perjantai 16. tammikuuta 2009

Kuinka kävikään....







Eilen minulla oli oikeastaan asiaa vain postiin, rautakauppaan ja taidetarvikelliikkeeseen. Kaikki sillä tavalla turvallisesti toistensa lähellä, ei harharetken mahdollisuutta, ei oikopolun tarvetta.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Harhauduin kaidalta tieltä heti postikonttorin jälkeen ja ennen rautakauppaa.

Hymähtelen aina ääneen kun joku kertoo että "mukaan tarttui", "tulin ostaneeksi" jotakin jostakin vastuttamattomasta liikkeestä. Vaan eilen satuin itse sellaiseen, aivan juuri avattuun.

Mon amour on juuri sellainen puoti josta huomaa ostaneensa oikeastaan vasta kadulle tullessaan. Tiskin takana oli viimeisillään raskaana oleva ihastuttava nainen, vierellään vielä paljon ihastuttavampi miehensä ja pieni kauppa oli täynnä ihmisiä. Käteen lyötiin kuppi höyryävää Kusmi-teetä eikä kukaan tyrkyttänyt mitään...Tutkailin ihania pikkutyttöjen mekkoja, aikuisten vaatteita, kekseliäitä postikortteja, luonnonkosmetiikkaa, laukkuja, bioviinejä, todella hyvää Kusmi-tee -valikoimaa, leluja.

Ostin ison purkin Anastasia-teetä, joka lienee paras tähän asti maistamistani Earl Grey-teelaaduista ja muutaman postikortin. Toivon tuolle uudelle puotituttavuudelleni pitkää ikää. Aina on tilaa paikoille joissa on kekseliästä kamaa, sopivat hinnat ja - sanoisinko ennen kaikkea - ystävälliset ja ei-tyrkyt myyjät.

31 kommenttia:

Bisquits kirjoitti...

Kusmi-teellä on muuten aivan ihania makuja. :-) Viimeksi tutkailin suklaa-chili-teetä, mutta jostain kumman syystä en ostanut sitä. Nyt harmittaa!

Allu kirjoitti...

Pienet, flunssaiset silmäni eivät ensin nähneet sitä m-kirjainta teen nimessä ja aloin jo ihmetellä...

Suvi kirjoitti...

Tuo kauppa kuulostaa oikein mukavalta. Luultavasti mulle kävis samatan, että huomaisin vasta kadulla ostaneeni jotain.

Kaunis tuo ovi kuva.

Inka kirjoitti...

Ihana kauppa varmastikin.
Heh, minä olen oikein malli-esimerkki ihmisestä, joka aina onnistuu ostamaan kaikkea muuta(kin) kuin niitä mitä piti. Pitäisi opetella kulkemaan enemmän laput silmillä ettei vastaan tulisi houkutuksia. Tai sitten kehittämään kovempi itsekuri.
Kusmi-teetä olisi kyllä kiva maistaa. Saakohan sitä jostain Suomestakin?

Jonna kirjoitti...

Earl Grey tee on oma suosikkini, mutta Kusmi-tee on ihan tuntematon tuotemerkki minulle.

Linnea kirjoitti...

Iik! Haluan käydä juuri tuossa puodissa! Onko noita oikeasti muuallakin kuin saduissa?
Ihanaa viikonloppua!

Anioni kirjoitti...

Ihana harharetki. Voi kun täällä Treellakin joskus jotain tuollaista tulisi vastaan...

Kusmi-teestä en ole kuullutkaan. Tykkään Earl Graystä kovasti, joten mistäköhän tuota saisi lähimpää?

Annika kirjoitti...

Oi, mikä puoti! Ja hyvänmielen postaus :)
Hyvää viikonloppua!

violet kirjoitti...

Bisquits: niin on. mulla on pari purkkia aikaisemmin ollut,toinen oli
Lapsang Souchong ja toinen en-muista-mikä.

Allu: voi se tietysti siltäkin maistua ellei ole niin teen ystävä...

Suvi: niin, huomaa vasta kadulla muttei tunne tulleensa pakkomyynnin kohteeksi.

Inka: mun itsekurini toimii normaalisti suhteellisen hyvin> Joskus repsahtaa.
Kai nyt ainakin Hesasta saa tuota teetä? Luulisin.

Kanerva: mun suosikkini myös. Juon myös paljon vihreää teetä, yleensä jotenkin vaikka appelsiinilla tai sitruunalla maustettua ja aina hunajan kanssa.
Kusmi on jo 140 vuotta vanha merkki, mutta jostakin syystä taas nyt kovasti esillä.

