maanantai 1. kesäkuuta 2009

Ahdistelija



Minä aina vapaapäivänä alan ahdistella muita. Että nyt ulos, nyt jonnekin tekemään jotakin, ei voi koko päivää olla vain kotona. Eikö vaikka jonnekin museoon ja lastenkin pitää saada liikkua edes vähän.

Sen täytyy olla raivostuttavaa. Minulta repeäis verkkarit (jos sellaiset olisi) jos tuollaista joutuisin kuulemaan. Ajattelisin että eikö tuo voisi tukkia leipäläpensä, ja eikö muka vain voisi olla kotosalla ja katsella mitä valo tekee katossa ja miten kitsaan henkilön alennuksesta ostamat pionit vihdoin aukeavat...

Sillä ihan hyvin voisi. Ja voikin.

21 kommenttia:

MaaMaa kirjoitti...

:D
Ma oon samanlainen "ahdistelija" ja patistelija. Kylla tykkaan etta valilla voi vaan "olla" mutta ei nyt sentaan IHAN kokopaivaa!

kivoja kuvia elaintarhasta muuten ed. postauksessasi. Aivan mielettoman kauniin varinen tuo lintu!

outi kirjoitti...

mä harvoin maltan olla kotona koko päivää. talvella ehkä, mutta näin kesällä- aivan mahdotonta. kun aurinko paistaa tulee jopa hieman ahdistava pakko lähteä ulos, pakko varastoida kaikki tämä valo ja lämpö. ikinä tiedä kuinka kauan tätä taas kestää... ;)
mutta oon kyllä sitä mieltä että aina on kiva kun joku ehdottaa ja "ahdistelee" ehdotuksillaan. onhan sitä sitten lupa kieltäytä, että kiitos, tällä kertaa katselenkin mielummin ihan vain valon kulkua katossa.

Junika kirjoitti...

Joskus on tosiaan ihan hyvä koputella omia taipumuksiaan ja ihan vaikka päättää toimia toisella tapaa (ainakin kerran, kokeillakseen mitä tapahtuu...).

Ihana pioni!

Elena kirjoitti...

Hienosti tiedostettu. Itseanalyysi auttaa sopivan ratkaisun loydossa. Ja tietysti huumori.

Voisko ajatella, etta vapaapaivana jokainen vois tehda sita mita haluttaa? Tai etta vuorovapaapaivina jokainen saa paattaa mita koko perhe tekee?

Minna kirjoitti...

Olen samanlainen ahdistelija ja silti ahdistun jos minua ahdistellaan.

violet kirjoitti...

Maamaa; kyllä mä itse oikeastaan voin olla hyvinkin koko päivän. Mulla on vaan selvästi huono omatunto "pitää lapsia kotona" koko ajan. Toinen heistä ei lähtisi koskaan mihinkään, toinen mieluusti koska vaan melkein. Tästä seuraa väistämättä ongelmia....

Outi: joku semmonen levottomuus muhunkin kyllä tulee mutta nyt toisaalta olen kovasti toivonut että saisin olla YKSIN omassa kodissa. Siinä on jotakin erityistä.

Junika: terve pitkästä aikaa!
Niin, ylipäätään tunnistaa noi omat taipumukset...niille saa nauraakin aika makeasti usein.

Elena: Ehkä ilmaisin itseäni huonosti. Tietenkään en määrää mieheni puolesta mitä hän saisi tehdä tai en edes ehdottele mikä hänelle olisi "minusta parasta".

Kaikki tuollaiset etukäteen sovitut "tiettynä päivänä tämä tuota ja sitten toisena se tätä" -jutut ei käy mulle ollenkaan. En voi kuvitella että pitäisi etukäteen määrätä miten tehdään.
Voi se joillekin sopiakin. Laittaahaan jotkut kalenteriin jotain ihme perhepalavereitakin.
Minusta silloin puhutaan kun puhututtaa tai sitten ei puhuta.

Niin, siis...lapsiin tämä ahdistelu taitaa liittyä. Lqhinnä siihen, että täällä kaatuu seinät jos ollaan koko ajan nelisin paikalla.

Celia kirjoitti...

Mä olin ennen aika paha "ahdistelija" , koko ajan piti olla menossa jonnekin, ettei mene mikään hukkaan tai ohi. Se tuntui itsestäkin ahdistavalta. Niin kuin olisin jotenkin aina vaarassa jäädä junasta.
Nykyään oon rauhoittunut ton suhteen tai sitten musta on tullut laiska. Lähden kyllä lähes aina, jos joku ehdottaa tai saatan ehdottaa itsekin, mutta ei ole mikään pakko.

Tuo eläintarhasarjan pojat veneessä kuva on ihana!

himalainen kirjoitti...

Tunnistan myös... vähän sellainen levoton olo. Olisiko hyvä mennä vai olla kotona. Vaikka kotonakin viihtyy oikein hyvin. Helposti olen sitten sellainen tapahtumajamenogeneraattori... välillä pitää sammuttaa tämä myllyni.

Ps.
Lasit ovat aivan uskomattoman tyylikkääät, ajattoman ihanat. Niissä on selkeästi upea oma tyyli, juuri oikea valinta. En osaa edes sanoa, miten hyvin ne sinulle sopivat. Niissä on kaikkea sellaista tyylikkyyttä, joka on aina upeaa. Särmää. Nainen, joka muistetaan. Pysähtyisin kadulla ihailemaan sinua, jos näkisin.

Matroskin kirjoitti...

Minä tykkään olla kotona. Minun täytyy ahdistella itseäni lähtemään. Mutta sitten kun mennään, on aina kivaa. Meillä on ärsykeyliherkät lapset, heidän kanssaan ei viitsi usein käydä uusissa paikoissa.

