Toisinaan haaveilen uima-altaasta.
En mistä vain uima-altaasta, vaan jostakin tällaisesta.
Luonnon keskellä ja kuuma aurinko pään päällä.
En mistä vain uima-altaasta, vaan jostakin tällaisesta.
Luonnon keskellä ja kuuma aurinko pään päällä.
Tämän viikon ohjelmassa on myös vaatekaapin katsominen sillä silmällä.
Rievut pois ja katsotaan mitä jää.
Kirjoittelen uima-altaista ja vaatteista koska oikeasti olen nyt hiukan surusilmäinen.
On vähän pala kurkussa. Kehittelen sijaisajatuksia.
Esikoinen lähti äsken viikoksi leirikouluun. Tämä on jo kolmas kerta eikä millään muotoa viimeinen lähtö, mutta totta kai se tuntuu. Halasimme pitkään ja hartaasti ja juuri ennen lähtöä piilotin tapani mukaan kirjeen pojan laukkuun, sinne yöpuvun väliin.
24 kommenttia:
Muistan että olet maininnut tästä kirjeiden mukaan laittamisesta aiemminkin, todella hurmaava tapa ja toivottavasti poikasi (tai sinä hänen puolestaan) arkistoi kirjeet, niitä olisi kiva muistella aikuisena.
Oih ihan tuli tippa silmään
kun luin tuosta kirjeestä
ihana tapa<3
Jamelia
Maarit: juu, laitan kirjeen mukaan (silloin harvoin)kun poika johonkin menee. Pienemmällä ei vielä tuollaisista reissuista olekaan kokemusta.
Esikoiseni arkistoi kaiken, joten nuo kirjeet myös;-)
Jamelia: tiedän että kirje on pojalle tärkeä. Itsellenikin on tärkeä päästä sanomaan asioita - sanojen lisäksi - vielä paperillakin.
Tiedän, että kirje ilahduttaa ensimmäisenä iltana, kun majapaikka on vielä uusi ja hiukan jännittää.
Kiva tapa tuo kirjeen piilottaminen mukaan.
Minä tein jo vaatekaapin kevätsiivouksen, mutta kovasti tuntui turhia vaatteita jäävän kaappiin. Syksyllä sitten uusi karsintakierros.
Oi hui. Meillä nuo vaiheet eivät ole vielä ajankohtaisia, mutta tuo tekstisi alkoi jo kaivamaan pientä kuoppaa myös minun sydämeeni.
Huomaan välillä ajattelevani, että enää 12 vuotta ja esikoinen on täysi-ikäinen... Nimenomaan ENÄÄ, ei VIELÄ...
Taidan kopioida tuon sinun kirjeidean, tulevia aikoja varten!
Ensimmäinen ilta uudessa paikassa aikuisellekin välillä kutkuttava, joten kirje varmasti ilahduttaa. Lukeekohan esikoisesi sen salaa peiton alla taskulampun valossa?
Kun itse vielä asuin kotona, muistan 5 vuotta nuoremman pikkusiskoni laittaneen yllätyksiä reppuuni kun lähdin leireilemään. Mutta ne lähinnä olivat jotain pikkukiusaksi laitettuja, repun painoa lisääviä, kuten 5 isoa perunaa evässämpylöiden joukossa ;o)
Mukavaa viikkoa Irlannista!
Voi surusilmäinen Violet, kirjoititpa kauniisti.
Uima- allas sopisi minullekin sijaisajatukseksi, juuri tuollainen kuin kuvassa, poukama. Meillä lapsi tekee hampaita, eikä oikeastaan( tai minä en) nuku ollenkaan.
Olen kans kehitellyt sijaisajatuksia, ettei väsymys lannistaisi aivan.
Tällä hetkellä top tenissä on puusaunan tuoksu metsän keskellä, oma työhuone ja sen kaunistelu, meri ja muutamia tilpehöörejä.
