lauantai 14. helmikuuta 2009

Maailman luonnollisin juttu


Ruokkikaa lintuja!



Näen jo tulevat miniäni huokailemassa pojilleni: "minne me tungetaan kaikki nämä teidän äidin tekemät käsityöt? Ei meillä ole mitään käyttöä tälläisille...kato nyt tätäkin!...mikähän toikin on?..."

...ja minä kannan lisää joka vierailulla ("katsokaas kun tein veikeän koristeen mehupurkista / eikö olekin kiva tämä vanhasta villapaidasta tehty teepannunlämmitin /olisi teilläkin hyvä ja käytännöllinen se semmonen väliverho jonka tein teidän vanhoista farkuista"....) ja ne miniät panevat tuotoksiani roskiin salaa tai tunkevat kaappien perille ja poikani eivät oikein tiedä miten suhtautua koska toisaalta tuliaiseni ovat aika...kummallisia...mutta toisaalta se että äiti tekee on ollut aina maailman luonnollisin juttu.
Mies ja pojat eivät hämmästy enää mistään eivätkä kysy mitään. Jos tuoli on kumollaan keskellä olohuonetta ja sen jalkaan on pantu vanhan t-paidan hiha, niin se on sitten äidin leikkuukone - eikä koneenkäyttäjää sovi häiritä ettei tule työtapaturmaa.

32 kommenttia:

Anioni kirjoitti...

Kiitos hauskasta tekstistä taas. Nauroin kun ajattelin just tuota miniä-juttua :) Mitä tuosta harmaasta muuten tulee?

outi kirjoitti...

ha haa;D juttu nosti hymyn huulille. niin, mikä tuosta harmaasta muuten tulee..?

ja lintuja kyllä ruokitaan. laitan joka aamu ikkunalaudalle auringonkukan siemeniä (kuorittuja, ettei pääse kukaan kerrostalossa sanomaan että kamala kun tulee roskaa..). siinä käy talitintteja, ainakin yksi sinirinta ja muita pieniä. myös yksi iso rastas siihen mötkähti eräänä päivänä.

kukkis kirjoitti...

Haa, vihdoinkin käsityö, jota minäkin olen harrastanut. Matonkuteista virkkaaminen on terapeuttista puuhaa. Mutta tosiaan, mikä siitä tulee? Vyö? Vai väliverho? :)

violet kirjoitti...

Kaikille yhteisesti: matto kylpyammeen viereen.

MaaMaa kirjoitti...

Hihhihi, hyvä postaus!
Ja tuli heti mieleen mun mummu, joka kutoo ja askartelee ja piirtää kortteja ja jakelee niitä meille kaikille kokoajan. Hani sai mummulta yks joulu lahjaksi tosi omituisen oranssimustan kaulanlämmitimen; semmonen ommeltu lötkö rinkula. Ihana ajatus ja rakkaudella tehty, varmasti, mutta ei sillä mitään käyttöä...ja on aika ruman värinenkin... (anteeksi Mummu! <3)
Se makasi kaapin hyllyllä 24kk ja tänä jouluna hani lahjoitti sen mun veljelle! (mummu ei ollut paikalla)
Se nyt varmasti kiertää perheen sisällä seuraavat joulut - ainakin saa ilmoille raikuvia nauruja :)

Hyvää ystävänpäivää Violet!

Merruli kirjoitti...

Todellakin taitaa tulevaisuuden miniät ja muut huokailla, kuinka niin 2000-luvun alkua on tämä kaikki käsityöjuttu, mitä vanhukset vieläkin harrastaa. Toisaalta voihan olla että lapsemme valitsevat kumppaneikseen vain luovia, kädentaitoisia ihmisiä ja väkerryksemme ovat niin retroa että.

Jee, arvasin että kylppärimatto, kun itsellä oli sama projekti. Se kaatui siihen, että revin kuteen enkä leikannut, jolloin tuote oli hurjan epätasaista. Kärsimättömyydestä joutuu aina välillä kärsimään.

Nanna kirjoitti...

Hymyilyttää :)

Katselin kuvia ja heti innostuin; minäkin haluan tehdä jotain tuollaista, vaikkapa kylpyhuoneen maton. Sitten vasta luin kommentit ja totesin, että niinhän sinäkin meinaat tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Juu-u, mutta tänään aamulla olin kirpparilla ja parhaat löydöt tulivat parin kuolinpesän laatikoista, mm. Jyväshyvän peltinen keksipakkaus, sisälle menee esim. kaurakeksipötkö repussa, ihan huippu (!), retrokankaita, lasitölkkejä, suloinen maatuska jne. Olen kyllä miettinyt, että kamalalta tuntuu, että olen jo nyt 37-vuotiaana ostanut ja omistan monin verroin enemmän tavaraa kuin 92-vuotias mummuni koskaan. Se, että kierrätän, teen vanhasta ja teen käsin, on laiha lohtu sen totuuden rinnalla.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana idea! Mistä sait tarpeeksi saman väristä leikattavaa? Teitkö ensin siis ketjua vaan sopivan pätkän ja siihen aloit virkata seuraavaa kerrosta jne.? Upea matto tulee. Taidan lähteä jättiläisvirkkuukoukkua ostamaan...

