Eilen tuntui ettei päivä ala ollenkaan. Että olen kyllä tässä mutta tää ei nyt jotenkin toimi. Oli se sellainen olo että on itsensä ulkopuolella, hiukan vieressä, tekee kyllä mutta äänikin on kuin jonkun toisen puhetta kuuntelisi. Ja päätä särki.
Lähdin kuitenkin kauppaan iloisena siitä, että sää salli uuden villakin ensimmäisen ulkoilukerran.
Ilmiset olivat normaaliakin leppoisampia (oliko se aurinko?) ja antoivat paikan jonossa kiireisemmälle, nostivat mummon pudonneen leivän, auttoivat lyhyttä saamaan tavaran korkealta - kaikkea sitä pientä mistä tulee hyvä mieli sivustaseuraajallekin.
Lounasta en kuitenkaan saanut tehtyä. Tavarat putoilivat, kaikki raivostutti tai oli hukassa, rikoin kulhon (vahinko!) ja olin hidastetussa filmissä. Ruoka haisi pahalta enkä syönyt palaakaan siitä mitä mies sitten lopulta valmisti. Söin vain muutaman perjantaina tekemäni muffinin.
Sitten tulivat kuviot (alkaa keskeltä, laajenee vähitellen reunoille, näkyy vaikka silmät ovat kiinni) enkä nähnyt enää kuvaani kokonaisena peilissä. Makasin yläkerrassa ja kuuntelin alakerran ääniä. Aurinkoinen päivä tuntui kuluvan hukkaan ilman minua.
Kuvat väistyivät vähitellen (joskus se käy nopeastikin) eikä kipua tullut juuri ollenkaan. Mies lähti poikien kanssa asioille (loistoidea, kiitos!) ja menin terassille kirjani kanssa.
Makasin pari tuntia liian pienellä lasten patjalla terassin nurkassa, luin hissukseen ja katselin pyykin kuivumista. Käänsin kylkeä kun aurinko haittasi lukemista. Tunsin auringon luissa asti - ja illalla poskilla ja nenänpäässä.
Lähdin kuitenkin kauppaan iloisena siitä, että sää salli uuden villakin ensimmäisen ulkoilukerran.
Ilmiset olivat normaaliakin leppoisampia (oliko se aurinko?) ja antoivat paikan jonossa kiireisemmälle, nostivat mummon pudonneen leivän, auttoivat lyhyttä saamaan tavaran korkealta - kaikkea sitä pientä mistä tulee hyvä mieli sivustaseuraajallekin.
Lounasta en kuitenkaan saanut tehtyä. Tavarat putoilivat, kaikki raivostutti tai oli hukassa, rikoin kulhon (vahinko!) ja olin hidastetussa filmissä. Ruoka haisi pahalta enkä syönyt palaakaan siitä mitä mies sitten lopulta valmisti. Söin vain muutaman perjantaina tekemäni muffinin.
Sitten tulivat kuviot (alkaa keskeltä, laajenee vähitellen reunoille, näkyy vaikka silmät ovat kiinni) enkä nähnyt enää kuvaani kokonaisena peilissä. Makasin yläkerrassa ja kuuntelin alakerran ääniä. Aurinkoinen päivä tuntui kuluvan hukkaan ilman minua.
Kuvat väistyivät vähitellen (joskus se käy nopeastikin) eikä kipua tullut juuri ollenkaan. Mies lähti poikien kanssa asioille (loistoidea, kiitos!) ja menin terassille kirjani kanssa.
Makasin pari tuntia liian pienellä lasten patjalla terassin nurkassa, luin hissukseen ja katselin pyykin kuivumista. Käänsin kylkeä kun aurinko haittasi lukemista. Tunsin auringon luissa asti - ja illalla poskilla ja nenänpäässä.
29 kommenttia:
Julkaisin uudestaan jos kuvat näkyisi nyt...
Liivia kyseli että onko migreeniä ja joo, on se.
