keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Luvattoman iloinen

Olin päivän ensimmäinen asiakas optikkoliikkeessä. Löysin NE oikeastaan heti. Sovitin myös neljät muut kehykset, mutta yhdet tietyt olivat parhaat ja se siitä. Nyt pitää malttaa odottaa ensi tiistaihin.

Paitsi laseista olen luvattoman iloinen myös aurinkopäivästä, pyykinripustamisesta ja loppuviikon vapaasta. Helluntai, helluntai, heilakin on ja kohta myös hamekangas Tallinnasta. (Kiitos äiti!)

Olen tällä kertaa kuvaton. Luvaton, kuvaton. Aina välillä mietin: miksi kuvista tuli niin tärkeä osa blogiani, joka alunperin oli vain kirjoituksille? Vaikka hyvä kuva kuinka korvaa suuren määrän huonoja sanoja (tai vähintään täydentää kerrontaa) niin pitäisi hyvän jutun silti kantaa yksinäänkin. Huolestun joka kerta kun huomaan jossakin yhteydessä ajattelevani (vaikka vain ohikiitävästi) "näin paljon tekstiä eikä kuvia tai "en jaksa lukea ilman kuvia".

Omalla kohdallani kaikki alkoi sanoista ja niihin pyrin jatkossakin luottamaan, mutta en osaa blogiani enää kuvattomana ajatella. En aika monen muunkaan blogia, muuten. Aina välillä voi kuitenkin tehdä toisin. Toisin tekeminen tuo ylensä jotakin pientä uutta ja erilaista asioihin.

22 kommenttia:

Tirlitta kirjoitti...

Minä huomaan lisäileväni kuvia myöhemmin teksteihin, jotka alunperin kirjoitin kuvattomasti. Ensimmäisen blogini aloitin kirjoittamisesta. Kuvat tulivat vasta kun yritin pakottaa itseni katsomaan kaikkea kaunista. Siinä en onnistunut pelkillä sanoilla. Tämä uusi nojaa aika pitkälti juuri kuviin, kun ei oikein tiedä mitä sanoisi.

On mukavaa, että blogisi on kuvallinen. Pääsen aina pienelle matkalle täällä käydessäni. Mutta luen kyllä kuvattomatkin :)

Suklaasydän kirjoitti...

Minun pitäisi myös käydä näköni tarkastuttamassa. Viimeksi kävin 2003 ja silloin hankin ensimmäiset silmälasini. Nämä eivät ikinä olleet NE lasit, joten siksi uudet silmälasit houkuttelisivat myös... :) Mistä liikkeestä löysit omasi?

Sooloilija kirjoitti...

..Mutta vaihdoitko kirjasintyyppiä tekstissä, vai miksi tuntui erilaiselta lukea tänään tätä tekstiäsi?

Ja silmälaseista sitten kuvaa ensi viikolla?

Pilkunviilaaja kirjoitti...

Nyt on kylläkin kysymyksessä helatorstai. Helluntai on vasta 31.5.

Olina kirjoitti...

Hienoa, että oikeat lasit löytyivät. (Niistä kuvaa odotellessa;))

Kirjoitat niin hyvin, että tekstejäsi lukee mielellään ilman kuviakin. Toisaalta myös kuvasi ovat kiintoisia, eli niitäkin innolla katselee. Mutta siis minulle juuri tämän blogin suurin anti on aina ollut teksteissä, eikä koskaan tule mieleen, kiitos niistä!

Olina kirjoitti...

... öh, siis piti sanomani, ettei koskaan tule mieleen, että tekstiä olisi jotenkin liikaa. Kun on hyvin kirjoitettu ja jäsennelty.

violet kirjoitti...

Tirlitta: tuota en ole tainnut tehdä, siis että olisin lisännyt kuvan myöhemmin. Minulla ei ole sitä ongelmaa etten tiedä mitä sanoisin (tai sitten itsekritiikissä on toivomisen varaa kun uskon että mikä vain on aihe lauluun) mutta sitä harrastan usein että tuikkaan tekstin seuraksi vain omasta mielestäni "kivan kuvan" eikä lukija takulla pidä sitä mitenkään yhteensopivana tekstin kanssa.

