perjantai 26. syyskuuta 2008

Takauma


Yläkerrassa tavaroita setviessäni tuli eteen ryppyinen, tyhjä leipomon pussi. Ei ihan tyhjä sittenkään. Pohjalla muutamia croissantin muruja. Äkillinen takauma, déjà vu ja sen sellaista.
Eikä tuosta ole kuin kaksi ja puoli kuukautta, ei sitäkään!

Kevääseen mennessä tuntuu varmaankin jo siltä, etten ole koskaan missään ollutkaan. Silloin voi alkaa siis suunnitella uutta lähtöä josta taas seuraavana syksynä saan takaumia tyjjien leipäpussien ansiosta.

Muistelen mielelläni menneitä. Tikulla silmään, sanotaan.
Minä saan olleesta tarvitsemiani ankkureita niihin hetkiin, kun tuntuu että laiva karkaisi muuten aavalle. Viivyttelen onnen hetkissä ja pystyn luomaan uusiakin, vanhoin eväin. Silloin pienetkin murut pussin pohjalla ovat isoja asioita.

12 kommenttia:

kukkis kirjoitti...

"Pienetkin murut pussin pohjalla ovat isoja asioita" - kauniisti sanottu, näin se juuri on.

En edes pysty kuvittelemaan, millaista olisi, jos ei voisi tai haluaisi palauttaa mieleensä muistoja matkoista, tapahtumista, ihmisistä ... Muistot rikastuttavat arkipäivää. Ja voi niistä oppiakin jotain - pitkänkin ajan päästä.

violet kirjoitti...

Meni vähän kliseen puolelle ja aasin sillallekin päästiin noiden murujen takia, mutta ajattelen silti noin.

Voi olla että jonkun mielestä kannattaisi keskittyä ajattelemaan jotakin "tärkeämpää", mutta minä revin riemun irti vaikka siitä, että suihkusaippuan tuoksu tuo mieleen matkan, jolloin sitä viimeksi käytin.

Vilijonkka kirjoitti...

Just niin. Vaikka sanotaan, että pitäisi elää tätä päivää, niin eihän tämä päivä ole minkään arvoinen jollei muistele miten tähän pisteeseen ollaan saavuttu. Ja ne kaikki ihanat muistot, miksei niistä saisi nauttia? Lisää murusia maailmaan! Tuli kuvasta niin vietävä ikävä "meidän leipomon" kroisantteja... muisto muutes.

himalainen kirjoitti...

Sama tunne. Usein nappaan jotain mukaan matkalta: tarkoituksella ja vahingossakin. Lippusia ja lappusia vaikkapa. Tai jokin matkalta mukaan tarttunut maustepurkki. Ne voi sitten unohtaa kotona johonkin, ja vahingossa taas löytää aikojen päästä. Tai käyttää niitä joka päivä. Niiden avulla pääsee takaisin hyviin muistoihin. On tietysti surullisiakin. Muistoilla voi kuitenkin värittää arkea monivärisemmäksi, muistaa kaiken. Ja onhan kuitenkin jokainen uusi päiväkin jotenkin yhdistelmä mennyttäkin, vaikka sitten se saippua aamusuihkussa. Murusia tarvitaan.

Miia kirjoitti...

Oivaltavasti sanottu, niinhän se on! Kyllähän sitä saa palata menneisiin , varsinkin jos ne menneet herättää jotain postitiivista ja kunhan muistaa sieltä myös palata, tähän hetkeen. Minä tein kesällä unelmieni matkan ja palaan usein niihin maisemiin. Siihen viikkoon latautui niin paljon positiivista energiaa, että jaksan sillä ainakin seuraavan talven.

violet kirjoitti...

Vilijonkka: "eihän tämä päivä ole minkään arvoinen jollei muistele miten tähän pisteeseen ollaan saavuttu". Amen ja kiitos.

Himalainen: vaikka puhuin tässä kirjoituksessani lähinnä mieluisan matkan muistelusta niin onneksi muisteltavaksi kelpaavia asioita tapahtuu muulloinkin kuin matkoilla! Muuten vetäisi ankeaksi;-)
Ylipäätään yksityiskohtiin keskittyminen, pienten asioiden huomaaminen ja niille merkityksen antaminen on se mitä ajan takaa.

Miia: Olen huomannut myös käänteisesti: jonkun oikein ikävän asian muistaminen voi auttaa toisessa tilanteessa. "Nyt ei olla ihan noin pahassa jamassa, ja selvisit siitäkin. Tämä menee kyllä ohi"jne.

M'man kirjoitti...

Muistelu on halpaa matkustelua ;) Mina tarjoan itselleni tallaisia aina valilla, tuntuu taas arki kivemmalta ;) Hyvat tai huonot muistot, kaikki kelpaa. Rakastan ajassa taaksepain matkustelua, siten paasee parhaiten eteenpainkin ;)

Mukavaa viikonloppua!

ColibriDreams kirjoitti...

Pienet ja suuret muistot ovat ihania. Ja juuri noista pienistä muistoista huomaa, että ne kaikkein onnellisimmat hetket eivät ole välttämättä sellaisia suuria asioita, joiden ajattelisi olevan merkityksellisiä, vaan myös niitä hetkiä, jossa jokin pieni ja arkinen asia tekee onnelliseksi.

Esimerkiksi tiettyjen kasvien tuoksu yliopistolla saa minut aina muistamaan ne ensimmäiset viikot Meksikossa muutama vuosi sitten, kun istuin aina nurmikolla odottelemassa poikaystävää luennoilta, mietin,että täällä vielä haluan opiskella ja olin onnellinen, kun kaukosuhde oli muuttunut lähisuhteeksi. Ei noina päivinä mitään sen ihmeellisempää tapahtunut, mutta muisto saa minut aina hyvälle tuulelle.

Papi kirjoitti...

Menneisyyshän meistä tekee nykyisen. Ei sinne historian suohon tietenkään pidä jäädä uimaan, mutta on niitä muistoja ihanaa joskus lukea ja katsoa.

Minun yksi rakkaimmista paperimuistoistani on mieheni tekemät soinnut kitaralle Päivänsäde ja menninkäinen -laulusta ekana iltanamme.

Ne murot ovat tosi, tosi tärkeitä.

Liivia kirjoitti...

Minäkin muistelen, ja haluan muistella! Mitäs iloa mistään kivasta on, jollei niitä muistele?

En ole vielä ryhtynyt oikeasti miettimään seuraavaa kohokohtaa (matkaa), mutta kohta alkaa olla taas ajankohtaista. Ihanaa kun saa taas ryhtyä haaveilemaan ja suunnittelemaan.

Minusta on joskus ihana antaa katseen kiertää huoneessa, ja muistella mistä mikäkin esine on hankittu. Moni on joltain matkalta. Ah, muistoja, muistoja.

Merja kirjoitti...

Kauniisti kirjoitettu.

Mun rakkain muistoni on kuitti siltä ravintolaillalliselta jolla kosin miestäni. Aina tulvahtaa mieleen sen illan yltiörakastunut fiilis kun kuittia hypistelee..

Merruli kirjoitti...

Etenkin tuoksut ovat minulle ovelia muistojen tuojia. Yleensä tuoksun kohtaamista ei voi valita ja niin saattaa tavallinen arkipäivä yht'äkkiä muuttua muistomatkaksi merkityksellisen tuoksun myötä.