Mulle ei ole tulossa miniää, joten saan varmasti toteuttaa itseäni vanhanakin, tyttö kehtaa kyllä sanoa milloin riittää äidin väkerrykset ja miestä tuskin jaksaa kiinnostaa... ;-) Oma anoppini ei tee käsitöitä enää(huh mikä helpotus), sen näköisiä väriyhdistelmiä näkee hänen vanhoissa töissään anoppilassa, että meillä ei löytyis sijoituspaikkaa, vaikka jälki on supersiistiä.
t. minjo

Anonyymi kirjoitti...

Toi oli paras: "olis teilläkin hyvä..." :-P Miniä kiristelee hampaitaan jo pelkästä sanamuodosta, kun anoppi olevinaan tietää paremmin, mikä hänen kotiinsa sopii. Kyllä sitten pihisee miehelleen samantien, kun anoppi sulkee oven illalla lähtiessään.

t. minjo

maijja kirjoitti...

Hauska taksti ja tulevaisuuskuva, heh. Minua muuten kiehtoo miniä-anoppi ja vävy-appiukko suhteet. Se on jotenkin älyttömän - no - kiehtovaa! Anoppi-ikäisiltä naisilta on kiva kysellä kuinka he tulevat toimeen miniöidensä kanssa. Että uskaltavatko tai tahtovatko edes kiintyä. Omaakin anoppia tirkistelen mieli täynnä mietteitä meidän suhteesta.

Silmukatti kirjoitti...

Mun mies näkee siitä jo painajaisia. On parikin kertaa kysynyt että "jos sulla sattuu jotain niin mitä me näille kaikille tehdään?" osoittaen samalla lanka-, kangas-, ja muita käsityötarvikevuoria.
Olen vastannut ettei se ole minun murheeni, enää siinä tilanteessa. :)

isoinpapu kirjoitti...

Heh, joo, just näin.

Virkkasin tässä joskus matonkudemattoa, mutta huomasin kesken kaiken, että rumahan siitä tulee. Päätin sitten että no, virkataankin laiva kun lapset muutenkin jo ristivät tekeleen laivaksi, mutta siitäkin tuli lörppä. Olipahan sitten kamalan iso virkkuutyö aika kauan nurkassa odottamassa inspiraatiota. Ei löytynyt. En muista mihin työnsin sen kasan. Onko meillä mitään niin isoa kätköpaikkaa olemassakaan!
Väijyy jossain vieläkin...

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa ystävänpäivää!

En ollut ajatellutkaan tällaista tulevaisuudenkuvaa, siis miniä tuskissaan anopin tekeleitten kanssa!
Sopis minunkin kuvioihin, vävyavokkaalle en ole vielä mitään hassua keksinytkään ja miniäehdokkaita ei nyt viime aikoina näkynyt! Mutta täytyy alkaa kehitellä jotain hauskaa millä vois testata heidän huumorintajuaan.

Hauskan jutun olit kirjoittanut!

Kirsikka

metsienmamma kirjoitti...

Naurattaa! :D Voisin olla minäkin tuo kirjoittamasi tyyppi. Oijoi. Jos vaan ikinä omaan miniöitä :o

Linnuista tuli mieleeni _hämärät_ sunnuntaiset lintumarkkinat Portossa tuossa taannoin. Siellä myytiin siis häkkilintuja pelkästään, monen monessa kojussa. Joitakin varpusia oli pienessä häkkilaatikossa varmaan 20. Nii ettei tilaa ollut kuin linnun verran jokaiselle. Oli surku. Pohdin vain, liekö laillista, edes Portugalissa... Ja papukaijat varsinkaan. Mutta siellä ne oli, avoimesti torilla.

himalainen kirjoitti...

Olet ollut kärsivällinen kun noin tasalaatuista olet jaksanut leikata... tuo tuolijuttu oli kyllä kekseliästä.. tuskailin täällä myös, miten saada hihat helpoiten leikattua. Mutta nyt on jo oma matto valmis. Seuraavaksi tulee säilytyskori, siniset ja ruskeat paidat käytetty, punaisia ja oransseja jäljellä. Tämä oli hauska teksti, tulevaisuuden kuva täälläkin taitaa olla samantapainen..

Hauskaa käsityöviikonloppua :)

marika kirjoitti...

