perjantai 20. maaliskuuta 2009

Kolmas vasemmalta


Vaihtelemme tavaroita M:n kanssa. Olemme vanhempieni makuuhuoneessa, missä minulle on pieni nurkkaus. Vaaleansininen puusänky ja lelulaatikot. Vaihtelemme usein kun uutta ei voi noin vaan saada. Aarteet vaihtavat omistajaa, mutta pahin roina tuntuu palaavan aina takaisin.

On minun vuoroni luopua. Olen rakentanut näköesteen jonka takana on kolme riviä. Kussakin rivissä on kymmenkunta pikkutavaraa. M miettii tarkkaan ja sanoo sitten: "alin rivi, toinen vasemmalta"- ja saa rikkinäisen avaimenperän. Ilmekään ei värähdä vaikka pettymys on ilmeinen. Tämä kuuluu leikin luonteeseen. "Keskirivi, kolmas oikealta", sanoo M ja luovun kolmipyöräisestä pikkuautosta.

Keskirivin vasempaan reunaan olen pannut korun, jonka oikeastaan haluaisin pitää itselläni. Kun M sanoo oikeat kordinaatit otankin korun vierestä muovikengurun. Sitten ilmoitan etten jaksa enää jatkaa leikkiä ja kerään loput pois. Korun kaiken mukana.

M ei saa koskaan tietää, mutta minä valvon illalla unettomana ja tunnen itseni petturiksi.
Seuraavalla kerralla panen tarjolle vain sellaista, josta tiedä M:n pitävän.

***
Onko joku muu leikkinyt tällaista?

22 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Ihan oudolta kuullostaa eli en ole leikkinyt. Oliko tämä M lähin ystäväsi vai sukulainen?

Tämä leikki on jäänyt hyvin mieleesi. Ehkä sen oli tarkoituskin jäädä..

Elena kirjoitti...

Ei muistikuvaa tuollaisesta leikista.

Luterilainen totuususkollisuus teki kai viattomasta leikista melkein rikoksen ja sen, etta jotenkin piti asia korvata.

violet kirjoitti...

Sooloilija: M oli(on) paras ystäväni.
Olemme usein nauraneet että olishan sen kaiken roinan voinut vain ANTAA toiselle, mutta meistä oli hauskempaa leikkiä noin että toinen sai muka valita...oli vähän jännitystä ilmassa, kuin ongintaa;-)

violet kirjoitti...

Elena; siis muista ihan kauhean tunnontuskan tuosta "rikoksesta"...vaikka olen melkein varma että M saattoi tehdä sen saman vuorollaan;-) (ehkä hän kommentoi kohta ja kertoo totuuden!)

Kirsi kirjoitti...

Hei,

Säännöllisesti käyn blogiasi ihailemassa, mutta en ole kai vielä koskaan mitään kommentoinut. Kuvasi ovat aivan mahtavia ja tekstisi niin sujuvan leppoisaa : )

Aurinkoista viikonloppua!

Kirsi

Matroskin kirjoitti...

Ei samaa leikkiä, mutta vähän sama tekniikka oli kiiltokuvien vaihtamisessa. Jos kuvan takana oli M eli muisto, sitä ei tarvinnut vaihtaa. Joskus laitoin lemppareihin M-kirjaimen, vaikken ollut saanut niitä keneltäkään. Syyllisyys painaa vieläkin...

Matroskin kirjoitti...

Siis muistokiiltokuva oli sellainen, jonka hyvä ystävä oli antanut muistoksi itsestään.

Tuija kirjoitti...

En ole leikkinyt tuollaista, mutta tunnistan saman tunteen/tilanteen. Että pelissä pitää ensinnäkin olla panoksena jotakin itselle oikeasti mieluista, sellaista, josta ei haluaisi luopua, ja sitten pitäisi olla paljaan rehellinen, mutta ei pysty, ei halua, tarvitseekohaan... Ja silti syyllisyys painaa. Mielenkiintoinen näkökulma, ja tunnistan asetelman lapsuudestani vähän isommassakin mittakaavassa, siis suhteessa aikuiseen ja niin, että on häilytty nykyisestä näkökulmastani henkisen väkivallan rajamailla. Eli on joutunut olemaan "rehellinen" sellaisessa tilanteessa, jossa ei ole kyse oikeasti siitä, että lapsi on tehnyt väärin, vaan siitä, että aikuinen ei osaa olla aikuinen. Puuh, menee liian vakavaksi, mutta jokin aspekti kirjoituksessasi kolahtaa juuri siihen pisteeseen.

marika kirjoitti...

Ei ole semmoista leikkinyt, mutta korttipelissä on huijattu ... :(

Punamulta kirjoitti...

Ah ja voih! Edelleenkin ihailen tuota teidän mielikuvitustanne...tiedän ainakin mistä poikanne sen ovat perineet :).

Minä en ole vastaavaa leikkinyt. Se on kyllä ollut opettavainen leikki. Oppii luopumaan jostain mistä oikein pitää...

(Minä edelleenkin harjoittelen sitä luopumista kun en ole lapsena ilmeisesti harjoitellut...:)) JA vaikeata on, edelleenkin. Mutta silti just nyt keittiön laatikoiden kevätsiivous. Äkkiä sinne ennen kuin mieli muuttuu :))))

Anonyymi kirjoitti...

En ole leikkinyt tuota leikkiä, mutta saman tunteen muistan jostain "yhtä rikollisesta" tempusta. Aivan hirveät omantunnon tuskat oli ja seuraavana päivänä piti jotenkin hoitaa asia "oikein".