Muutama vuosi sitten päätä tutkittiin monenlaisilla vehkeillä kun oli oireita. Sain diagnoosin "epätyypillinen migreeni" jonka suurin oire on aura. Kipu ei ole minun tapauksessani se ollenkaan haittaavin juttu. Neurologi oli kuitenkin sitä mieltä että migreenini voi vaihtaa muotoa ihan mihin suuntaan hyvänsä. Itse pidän mieluummin tämän kuin vaihdan sellaiseen valtavaan kipuun. Minun kipuni on aivan siedettävä.
Voi ei, toivottavasti on tänään parempi päivä tulossa !
MArika: oikeastaan olisi pitänyt enemmänkin kertoa siitä että päivä oli oikein ihana - lopulta. Ulkona oli niin ihana maata, torkahdinkin.
Ohoh - kuinka lämmin(lämpöä?)ulkona on ?
Särkyjen poteminen kauniissa ympäristössä varmasti edistää paranemista! Huomaan, että lukemisenasi oli lempikirjani. Kuuntelin Virpi H-A:n luennon tässä pari viikkoa sitten. Aiheena hänellä oli omat kirjansa ja kirjoittamisprosessit. Oli ihanan rauhoittavaa ja turvallista kuunnella ihmistä, joka on niin sinut itsensä kanssa ja nauttii pyyteettömästi työstään.
nyt näkyy, kiitos!
Mulla oli lukioaikana ihan kammottavaa migreeniä, tuntia viruin jossain koulun pimeässä siivouskaapissakin, kun en muuta voinut.
Siksi tunnistin oireesikin heti.
Mutta jonnekin se on kadonnut.
Mitä tykkäät kirjasta?
Yritin joskus lukea tuota, ja luinkin, mutta minusta se oli jotenkin elämästä vieraantunutta tekstiä. Varmaan kertoi osuvasti sairaudesta, mutta muuten tuntui että päähenkilöillä ei olisi ollut elämää ollenkaan. En osaa nyt selittää, mutta laimea jälkimaku tekstistä jäi.
Oletko nähnyt tuota kirjasta tehtyä elokuvaa? Minä en ole lukenut kirjaa (enkä luultavasti nyt aiokaan lukea), mutta elokuvan olen nähnyt. Sekin oli vähän jäykkä.. Johtui kai näyttelijävalinnoista. Siinä oli hienoja hetkiä, mutta valjuksi jäi kuitenkin..
Periaatteessa pidän Hämeen-Anttilasta, mutta en pääse sisään oikein hänen maailmaansa. Kirjoittajana on kuitenkin taitava, psykologista silmää löytyy, mutta joskus puuttuu sellainen suuri intohimo.
Parempaa oloa täältä toivottelen!
Marika; koko viime viikko oli kovin aurinkoinen ja etenkin eilinen lämmin. Olisiko joku viitisentoista astetta, ei sen enempää, mutta kun ei tuule niin tuntuu kovin lämpimältä.
Linnea: Niin, ei mulla se särky ole pahin vaan se vierauden ja epätodellisuuden tuntu mikä auraan liittyy ja sitten tietysti ne kuviot itsessään ja se, ettei näe kunnolla kun se on päällä.
Ja jälkikäteen viluttaa ja väsyttää. Oli hyvä vain olla yksin.
Liivia: Minä pidän tuosta kirjasta.
Pidän eniten siitä että vuoropuhelu on minusta erilaista kuin usein. En osaa selittää mutta se tuntuu luettavammalta kuin moni muu. Ei minusta mikään maailmankaikkeuden paras romaani, mutta sen lukeminen tuntuu minusta hyvältä ja odotan kun pääsen taas lukemaan sitä.
Sooloilija; en ole nähnyt elokuvaa mutta pidän Kari Heiskasesta ja mielulusti näkisin hänet tuossa.
Erikoista. En osaa ajatella ollenkaan samoin tuosta kirjasta.