Naurattaa... näen jo näyttämön, valonheittäjä, Violetin... suosionosotukset :)
Hauskaa ystävänpäivää!

Anonyymi kirjoitti...

Voi..naurattaa...
Minä olen juuri tuon tarinan miniä!
Tai oikeastaan olin, koska anoppini on iän karttuessa stopannut rakkaimman harrastuksensa.
Käsitöitä ei enää tule ja se on oikeastaan surullista, koska kertoo vanhenemisen lamaannuttavasta vaikutuksesta ihmismieleen. Anoppi kokee syyllisyyttä, valittelee, ettei tuota enää..mutta ei kuitenkaan tuota. Oikeastaan olemme olleet juuri siitä huolissamme. Harrastaminen vireyttää, joten virkatkaa ja värkätkää vaan naiset.
Virkatkaa, vaikka pölynkerääjiä nurkkiin! On ne niin tarpeellisia :) :)

-mesimarja

Punamulta kirjoitti...

Hehe, hauskaa.
Saattaa myös olla, että vuosien päästä kierrätys on aivan arvossa arvaamattomassa ja kaikesta tuollaisesta väkerretystä maksetaan maltaita... tai sitten se on todella vanhanaikaista ja juuri meidän kaikkien puuhaa...sen ajan nuoriso on ihan järkyttynyttä kaikesta moskasta mitä syydämme heille jne...

Hauska miettiä kuitenkin sitäkin...

Minkä kokoisella virkkuukoukulla virkkaat? Minä olen vastaavaa suunnitellut jo pitkään. Pelkään, että siitä tulee niin kamala...siksi en edes aloita...:( Lakanat pitäisi jo laittaa kiertoon (ja ottaa sieltä navetanvintiltä vähän uusia tilalle...) :P

Liivia kirjoitti...

:D

Siinä voi kyllä olla miniät vähän helisemässä. Oikeasti sinä teet kyllä pelkästään niin kaunista, että luulisi miniöiden vaan hyrisevän hiljaa.

Mitä harmaasta muuten tulee? Mulla olisi suunnitelmissa tehdä samalla tekniikalla kylpyammeen eteen pieni soikea matto. En oo vaan saanut aikaseksi.

ColibriDreams kirjoitti...

Hih, voin jotenkin ihan kuvitella tuon tulevaisuuden tilanteen!

Matosta on tulossa hauska.

Lintuja - kolibreja - ruokinkin edellisessä kodissani, niitä oli kiva katsella ikkunasta ja kuunnella niiden siipien hyrinää. Nykyisessä en viitsi, kun vuokraemännällä on kissa, joka saattaisi syödä ruokavieraani.

Papi kirjoitti...

Miniät saavat olla tyytyväisiä, että saavat energisen anopin :) €

Mulla on käsityöläis-anoppi, joka tekee kaikenlaista käsillään. Alkuaikoina hän teki ja antoi meille ja minulle aina oman värimakunsa ja tyylinsä mukaisia käsitöitä ja se kieltämättä harmitti. Kovasti arvostin ja arvostan, mutta onneksi nykyisin osaa jo ottaa huomioon meidän makumme.

Ihana tinttikuva!

Clarissa kirjoitti...

Taas oli hauska juttu, hahhah.
Olisipa kiva tietää, mitä meidän miniä sanoo kotiin tullessaan, kun anoppi on taas askarrellut jotain Strömsöläisen (kodikas puuhailuohjelma tv:ssä) nättiä/hyödyllistä/omituista sinne nuorenparin uuteen kotiin. Ne anopin keramiikkaesineetkin saavat varmaan "kunniapaikan" vain, kun anoppi tulee käymään. Tuo meidän miniä kun on niin hyvin kasvatettu, että iloisena ottaa vastaan näitä lahjoja, raukka. Joskus on kyllä käynyt niin, että ei just nyt löydy tilaa sille ja sille, otetaan sitten, kun on isompi asunto:)

Katilein kirjoitti...

Sinulla on oiva huumorintaju, minäkin jo sieluni silmillä näen kuvailemasi tilanteen. Mahtavaa ;)

Ihanaista ystävänpäivän iltaa!

(Minulla muuten ex-anoppi toimitti meille aina kaikkea ihan kummallista, ei siis mitään rakkaudella tehtyä, vaan jotain karmeita kipsipatsaita jne. KIPSIPATSAITA! Minulle?)

tiina kirjoitti...

:D Jee, mahtava tulevaisuuenkuva! Mutta saattahan se niin mennäkki. :)

Mää neuloin joskus matonkuteesta, muistaakseni lattiatyynyn aioin tehä, mutta siitä tuli niin painava, etten enää pystynytkään siihen ja jätin kesken... muutaman muuton jälkeen heitin koko kyhäelmän roskiin. Nyt kyllä harmittaa että meni hyvät matonkutteet sen siliän tien!

