Eilen pesin käsin niitä parhaita kavereitani, joille konepesu on liikaa. Aurinko ja hienoinen tuuli kuivasi kaiken muutamassa tunnissa. Ja mikä ihana tuoksu!
Haluan tuoksua marseille-saippualle ja ulkonakuivatetuille vaatteille.
*
Viisas vaatteidenpesijä ottaa itselleen paljon taukoja. Niiden aikana luin uusinta Cotê Sud -lehteä. Siinäkin puhuttiin maaliskuussa Pariisissa avatusta uudenlaisesta kaupasta. Olin törmännyt ilmiöön jo useissa ranskalaisissa blogeissa, tv:ssä ja lehtien sivuilla. MERCI myy kaikenlaista; vaatteita naisille, lapsille, miehille, huonekaluja, kukkia, kirjoja, parfyymeja, pikkuesineitä jne. Kaikki on myytävänä. Pieni ravintolakin on. Osa on vanhaa tai vanhasta uudistettua, osa uutta, varta vasten suunniteltua, osa nimekkäiden suunnittelijoiden Merci-kauppaa varten tekemiä halvempia versioita. Ideana se, että ilman suurta rahapussiakin voi saada paljon kivaa.
Ideana kuitenkin ennen kaikkea se, että tuotto menee Madagascarin lasten hyväksi.
Tästä voi lukea englanniksi lisää.
Liikkeen perusti Marie-France ja Bernard Cohen, jotka pari vuotta sitten myivät omistamansa Bonpoint -lastevaatemerkin. Haastatteluissa he kertovat että haluavat antaa takaisin elämälle siltä saaneensa hyvän. Heillä on varaa nyt jo yli kuusikymppisinä antaa muille, siitä tämä idea.
Tässä on lyhyt filminpätkä liikkeestä. Aivan lopussa myös superihana Marie-France. (Myös tämän postauksen alimmassa kuvassa etualalla.) Kelpaa minulle yli kuusikymppisen malliksi! Fiksuja ajatuksia, hyviä tekoja ja päältäkin vielä kaunis.
Upea nainen.
Haluan tuoksua marseille-saippualle ja ulkonakuivatetuille vaatteille.
*
Viisas vaatteidenpesijä ottaa itselleen paljon taukoja. Niiden aikana luin uusinta Cotê Sud -lehteä. Siinäkin puhuttiin maaliskuussa Pariisissa avatusta uudenlaisesta kaupasta. Olin törmännyt ilmiöön jo useissa ranskalaisissa blogeissa, tv:ssä ja lehtien sivuilla. MERCI myy kaikenlaista; vaatteita naisille, lapsille, miehille, huonekaluja, kukkia, kirjoja, parfyymeja, pikkuesineitä jne. Kaikki on myytävänä. Pieni ravintolakin on. Osa on vanhaa tai vanhasta uudistettua, osa uutta, varta vasten suunniteltua, osa nimekkäiden suunnittelijoiden Merci-kauppaa varten tekemiä halvempia versioita. Ideana se, että ilman suurta rahapussiakin voi saada paljon kivaa.
Ideana kuitenkin ennen kaikkea se, että tuotto menee Madagascarin lasten hyväksi.
Tästä voi lukea englanniksi lisää.
Liikkeen perusti Marie-France ja Bernard Cohen, jotka pari vuotta sitten myivät omistamansa Bonpoint -lastevaatemerkin. Haastatteluissa he kertovat että haluavat antaa takaisin elämälle siltä saaneensa hyvän. Heillä on varaa nyt jo yli kuusikymppisinä antaa muille, siitä tämä idea.
Tässä on lyhyt filminpätkä liikkeestä. Aivan lopussa myös superihana Marie-France. (Myös tämän postauksen alimmassa kuvassa etualalla.) Kelpaa minulle yli kuusikymppisen malliksi! Fiksuja ajatuksia, hyviä tekoja ja päältäkin vielä kaunis.
Upea nainen.
22 kommenttia:
Mielenkiintoinen tapaus tuo Merci, katsoin filminpätkän pariin kertaan, siinä oli niin kiva ja ilmava fiilis, kaunis tilakin. Taas yksi uusi syy himoita Pariisin reissua.