Punamulta kirjoitti...

Heheee :D. Toi on niin tuttua. Meillä avokki on se, joka rupeaa aina jossain vaiheessa tamppaamaan takajalkojaan ja kyselemään, että mihin mennään...

Ja mä voin ihan vaan olla... Mutta aika usein sitten menemme myöskin jonnekin...

Nyt on pojallekin (kohta 4 vuotta) tullut joka päivä tavaksi kysyä, että voisimmeko mennä jonnekin... hyvä niin, aiemmin suuttui niin maan perusteellisesti jos jonnekin piti lähteä :)

Merja kirjoitti...

Juu, täällä toinen ahdistelija. Meillä kun alkaa se lasten nahistelu helposti jos kovin kauan ovat yhdessä seinien sisällä. Ja se kämpän ylösalaisin kääntö. En oikein kestä sitä kovin kauaa. Eilenkin oli pakko sanoa viimein että lähdetäänkö jonnekin äkkiä ennenkuin täällä on totaalinen kaaos..

Mutta toivon että vanhempana kun katselevat kuva-albumeita toteavat että oli se sitten kivaa kun äiti patisteli aina jonnekin.

violet kirjoitti...

Celia: junavertaus sopii muhunkin.
Tuli persiin alla on toinen hyvä.

Himalainen; minä viihdyn kyllä kotona JOS se ei ole sitä että kaksi pienintä hyppii seinästä toiseen tai kiukuttelee, kyselee ettei ole tekemistä jne.
Tuo mitä sanot laseista saaa minut oikein, oikein iloiseksi. Jos näen Suomessa kadulla jonkun pysähtyneenä katsomaan niin se on sitten sinä;-)

Matroskin; En mäkään ihan lähtemisen vuoksi enää välitä lähteä. Se on vaan sitä että kannan huonoa omatuntoa tai olo tukaloituu kun nää yhdet kerjää sitten vaan vaikka tietokoneelle koko ajan tms.

Punamulta: takajalkojen tamppaaminen on hyvin sanottu!

Merja: Kuullostaa aivan tutulta.

JO GOES SHOPPING kirjoitti...

Tunnistan kyllä itseni samanmoiseksi.
Kun asuttiin Helsingissä, olin koko ajan menossa,halusin esikoiselleni elämyksiä! Nyt maalla mennään enempi kirpputori-kirjasto akselilla.
Parhaillaan olen lomalla enkä halua minkäänlaisia aikatauluja...menemiset tapahtuvat ihan fiiliksen mukaan.

Sari kirjoitti...

Minä olen ennemminkin "ahdisteltu" - koko likkalauma niskassa.
Olisin ihan hyvin kotonakin, kaikki ikkunat auki pihan puolelle, keittiössä, ompelukoneen vieressä ... Eli siis usein vapaapäiväkin työtä, jos sitä tekemätöntä on.
Muuten vähän samaan tyyliin, kuin Matroskinin kommentissa.

Liivia kirjoitti...

Meillä ei asu tuollaista sakkia, ja siksi me saamattomat emme ikinä käy missään.

Mutta matkoilla tunnistan kuvauksesta itseni, tahdon mennä mennä mennä nähdä nähdä nähdä, kun eräät kaksi tykkäisivät tuijottaa samoja puluja majapaikan ikkunasta jo kolmatta päivää...

Helinä kirjoitti...

Kattoontuijottelijana voin kertoa, että kaltaistasi ahdistelijaa joskus TOSIAAN tarvitaan ja kaivataan.
Onneksi on ahdistelijoita! Kiitos teille jotka itsenne sellaiseksi tunnistatte!!
=)

Linnea kirjoitti...

Tunnistan tyypin, ahdistelijan. Se asuu minunkin nahoissani välillä.

Serenissima kirjoitti...

Kuulostaa niin tutulta! Välillä on tosiaan pakko lähteä jonnekin, koska muuten lapset alkavat kinastella keskenään/tuijottavat tv:tä ja tulevat entistä riidanhakuisemmiksi/kinuavat tietokonetta(onneksi siinä on salasana!). Joskus heidät on vaan "nostettava" ovesta ulos, ja sitten kaikilla onkin tosi kiva retki. Mutta aina en jaksa kammeta koko laumaa kotoa ulos. Vaikka ohjelmat ja varsinkin niiden toteuttaminen ovatkin rasittavia, etukäteen tehty suunnitelman poikanen auttaa kieltämättä kotoa irtautumisessa. Meillä tämä viikonloppu vietettiin pääasiassa kotona, äidin ja lasten pientä ostosretkeä lukuunottamatta. Hyvää teki.
Ihana ruusu!

_hoya_ kirjoitti...

Tuo on niin tuttua. Vapaapäivänä tai lomalla pitää saada asioita aikaan, siis sellaisia, joita ei "ehdi" muuten. Mieheni (ahkera ja aikaansaapa ihminen!) on se, joka osaa nauttia olemisesta.

_hoya_ kirjoitti...

Ja vielä. Missä tiistaipotretti? Nimm. Koukussa

Olina kirjoitti...

Minä huomasin valittavani tylsyyttä miehen ensimmäisenä vapaapäivänä pitkään aikaan. "Mitä tehdään, minne mennään, eikö nyt voitaisi keksiä jotain..." Itselleni tämä piirre on selvästi tullut nyt kotonaoloaikana.

Tuo alin kuva, se on ihan kuin maalaus. Kauniit värit! Sitä kelpaakin katsella pitkään ja verkkaisesti.