Tuo kirjeen piilottaminen on niin ihana juttu. Itse piilotin pienenä isän kengän ennen kuin hän oli lähdössä, ettei vaan pääsisi lähtemään.
Meillä juuri eilen kuopus (9v.) sanoi, ettei haluaisi lähteä kesällä viiden päivän leirille, koska haluaa olla KOTONA. Mietimme tässä nyt lähteekö hän vai ei, koska mikään pakko ei ole lähteä..
Ne lähtemiset ovat sekä äideille että lapsille tärkeitä, ja vaikeita.
Olipa liikkis kirjoitus. Suloinen tapa nuo kirjeet, pistän korvan taakse, jos joskus itsellä on lapsia. Tämäkö oli sama poika, joka halusi harjoitella yksin olemista? :)
Ihana teko äidiltä!
Tuommoinen uima-allas kelpaisi mullekin eri hyvin.
Ehtisipä todellakin tekemään kaappien siivouksen. Ehkä sitten kesälomalla...
Piilotetut kirjeenne kuulostavat satumaisilta. Minulla ja tyttärellä on yhteinen vaaleanpunainen päiväkirja, jossa käymme keskustelua. Erityisesti hänestä ja meistä kahdesta yhdessä. Kirja on minullekin tavattoman tärkeä.
Kyllä se leirikoulu sujuu. Olen ollut kolme kertaa leirikoulussa aikuisen hommissa. Ja missään en ole nukkunut öitäni niin hyvin, vaikka kai siellä pitäisi valvoa ja huolehtia. Ulkoilupäivien jälkeen vain on NIIN poikki. Aikuinen ja lapsi.
Suklaasydän: no minä kans tein yhden kierroksen jo aikaisemmin vaatekaapissa mutta kun nyt revin tuolla joka aamu ovia auki kun ei muka ole mitään. Haluan katsoa onko se totta.
Kaavoihin kangistunut: niin, tuntuuhan sekin ihan himmeältä ajatukselta että kahdeksan vuoden päästä voin istua esikoisen kyytiin autossa - mikäli siis häntä kiinnostaa hankkia kortti;-)
RouvaHoo; meillä pikkuveli kantoi suurta huolta siitä että tuleeko nyt kaikki mukaan.Kysyi moneen kertaan onko isoveljen aamutossut varmasti laukussa ja kantoi unileluja toisensa perään.
Celia: ...ja minä piilotin nuorempana yhden miehen kengän yksissä juhlissa ettei se lähtisi. Se se vasta oli säälittävää.
Sooloilija: ei meillä lähteminen kai muuten olisi vaikeaa mutta on sitä pojan syömisten takia. Häntä pelottaa kovasti ettei siellä ole mitään mitä hän saa syötyä ja että muut pilkkaavat. Näin voi olla, näin on ollut kahdella ed. kerrallakin mutta silti hän on selvinnyt ja ollut jälkikäteen iloinen että meni ja koki ne kaikki muut asiat.
Hanna; sama poika.
Liivia: voin siis melkein tuntea olevani tuon kuvan altaassa. Voi että.
Nyt kun on vähän rauhaton mieli tuon leirikoulun vuoksi niin on hyvä tehdä kaikenlaista. Kuten se kaappijuttu.
Linnea: tiedän että se sujuu ja kerroinkin sen hänelle moneen kertaan. Luotan hänen kykyynsä selviytyä. Sitä paitsi on väärin sanoa että olisin varsinaisesti surullinen. Se olisi ajanhukkaa ja hyvin itsekästä. En halua keskittyä siihen joka on poissa vaan siihen joka on täällä kotona. Ai ihanaa! Pikkuveljen kanssa ihan häiriöttä! Kaksi edellistä leirikoulukertaa osoittivat että tämä aika on antoisa ja kovin erilainen kaikille. Perheen dynamiikka muuttuu hetkeksi ja se on hyvä se.