Ja Marie- France, oi miten kaunis ja fiksu nainen. Ei ihan heti tule mieleen, kuka voisi olla hänen suomalainen " vastineensa" .
Kiitos tästä vinkistä!!
Oliko uusin Côte muuten hyvä?
Celia: toi tilahan on valtavan suuri. Olen kuullut että lauantaisin paikka on varsinkin aivan tupaten täynnä...kirjakahvilaan on esim. turha luulla mahtuvansa. Eli viikolla ehkä. Sijaitsee Marais’ssa, ei huonompi homma sekään;-)
Uusin lehti on parempi kuin ed. nro mutta ei mikään super. On siinä kuitenkin muutama hengästyttävä sivu.
Tuntuu että Suomesta puuttuu aivan tyystin tuollainen hyväntekeväisyyden aate. Jos rahaa on, se pidetään itsellä. Ulkomailla esim tv:n kilpailuissa kisaavat usein antavat voittonsa hyväntekeväisyyteen, eritoten julkkikset, mutta Suomessa kaikki kisaavat oman pankkitilinsä hyväksi. Plääh.
Tuo Merci näytti mielenkiintoiselta. Ja ilmeisesti on tosi iso paikka. Kyllä tekisi mieli mennä käymään :). Ja ajatus siinä takana on ihan loistava.
Matroskin: Olet oikeassa.
Sitten tämä tällainen: puhuin tästä Merci-jutusta yhdelle ihmiselle. Ennen kuin olin ehtinyt edes "esittelyäni" loppuun hän sanoi sellaisella tietyllä äänellä "hyvähän sitä on esittää hyvää ihmistä kun on miljoonia tilillä".
Huoh.
NIMENOMAAN! Hyvä on antaa kun on, mutta kuka antaa?
Mutta VÄHÄNKIN voi antaa jos vähän on. Ja meillä kaikilla on ainakin enemmän kuin monella muulla.
Sitten tämän "hyvän ihmisen esittäminen". Miksi toisten auttaminen katsotaan usein jeesusteluksi tai oman arvon korottamiseksi jne.?
Olen useasti miettinyt että voisin lahjoittaa osan tauluista saamistani rahoista johonkin valitsemaani tarkoitukseen, mutta pelkään että se otettaisiin tyyliin "jaaha, hyvä markkinointikikka".
Tietysti kyse ei mitenkään voisi olla suurista summista mutta kuitenkin. Parasta olisi ilmeisesti vain tehdä se, kertomatta kenellekään.
Punamulta: on iso. 1500neliötä ja monta kerrosta.
Pitää vielä lisätä, että mietin ihan samaa kuin Matroskin:
miksei Suomessa kukaan tee tuollaista?
Ne, joilla on huimia optioita sun muita kauhistelevat tv: ssä kuinka eivät saa olla rikkaita ja nauttia "miljardeistaan" rauhassa, mutta kenelläkään ei tule mieleen puhua hyvinvoinnin jakamisesta.
Tuo "hyvän ihmisen esittäminen" on ihan uskomaton ajatus, en voi ymmärtää tuollaisia syytöksiä, jos " hyvän ihmisen esittäminen" on tuollaista esim. kuin Merci, niin toivoisin että "esittäjiä" löytyisi enemmänkin.
No, joo, tästä aiheesta riittäisi asiaa vaikka kuinka.
todellakin hyvä idea. kiitollisuus elämää kohtaan. sitä voi osoittaa niin monin tavoin, mutta se, että saisi itse vaikuttaa noin konkreettisesti tekemällä mitä rakastaa, voiko sen parempaa lahjaa elämältä saada, ja antaa toisille?
Celia: niin, valitettavan usein antamiseen, auttamiseen ja hyvän tekemiseen liitetään ajatus siitä, että tekijällä on "oma lehmä ojassa". (Minusta saa kaiken lisäksi ollakin, ei se vähennä tai pienennä hyvää asiaa ollenkaan!)
Sitten on se sellainen ajattelutapa jota en myöskään voi sietää eli: "no en todellakaan (hitaasti ja tavutettuna lausuttu tuo ed. sana) ala ketään auttamaan, ei se oo mun hommani, ei mulle makseta siitä" jne.
Yleensä näiltä tyypeiltä puuttuu täysin myös taito aivan ilmaiseen auttamiseen (hymyyn, oven aukipitämiseen jne.).