Linnea: on niitä;-)

Anioni: Ihan kun muistaisin että Matroskin olisi joskus kirjoittanut ostaneensa Kusmia Hesasta...???

Vaahteramäen; kiitos, kiitos, samaa sinne!

Junika kirjoitti...

Voi miten hersyvän ihanaisen näköinen kauppa ja siltä se kuvauksesi perusteella kuulosti muutenkin!

Tahtoisin Kusmi-teetä. Mistähän sitä täällä muka saa? En tiedä siitä teestä, mutta voisin hamstrata tuollaisia purkkeja (ja jos se tee olisi vielä hyvääkin, niin mikä jottei!).

Laura Proust kirjoitti...

Jos ihan tavalliset ja järkevät ihmiset käyttävät aikaansa kauppakeskuksissa, minusta tuo ei ole kovin paha pahe. Pieniä, suloisia puoteja ei voi koskaan olla liikaa!

Anonyymi kirjoitti...

Miten ihastuttava puoti! Voisitko joskus laittaa siitä lisääkin kuvia?

SARI kirjoitti...

Mukavan näköinen puoti. Heillähän on saman väriset ovenpielet kuin meillä. Kusmi teetä en ole maistanut, ihanat purkit ovat kyllä tuttuja - pelastin niitä kerran tuolta roskapöntöstä.

Vilijonkka kirjoitti...

Aukko sivistyksessä, Kusmi-tee? Lienee tuotemerkki? Todella tyylikäs purkki joka tapauksessa.

_hoya_ kirjoitti...

Onko sull ayhtään kuvaa kekseliäistä korteista? Kiinnostaa kovasti :-D

violet kirjoitti...

Junika: purkit on kauniit, juu, ja laatuja on paljon. Ei ole olemassa mitään tuotetta jota ilman en "voisi elää", mutta silloin kun raskin niin ostan mieluusti tällaista teetä.
Jo purkkiin nuuhkaisu vie nimittäin melkein järjen päästä.

Nuttu; kauppakeskuksissa mulla meneekin pinna aika hetikohta...

Maiskis: saattaa olla että voin! KAtsellaan vaikka kun tulee seuraava ikkunasomistus. En mä siellä sisällä taida kehdata kuvata...

Sari; aina sää teet niitä sun löytöjäs..mulla ollut nyt hiukan huono tsäkä sillä saralla.

Vilijonkka: klikkaa kirjoitusta siitä kohdasta mihin paniin linkin. Siellä kerrotaan merkin historiastakin ellen ihan väärin muista.

Hoya: tuossa yhdessä kuvassa on kaksi, alin on kaupan oma kortti.
Linkistä (kohdassa "kekseliäitä postikortteja) pääsee sivuille joilla on monia postikorttikuvia.
Ei nuo nyt mitään maailmaamullistavia ole, mutta kivoja ja värikkäitä ja olivat halpoja.

Anonyymi kirjoitti...

Missäs kohtaa kaupunkia tämmönen kauppa onkaan, jos passaa kysyä?

Olen menossa entiseen kotikaupunkiini eli siis tulossa sinne Brysseliin helmikuun puolivälissä ja sympaattisenoloisessa kaupassa olis kiva käväistä.

Niin, ja huikaisevaa alkanutta vuotta! Sveitsin kurkkija - oon siis se, joka palkitsee itsensä visiitillä Piilomajaan, kun on saanut määrätyn määrän tylsää projektia tehtyä. Nyt on viime aikoina ollu kylläkin vaan mielenkiintosia hommia, mutta olen siltikin piipahdellut. Ihan muuten vaan, kun on niin viihtyisää!

Vilijonkka kirjoitti...

Ohoh, olen kulkenut Pariisin herkkuputiikeissa niin laput silmillä, vain Mariage Frerien lumoissa, etten moista Kusmia ole huomannutkaan, vaikka ilmeisesti olisi pitänyt. Seuraavalla kerralla sitten.

Marikki kirjoitti...

Oih ja voih! Teepurkkirivi ikkunalla näyttää syötävän hyvältä. Mistäköhän niitä löytäisin, täältä suomesta siis...?

leena kirjoitti...

Rautakaupat ja taidetarvikeliikkeet ovat sellaisia, joista aina mukaan tarttuu ja tulee ostaneeksi kaikenlaista suunnittelematontakin...inspiroivia kauppoja.

