En ole kovin hyvä nimeämään lempitaiteilijoitani, mutta yksi on ehdottomasti René Magritte.
Tiedättehän: Ceci n’est pas un pipe - ja sitten kuvassa piippu. Ja sama omenan kanssa.
Mutta Magrittella on paljon muitakin hienoja töitä. Kovin paljon, kovin hienoja.
Ensi viikolla täällä Brysselissä avataan Musée Magritte. Sivut ovat vielä kesken, mutta siellä voi jo nähdä videon (myös englanniksi) joka esittelee museota. Ennestään täällä on Magritte Museum, joka on tehty taloon missä tämä belgialaistaiteilija työskenteli ja asui 24 vuoden ajan.
Magritten työt vetoavat myös poikiini. Pienempikin katsoo kirjan kuvia pitkään ja hartaasti. Isompi osaa jo paremmin selittää näkemäänsä. Surrealistiset kuvat eivät tyhjene yhdellä katsomisella.
(Tässä on esimerkiksi filminpätkä asiasta kiinnostuneille....ja valtavan paljon muitakin löytyy nimihaulla.)
Tiedättehän: Ceci n’est pas un pipe - ja sitten kuvassa piippu. Ja sama omenan kanssa.
Mutta Magrittella on paljon muitakin hienoja töitä. Kovin paljon, kovin hienoja.
Ensi viikolla täällä Brysselissä avataan Musée Magritte. Sivut ovat vielä kesken, mutta siellä voi jo nähdä videon (myös englanniksi) joka esittelee museota. Ennestään täällä on Magritte Museum, joka on tehty taloon missä tämä belgialaistaiteilija työskenteli ja asui 24 vuoden ajan.
Magritten työt vetoavat myös poikiini. Pienempikin katsoo kirjan kuvia pitkään ja hartaasti. Isompi osaa jo paremmin selittää näkemäänsä. Surrealistiset kuvat eivät tyhjene yhdellä katsomisella.
(Tässä on esimerkiksi filminpätkä asiasta kiinnostuneille....ja valtavan paljon muitakin löytyy nimihaulla.)
20 kommenttia:
Vaikuttaa tutustumisen arvoiselta taiteilijalta, kiitos vinkistä!
Hyvä huomata, että vaikka nimi ei sanonut mitään, olen silti edes jonkun työn aiemminkin nähnyt.
Todella mielenkiintoisia töitä. Herättävät kiinnostuksen nähdä lisää.
Uuden museon video on aika mielenkiintoinen ja hieno. Toista linkkiä en saanut auki.
Nyt katsomaan lisää :).
Filminpätkän katsottuani on vielä pakko kommentoida, että tietyistä töistä tuli mieleeni Salvador Dali (Muutama erityislemppari löytyy sieltäkin...)
Minna: Magritte on taiteilija jota moni luulee ranskalaiseksi (on siis belgialainen mutta asunut myös Ranskassa) ja jonka monia töitä tunnetaan mutta ei tiedetä kuka ne on tehnyt.
Punamulta: juuri toi eka lauseesi: eli moni tunnistaa kuvia muttei muista tai tiedä taiteilijaa.
Magritte mainittiin jossakin yhdeksi maailman kymmenestä tunnetuimmasta taiteiliaasta.
Korjasin toisenkin linkin muttei siellä nyt mitäqn kovin erikoista.
Youtubessa on kovasti lyhyitä filminpätkiä hänen elämästään ja taiteestaan.
Punamulta: joo, samaa tyylisuuntaa ja aikakin taisi olla sama. Olen kovasti enemmän kuitenkin Magritten suuntaan kallellani.
Nyt muistinkin, että nuorena minulla oli Magritten juliste, juuri tuo hieno talokuva, jota selailet kuvassa kirjasta.
Olisipa ihana käydä noissa molemmissa museoissa.
Hih, kommentoin eilen ehtoolla miehelleni yhtä hänestä ja vauveliinista otettua valokuvaa juuri magrittemaiseksi, sillä siinä vauva katsoo (kumma kyllä) vakavana kameraan ja isistä näkyy vaan ISO NENÄ kuvan laidassa :D
Taivaalta putoavat knallimiehet on mullekin tuttu maalaus, mutta en olisi osannut sanoa kenen tekemä on.
Hieno tuo valokuvasi mustasta variksesta, oikein tosi hieno :)
Tuttu hemmo, kiinnosti jo kauan ennen taidehistorian (pakollisia) opintoja. Tykkään enenmmän kuin monista muista saman tyylisuunnan edustajista, sillä Magrittessa on sellaista hienostuneisuutta ja selittämätöntä moniulotteisuutta, joka monelta puuttuu tai on piilossa kaiken hälinän keskellä. Mulle Magritte on ennenkaikkea filosofinen taiteilija, kaikkea muuta kuin tilan koristelija tai tilanteen tallentaja. Magritten kuvat on vähän kuin metroasemia, joissa ajatukset kohtaavat ja lähtevät sitten taas kiitämään hurjaa vauhtia eteenpäin.