Aino: Sano muuta. Noin minäkin ajattelen.
Miksi meillä Suomessa ei ole tuollaisia kauppoja? Tuonne minäkin tykkäisin mennä, vaikka vaan katselemaan. Ehkä mukaan tarttuisi jotain.
Ihana liike ja jaloja ajatuksia. Liikkeeseen pitää muistaa mennä kunhan Pariisiin pääsee. Ja Marais on ihan lemppareita muutenkin.
Niina; kuulemieni/lukemieni haastattelujen ja kommenttien mukaan tuonne voi aivan hyvin mennä "muutenkin vain". Ei tule oloa että nyt pitää ostaa jotakin. Perustaja Marie-France on raahannut kuulemma työpöytänsä alakerran keskelle ja hänen kanssaan voi aivan hyvin mennä juttusille. Hän sanoo yrittäneensä luoda paikasta kuin kodin.
Mutta miksi Suomessa ei ole....?
Mulla alkaa heti soida päässä sellaisella valittavalla äänellä sanottu "ei se kannata...ei siitä mitään tuu..".
Kerätkää siellä Suomessa hyvä ja monipuolinen porukka ja tehkää se kauppa. Ei niitä itsestään tulekaan;-)
Vilijonkka: meinaan mennä itsekin kunhan...
Kiitos tästä. Perustajat Violet kuitenkin ovat itsekin rikkaita. Ja eivät elä sitä vaihetta elämästään, jolloin täytyy maksaa asuntolainaa, -vuokraa, lasten ja omaa ruokaa, -vaatetta ja muuta rompetta. Valtavalta kiinteistöltä näyttää. Sellaista ei saa haltuun ilman pääomaa.
Anteeksi, jos kuullostan nyt juuri siltä suomalaiselta kateelliselta marisijalta.
Mutta laitan mietintämyssyyn. Jos olen vielä vanhempana joskus sellaisessa asemassa, että voin tuollaista Suomeen puuhata, AI ETTÄ! Vaikeaa varmaan valita, minkä hyväksi rahat? Tarvitsijoita kun piisaisi kyllä. Tai no, varmaan yksi olisi minulla ympäristönsuojelu. Rahoilla ostettaisiin metsää säilöön...
Suomalaisista vastineista Celia... Minulle tuli tuosta kauniista naisesta Liivia tietenkin mieleen. Vuosien kuluttua.
Joola: tiedän, tiedän. Perustajat ovat rikkaita, "hyvähän heidän on", kuten sanotaan.
Mutta mistäs minä tiedän kuka tätäkin lukee? Ehkä joku, jolla olisi mahdollisuus. Ellei yksin, niin ryhmänä.Tai aivan pienestä aloittaen. Ei tarvitse alkaa tuhannesta viidestäsadasta neliöstä.
Ja enhän minä itsekään ole sormeani nostanut että jotakin hyödyllistä tekisin!
Eniten toivon että tämä kirjoitus ja Merci:stä lukeminen auttaa näkemään että tuollainen on olemassa, tuollainen on mahdollista. Että jos minäkin, edes jotakin tuon tapaista...joskus...
....ai juu, ja tuohon että olisi vaikea sanoa että minkä hyväksi rahat: tämä pariskunta kertoo valinneensa Madagascarin koska heillä on maahan jo parinkymmenen vuoden takainen linkki (asuivat käsittääkseni jonkun aikaa ja oliko jotakin yhteistyötä jne.). Oli kuulemma helppo valita kohde jota tuntee ja joka on sydäntä lähellä.Kaupassa myydään myös Madagascarilla valmistettuja tuotteita, joten näin autetaan myös.