Hyi että, toivottavasti kohtauksia tulee harvoin. Mulla ilmestyy aina välillä vain tavalista päänsärkyä, joten olen kiitollinen, siitä kun selviää yhdellä buranalla ja muutamalla hierontakeikalla.
Vaan onpa teittin veranta ihastuttava. Kun on paljon lasia ja tila ikäänkuin puoliksi ulkona, on tila lähes aina houkutteleva.
Vilijonkka: kohtauksia tuli alkuun n. kerran kuussa, sitten oli vaihe että kerran ehkä 6kk;ssa, nyt on vaihe että noin kerran parissa kuussa.
Mitä lasia? Ei tuolla ole lasia missään;-) Terassi on täysin avoin, vain tuo kuvassa näkyvä metallinen kaide metrin päässä katon reunasta. Ollaan siis katon päällä.
Minä taas yhdyn Sooloilijaan, juuri intohimo siitä puuttuu.
Mutta hyvä kun tykkäät, ja toivottavasti en mitenkään pilannut lukunautintoasi.
Migreeni on ihan kauhea, siskollani ja äidilläni se on ja sitä on hirvittävää katsoa. Sitä kipua kun ei itse pysty tuntemaan, mutta sen näkee. Ja tuo on myös sellainen, jota hyvin usein vähätellään. Ja se on juuri tuollainen, hyvin erilainen jokaisella, joka siitä kärsii.
Kun päivä oli kuitenkin hyvä, sepä oli hyvä juttu :)
Hieman myöhässä tulee: ihana toi sun villatakki, todella kaunis väri.
Äidilläni on paha migreeni, se on pelottavaa katseltavaa, kun toinen alkaa nähdä kaiken kahtena ja on aivan tuskissaan.
Tosi inhottava sairaus.
Ja Kari Heiskanen on vaan niin hyvä.
Kunnon migreeniä en ole kokenut. Näkökentässä sen sijaa on aina silloin tällöin tällöin pieniä hännällisiä valopisteitä jotka seikkailevat sikinsokin sinnetänne...joka kerta odotan jättipäänsärkyä sen jälkeen, mutta ei sitä ole tullut kuin muutaman kerran raskausaikana.
Hämääviä ne ovat nuokin kun ei näe kunnolla sen takia että seuraa vaan niitä pisteitä...
Kevät on teillä jo pitkällä ja ihanaa valoa kaikkialla näemmä. Voi miten hurmaavaa.
Minulla ei ole näköhäiriöitä, vaan valtavan voimakas toispuoleinen pääkipu ja oksetus. En kuitenkaan osaa oksentaa. Sanotaan, että migreeniä on eritoten herkillä ja luovilla, ei kyllä paljoa lohduta.
Minä taas en ole päässyt oikein nauttimaan auringosta, koska suklaakiireiden lisäksi iski flunssa. Samoissa merkeissä menee ensi viikkokin. Minulle iskee myös välillä migreeni ja siihen auttaa vain pimeässä makaaminen. Ikinä en ole tutkituttanut migreeniäni, koska se iskee sen verran harvoin.
Aurinkoiset päivät ja kevät ovat kyllä parasta aikaa. :)
voi kurjuus, toivottavasti tämä päivä oli jo parempi!
parhaalla ystävälläni on myös paha migreeni, oltiin joskus kämppiksiäkin ja se oli hurjaa seurattavaa kun kohtaus iski. pahinta siinä tietysti myös se kun ei voi tehdä mitään. potemalla se kai sitten vaan menee, jollei lääkityskään pahemmin auta.
ihana tuo aurinko kuvissasi. sillä ainakin terapeuttinen vaikutus;)
voi äh!Migreeniä pelkään kamalasti.Äidilläni on ja minulla ollut kerran tai kaksi jotain sentapaista...
Kaksi asiaa krapulaa en hanki mistään hinnasta ja migreenin jos voisi välttää...
Parempi päivä varmasti huomenna!
Ihana mies muuten, kun laittoi ruoan ja vei pojat...
