lauantai 7. helmikuuta 2009

Itsehoitoa



Olen viimeisen kahden viikon aikana nukkunut valtavasti. Olen ollut uupunut flunssasta mutta myös lasten asioista. Onneksi nykyään tajuan hoitaa itseäni ja antaa itselleni sen mitä kulloinkin tarvitsen. Lepoa, oikeanlaista ruokaa, välillä ei ruokaa juuri ollenkaan. Eläimetkään eivät juuri syö kun ovat sairaana, eivätkä ne sitä mistään oppaasta ole lukeneet.

Tämänkin päivän otan hyvin rauhallisesti. Nyt ei ole siivoamisen tai muun riehumisen aika. Isompi poika menee koko päiväksi kaverille kylään ja mies lähtee toisen kanssa käymään Lille:ssä. Olen päivän yksin ja teen vain mieluisia asioita.

Eilen sain joululahjan. Parempi myöhään, sanoi pukki. Se on pieni tietokone, josta en tajua vielä oikein mitään. Auon sen kantta ja suljen sitten. Kokeilen sitä eri kasseihin ja totean sen mahtuvan minne vain. Olen melkein liikuttunut kun ajattelen että niin pieneen lootaan mahtuu niin paljon.
Tuliko musta nyt sitten nörtti?

33 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Lepoa ehdottomasti nyt. Ja kaikkea mieluisaa!

Onks Lille siinä niin lähellä (kun ei ole karttaa)? Meillä on tuttuja siellä.

Sisko sanoi juuri tietokoneestani,että se on niin hidas, että vetelee selkeästi viimeisiään. Sitten minäkin tahdon tuollaisen minivekottimen. Luulen, että olen ollut nörtti jo syntyessäni, meni vaan kauan ennenkuin tajusin...

violet kirjoitti...

Liivia; Lille on n. 120 km:n päässä. Jotain suksikamaa menevät hakemaan...mua ei taas ole kuunneltu. Vuokrata piti kaikki ja nyt mun selkäni takana vehkeillään. Oikein kirjaimellisesti VEHKEILLÄÄN.

Siis toi tietokone on aivan ihana pieni juttu! On vaan siis niin pieni että en ehkä ainoaksi koneeksi huolisi koska ruutukin on tosi pieni. MEillä on kotona kaksi tietokonetta (köhöm...) jotka toimivat aivan hyvin. Mies osti tämän pienen mulle "matkakoneeksi" ja oli aivan täysi yllätys - jonka kyllä otin tosi ilolla vastaan. Itse ajattelin vaan etten sitä tarvitse mutta on se vaan iiihana.
(saako koneesta sanoa näin???)

Liivia kirjoitti...

Hehkuttele rauhassa, olet sen ansainnut. Ja hyvä päivä rakastaa vaikka tietokonetta, kun on kipeä.

Sooloilija kirjoitti...

Hyvää viikonloppua ja itsensähoitoa. Ensimmäisen kuvan sitruuna ja inkivääri varmasti tehoavat!

Oletko saanut MINILÄPPÄRIN, niinkuin täällä sanotaan! Niitä mainostetaan joka paikassa ja maksavat muutaman satasen, olikohan halvimmillaan 299 ja siihen sai liikkuvan laajakaistan. Voisi olla kiva kapistus..
Minäkään en kuitenkaan haluaisi ainoaksi koneeksi. Välillä on kuitenkin ihana katsella asioita isolta ruudulta.

Suklaasydän kirjoitti...

Minua nauratti tuo tietokoneen sovittelu eri kasseihin. :) Onhan se naiselle tärkeä tieto.

Minä kuvittelin Brysselin ja Lillen olevan lähempänä toisiaan. Meille tuo Lille on aika lähellä ja eilenkin tuli pyörähdettyä sen ympäristössä.

outi kirjoitti...

välillä oikein toivon että olisinkin nörtti. tykkäisin tehdä koneella kaikenlaista jos vain ymmärtäisin sitä paremmin. pikku hiljaa kiinnostus ja osaaminenkin kasvaa, toivotaan:)

nyt sitten vaan lepäilet ja pidät itsäsi hyvänä. nautinnollista lepopäivää!

violet kirjoitti...

Sooloilija: inkivääri ja sitruuna ovat kovassa käytössä juu...
Toi kone on hp mini 2133.

Suklaasydän: niin, tärkeä tieto toi kassiinmahtuminen, vaikka luultavasti en tuota kauheasti kummiskaan kylillä kantele.

Outi;määkin olen vaan innokas viettämään aikaa tietokoneella, mutta annas kun tulee ongelma...

Allu kirjoitti...

