lauantai 14. maaliskuuta 2009

Hetkessä valmista


Oletteko huomanneet miten kaikki on nykyään hetkessä valmista, kädenkääntessä tehty?
Mitään ei tarvitse odottaa, mitään ei voi odottaa. Ruuat jotka valmistuvat lähes itsekseen ovat myyntivaltteja, koneet pesevät astiat ja kaikki tyhjä on täytetty jollakin. Ei hetken hiljaisuutta tai taukoa. Nopeasti vaan seuraavaan. "Ei ehdi edes pieraista", sanoisi isäni. Ei ihme että monet ovat niin rauhattomia eivätkä uskalla enää pysähtyä.

En tupakoi, mutta kaipaan tupakanmittaisia taukoja. Mikään ei kaadu vaikka otan välillä kuvia punakaalista tai istun kutomaan pari riviä. Asiat rauhoittuvat ja pysyvät oikean kokoisina. Ei synny kiirettä sen itsensä vuoksi. Tiskiharja ja puurokattila voivat pitää levottomat maassa kiinni. Oikea tekeminen, tekemisen ajatteleminen.

38 kommenttia:

Riitta K kirjoitti...

Hei vaan!
Oikeassa olet. Sellaisia kursseja voisi järjestää, tai on niitä varmaankin, siis rauhoittumis-kursseja. Se taito on vaan opeteltava, kuten on opeteltava sanomaan Ei. Olla vaan ja köllötellä, siinä se.

Annika - Vaahteramäen lapset kirjoitti...

Ihmisten rauhattomuuden on huomannut konkreettisesti sen jälkeen, kun muutimme maaseudulle. Käynnit kaupungissa ovat avartavia. Muutaman tunnin visiitit ahdistavat melkoisesti, varsinkin jos joutuu asioimaan marketeissa ruuhka-aikoina. En ymmärrä, miten joskus pystyin asioimaan sellaisessa lähes päivittäin?!
Täällä maaseudulla on niin rauhallista, että menevämpää lyyliä varmasti ahdistaisi tämä tietty pitkäpiimäisyys ;)
*
Nii-in, uskon että kiire on suurimmalta osalta itseaiheutettua. Eletään kuin viimeistä päivää, pysähtyminen kammoksuttaa. Ei ole aikaa omille ajatuksille, eikä loppujen lopuksi osata olla tekemättä mitään.

aurinko ja kuu kirjoitti...

Väsyneenä, huomaan että kaikki tuntuu kaaokselta eikä taukoja pysty pitämään.Tai sitten ei tee mitään, mutta aivot menee niin lujaa ettei saa tehtyäkään yhtään mitään.
Levollinen ja levännyt mieli jaksaa jäsentää ja tehdä onkin asian loppun tai johonkin pisteeseen ja sitten pitää ihanaa hiljaista taukoa -tupakan mittaista.
Se onkin ainoa mitä kaipaan tupakointi ajoiltani.Ne tauot joissa kädet tekevät.
Nyt tauot muodostuvat pienen imeväisen sylissä pitämisestä.

Eija kirjoitti...

Tarkka havainto, olen samaa mieltä! Pienten lasten perheessä saa onneksi vähän väkisinkin näitä rauhoittumishetkiä, jolloin ei voi muuta kuin olla lapselle läsnä. Tekee hyvää.

violet kirjoitti...

RiittaK; no varmaan on sellaisia kursseja. Vain oleminen ja köllöttelykin on paikallaan mutta oikeastaan ajan takaa nyt sitä että itselleni ainakin on toisinaan tärkeä tehdä tekemiseni vähän hitaammin, ehkä vähän vaikeimman kautta. Sillain "vanhanaikaisesti", voisi joku sanoa. Silloin kun mulla on mahdollisuus niin saatan tehdä jonkun ikävänkin jutun ihan tekemisen vuoksi. Ei sillain äkkiä pois alta niin sitten se on tehty.
En halua menettää kosketusta siihen miltä tuntuu oikeasti tehdä eikä esim. antaa aina koneiden tehdä.

Annika: Ei mua oikeastaan muiden kiire ahdista, mutta ymmärrän mitä tuossa tarkoitat. Silloin ahdistaa jos huomaan itsessäni että istun bussipysäkillä ja mieleen tulee ajatus: pitäiskö vaikka soittaa jollekin että 'aika kuluisi'...