Niin, se varmaan kuuluukin tähän meidän luonteeseen, mehän ollaan samaa merkkiä; "neitsyt-lapsi, tunnollinen, ahkera ja aina siisti"! (Näin olen joskus jostain luonnehoroskoopista lukenut.

Kirsikka

Anonyymi kirjoitti...

En leikkinyt ihan samanlaista, mutta myin pikkusiskolle ja -veljelle vanhoja romuja, niin että laitoin hinnat sellaisiksi, että sain heiltä kiskottua kaikki rahat. Arvaa itkivätkö, kun huomasivat leikin loputtua, mitä oli tapahtunut! Äiti puuttui asiaan ja jouduin palauttamaan kaiken. Hyvä niin, eipähän jäänyt tapaa hyväksikäyttää herkkäuskoisia. :-D
Ihania viestejä sulla ollut taas viime päivinä, käyn salaa aina lukemassa.
t. Minjo

leena kirjoitti...

Jotenkin ihana muisto, vaikka syyllisyyttä oletkin varmaan tuntenut.

Katilein kirjoitti...

En ole ikinä leikkinyt tuollaista leikkiä, mutta pystyn samaistumaan tuohon tapahtumaan hyvin.

Olitpa reilu, kun "hyvittelit" ystävää, vaikka hän ei edes tiennyt sinun huijanneen.

Lapsen oikeuskäsitys on mustavalkoinen ja tuo syyllisyyden tunteminen kertoo, että sinulla oli arvomaailma kohdallaan. (Tästä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta en nyt lähde analysoimaan :)

Ihanaa viikonloppua!

violet kirjoitti...

Kirsi: onpa hauska kuulla!
käy vaan vaikket välittäisi kommentoidakaan.

Matroskin: nyt kun kerroit niin mulle tuli joku muistikuva myös samaan tapaan merkityistä kiiltokuvista...

Tuija; taisin saada aavistuksen siitä mitä ajoit takaa. Tämä todistaa taas sen että muistikuvat johtavat toiseen ja toiseen ja toiseen.

Marika: minäkin olen ja minuakin on;-)

Punamulta: mun miehelläni ei kyllä mielikuvitusta oikein ole. Tai rumasti sanottu ettei ole kun ei ole samanlaista kuin minulla. Mutta siis..jos hänelle sanoo: millaistahan se ja se olisi? Miltähän siitä ja siitä tuntuu? jne. hän yleensä vastaa ettei voi TIETÄÄ vastausta. Sanoo itsekin ettei oikein osaa kuvitella.

Kirsikka:...ja listan jatkoksi: aina ajoissa (tai ellei jostakin ihmeen syystq ole niin valtaisa syyllisyys siitä).

Minjo; ei tarvi salaa;-)

Leena: päällimmäisenä ehdottomasti mielessä se valtava into millä tätä leikittiin...ja miten suunniteltiin että jos mä annan tän, mitä saan toiselta jne.

Katilein: niin, mä olin niitä lapsia jotka rasitti kavereitaan koulumatkoilla luennoiden käsitteistä "oikeus" ja "valvollisuus" jne. niin että melkein auton alle jäätiin...

outi kirjoitti...

en oo kyllä tuommosta leikkinyt. mutta lainaillut leluja kavereille ja kavereilta. ja itseasiassa vieläkin huono omatunto siitä että kerran jäi yksi tosi kaunis ja iso muoviruusu palauttamatta Mirvalle.. se on varmaan vieläkin jossain vintillä..

pikkujutut kirjoitti...

Ei tuttu leikki mutta jotain vastaavia vaihtokauppajuttuja on ollut.

Tuosta outin kommentista muistin, etta meilla on ollut hieman pidempaan lainassa eras elokuva, jonka olisi syyta nyt palautua omistajalleen..

Papi kirjoitti...

Tuota en ole leikkinyt, mutta muistan kiiltokuvavaihdoista vastaavanlaisen jutun. Saamani kiiltokuva oli ihan kökkö ja annoin sentään kimallehileeseen peitetyn prinsessan.

Muistan kuinka minua v**tti! Naurattaa kyllä näin jälkeenpäin, se kiiltokuva on sitäpaitsi ihan kaunis - nyt. Mutta ei silloin.

Papi kirjoitti...

Painoin taas enteriä liian aikaisin, voivoi. Jälkeenpäin ollaan naurettu kaverini kanssa, kuinka hän oli kokenut huonoa omaatuntoa rumasta kiiltokuvasta.

Ja minä sain rapsuja äidiltäni kiukustani, koska olisi pitänyt arvostaa kuvaa, jonka toinen on valinnut kauniina.

sanika kirjoitti...

Joulun alla tehtiin kaverin kanssa toisillemme eräänlainen joulunodotuskalenteri.Kumpikin teki pikkupaketteja toiselle omistaan ja koko komeus vielä kääräistiin isompaan pakettin. Avaamisen sai sitten aloittaa, olisiko ollut marraskuun puolivälin tietämillä kuitenkin hyvissä ajoin ennen joulukuuta se oli.

violet kirjoitti...

Outi: Mirva voisi naurahtaa kahdesti jos nyt saisi yllättäen sen muoviruusun!

Papi: Kiiltohilettä ja kaikkea! Muistan kyllä millä kriteereillä kuvien kauneutta mitattiin silloin...

Sanika: joo, ei joulukalenteri ole vain lapsille.

sanika kirjoitti...

Unohdin alustuksen, pikkupaketteja käärittiin v.-78 tai-79. Olis kyl ihan mukavaa aikuisenakin:)