Sooloilija: ei ihme että onkin ollut se juliste. Magritten tauluista on tehty paljon kortteja, julisteita ja vaikka mitä.
Savu; aivan magrittemaista;-)
Papi; et kuule arvaa miten moneen kertaan olen yrittänyt saada noita mustia rosmoja kuvaan...pomppivat tuossa lähellä koko ajan mutta vartoos kun avaan ikkunan niin häipyvät. Ne kuulevat pienimmänkin ääneen. No, tuon sain ikkunan läpi mutta olisi niin vinkeitä kuvia saanut kun varikset kävelevät pää vinossa.
Tintti: tunnet aihetta selvästikin enemmänkin ja kyllä, samaa mieltä olen tuosta hienostuneisuudesta ja siitä, että Magritten taulut ovat muuta kuin koristajia.
Odotan valtavasti näkeväni museossa hänen tekemiään lyhytfilmejä. Olen eräässä dokumentissa niisþä hiukan saanut tietää ja kiinnostuin kovasti.
Pidän siitä miten Magritte laittaa esille arkisia esineitä ja tapahtumia aivan outoon valoon. Ja siitä, miten hän käyttää sanoja kuvina ja oikeastaan myös toisin päin.
Magritte on munkin lemppareita ja museo on jo toivelistalla korvan takana. Bruxelles, j'arrive!
Magritte vetoaa myös minuun, mutta se on silti jäänyt pikkasen vieraaksi. Olisikin aika tutustua paremmin. Hyvä kun otit esille. Olen muutenkin viime aikoina tykännyt keskittyä nykytaidetta enemmän 1900-luvun alkuvuosikymmenien taiteeseen.
Mun suosikkitaiteilijani on Man Ray. Hän on minulle samaistuisenkohde, vaikka mies onkin. Syy tykkäämiseeni ei ensisijaisesti ole hänen teoksissaan, vaan ajatuksensä ja työskentelytapansa - se mitä hänestä olen lukenut. Tietysti tykkään teoksistaankin. Kaikki mitä olen lukenut hänestä vahvistaa mielikuvaani, että hän olisi voinut olla sielukaverini tai vähintäänkin idolini, jos olisin hengaillut Montparnessella 20-luvulla (olisin kuitenkin varmaan päätynyt vain rakastajattareksi, mutta olisihan sekin voinut olla ihan kivaa). Jos olisin kuvataiteilija, todennäköisesti työskentelisin jotakuinkin samalla tavalla kuin Man Ray; kokeillen kaikenlaista pyrkimättä ensisijaisesti kehittämään omaa tyyliäni. Minusta on ollut ihana lukea hänestä ja huomata, että muillakin on yhtä suuri tarve olla "vapaa" ja tehdä monenlaista ihan vaan kokeilemisen riemusta ja uteliaisuudesta. Ehkä joskus jopa myös pienen provokaation tarpeesta. Minusta on aina ollut vähän ahdistavaa, kun taideopinnoissani on lähes poikkeuksetta ollut missiona "löytää oma tyyli". Minä olen hidas ja kokeilunhaluinen ihminen, enkä lainkaan tykkää siitä, että jo muutaman kuvan jälkeen pitäisi alkaa hahmottumaan omanlainen kädenjälki. Tympii jo sellainen puhekin! Ei se minua haittaa, jos oma tyyli sitten muodostuu, monestihan "tyylin eheyden", punaisen langan, huomaakin vasta jälkeenpäin. Se on ahdistava lähtökohta, että sitä omaa tyyliä ja kädenjälkeä täytyisi lähteä jallittamaan jo ensihetkistä alkaen. Ymmärrän, että joillekin se taas on hyvin tärkeää, mutta kai joukkoon mahtuu joku sellainenkin, joka häröilee moneenkin suuntaan pelkästä kokeilunhalusta!
Lukaisin uudestaan nopsaan kirjoitetun kommenttini, ja voi itku, kun en osannut ilmaista kirkkaasti mitä tarkoitin. Mutta jotain tuonne päin. Johtuneeko ukonilmasta, vai siitä, että nukuin liian myöhään... mistä lie - ajatukseni latteus nimittäin. Mutta jos joskus innostut, lue Man Ray:n Self Portrait. Se on suomennettukin, nimi on Omakuva.
