Kävin siellä, omalla katolla. Kauan olin jo halunnut. Terveisiä äidille: lapset eivät nähneet ja muutenkin olin varovainen. Katolta näki kauas ja toisaalta lähelle mutta uudesta vinkkelistä.
perjantai 22. toukokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
30 kommenttia:
Apua. Pienenä kiipeilin aina katoilla, nyt ihmettelen miten uskalsin.
OOt ihan oudon näköinen noissa kuvissa, uusi tukka vai mikä? Ihania kummiskin, toka ja vipa suosikit.
Olisinkohan itse uskaltanut...
Matroskin; emmää pienenä vaan olis kai uskaltanutkaan...
Liivia: no olen kyllä jotenkin oudon näkönen..tukalle ei ole mitään tehty kuukausiin mutta onhan se uutta sekin tietty...vähän rantarosvon näköinen olen, täytyy myöntää.
Mielettömän ihana katto teillä. Meillä on sellainen lättänä katto, mutta hienot näköalat sieltäkin.
Tarttisin nyt kans jotain tuollaista katolle kiipeilyä. Eilen ikkunanamme ohi liiti kuumailmapallo, ois tehnyt mieli liftata mukaan.
Hei Hurjapää, katsoin monta bloggausta kerrallaan, on pitänyt toukokuu pidättäytyä suuremmin surffailemasta. Kommenttina edellisiin kommentteihin ja muutenkin: et näytä oudolta minusta, enemminkin varovaisen vapaalta. Ei ollenkaan mitään virttynyt emalikulho -vertauksia, niinkuin oli tuolla aiemmin yhtäläisyysmerkkejä vedellyt!
Makee katto teilla on. Samoin terassi.
Et mikaan rantarosvo vaan Katto-Kassinen.
Celia; meillä on tossa keskellä kapea lättänäosa katon keskellä (näkyy alimman kuvan oikeassa reunassa) ja se on siis ovi mistä pääsee ulos. Mies kiipesi sen päälle ja sai aivan mustat vaatteet!
Epävirallinen: uskoakseni Liivia tarkoitti että näytän erilaiselta kuin silloin kun olemme livenä tavanneet.
Varovaisen vapaa kuullostaa aika hienolta!
Pikkujutut: niin joo, se maailman paras kukkotaitelija! Kassinenhan väitti että sillä on tuhansia kukkotauluja katolla kodissaan...
Katolla kiipeily tekee aina sielulle hyvää!
Nuo kuvat näyttävät jotenkin niin eksoottisilta...ehkä se johtuu siitä, että ei täällä päin katot (ja piiput) ole tuollaisia, eikä yleensäkään katoille pääse mistään terassilta, kuten ilmeisesti teillä?
Mutta kasvillisuus ja kaikki...näyttää jotenkin pehmeämmältä ja lämpimämmältä kuin täällä... huom! Kattokin näyttää pehmeämmältä... :D
(Vai onkohan vikaa silmissä...tai päässä...?)
Minustakin sinä näytät jotenkin erilaiselta, tosin siitä kun olen sinut livenä nähnyt on jo pari vuotta aikaa ;-)
Pienenä piti aina kiivetä kotitalon katolle, vaikka pelottikin aivan hirveästi. Toisaalta korkeat paikat sinänsä eivät pelota, enemmänkin se kiipeäminen.
Kattoterassit ovat aivan ihania, voi kun meilläkin olisi
Enää ei saisi minuakaan kiipeilemään katoille..Lapsena kiipeilin innoissani mm. puissa. Olen ollut aina vähän kömpelö ja korkeanpaikankammoinen, nämä ominaisuudet ovat vahvistuneet mitä vanhemmaksi olen tullut.
Hieno kuvasarja.
Hei. Olen lueskellut blogiasi jo pitkän aikaa. Sinulla on ihana blogi.