Aurinko ja kuu: Totta. Kun aivot menevät liian lujaa, kun jää semmonen tietty tahti päälle niin ei lopulta saa mitään aikaiseksi.
Menee koohottamisen puolelle.

Eija: hyväähän se tekee.
Pahimmalta musta tuntuu nähdä kovin rauhattomia lapsia ja nuoria.Siis toki lapsi on luonnostaan liikkuvainen ja levotonkin tietyllä tavalla, en nyt sitä tarkoita. Mutta sellainen oleminen että pitää vaikka potkia seinää kun ei tiedä miten päin olisi. Että mitä seuraavaksi, ei oo mitään tekemistä, löiskö tuon paskaks kun en muuta keksi.

Villilintu kirjoitti...

Kyllä! Hyvän mielen puuro on hitaasti puuhellalla keitetty, itse hakattuja halkoja pesään viskellen. Kahvin kanssa tulee aina vieraista riippuen kahdenlaisia tilanteita: joko vieras istuu levollisesti paikoillaan ja nauttii kahvin tuoksusta sen poristessa hellalla, tai sitten kyselee koko ajan "no eikö se jo ole valmista" "miten se nyt näin kestää". Jälkimmäinen suhtautuminen on isälläni, nautin siitä että saan opettaa hänelle kiireettömyyttä.

MaaMaa kirjoitti...

Viisaita sanoja, taas kerran :)
Olen jostain joskus poimassut tälläisen runon, ikävä kyllä en tiedä/muista kuka sen on kirjoittanut:

"Eläköön tämä hetki.
Opettelen elämään kiireettömästi läsnäolevaa aikaa,
sillä hän myöhästyy elämästä,
jolla on aina kiire."

Liivia kirjoitti...

Olen kyllä huomannut tuon, enkä tykkää yhtään.
Ihmisistäkin on tullut niin kärsimättömiä, ja sitä kautta levottomia. Ärsyttävää ja surullista.

Suunnittelin juuri pastorin kanssa rippileiriä (jolle oppilaani menevät)ja hän toivoi, että olisi mahdollisimman paljon aikaa ilman mitään ohjelmaa.
Sanoi, että noina toveina nuoret yleensä kysyvät "eikö tässä nyt tapahdu yhtään mitään?". Johon pastori vastaa "tapahtuu koko ajan; olemista".
Puhuttiin sitten pitkät pätkät juuri tästä, että kaikki pitäisi olla heti valmista ja koko ajan pitäisi olla vähintään joku seikkailurata menossa.
Oli hedelmällistä yhteistyötä, eikä pakollinen leirikoulukomennus tunnu enää yhtään ikävältä kun noin hienon ihmisen kanssa saa tehdä.

Peanut kirjoitti...

Minullekin ovat lapseni parhaiten opettaneet rauhallista olemista. Äidin pitää olla läsnä ja keskittyä vain olennaiseen, lapseen.

Äitini sanoo, että vähän laiska äiti on paras äiti. Lapsi joutuu odottamaan tai tekemään itse.

tiuku kirjoitti...

Nostan hattua,
Olette jälleen onnistunut oivallisesti pääsemään asian ytimeen.
Hyvin kirjoitettu!

Nuttula kirjoitti...

Juurikin näin. Ihmiset haluavat saada paljon ja kaiken. Ja ajatellaan ehkä, että pitää olla kiire että ehtii saavuttaa sen kaiken. Ja että jää paitsi jostain mitä pitäisi olla tai tehdä, jos käyttää aikaa siihen ettei tapahdu mitään. Silloin ovat kyllä ajatukset kaikkein selkeimmät. Kun vaikka hitaasti hämmentää puuroa. Nyt alkoi muuten tehdä mieli hyvää haudutettua puuroa. Nam :) Hm, tulipas tosi sekavia lauseita näin aamutuimaan...

pikkujutut kirjoitti...

Olen mennyt jo jonkin aikaa jossain flow-tilassa etta kohta varmaan tipahdan alas.Korkealta ja kovaa takaisin realiteetteihin.