Lea kirjoitti...

Hyvää Ystävänpäivää Katille!

Bullukat kirjoitti...

Lintuja olen vuosikausia läheisessä metsässä ruokkinut. Joka päivä pitää käydä viemässä täydennystä. Lähistön oravatkin voivat ruokinnan avulla melko paksusti. Ja rusakon papanoitakin näkyy aina ruokintapaikalla.

Vilijonkka kirjoitti...

Tuota tulee toisinaan pohdittua, että millainenkohan olen anoppina ja isoäitinä. Toivottavasti edes kohtuullinen tai siedettävä.

violet kirjoitti...

Maamaa; minun anoppini on aina antanut kaikkien lastensa perheille kaikenlaista...ei itsetehtyä vaan ostettua roinaa. Olemme niitä joskus vitsimielessä antaneet toisillemme lahjoiksi ja panneet näin "hyvän kiertämään";-)...

Merruli; en saanut tuota revittyä, siksi leikkasin.

Nanna: joo, niin tein maton - ja sinä voit kans tehdä!

Anonyymi: tavaran määrä saa joskus miettimään.

Minjo: Koukku ei ollut kuin 5 ja puoli. Matto on valmis ja siihen meni kolme aikuisen ja kaksi lapsen t-paitaa.

Maijja; kiehtovia suhteita joo, kun voivat olla hyvin antoisia tai sitten aika kamalia. Eikä puolisonsa vanhempia voi valita.

Silmukatti: jotenkin hassu toi kysymys. Hykerrytti.

Isoinpapu: olet työntänyt sen hyvään piiloon. Tein tuon tarkoituksella heti valmiiksi koska siinä on todella ainekset muuten jäädä kasaksi nurkkaan.

Kirsikka: olishan se sellanen ihan hyvä testi.

Metsienmamma: en tiedä onko laillisia mutta olen noita nähnyt aika monessa paikassa. Pariisissa esim. on melkein Seinen rannalla sellanen iso eläinkauppa jossa oli - ainakin vielä n. 7 vuotta sitten - ihan mitä elukoita vaan...valitettavasti.

Himalainen: tuo nimenomaan EI ole tasalaatuista, mutta se ei näy työssä kun olen ennen virkkausta venyttänyt nauhan joten se rullaantuu hiukan ja tulee paremman näköiseksi.

Marika:;-)

Mesimarja: joo, minä myös olin tuo miniä mutta olemme tehneet selväksi ettemme halua ottaa vastaan kaikkea monestakaan syystä. Tavaravirta on hiukan kaventunut onneksi.

Punamulta: koukku oli 5 ja puoli. Venymätöntä kangasta en ehkä alkaisi virkata. Trikoo oli helppoa koska se joustaa.

Liivia: mutta kun ihmisten maku on niin erilainen...uskon että monen mielestä tämä matto on jo ideanakin ihan pimee.

Colibridreams: oi, kolibreja!

Papi: sä aina huomaat eläimet;-)
Se olikin ihana lintu. Istui ihan meidän ikkunan alla.

Clarissa: näissä tilanteissa sitä saakin tasapainotella kiltteyden, kohteliaisuuden ja oman makunsa kanssa...

Katilein: kipsipatsaat saatu täälläkin!

tiina: joskus sitä vaan toimii varjoaankin nopeammin ja sitten kaduttaa, ehkä.

Lea; sinne kans!

Bullukat: meillä on terassilla vaikka mitä herkkua niille mutta harmikseni sinne ovat tajunneet tulla lähinnä pulut, nuo lentävät rotat.Mur.

Vilijonkka: on sekin mahdollisuus ettei jälkikasvu hommaudu kenenkään kanssa kimppaan!

Linnea kirjoitti...

Kaikkein hauskinta (ulkopuolisen mielestä) omituisissa käsitöissä on se, että ne muuttuvat matkan varrella myös omassa päässä. Joskus voi aloittaa tyynynpäällisen virkkaamisen ja saada valmiiksi hippiolkalaukun... ;-)

Allu kirjoitti...

Mulla on kellarissa kaapillinen kamalia käsinmaalattuja kuppeja, sellaisia missä on ruusuja ja paljon kultaa. Mietin aikanaan heittää jo Hesassa hotellissa roskikseen, mutta sitten ajattelin, että mitä JOS se sukulaisnainen sattuukin tulemaan Saksaan....

Martta kirjoitti...

Mahtava teksti! Ja pitaahan sita tehda jos silta tuntuu :)

Virkkasin mummolan vintilta loytyneista matonkuteista laukun ja oikein harmitti etta olivat edes kuteiksi joutuneet: vanhoja marimekon paitoja, joissa viela niin mahtavan kirkkaat varit!