Ja toi Comptoirin paita ei varmaankaan ole lähdossä minnekään, toivottavasti. Aivan hullua, mutta oikeasti kaipaan Ranskasta kahta vaatettajaani: kyseistä laatumerkkiä sekä tavallisempaa Monoprixiä. No joo, ilmankin pärjää, mutten yhtään laittaisi pahitteeksi vaikka Comptoir avaisi Helsingissä tai Pekingissä!
Ja tsemppiä sulle eroahdistukseen! Uima-allasajatukset kuulostavat ainakin rennoilta.
Ihana tapa.
Minä yritin houkutella poikaa kesällä jalkapalloleirille, yhden kaverinsa kanssa, mutta ei innostunut. Ei vaikka kyse oli päiväleiristä, josta tullaan aina kotiin yöksi
Vilijonkka: tuo paita ei lähde mihinkään, se on varma! Lämmittää uskomattoman hyvin (on villaa+silkkiä) muttei ole kuuma.
Kunhan sitä viitsii pestä käsin hellästi niin se on monen vuoden kaveri. Ollut nyt jo pitkään eikä mene miksikään. Ja Brysselissäkin on onneksi liike jos sattuis...
Päivi: aina ei nappaa leirit, edes päiväleirit. Ei munkaan poikani tuonne varmaan olisi mennyt jos olisi saanut valita. Olen kuitenkin sitä mieltä ettei ole hänelle hyväksi jäädä nyt koko muun luokan juttujen ulkopuolelle. Sitä paitsi meille sanottiin että sinne ei edes lähdetä ellei jokainen oppilas ole lähdössä.
Sijaisajatukset ja -tekemiset on kyllä välillä niin tarpeellisia. Tuleepa silloin myös paljon tehtyäkin, saa kaapitkin usein siivottua.
Tuntuu, että nyt sitä oikein hahmottaakin, miten nopeasti lapset kasvaa. Silloin, kun ne oli jotain 3-4-vuotiaita, aika tuntui kestävän vaikka kuinka. Nyt omat poikani vaan vilahtavat silmissä, ihan konkreettisestikin, koko ajan menossa johonkin.
Tuota kirjeideaa haluan kyllä soveltaa.. ajatuskin jo lämmittää.
Muistan itse yhden leirin ja ensimmäisen illan orpouden, kun tuntui, että kaikki muut jo nukkuivat. Onneksi yhtenä ohjaajana oli setäni, hän tuli mun kanssa jutteleen leppoisia, jotta koti-ikävä helpotti. Äidin kirje toimii varmasti samalla tavalla.
Tuollainen kirje olisi ihana kenen tahansa poissa kotoa olevan löytää.
Minun on tosi vaikea saada sijaisajatuksia vallalle. Jos joku asia painaa mieltä tai murehdituttaa, se pyörii mielessä vaikka mitä yrittäisi.
olen kans tänään kulkenut sijaisajatuksissani. kuvitellut olevani jossain toisaalla. ei sillä että itselläni olisi nyt jotain raskasta mielessä, jotenkin vaan on taas sellainen päivä että kaihoaa toisaalle.
se on ihan mukavaa kun voi ajatuksissaan sitten vaikka kellua lämpimässä altaassa, kuunnella lintuja ja tuulen huojuntaa puiden latvoissa..
Tuollaisesta uima-altaasta kelpaakin haaveilla!
Voin kuvitella, että nuo kirjeet ovat pojallesi todella tärkeitä. Isälläni oli tapana kirjoittaa pieniä lappuja, ja jättää niitä tyynylleni aina, kun hän matksuti pidemmäksi aikaa jonnekin. Niissä luki usein vain "hyvää yötä", ja muutama rivi jotain muuta, mutta ne olivat todella tärkeitä! Ja minulla on niitä edelleen tallessa=)
Ahaa, siis eroahdistusta? Kirje on upea juttu...
Tuollainen uima-allas olisi hieno. Mutta vaatisi erilaisen ympäristön kuin mitä täältä esim. löytyisi...;)
Tahtoisin heittää koko vaatekaapin sisällön menemään. Mutta kun ei niin ei. Niinpä katselen niitä vanhoja rääsyjä vielä jonkin aikaa ainakin...