Mutta siihen saakka nautin tasta kiireettomyydesta.

Vilijonkka kirjoitti...

ASIAA!

Minä olen ollut erittäin tyytyväinen itseeni, kun olen oppinut pysäyttämään auton tai lavamoponi jos näen jotain mielenkiintoista kadulla. Harvemmin oikeasti on niin kiire, ettei ennättäisi katsoa tarkemmin, ikuistaa pikaisesti filmille, vielä vähän vilkaista. Kiire on monesti luulottelua.

Suklaasydän kirjoitti...

Minä puolestani osaan rentoutua ja rauhoittua niin hyvin, että itse tekeminen meinaa jäädä aina pelkäksi aikomukseksi. :) En muutenkaan pidä kiireestä tai hätäilystä. Teen mieluiten asiat ajan kanssa.

elinam kirjoitti...

Voi kun nyt muistaisin, olisko ollut Strömsö se ohjelma, kun siinä puhuttiin että alkaisi tulla muotiin semmoiset "hitaasti valmistuvat käsityöt", kun on niin paljon niitä "pikakäsitöitä"..

Esimerkki hitaasti valmistuvasta käsityöstä: Viime keväänä opettelin kehräämään lankaa, ihan siitä villasta lähtien, ja sitten pidinkin kehruunäytöksiä töikseni kesän ajan. Siellä hiljaisessa mökissä, rukin äänen surinassa rauhoittui muuten vieras jos toinenkin hetkeksi ja osa muisteli lapsuutta, kun siihen ääneen sai nukahtaa. Itsestä oli palkitsevaa nähdä rauhoittumisen merkit vierailijasta heidän istuessaan rukin pyörimistä katselemaan,eikä haittaa yhtään, vaikka seuraava kesäkin menee samoissa merkeissä. :D

Bullukat kirjoitti...

Niin totta. Miten elämä on mennytkin siihen, että pitäisi sännätä paikasta ja tekemisestä toiseen? Täytyy kokeilla osaanko edes istua puoli tuntia paikallaan tekemättä mitään. Vaikka vain katselemalla ikkunasta ulos?

Elisa kirjoitti...

Totta turiset, minusta erityisen harmillista että tämä aikuisten kärsimättömyys on tarttunut lapsiin, LAPSETkin oppivat pienestä pitäen että monet asiat saa heti.

Surullista!

Miia kirjoitti...

Minä hidastan tahtia ihan tietoisesti silloin, kun oikeastaan tekisi mieli lisätä vauhtia. Joskus on tietenkin pakko juosta junalle tai bussille koska se ei odota mutta melkein kaikessa muussa tuo tahdin hidastaminen kesken pahimman kiireen toimii.

Sanni kirjoitti...

"Hetkessä valmis" on jotenkin tylyä. Rakastan päivällisen hidasta valmistamista, pyykin silttämistä välillä koneelle piipahdellen tai kahvia juoden. Puutarhan hoitaminen on intohimojani ja siinä mikään ei ole hetkessä valmista. Se opettaa nöyryyttä, on pakko pysähtyä ja odottaa kaiken kasvavan. Minulla meni muutama vuosi puutarhuroidessa ennen kuin opin istumaan ruohikossa tasaperseelläni ja nauttimaan huokaillen kauneudesta. Osaan jo aivan loistavasti unohtaa rikkaruohot ja nähdä vain kauniit, pulleat pionit!

Merja kirjoitti...

Joo, kiirettäkin löytyy.. mutta mun mielestä trendit (heh) tässäkin asiassa on menossa nimenomaan toiseen suuntaan. Slow tuntuu olevan ajan henki, siis mihin ollaan pyrkimässä. Slow food, itsetehdyt jutut jne. Ihan kiva suuntaus minusta.

Paevi kirjoitti...

Niinpä, hiljaa hyvä tulee.
Osaan olla hyvinkin rauhallisesti, mutta myös säntäillä paikasta toiseen kuin päätön kana...
Monelle tekisi varmasti hyvää ihan vaan olla silloin tällöin

Olina kirjoitti...

Nyt en voi sanoa, kuin että kirjoitit ihan just eikä melkein ne asiat, joita olen myös miettinyt!

violet kirjoitti...