No kiva kun sait sen pikkukoneen. Voit nimittäin sitten sieltä rinteeltä lähettää meille postauksia ettei tule niitä abstinenssisyndroomeja puolin ja toisin.

violet kirjoitti...

Allu; no sää sen sanoit! Mukaan tulee, ilman muuta! Luin ensin että
"absinttisyndrooma" - sekin voi kyllä uhata...

M'man kirjoitti...

Mukavaa lepopaivaa ja paranemisia. :) Tiukkoja passaavat olemaan lopputalven flunssat... eika vuodenaika siihen pahemmin myoskaan auta. Onneksi kaiken jalkeen seuraa kevat !

Bon week end !

ps. Hauskoja tutustumishetkia uuden "beibin " kanssa ;))

Solveig kirjoitti...

Minäkin lääkitsin miestä inkiväärillä, kun sillä oli flunssa. Muhun ei oo mikään iskeny, siispä ihan yli-innokkaana panen paikkoja kuntoon kotona.

Kyllä silloin on hyvä levätä, kun keho sitä tarvitsee.Siinä kai onkin kello- ja kalenteriaikakauden vaikeus. Ymmärtää, että välillä on hyvä pysähtyä.

Inka kirjoitti...

Lepoa, lepoa ja lepoa. Hyvältä kuulostaa. Niin kuin myös miniläppärikin :)

isoinpapu kirjoitti...

Inkivääri on niin hyvää etten melkein usko sen parantavaan voimaan. Miten mikään "lääke" voisi olla niin hyvää!

Iloa lepäilyyn.

Paevi kirjoitti...

Inkivaari on kuulema tosi hyva flunssan estolaake.
Haluaa kans minilapparin! sittenhan voisin katsoa TVkaistaani ihan missa vaan ;-)

leena kirjoitti...

Oi, nauttisin kovasti lepopäivästä minäkin, mihinköhän saisin tuupattua perheen...

Lepoilua sinne!

marika kirjoitti...

Oih, pukki ja joululahja!
Ihanalta kuulosta viikonloppu :)
Lepäille vaan

Punamulta kirjoitti...

Hyvä että saat rauhassa levätä. Minä juon täällä flunssanestoon Arvo ylpön elämän eliksiiriä... tosin aina vasta sitten kun se jo jotenkin on iskenyt...:((( Sitä saisi kyllä juoda joka päivä...ennaltaehkäisyyn siis.

Inkivääriä haluaisin kokeilla myös, mutta joskus olen saanut tietää olevani sille allerginen, enkä siis ole kokeillut reagoinko sille vai en...

Pikkuminiläppäri on kyllä varmasti hyvä... Ehkä siitä tulee sinun uskollinen ystäväsi...

Tuuli kirjoitti...

Mä olen niin nörtti, että kassiinmahtumisen lisäksi kiinnostaa HP:ssa seuraava: tuliko se Vistalla vai Susella?

Nykyisen läppärini ainoa huono puoli on se, että se ei mahdu Marimekon perusolkalaukkuun.

Vaahteramäen lapset kirjoitti...

Paranemisia!
"Itsehoidoista" puheen ollen, lapsi kysyi: "Miksi joillakin tädeillä on kurkut silmillä?"
Hunajat vaan nahkaan ja lauantaisaunaan ;)

Anioni kirjoitti...

Hauskaa viikonloppua! Miniläppäri, kuullostaa ihanalta, eikä se sinusta nörttiä tee... Varsinkaan jos se mahtuu kivoihin käsilaukkuihinkin eikä tarvi kuskata rumassa isossa tietskalaukussa ;)

aino kirjoitti...

lepoa ja läppäri, mainiota.
ketkäköhän ovat uusien sukupolvien nörttejä, kun kaikilla on kolmevuotiaasta lähtien vähintään jonkinlainen kosketus tietotekniikkaan..

on ne pienet koneet kyllä sööttejä, jaan samat tunteet kanssasi virtapiirejä kohtaan ; )

Solen kirjoitti...

Ensimmäinen kuva on IHANA! Siinä on jotain nostalgista ja yhdistän se lapsuuden kipeänä olemiseen, vaikka en muista koskaan äidin hoivanneeni minua sitruunalla ja inkiväärillä.

violet kirjoitti...

M’man: joo, tuntuu että tämä tauti on sellainen ankea malli, joka ei ole erityisen raju mutta sitkeä..

Solveig: minä ymmärrän ja onneksi pysähtymiseen nyt on mahdollisuuskin

Inka: paitsi se sana...se mini...en suostu kirjoittamaankaan;-)

Isoinpapu sanos muuta! Eiks lääkkeen kuuluisi maistua tervalta??(mutta sekin on hyvää...)

Paevi: joo-o, sellaiseenkin toi laatikko kelpaisi.