Suklaasydän: toi oli tästä läheltä Churchill optique (josta sain onneksi meidän vakuutuksella 15 prosenttia alea!)

Sooloilija: kirjoitin eka kerran postauksen kannettavasta. Taisi muuttua epähuomiossa...

Pilkunviilaaja: no kappas perskule sentään. Niinpä onkin. No se on sitten helluntai joka antaa meille vapaapäivän 1.6 - toisin kuin Suomessa, lällällää.

aurinko ja kuu kirjoitti...

Blogisi on kyllä niin hieno kokonaisuus kuvineen ja teksteineen... minustakin on virkistävää välillä ilman kuvia, mutta sitten tulee sellainen olo, että pitää jotenkin selitellä...miksi?Ja minä en todellakaan ole hyvä kirjoittamaan .Virheitä ihan kamalasti.
Sinä sen sijaan olet.
Tee kumminpäin vaan.
Ja miksi niin luvattoman iloinen??LUVALLISEN iloinen -korjaan ;D

Papi kirjoitti...

Hienoa, että löytyi heti sopivat pokat. Niiden kanssa nimittäin joskus saattaa olla valinnan vaikeutta.

Silmälääkärissä täälläkin on käyty ja onneksi kaikki oli hyvin, karsastusta minulla on paljon, mutta siitäkään ei kuulemma pidä huolestua.

Kovasti mielelläni kuviasi katselen, mutta kyllähän toki tekstisikin on aina hyvin elävää ja kuvailevaa.

Elisa kirjoitti...

Tuskin maltan odottaa nähdä uudet lasisi!

Ja blogisi ilman kuvia kuin jalka ilman sukkaa!! =) Helatorstaita!

maijja kirjoitti...

Mieluummin pelkkää sanaa kuin pelkkää, otsikotonta kuvaa,

niin

sanon mää.
Mutta balanssi paras, minä pidän sun tavastasi käyttää kuvaa kuvituksena ilman, että kuva tiedätkö alleviivaa tai on ilmiselvä. (koen muuten samaa 'näin paljon tekstiä'-ahdistusta - ja siitä ahdistuksesta ahdistumista myös)

Liivia kirjoitti...

Minä luen sinua kuvittakin!

Oma blogini taas alun alkaenkin oli juuri kuvablogi, ja minä huomaan pohtivani, että miksi laitan sanoja, haluan sen olevankin kuvablogi.

Onnea noin helposta pokien löytämisestä! Kun miehelleni etsittiin vuosi sitten saimme koluta KOKO TAmpereen, kun kaikki olivat liian isoja.

Kanerva kirjoitti...

Oikeiden silmälasien löytäminen on kyllä tosi mukava tunne. Niitä kantaa kuitenkin melko paljon siinä nenällä, että on hyvä tykätä siitä miltä ne näyttävät.

Minä tahtoisin sellaiset Clark Kent-lasit itselleni. En edes tiedä sopisiko, mutta silti tahtoisin.

_hoya_ kirjoitti...

Laitathan sä kuitenkin kuvan rilleistäsi?! Mulla on ollut rillit yli 30 vuotta, ja uudet kakkulat sykähdyttävät joka kerta; ihan sama onko omat vai muiden.

Olet onnekas, kun voit luoda tekstiä, joka toimii itsenäisesti, jota ei tarvitse tukea kuvin.

outi kirjoitti...

mulla taas alkoi nimenomaan kuvista, ja tekstiä rupesi kuin varkain pikku hiljaa ilmestymään mukaan. hauskaa että on niin erilaisia tapoja tehdä (blogiakin) ja kaikki mahdollisuudet varioida:)

onnittelut täydellisten lasien löytymisestä!

Ansku kirjoitti...