Villilintu: kahviesimerkkisi oli hyvä. ihan totta tuo.

Maamaa: kiitos runosta. En kyllä haluaisi myöhästyä elämästäni!

Liivia: Siitä tulee varmasti hyvä leiri.Vetäjillä on valtava vaikutus siihen millaista siellä sitten lopulta on. Fiksua tuollainen meininki josta kerroit.
Hyvä pastori!

Peanut: minun lapseni eivät kyllä oikein ole oppineet odottamaan vaikka joutuvatkin jatkuvasti sitä tekemään...

Tiuku: kiitos vaan!

Nuttula: minä saan eniten ideoita esim. kirjoitusjuttuihin vaikka silittäessäni (mikä on tosin harvinainen työ minulla) tai tiskatessani...tai pesiessäni käsin vaikka villapaitaa.
Muistan kun esikoinen oli vauva. Olimme miehen kanssa aika väsyneitä. Se, joka oli väsyneempi sai tiskata. Siinä voi olla omien ajatustensa kanssa ja se auttoi kasamaan taas pään.

Pikkujutut: älä putoo, hyvä ihminen!

vilijonkka: olen joskus ottanut aivan piruuttani aikaa että miten kauan oikeasti menee siihen ja siihen hommaan. Eipä paljon mene moneenkaan.

Suklaasydän: niin, noinkin voi sitten käydä;-)

elinam; varmasti mukava kehruukesä ollut sinulla. Ymmärrän miten tuossa menee katsojallakin kierrokset pienemmiksi...antaa vaan rukin pyöriä.

Bullukat: väitän että puoli tuntia olisi monelle aika tuskaa. Tajuan toki, ettei se aina ja kaikkialla ole todellakaan mahdollista, mutta aika usein olisi. Emme vain uskalla, halua tai ole tottuneet.

Elisa: jep - vaikka todellisuudessa suurinta osaa haluamastaan eivät meidänkään kundit saa ikinä...

Miia: viisaasti tehty. Ennakointia.

Sanni; hyvin kirjoitit. Ihastuin "tasaperseelläni" ilmaisuun, jota en ole koskaan ennen kuullut.
Joo. Samoin minä saan suurta nautintoa siitä että teen ajatuksella.

Merja; joo, onhan ne trendit kai menossa siihen suntaan. Mutta auttaako mikään trendi vaikka sellaiseen (mitä usein näkee) että ihmiset tuskin pysyvät housuissaan jos joutuvat odottamaan vaikka bussia 10 min. Kansa räplää heti puhelinta ja soittaa niitä "eimullaasiaaoo, ootantäsbussia" -puheluita. En tajua tuota.

Paevi: siis minähän olen hyvinkin hätähousuinen joissakin asioissa.
Mieluummin heti tai ei ollenkaan.

Mutta se, että mulla on aikaa kuoria sipuli, leikata se viipaleiksi ja panna ruokaan (sen sijaan että "olisi pakko" ostaa valmiiksi tehtynä pakastepussissa kun "muuten en saisi ruokaa ajoissa valmiiksi")...siitä kyllä nautin ja yritän pitää kiinni.

Ja totta puhuen en ole koskaan tajunnut kaikkia tuotteita joiden kerrotaan säästävän aikaa, helpottavan vaivaa jne. Tarkoitukseni ei ole maksimoida kärsimystä tai tehdä vaikeimman mukaan mutta pyrin miettimään
että säästämään aikaa mille


Olina: nonnii! Vein sanasi sitten;-)

Kottarainen kirjoitti...

Samaa ihmettelen ja suren minäkin joka jesseksen päivä. Tämähän on ihan elämäntaidon täysjyväjuttua. Tehopörrääjiä sivusta seuratessa ei voi kuin äppästellä,milloin ne sitten pudottautuvat omaan elämäänsä ihan läsnäolevaksi, kun eivät jaksa, osaa eivätkä ehkä edes uskalla pysähtyä?

Mä olen viime aikoina alkanut piirtää yhä vahvemman yhtäläisyysmerkin tyhjyyden- ja kuolemanpelon välille. Samaan nippuun kietaisisin myös muutamat muut nykyajan sairaudet, esmes hysteerisen turvallisuuden-, materian- ja järjestyksentarpeen.