Oi voi, minä täällä vieläkin. Melkein jo tekee mieli pyytää anteeksi tätä kommenttieni vyöryä. Mutta luulen, että ei mulla kuitenkaan anteeksipyyntöön mitään järjellistä syytä ole. Oma nöyristelevä luonteeni vain taas :)
Ilahduin hetki sitten, kun mietin eilisiltaista keskustelua erään ystäväni kanssa, ja huomasin, että muuan päätäni vaivaavaan kysymykseen löytyykin vastaus oikeastaan sinun postauksesi innoittamana Magrittesta ja muistakin surrealisteista. Keskustelumme oli hyvää ja antoisaa, mutta "hampaankolooni" jäi jotain epämääräistä. Nyt sen hoksaan, olin liian surrealistinen ja ystäväni melko naturalistinen, sanoisin. No, pragmaattinen ainakin. Ja minä kun en halunnut löytää ensisijaisesti ratkaisua, vaan löytää vain aiheita, joiden avulla pääsisin ajatuksissani eteenpäin. En halunnut vielä loppuratkaisuun, vaan löytää bensaa ajatuksilleni, sillä olen halukas kulkemaan tässäkin asiassa vähän pidemmän reitin. Näkemyksemme eivät ihan kohdanneet. Minä etsin ongelman johtolankoja alitajunnan syövereistä, ystäväni löysi ratkaisuksi "luonnollisen selityksen". Olin vähän tyytymätön, kun ajatuksemme eivät kohdanneet. Vaikka muuten mukavaa olikin! Ja ystävä tuo on rakas!
Olen toki nähnyt tämän taiteilijan töitä ennenkin, mutta en olisi muistanut edes hänen nimeään, puhumattakaan että olisin belgialaiseksi tiennyt.
Hyvä tietoisku minulle siis.
Mutta en lue lempitaiteilijoideni joukkoon, kuten ei ihan tuo tyylisuuntakaan. Kiinnostaa silti! Ja kiinnostaisi myös tuo hänen museonsa.
Kommentti aikaisempaan: Hyvä, klassinen hiusmalli ja hienot pokat!!
René Magritte on taiteilija, jonka teokset miellyttävät myös minun silmiäni. Hän ei välttämättä kuulu lempitaiteilijoihini, mutta nimensä herättää sen verran positiivisen vastakaiun, että piti heti tulla tänne nuuskimaan, mitä hänestä kirjoitit. Kiitos vinkeistä-linkeistä!
Oi, René Magritte! Kiitos että muistutit hänestä, ja kiitos tuosta viimeisimmästä linkistä! Sellainen taiteilija on hän, että kuvansa jäävät kummittelemaan päähän pitkiksi ajoiksi näkemisen jälkeen. Itse tutustuin häneen lukiossa, kun kirjoitin ainoan onnistuneen kuva-analyysini maalauksesta Ihmisen poika (nimi tulee ihan hatusta ja ulkomuistista -en ole varma sen oikeellisuudesta.)
Jotenkin Magritten maalauksiin on helpompi tarttua, kuin vaikka tuon mainitun toisen surrealistin, Salvador Dalin. Tykkään kyllä kovin Dalistakin, mutta minulle hän on enemmän visuaalista ilottelua, kun taas Magritte tarjoaa päänsisäisiä väittelyitä ja filosofista tuumailua.
Juu, tuttu on ja pidän myös.
Minä hiljenen Klimt in ja Mucha n taiteen edessä.
Sitten on Monet.
Allu; museo taitaa alkuun ainakin olla kovin täynnä mutta eiköhän se syksyyn mennessä ainakin hiukan rauhoitu niin että on kivampi katsella taulujakin!
Tanja; ei haittaa monet kommentit, ehdottomasti ei!
Man Ray on kiinnostava. On ollut pitkään sellainen josta olen ajatellut ottavani lisää selvää.
Piru kun aika ei tunnu muka riittävän kaiken kiinnostavan selvittämiseen!
Tuo mitä sanot omasta tyylistä ja sen löytämisestä on totta, tai siis noin ajattelen itsekin. Minusta oma tyyli löytyy vain tekemällä, ei sen perässä juoksemalla. Oma tyyli voi olla sekin ettei sitä ole. Että oma tyyli on tuo ja sitten taas tämä.
Liivia: Mun on kauhean vaikea kutsua ketään lempitaitelijakseni, enkä Magritteakaan oikein halua sellaiseksi mainita. Aina "pelkään" että jos mainitsen yhden, unohdan toisen, jonka työt ovat ehkä vieläkin vaikuttavampia minusta. Ihan pöhköä. Sanotaan vaikka niin että pidän kovasti Magritten töistä. Suurimmasta osasta hänen töitään. En kaikesta.
Katilein; kiitos rilli- ja tukkakommentista!
Olina: päänsisäistä väittelyä hyvinkin. Kymmenvuotiaani katsoo uskomattoman kauan hänen kuviaan. Ihan selvästi oikein raksuttaa "miten tuo on tehty? miten tuo on mahdollista".
Aurinko ja kuu; Klimt on minunkin mieleeni. Mucha myös.
Lähetä kommentti