselle.

Ja jokainen kirjailijahan on aloittanut pöytälaatikkokirjailijana!;)

Ihanaa Ranskan lomaa!

Allu kirjoitti...

Pitääkin lukea Haahtelaa ja Andrei Makinen Vera, jota sanni suosittelee. Pidin aivan mielettömästi Makinen Ranskalaisesta testamentista.

White Linen kirjoitti...

Kiitos , että kirjoitit Haahtelan kirjoista. Poikkesin kirjakauppaan ihan täällä käydyn keskustelun perusteella ja ostin Lumipäiväkirjat. Mikä hieno lukuelämys, tyyli on juuri sellainen kuin kuvailit ,ja nyt aion lukea kaikki muutkin hänen kirjansa.
Minustakin on mielenkiintoista kuulla, että kirjoitat muutenkin kuin blogiin. Pidän tavastasi kirjoittaa ja toivon , että voisin lukea sinulta jotain enemmänkin.
Niinhän se on, että lähes jokaisen asian tässä elämässä on joku muu jo tehnyt paremmin, mutta ei se tarkoita, ettei muilla olisi silti paljonkin annettavaa.

Niina kirjoitti...

Minunkin ainoa Haahtelani on tuo Naiset katsovat vastavaloon. Onneksi kirja on oma. Jostain syystä en ole lukenut muita Haahteloita mutta nyt kyllä on ihan pakko! Olen tainnut saada tuon omani lahjaksi.

Minä en tykkää yhtään viilistä mutta lapsi tykkää. Talkkunaa oli aina viilin kanssa lapsuudessa yhdellä parhaimmista kavereistani, mutta en koskaan uskaltanut maistaa sitä. Se näyttää niin oudolta ;P
En uskalla vieläkään maistaa!

pikkujutut kirjoitti...

Toivottavasti oli mukava viikonloppu.
Jaan odottelemaan Veraa.

violet kirjoitti...

Leena: kyllä jatkankin kirjoittamista. Ei se ole syy lopettaa ettei kukaan halua julkaista;-) (Totta puhuakseni olen sitäkin niin vähän yrittänyt ettei toivo ole edes mennyt. Ehkä haluan varjella itseni tyrmäyskirjeiltä?)

Sanni: no ni.
Juuri tuota tarkoitan. Että kun ei saa keksittyä hahmolleen edes nimeä, joka ei olisi jo jonkun tosi hyvän kirjan nimi!

Maurelita: eiks ookkin!Värillinen nimenomaan. Oikein näkee kuvina edessään kun lukee. Ajattelin koko ajan että miksei tästä ole elokuvaa.

Tiuku: kiitos, kiitos. Mutta niinhän se on, että blogikirjoittaminen on erilainen "taiteenlaji" kuin proosan pukkaaminen, eikä onnistunut bloggailu ole tae mistään.

Merja:...ja niin saatte luultavasti odottaakin. Pitkään;-)

Olina: ihan noin juuri ajattelen. Kirjoittaminen itsessään on hyvää aivotyötä.

Allu:...jota myöskään en ole lukenut...huokaus..Pitääkö mun kirjakauppaan, tästä.

White linen: hauska kuulla että tykkäsit! Mikäs sitä on ihanien kirjojen ilosanomaa levittäessä. Minun pitää pian saada lukea tuo myös. Lumipäiväkirja.

Niina: no niin, vanhemmatkin Haahtelat myyntilistojen kärkeen;-)
Talkkuna on...outoa.
Suu pöllyää kun sitä yrittää niellä.

Pikkujutut: oli kiva, tosi kiva.
Ja Veraa minä itsekin odottelen.

KatiaG kirjoitti...

Luin aikanaan "Naiset katsovat vastavaloon" ja ajattelin että tuon miehen minä haluan miehekseni, joka noin osaa nähdä ja kirjoittaa. Mutta se on jo napattu, tietenkin :-)
Kirja oli niin hyvä ja vaikutti minuun niin suuresti, että oma kirjoittaminen jäi vähäksi aikaa (mitäs sitä suotta, kun jotkut on noin paljon parempia...), onneksi ei jäänyt kokonaan. Joten oma pöytälaatikkoni on saanut lisäystä ja toivottavasti joskus sieltä vielä kömpii jotain uloskin.

Ilona kirjoitti...

Luulin, ettei kukaan tunne Kurua. Yllätyin lukiessani siitä täällä, jo toistamiseen. Tärkeä ja kaunis paikka. Juureton olisin ilman.

violet kirjoitti...

Katiag; sinullekin kävi siis noin..että oma teksti kutistui silmissä.

Ilona: Kuru on minulle paikka missä ihan pikkutyttölapsuudessa vietin paljon aikaa.