Hui, johan alkaa saarnan katku levitä kommenttilaatikkoon. Sori, Violet, mutta osuit taas niin ytimiin. Sulla on taito hyppysissä!

Toi vaivannäkö ja viitseliäisyys on kans sillai salaviisasta, että siitä saa ihan erilaisen tyydytyksen kuin suorittamisesta. Nysväys kunniaan!

t
kottarainen, kevään käpsehtijä

outi kirjoitti...

no nii justiin! mihin täällä niin kamala kiire on?

ja siitä tupakin mittasesta tauosta, minäkään en polta, mutta joskus saatan ottaa sen tupakin mittasen tauon, mennä parvekkeelle ja hengitellä. antaa ajatusten tasoittua. (ja joskus, nyt älä naura, oon pitänyt kynää sormien välissä, ikään kuin tupakkana. se jotenkin rauhoittaa..joo tää on vähän outo;) )

Merruli kirjoitti...

Todellakin rauhoittuminen, hidastaminen, on taito joka pitää opetella tai löytää uudelleen.Lapsillahan ei yleensä ole kiire, ei ainakaan ilman todella hyvää syytä. Valitettavan moni vanhempi pakottaa lapsetkin kiireeseen harrastustulvan kautta.

Itselleni yksi tapa pitää itseni vähän rauhalisempana arjessa on ajokortittomuus. Välillä on vain pakko odottaa puoli tuntia seuraavaa bussia ja bussissa on turha kuskia hoputtaa. Kävellenkin ehtii moneen paikkaan kun vain varaa aikaa riittävästi.Työkiireitä en valitettavasti minäkään osaa välttää.

Celia kirjoitti...

Olen joskus väitellyt ystäväni kanssa just näistä tupakan mittaisista tauoista. Hän sanoi, ettei maalaamisesta tulisi mitään ilman tupakkataukoja, että ilman tupakkaa ei ole lupa ottaa hetkeä ja hengähtää. Että tupakkatauko on juuri oikean mittainen pysähdys siveltimen vetojen välissä. Juu, en saanut häntä lopettamaan tupakanpolttoa.

Punamulta kirjoitti...

Minun paras ruuanvalmistusvälineeni on Tajine-pata. Siellä haudutan yleensä ruokaa kuin ruokaa vähintään kolme tuntia. En pidä hellan ääressä seisomisesta, mutta ruuanlaitto saa kestää kauan.

Tiskausta inhoan, joten hyvä, että kone tekee sen. Ja koneella se kestää puolitoista tuntia...eli täytyy katsoa ettei ole kiire minnekään kun sen laittaa päälle. Samoin pyykinpesu kestää...

Minä pidän taukoja vähän väliä,istun tietokoneen ääressä, kudon pari riviä jotain, virkkaan, katson tv:tä, luen pojalle kirjaa.

Mutta meidän perheessä on toinen, joka valittaa koko ajan kun sitä ja tätä ei ole tehty...olen siis laiska ja saamaton. Olen kyllä yrittänyt sanoa, että minun elämälläni on muita tarkoituksia kuin olla ylin siivoojatiskaajalastenhoitaja-ruuanlaittajapalvelija...

Kaksi kertaa olen ollut lähellä kuolemaa. Olen todellakin tajunnut, että elämästä on nautittava nyt. Tahti on rauhallinen, suunnittelen juttuja kauan, en pidä kiirettä minnekään. Ei maailmaa valmiiksi saa, vaikka kiirehtisi kuinka...

Matroskin kirjoitti...

Aiheesta on kirjoitettu kirjakin. Siinä kerrotaan, että esim elokuvan kohtausten välissä olevat mustat kohdat ovat lyhentyneet paljon. Sen voi itsekin huomata, kun katsoo vanhaa leffaa.

Kaverii korvasi tupakkatauon sanaristikkotauolla.

Matroskin kirjoitti...

Itse koetan noudattaa mummon neuvoa, että hieno nainen ei koskaan juokse bussiin.

Elena kirjoitti...