Ihanaa, että juttuun tuli onnekas loppu, että olo hellitti. Toivotaan, että seuraavaan kertaan menee kauan, ja kun kuvioita taas tulee, on yhtä aurinkoinen päivä ja pääset katolle toipumaan.
Hyvä, ettei koko päivä mennyt pilalle kuitenkaan.
Minulla on välillä migreeniä myös, mutta ei onneksi niin usein kuin teini-iässä. Näköhäiriöitä on ollut vain kerran, yleensä tulee hirveä kipu, tuntuu kuin joku takoisi päätä vasaralla ja pienikin liikahdus särkee hirvittävästi. Jotkut, joilla ei ole migreeniä ikinä ollut, eivät kuitenkaan millään ymmärrä, että se ei ole mikään tavallinen pikku päänsärky.
Liivia: minusta on nimenomaan mielenkiintoista vertailla lukukokemuksia. Juuri nyt minusta itsestänikin taitaa puuttua intohimo joten sopii hyvin;-)
Papi: mulla on ollut elämässäni vain kaksi kertaa kova migreenikipu. Siis aura on tullut ensin, sitten se kauhea kipu. Pelkään ihan kamalasti että tämä muuttuu niin että kipuja tulee useammin, mutta lääkäri sanoi että tämä voi yhtä hyvin pysyä tällaisenaankin, eli että suurin haitta on aura.
Mies katsoo mua kun hullua kun yritän selittää miltä tuntuu kun omalla peilikuvalla ei ole vaikka toista silmää tai suuta.
VAikea sitä kai on tajuta ellei ole kokenut.
Celia: mulla on ollut sellaisiakin näköhäiriöitä että näen asiat kuin palapelinä (ja sen päällä kirkas valo) ja osa paloista on väärissä paikoissa. Se oli niin pelottavaa että luulin tulevani hulluksi. Nyt kun tiedän varmuudella ettei päässä ole vikaa ja tiedän mitä tämä on niin osaan ottaa sen sillain: aha, nyt se alkaa...katsotaan mikä näytös tulee. Se mun vaan pitäisi muistaa että on turha yritttää tehdä mitään silloin> Lauantaina menin väkisin kauppaan ja yritin tehdä ruokaa ja se oli virhe.
Punamulta: joo, viime viikko oli varsin keväinen, tää viikko taas vaikuttaa harmaalta ja viileältä.Katsotaan nyt.
Matroskin: niinhän sitä sanotaan...eikä se lohduta.
Suklaasydän: mullekin Hollannissa tutkimusten jälkeen ehdotettiin estohoitoa mutta en ole sitä halunnut koska toistaiseksi kohtaukset ovat lähinnä näköhäiriöitä ja suht harvassa. En halua syödä estolääkitystä niitä varten - eikä se kuulemma edes auroihin oikein vaikuta.
Jos sulle alkaa tulla usein kohtauksia niin sitten ehkä kannattaa tutkia, ihan vaan jotta voit olla varma että se on todella migreeniä eikä jotakin pahempaa.
Outi: joo,ei siinä oikein voi tehdä muuta kuin pitää suunsa kiinni. Sitä migreenipotilas yleensä kaipaa;-)
Aurinko ja kuu: mies onneksi huomaa toisinaan milloin on parasta kaikille antaa mun vain olla...
Joola; Eniten toivon ettei se ala paikassa missä pitää olla tarkkana. Onneksi en aja autoa!
Colibridreams: joo, ne vitsit "ei tänään, rakas, mullon migreeni" ei oikein naurata.