Mutta onpa kaunis teepurkki, voisin minäkin haluta, varsinkin jos teekin on hyvää!

outi kirjoitti...

kuulostaapa kyllä todella ihanalta kaupalta. ja kauniita löytöjä teit!

Rouva Nordman kirjoitti...

Minä haluaisin olla juuri tuollaisen ja juuri tuollainen puodin pitäjä. Teetä, sympatiaa ja puotiin eksyneelle rauhaa tutkailla tavaroita.

ps. Blogissani on kirja-arvonta.

Puisto kirjoitti...

Huh, kuinka ihania nuo roikkuvat lasikoristeet ikkunalla. Ja ymmärrän täysin, kuinka tuollaisesta kaupasta tarttuu-jotakin-mukaan.

Teenjuojana olen maistellut jos jonkinlaisia makuja. Tällä hetkellä minulle parasta tarjoaa Williamsonin teet, jo vuodesta 1869. Saa Stockalta.

Anna kirjoitti...

Kusmi-teetä näyttää saavan online-shopista, shippavat myös Suomeen (en ole kokeillut)
http://www.kusmitea.com/html_uk/home.php

Punamulta kirjoitti...

Kusmi Tee kuulostaa hyvältä ja kokeiltavalta....

Muutenkin putiikki kuulostaa juuri sellaiselta ihanalta ja houkuttelevalta.

Sellaisia kaipaan tänne kotisuomeenkin.

Liivia kirjoitti...

Kuullostaa NIIIIIIN hyvältä kauppiaineen päivineen!

Olisipa tuo kusmilaatu sattunut silmiini kun kusmihyllyllä olin. Ihana nimikin! Valitsemanikin on ihan ok, muttei yllä ihan lempparikseni.

Kuvitus on herkullinen, tuo musta rapistunut ovikin.

violet kirjoitti...

Anonyymi: osoite on rue du Page 36. Alueella on minusta ylipäätään kiva tunnelma. Ihania ruokapaikkojakin.

Vilijonkka: sää et oo ny lukenut akkainlehtiä tarpeeksi;-) Varmaan ton Kusmin 140 v-vuoden johdosta sitä kovasti rummutetaan joka puolella.

Marikki: edelleen odotan että Matroskin näkisi kun ihan muistelen että hän jossaki kommentissa sanoi sitä Suomesta ostaneensa...

Leena: "mun" taidetarvikeliikkeeni on aivan uskomaton! Siinä on 4 kerrosta ja siellä on mitä vaan. Siis todella. Nyt mulla olisi kiikarissa yksi maalausteline..ovat alessa.

Outi; joo, iloa koko rahalla.

Katilein; toivon todella että kauppa menestyy, enkä oikeastaan sitä edes epäile. Paikkakin on tosi hyvä.\

Papi; joo, noi oli kuin vesipisaroita. Kivoja!

Anna; tilata voi, joo. Että jos ihan hätä tulee;-)

Punamulta: niin kaipaa varmaan moni muukin. Toivottavasti niitä alkaa syntyä!

Liivia: joo, kuule, oli ihana!
En voinut olla ajattelematta että voi kun sinäkin voisit nyt hypätä lentokoneeseen ja tulla tutustumaan;-)

_hoya_ kirjoitti...

Hahhaaa hahhaha xD, kiitos neuvoista! Olen varmaan tosi nopsasti vaan lukenut tekstisi töistä käsin, enkä huomannut mitään linkkejä.

Suklaasydän kirjoitti...

Hei, olen suht uusi blogisi lukija.

Näytät tietävän aivan ihania putiikeja Brysselissä. Voisitko hieman vinkata lisää vierailemisen arvoisia kohteita? Entäpä se kirpputori, jossa käyt (oliko se nyt se Brysselin vanhin?)? Järjestetäänkö se joka päivä? Kaikki vinkit tervetulleita... :) Itse asun täällä "maalla" ja Bryssel ei ole kovin tuttu.

violet kirjoitti...

Suklaasydän: vinkkailen kun tulee kohdalle ja mieleen.
Se yksi päivittäin (klo 6-14) oleva kirppari on Place du Jeu de Balle -aukiolla.
Joskus siellä on kivaa tavaraa ja paljon myyjiä, joskus vqhemmän myyjiä ja kauheeta roinaa. Yleensä vähän molempia...säästäkin riipuuu kovasti.

Anonyymi kirjoitti...

Kann ich so nur zustimmen