T. Aino
ps. Kurkkasitkos näkyikö savupiipun takana katto kassista :)
Huih pienenä ei ollut korkean paikan kammoa
ja mäkin testasin oman talon katon,
nyt ei sais mua millään ilveellä talon katolle;)
Upeat näkymät varmaan silti:)
Jamelia
Hieno kuvasarja!
Mutta sanon kun Matroskin APUA, en olisi itse uskaltanut...ei,ei
Olet rohkea!
Hurrrrjapää!!!
Ja pitää omalle äidille viestittää, että on ollut varovainen ;-) Ihanaa, kun ihmisiltä löytyy uskallusta olla joskus niin kuin sisäinen lapsi haluaa... Ihana postaus, mutta varo ettet yllytä tällä muitakin. Meilläkin on katto tosi korkealla!
Hui! Minä pelkään korkeita paikkoja, mutta tuo katto on kyllä NIIN houkutteleva, etten varmaan itsekään olisi osannut vastustaa kiusausta.
Kata; emmä tiedä että aina mutta eilen ainakin!
Punamulta; minen osaa tuota katsoa samoin silmin kun on niin tuttua tavaraa mutta ymmärrän kyllä mitä ajat takaa. Juu. TUonne pääsee aivan helposti. Tuosta vaan tuon valkoisen aidan yli ja sitten ylöspäin.
Paevi; taidan olla yksinkertaisesti vähän rupsahtanut siitä ed. tapaamisesta... Ja jos se oli naisten päivillä niin siellä olin ainakin kovasti tällätty toisin kuin tuossa;-)
Sooloilija: siis mähän pelkään korkeita paikkoja aivan hillittömästi, mutta tuossa ei tajua olevansa korkealla oikeastaan. ELLEI mene harjan toiselle puolelle niin vaikka putoisikin niin putoisi omalle terassilleen. Toiselta puolelta kyllä sitten kadulle, mutten minä mennytkqän harjan yli.
Aino: kiva kuulla!
Ei näkynyt Kassista mutta paljon kaikkea muuta roinaa ja nokea.
Jamelia; kuten sanottua, ei muakaan kovin monen tyyppisen talon katolle. Tuossa tuntee olevansa täysin turvassa. Sopii myös arkajaloille.
MArika; olen OLEVINANI rohkea!
Tarleena: juu, äidille kerron aina!
tirlitta:...ja samaan aikaan jankkaan pojille että ette sitten ikinä yritä....
Oiii huippunäkymät! Katoin muuten myös, että onko rouva käynyt leikkauttamassa hiuksia. Muistelinkin, että eikös sulla ole korkeanpaikan kammo.
Ihanat kuvat! Korkealla on huisin kivaa, tykkään kovasti ja muistan kuinka jo lapsena toivoin päivänä eräänä päästä Haulitorniin asumaan.
Huii... Nuo ovat sellaisia juttuja, jotka on pakko jossain vaiheessa toteuttaa, kun kerran saa idean päähänsä. Oli korkeanpaikan kammoa tai ei (tai ehkä juuri siksi). Sitten on hienoa, kun pääsee päämääräänsä ja voi huikata: USKALSIN!
Minä killuin lapsuuteni puissa. Joskus joku nauroikin, että enemmän kai tuo tyttö viettää aikaa puussa kuin maassa. Lähellä sattui olemaan hyviä kiipeilypuita. Välillä vieläkin iskee into kiivetä, mutta on kurjaa kun huomaan tulleeni paljon kankeammaksi, ketteryys on kadonnut.
Olivatkohan naapurisi kummissaan, jos huomasivat sinut?
Voi miten vapauttavaa...Otitteko yhtään maisemakuvaa?
Nyt sekin on koettu.Tartteeko mennä enää uudestaan?
Poikaystävän talossa on katto, jonne aina joskus saan kiivetä. Katolla on ihanaa! Näköalat ovat mahtavat, koska talo on vuoren rinteellä. Kiipeäisin useamminkin, jos vain saisin. Taitaa poikaystävä pelätä puolestani, minua ei hirvitä.