Tässä blogissa viihtyy, oli kuvia tai ei. :)

Omaa blogia olen vetänyt lähes täysin pelkällä tekstillä. Ei ole kunnollista kameraa, ei aikaa näpsiä aiheeseen kuuluvia kuvia jne. Viime aikoina olen kyllä liittänyt mukaan satunnaisia otoksia, vaikka ovatkin vain hetken mielijohteesta kännykän surkuhupaisalla kameralla otettuja. Ehkä ne kertovat tekstistä jotain, mutta olen huomannut, että heti joudun niitä tosiaan kirjoittamalla selittämään.

Kyllähän se vaatii lukijalta paljon viitsimistä, että jaksaa seurata blogia, vaikkei kuvia juuri näy. Ehkä siksi mulla ei ole kovin hirveästi lukijoita, ainakaan kirjautuneita. :D Mutta omaksi päiväkirjakseni alunperinkin sitä lähdin kirjoittamaan, joten lukijat kommentteineen ovat sitten vain odottamatonta plussaa! :)

Mukavaa, että löysin mieluiset kehykset!

Ansku kirjoitti...

Siis löysiT... :D

Punamulta kirjoitti...

Minulla on usein huono omatunto siitä, että en laita kuvia blogiini...vielä useammin siitä, etten ehdi edes kirjoittaa sinne...

Sinulla on todella hyvä taito kuvittaa pelkillä sanoillakin. Tosin on mukavaa katsella kuviakin...niissä on aina sitä jotain. Ja silmälaseista sitten toivon ainakin kuvaa...

Minä taas luultavasti tarvitsisin paljon kuvia...ehkä blogini pitäisi olla täynnä kuvia, eikä lainkaan sanoja (annan itsestäni varmaan aika negatiivisen käsityksen...) :))))

violet kirjoitti...

Aurinko ja kuu: luvattoman iloinen tarkoittaa ihan vallattoman, älyttömän iloista. En oikein tiedä mistä tuokin sanonta on tullut mutta noin minä sitä olen oppinut käyttämään.

Papi: karsastus mullakin on, sukuvika nääs, mutta ei se ole pahentunut. Lasit löytyi kyllä superhelposti.

Elisa: mut mää inhoan sukkia...!

Maijja; mulla on usein pelko alleviivaavista ja "kattokaa ny" -kuvista. Toivon hartaasti etteivät omani olisi sellaisia, ainakaan usein. Ahdistuksen ahdistus se vasta ahdistaakin!

Liivia: mulla oli Hollanissa toi liian isot kehykset -ongelma. Lasten hyllystä olisi pitänyt ostaa (miksen ostanut????) vaan liian leveät tyhmänä ostin kun en muka muuta löytänyt mistään.

Kanerva: oikeastaan aika yhden tekevää sopivatko lasit MUIDEn mielestä.
Ai Clark Kent? Mun lasit taitaa olla lähinnä Harold Lloyd!

Hoya; kuva tulee kunhan rillit saan!
Kiitos kovasti. Lämmittää tuo mitä sanot tekstistä.

Outi: sa muuta! Onneksi jokainen voi täyttää blogiaan omalla tavallaan.

Ansku: niin, esim. minä en ole kirjautunut yhteenkään blogiin enkä tilaa yhtäkään. Luen silti ainakin sataa.

Punamulta: kuvia ei ehkä vain huonon omatunnon vuoksi kannata..alkaa tuntua muuten rasitukselta koko homma.

maijja kirjoitti...

Suotta pelkäät alleviivaamista. Sulla on, tosiaankin, taito olla tekemättä niin. Hyviä vapaita!

MaaMaa kirjoitti...

Kiva että pokat löytyi helposti :)
Nautihan loppuviikon lomasta ja auringosta! Ihanaa!
Sitten se tiistai jo tuleekin; laitat kai kuvan uusista laseista? ;)

Kanerva kirjoitti...

Sehän se onkin tärkeintä, että itse pitää!

Harrold Lloyd on myös hyvä - tosi erilainen kuin Clark Kent!