Aion napata tuon tapasi sitten kun omat lapset vastaaville retkille lahtevat, vaikka lahtisivat vasta parikymppisina.
Sijaistoiminnoissa taallakin. Paiva on ollut varsin outo mutta paljon on saatu aikaiseksi.Vaatekaappi on ollut tana kevaana jo kaksi kertaa kasittelyssa ja tyhjenee joka kerta.Alan olla kohta lahella tavoitettani eli saada kaikki sopimaan kaikkeen.
Juuri eilen tyhjensimme ja siivosimme noin kahden neliometrin kokoisen pihalammikon ja teki mieli huutaa: "Henkilökuntaa?!?!?!?" Mutta silti uin mieluummin uima-altaassa kuin esimerkiksi järvessä, missä ei näy pohjaa, minulla on liian vilkas mielikuvitus.
Eroahdistukseen en lapsettomana osaa kommentoida mitään äidin näkökulmasta, koska minulla ei ole lapsia, mutta muistan omasta lapsuudestani miten hyvältä tuntui kun luotettiin ja päästettiin lähtemään, kokeilemaan omia siipiä ja sitten sai taas turvallisesti palata takaisin kotiin. Vieläkin saa, vaikka olen jo nelikymppinen.
Mun pitää nyt vähän palauttaa maan pinnalle tuon altaan suhteen, vaikka se hyvin kauniilta näyttääkin. Meillä oli Teksasissa talo jonka takapihalla oli uima-allas. Sitä varjosti ihanasti kaksi upeaa pekanpähkinäpuuta.
Mutta herranjestas mikä homma oli pitää sitä allasta puhtaana. Mitä enemmän puita ympärillä, sitä isompi työ altaassa. Sanoin miehelle etten enää ikinä, ikinä omista uima-allasta ellei sen mukana tule allaspoika...
Kirje pojalle kuulostaa ihanalle ja vielä ihanampaa on jos poika siitä tavasta tykkää ja osaa arvostaa.
Himalainen: kyllä siitä tuntuu olevan jo "ikuisuus" kun nuokin olivat jotain parivuotiaita...
Riikka: noin minullakin jos on kyse jostakin todella raskaasta, vaikeasta, ikävästä.
Nyt ei ole. Se oli vain se eilisen aamuhetki kun näki pojan lähtevän. En minä nyt enää oikeastaan edes ajattele asiaa. Hän on siellä, tulee välillä mieleen ja me olemme täällä.
Outi: kaihoaa toisaalle...joo, ja se "toisaalla" on milloin missäkin;-)
Olina: pikku lappuset, kiva tapa tuokin.
Punamulta: ei tässä minusta ole eroahdistuksesta kyse. Ei minua ainakaan ahdista ollenkaan olla lapsistani erossa. Voin tuntea jotakin pientä ikävää mutta se tulee ja menee. Ei pojallakaan muuta kuulemma ollut vaivana kuin että se ruokapuoli huoletti.
Älä heitä koko vaatekaapillista, ainakaan kerralla!
Pikkujutut: mulla kaikki taitaa jo sopia kaikkeen. No, melkein. Niin, ja se tärkein: MINUN mielestäni sopii. Ei ehkä muiden;-)
Tintti: järvi jonka pohjaa ei näy on mulle aivan kauhistus. Useimmiten en saa mentyä. Olen kerran uinut suolammessa jonka höttöset rannat senkuin hyllyivät. En saa sitä mielestäni.
Merja: totta tuo käytännön puoli, ehdottomasti.
Unelmiin kuuluu kuitenkin se, että ne ovat sokeita todellisuudelle.
Miehen siskon luona Anversissa on valtava uima-allas. Heillä on semmonen ihme puhdistusrobotti jonka duunia oli hauska katsella. Se EI tosin puhdista kunnolla pois mitään puunlehtiä. Ne pitää haavilla vetää kummiskin.
Lähetä kommentti