Korkeat paikat ylipäätään ovat aina viehättäneet minua. Rakastan sitä, että korkealta näkee kauas ja olo on avara.
Haulitorni tosiaan... Se kiehtoi minuakin pienenä, mietin aina, millaista sinne olisi kiivetä.
Chimchimeroo!Mulla on kauhea korkeanpaikankammo, joten hattua nostan sinulle! Tuli ihan Maija Poppanen mieleen :).
Katolta (tai muista korkeista paikoista jossa harvemmin käy) näkee maisemat ja oman kotiympäristön ihan uudesta perspektiivistä, voi löytää uusia asioita.
ps. Tänäiltana menen SMGn keikalle,jee!!
Hurjapää!
Näytät muuten onnelliselta noissa kuvissa. Sellaiselta vapaalta.
Voi miten hurmaavat vapaantunteen kuvat, minusta sinä näytät iloiselta siitä, että olet nyt toteuttanut tämän. Olet vapaa seuraavaan juttuun :)
En tule kaveriksi..
Haa!
Välillä pitää kohdata sisäinen Peppi Pitkätossunsa, ettei liiaksi kankeudu.
Se on meillä naisilla riskinä, että aikuisuuteen astuttua alkaakin fyysisesti varovaistua liikaa :)
Toisinaan pitää kiivetä, liitää, lentää, loikkia...
Minä tässä päivänä eräänä tapasin sisäisen lapseni, kun avaimet unohtuivat kotiin ja kyllästyin odottelemaan miestä.Virittelin vanhat huojuvat a-tikkaat puutarhapenkin päälle ja juuri ja juuri kurottautumalla kiipesin ikkunata sisään.
Olin oikein ylpeä itsestäni ja lapsetkin olivat :)
-skillla
Papi; Haulitorniin asumaan, ohhoh!
Olina: niin, kaksi vuotta sanoin että joku päivä menen. Olisin kai uskaltanut aiemminkin mutta mikä lie piteli.
Tanja; ei tuo naapuri asia tullut mieleen ollenkaan..enpä osaa sanoa.
Olen tuolla muitakin nähnyt. Pari taloa oikealla ja siellä on sarjakuvapiirtäjäpariskunta, ja mies istuu usein omalla katollaan kameran ja pitkän linssin kanssa. Heilutellaan sitten toisillemme;-)
Aurinko ja kuu: ei tartte mutta haluan mennä ja menen takuulla uudelleen.
Otin jonkun verran kuvia mutta
a) oli kovin pilvistä
b) kameran kanssa on vaikea kiivetä kun olisi viisasta pitää molemmilla käsillä tukea ja sitten kamera heiluu hulvattomana kaulassa ja putki kolhiintuu jonnekin..
ColibriDreams; korkeat paikat eivät ole kyllq koskaan mua kiehtoneet. Ei kerta kaikkiaan.
Tämä ei olekaan Korkea Paikka vaan Talon Katto;-)
Annakaisa; no voi harmi kun en muistanut Maija Poppas laulua....olisin voinut luikauttaa kovaan ääneen suomeksi sieltä että
"kun katolle nouset pidä lakistas kii!"jne.
Kanerva: onnellinen olin, olen, mutta vapaasta en tiedä...
Himalainen; mikäs voisi olla seuraava...alankin miettiä..
Hannele: no ei sitte! Ehkä joskus toiste.
Skilla; itse toivoisin tietynlaisen hullunrohkeuden vähän hellittävän..tai olen semmonen vähän koheli ja kyyyyyllä tosta vielä ehtii/mahtuu -tyyyppi. Tuli vaan taas mieleen kun olin torstaina pyörällä liikenteessä.
me asuttiin jonkin aikaa kerrostalohuoneistossa, jossa mun huoneesta pääsi pienelle kattotasanteelle. nyt nousee sydän kurkkuun kun ajattelen, että kiipeäisin niin hulluun paikkaan, mutta silloin se oli ihanaa!
Hyvin sovit katolle :)
Lähetä kommentti