Aikoinaan eras joogaopettaja ehdotti, etta kun on oikein kiire, tuhat asiaa painaa paalle ja odottaa tekijaa, niin silloin on aika pysahtya ja olla vaan tarpeellisen ajan. Tauon aikana asiat saavat uuden tarkoituksen ja sen jalkeen on helpompi erotella tarkeat asiat vahemman tarkeista. Toimii ainakin minulla.

Linnea kirjoitti...

Rauhattomuus on sietämätöntä ja vielä viheliäisemmän siitä tekee sen tapa tarttua helposti.
Löysin eräästä keittokirjasta perinteisen italialaisen bolognesekastikkeen ohjeen. Ihastuin ajatukseen, että kastiketta haudutettiin neljä tuntia. Yhtenä perjantaina tein kastikkeen (10 litran kattilaan) ja kutsuin ystäviä padan ääreen. Oli ihanan slow olo!

Allu kirjoitti...

Harmi, että Suomi on niin pieni maa ja moni hyvä kirja jää kääntämättä suomeksi kuten esimerkiksi Sven Nadolnyn Die Entdeckung der Langsamkeit/Le découverte de la lenteur/The Discovery of Slowness, josta varmaan pitäisit.

violet kirjoitti...

Kottarainen: mun kommenttilaatikossa ei ole mitään rajaa kommenttien pituudelle! Anna suoltaa vaan. Ei tarvitse pelätä saarnojakaan.
Nysvätään.

Outi; joo, ei siihen kessua tarvita.
Kyllä minäkin kyniä polttelen joskus;-)

Merruli; ajamattomuus on mulle yksi tapa olla osallistumatta siihen liikennevaloissa kiroiluun. Olen varma että ajaminen kiristäisi pinnaani enemmän kuin on suotavaa.

Celia; monet selittävät tupakointiaan kaikenlaisilla jutuilla. Sanoisin siihen että älä selitä vaan nauti siitä polttamisesta jos se kerran tuo iloa.


Punamulta: kiitos kun muistutit tajine-padasta. Kaapissa on mutta liian vähällä käytöllä.
Niin, hyvä mun on tietysti hehkuttaa kokkaavani hitaasti kun mulla kerran on aikaa. Mutta hehkutan kummiskin. Tiedän että moni haluaa mennä nopeasti ja nopeammin vaikkei muuta oliskaan kuin aikaa.

Matroskin: mielenkiintoinen tuo juttu mustista kohdista.
Muistan muuten miten elokuvateatterissa jotkut jo melkein hyppivät seinille ja puhuivat rauhattomasti kun Dancer in the Dark alkoi, ja siinä alussa on pitkä pätkä sellaista "ei-mitään". Liikkuvia kuvia, en osaa nyt selittää.
Kauhee liikehdintä ja höpötys ja joku lähti jo ostamaan eväitä.

Elena: hyvä neuvo.

Linnea: oi tuota tekisin useasti jos niitä ystäviä olisi hiukan lähempänä. Minusta on kiva tehdä yhdessä. Ja kyllä: tuonkin soosin saa eteen syötäväksi paljon nopeammin, mutta kun joskus olen malttanut tehdä ajan kanssa niin maku on ollut erilainen.
Sitä syökin suuremmallla hartaudella.

violet kirjoitti...

Allu; uskoisin pitäväni...mutta tulkoon nyt heti selväksi että hitaus sinänsä ei minua viehätä kaikkialla.
Joskus se suorastaan ärsyttää.

Kottarainen kirjoitti...

Allulle - ja muillekin: Nadolnyn kirja on käännetty jo muutama vuosi sitten, suomenkieliseksi nimeksi sille on näemmä annettu Hitauden ylistys. Kirjastoon, siis. Siimekseen, jossa tuleekin aina pysähdyttyä ihan luontojaan.

t
kott-kott

Inka kirjoitti...

Piti palata muutamiin kuviisi. Niiden väreihin ja tunnelmiin. Tekstiin kuvien yhteydessä. Näissä kuvissa on jotain rauhoittavaa. Tai ehkä se on teksti ja kuvat yhdessä, en tiedä. Mutta kuitenkin, kiitos.

violet kirjoitti...

Kottarainen: kiitos tiedosta!

Inka: olen iloinen jos kuvat vaikuttavat rauhoittavasti.Toisinaan valokin on sellainen "hidas". Sopii aiheeseen.