Leena: eiks oo ihme; ensin haalitaan perhettä ja sitten koitetaan siitä päästä eroon!

Marika; sain vain lupauksen tuosta lahjasta jouluna...toimitus vähän kesti..

Punamulta: ihmisellä ei voi olla liikaa ystäviä. Olkoon yksi niistä kone.

Tulli: tämäpä mahtuis! Eikä tullut Vistalla eikä Susella vaan tosson XP.

Vaahteramäen: ai mää luulin että ne kurkkutädit on ihan fiktiota vaan!

Anioni: ei mua haittaa ollenkaan vaikka joku pitäis nörttinä. Ja oikeesti...ei mun tiedot tai taidot sellaiseen riitä. Hyvin, hyvin paljon ja mieluuusti konetta kuitenkin käytän.

Aino: Niin, kai kaikkina aikoina sit vaan jotkut tajuaa paremmin ja syventyy enemmän, vaikka näyttää että kaikki osaisi...

Solen: kiitos! Kiva jos kuva toi sulle jotain mukavaa mieleen.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Inkivääri hyvää, miehelle teen nyt myös vitamiinipommin.

himalainen kirjoitti...

Onnea uudesta tietokoneesta, kiva ja tarpeellinenkin, onhan se mukavaa jos voi matkallekin sujauttaa mukaan. Kuvissa on jotain keväistä. Lempeää toipumista sinulle!

paperisydän kirjoitti...

Tuommoinen pieni tietokone on kyllä varmasti kätevä ja kiva.

Ei ole kovin kauaa aikaa siitä kun tietokoneet ei kiinnostanut minua ollenkaan. Blogiharrastuksen myötä oon huomannut että onhan ne aika hyvä keksintö kuitenkin :)

violet kirjoitti...

Hannelen paratiisi: taitaa olla sun eka kommentti tänne? Tervetuloa.
Joo, inkivääristä on tullut ystäväni vasta ihan viime vuosina.

Himalainen: matkoilla joo, ja kun muut toosat on varattuna..

Paperisydän: ja senkin takia tuosta on mulle iloa että voin kirjoittaa Wordilla kaiken maailman juttujani muuallakin kuin koneen ääressä istuen.

margarita kirjoitti...

voin ilolla kehua miniläppäriä! meiltä sellainen löytyy aina kassistani ja on sitten kätevä myös miehen konferenssireissuissakin. myönnän ensin nauraneeni sille nuken koneena mutta niin vain on himpuran kätevä ja olen nyt aivan myyty ja kova käyttäjä. :)

Linnea kirjoitti...

Onneksi olkoon: teillä perhe senkun kasvaa. Ensin tuli Vera ja nyt pikkubeibi.
Poikani rakastaa asioiden suunnittelua, erityisesti, jos ne liittyvät tekniikkaan. Viime viikolla hän suunnitteli, millainen miniläppäri minun kannattaisi hankkia itselleni, kun tämän vanha täysikasvuinen vetelee viimeisiään, tai ainakin toiseksi viimeisiään ;-)

violet kirjoitti...

Margarita; joo, ainakaan tää HP ei ole mikään lelu. Tosi vankkaa tekoa vaikkei painoa sitten ole kuin n. 1,3 kiloa. Yksi ihan huippu juttu tässä mallissa on se, että näppäimistö on kunnollinen vaikka toosa muuten on noin pieni. Sillä voi kirjoittaa ihan normaalisti eikä tarvi tähtäillä osuuko näppäimiin...

Linnea: mun esikoinen suunnittelee myös mitä juttuja ostaa "sitten kun on töissä". Yritän vihjata että ne jutut saattavat olla siihen mennessä aika vanhahtavia jo...ja voi saada paljon halvemmalla jonkun uuden mallin tai jotain, jota ei ole vielä edes keksitty;-)

pikkujutut kirjoitti...

Lepoa flunssaan. Minulla se kesti kaikkineen kolme viikkoa ja vielakin vie voimia. Mutta siita paranee...hitaasti.

Meillekin muutti vastikaan pieni lappari mutta viela en ole paassyt sita ulkoiluttamaan, odotan sita hetkea...fanitan sinun tavoin sita kun se mahtuu ihan mihin vaan kassiin. Norttina on ihan kivaa..

Papi kirjoitti...

Lepo on se paras lääke flunssaan. Nyt vaan toivut ja parannat itsesi.

Yllätyslahjat ovat ihania herkkupaloja! Hieno jälkeinen joululahja ja senkus oot nörtti :)

Vilijonkka kirjoitti...

Et ole ihan 100% nörtti kun et laittanut siitä ihanuudesta kuvaa mukaan!

Pikaista paranemista!