Mulle käy noin lähes aina ennen migreeniä, jotenkin en koskaan edes tajua, että migreeni on taas tulossa, päässä hidastuu kaikki sen verran, ettei edes osaa yhdistää tunnetta aikaisempaan. Sitten kun tajuaa, on jo vähän liian myöhäistä. Tavaroita tippuu, sanat menee sekaisin, kompuroin, unohdan... Mullakin on muutaman kerran ollut tuollainen migreenikohtaus, jossa tulee vain näköhäiriöt, ei sitä kamalaa kipua. Mutta tosi inhottava tuo on tuo näköhäiriömigreenikin, kun ei voi hallita katsetta. Yritin kerran sellaisen kohtauksen aikana soittaa päivystykseen, mutta siitä ei tullut mitään, kun en nähnyt numeroita, valot vilisi aina kun yritin keskittää katsetta johonkin. Onneksi työkaveri tuli ja vei mut lääkäriin.
Pieni lohdutus on se, että iän mukana migreenin kai pitäisi vähän helpottaa eli vanheneminen tekee meille hyvää :)
Olen joskus lukenut tuon kirjan myös... tykkään Hämeen-Anttilasta persoonana, äänenä ja kolumnien kirjoittajana. Tykkäsin tuosta kirjasta myös. Ehkä siitä puuttui se suuri intohimo, mutta siinä oli kuitenkin jotain sellaista pientä ja kaunista, minä koin kirjan jotenkin keveän kirjan ja voimakkaan kirjan välimaastoon. Niitä haluan välillä lukea myös. Muistaakseni Hämeen-Anttila siteerasi kirjassa jotain "ajattelijaa".. sanoi jotenkin siihen malliin, että koska me olemme niin surullisia meidän on oltava iloisia. Minun mieleeni on porautunut tuo ajatus. Tunnistan itseni siitä, olen se ikuinen huolehtija, mutta täytän elämääni aktiivisesti iloisilla asioilla, jotta pysyisin valoisampana. Haluan sitä.
Hui, tulipas pitkästi tekstiä... huomaan, että mulla ei ole nyt kiire mihinkään :)
Onneksi meni nopeasti ohi. Mikä ihana piilopaikka tuo terassi. Tulisipa tännekin pian sellaiset ilmat, että voisin lojua parvekkeella ja tuntea auringon luissani. Ei haittaisi yhtään, vaikka illalla tuntuisi kasvoillakin.
Mies oli ymmärtäväinen, kun antoi sinulle oman hetken.
Tiedan tuon tunteen, puolet itsesta katoaa kun ei peilista nae, saati lukemastaan hukassa toinen puoli.Taytyykin koputtaa puuta, kohtauksia ei ole tullut todella pitkaan aikaan.
Toivottavasti olet jo takaisin tolpillasi.
Onpa siellä jo keväisen näköistä (vaikka migreeni on inhottava, eikä aurinko taida auttaa asiaa)!
Jaksamisia!
Käy kurkkaamassa blogiini, olen heittänyt sinua haasteella!
Onneksi itselleni ei tule migreenikohtauksia kuin pari kertaa vuodessa, sen verran ikäviä ne ovat auroineen, hajun-, maun- ja valonarkuuksineen. Menee ohi vain yön yli nukkumalla ja seuraavana päivänäkin on vielä tokkurainen olo.
Migreenini laukaisee yleensä jännityspäänsärky. Joskus olen voinut auroja jopa 'siirtää' sivummalle hieromalla niskaani ja hartioitani. :D
Todella mukava tämä blogisi juttuineen ja kuvineen!
Olipa pakko kommentoida vaikka postauksesta on jo kulunut aikaa. Olen aina ihmetellyt omaa päätäni kun olen saanut kuvaamiasi nökähäiriöitä. Lääkäri on kertonut sen olevan "alkavaa migreeniä", mitä se sitten lineekään.Koskaan ei ole pää kipeänä, vain sahalaita lävistää näkökentän oli sitten silmät auki tai kiinni ja jälkeen päin on tosi väsynyt ja raukea olo. Voin lohduttaa, olen nyt 60-kymppinen ja kohtauksia ei tule enää juuri koskaan.
Kiitos sinulle erittäin kiinnostavasta blogista, käyn lukemassa säännöllisesti vaikka en kommentoikkaan.
Kissanviiksi
Lähetä kommentti