Suomessa ei kyllä voi tehdä mitään hyväntekeväisyyttä leimautumatta siitä jotenkin. Ja sitä sitten kuvitellaan, että hyväntekeväisyystyötä tekevä pitää itseään jollailailla muita parempana! Aivan käsittämätöntä! Ja kun se ei vielä riitä, että pidän itseäni ( siis toisten mielestä ) parempana, lahjoitan rahaa aivan turhaan. Eivät ne eurot kuitenkaan päädy sinne minne pitäisi. Onhan noita järjestöjä tietenkin joka lähtöön eivätkä kaikki ole rehellisiä mutta sellaisiakin on joihin voi luottaa. Ainakin minä olen todennut, että parempi vaan puuhastella nimettömänä ja olla oikeastaan edes mainitsematta koko asiasta kenellekkään, vaikka se juuri veisi köyhien asiaa eteenpäin, että yhdessä toimitaan. Ja kukin antaa varojensa mukaan ja on aivan yhtä tärkeä osa kuin suurempiakin summia lahjoittava. Mutta, kun ollaan niin pirun kateellista? ja ahnetta? kansaa :(
Merci vaikuttaa sellaiselta paikalta joka oikein houkuttelee uudelle reissulle Pariisiin (vaikkei sinne nyt erityisesti tarvitse mua houkutella...)
Hyväntekeväisyydestä: kyllähän Suomessakin sitä harjoitetaan, ehkä erilaisessa muodossa (lähetystyökaupat, Reilukauppa, Ruohonjuuri etc.). Ja itse asiassa tiedän että optiorahojakin on annettu hyväntekeväisyyteen, mutta ehkä ei näin julkisella tavalla.
Ja tietysti on sitä sellaista pienellä tasolla toimimista: peittojen virkkausta Venäjälle, lasten vaatteiden lahjoitusta huonompiosaisille. Noihin juttuihin voi osallistua vaikkei miljoonia olekaan.
Pakko kommentoida vielä tuohon, että kuka antaa... tuskin ne ihmiset mitään esittää, jotka hyväntekeväisyyttä harrastaa tavalla tai toisella. Eiköhän se tule sieltä sydämestä...
Eiköhän se ole vähän sitä kateellisten ajattelumaailmaa se, että otetaan negatiivisesti tuollaiset kun joku tekee hyvää...
Suomessa tuntuu tosiaan olevan se, että "köyhät" vielä antaakin niistä omista vähäisistään... mutta mitä enemmän saa, sitä enemmän himoaa ja niin ei voi antaa mihinkään mitään vaikka olisi kuinka pirusti annettavaa...
Ahneus ja kateellisuus (ja se, että elämä pyörii vaan siinä oman navan ympärillä,) luulenpa, että siellä piilee moni totuus näissä asioissa.
Olisi aika paljon nykysydämissä kirveellä töitä, meinaan että saatais ihmisiä vähän "pehmeämmiksi"...
Mielenkiintoinen idea tällä kaupalla. Luin innolla.
Sinulla jotain uutta puikoilla taas. Kauniin värinen lanka!
Minäkin olen Mercin bongannut, mutta en ole ehtinyt tarkemmin perehtymään. kiitos siis kattavasta esittelystä.
Tahdon käydä!
Luin pikaisesti jutun je ehkä jäi jokin pointti huomaamatta,mutta heti tuli mieleen hiukan vastaava tapaus täältä Härmästä.Power Parkin perustaja on suurpiirt saman ikäinen ja toiminut ikänsä ihan muulla alalla.En tiedä tiedä hänen"voiton maksimointi halujaan",mutta 250 kesätyöpaikka nuorille(ja eläkeläisille)löytyi tänäkin keväänä.Pienellä paikkakunnalla ihan parasta"hyväntekeväisyyttä":-)
Anonyymi: kovin surulliselta kuullostaa - mutta toisaalta taas hyvältä, kun on tieto että kaikesta huolimatta hiljaisestikin voi toimia, ja toimitaan.
Merja: aivan totta, ihan varmasti jokaiselle halukkaalle löytyy jokin tapa antaa tai toimia.
Punamulta: keksin heti sille samalle kirveelle paljon muitakin töitä....
Hanna: lanka on hienon vihreä. Tuosta tulee lahjatakki nelikymppiselle ystävälle Suomessa.
Liivia: sinne siis askel käy;-)
Anonyymi: no JUURI tuollaiset jutut on niin hienoja! hatunnosto, toinenkin. Hyvä hyvä.
Kiitos violet kun jaksat kirjoittaa elämästä Pariisissa. Kävin viime joulukuussa vihdoin pikaisesti kaupungissa ja nämä sinun kirjoituksesi jotenkin lievittävät kaipuuta joka matkasta jäi. Kiitos!
-kaneli
Lähetä kommentti