Eilen oli Ranskassa äitienpäivä. Sain pienemmältä koulussa tekemänsä lahjarysäyksen. Oli rintaneula, englannintunnilla tehty kortti, piirustuskerhossa tehty koriste ja sitten tämä suloisin, nimittäin kirje.
Ei ollut takuulla opettajan tekemä (kuten toisinaan näkee selvästi olevan) sillä teksti sanoo:
"Rakas äiti, tykkään kovasti kun leikit kanssani. Tykkään kovasti kun otat apinoista kuvia.
Rakastan sinua äiti."
Aika harvan äiti on apinakuvaaja. Minäpä olen!
(Isommalta ei tippunut lahjoja koska koulussa eivät enää tee. Poikaa harmitti selvästi ettei ollut kotona tehnyt, mutta hän halaili senkin edestä.)
Ei ollut takuulla opettajan tekemä (kuten toisinaan näkee selvästi olevan) sillä teksti sanoo:
"Rakas äiti, tykkään kovasti kun leikit kanssani. Tykkään kovasti kun otat apinoista kuvia.
Rakastan sinua äiti."
Aika harvan äiti on apinakuvaaja. Minäpä olen!
(Isommalta ei tippunut lahjoja koska koulussa eivät enää tee. Poikaa harmitti selvästi ettei ollut kotona tehnyt, mutta hän halaili senkin edestä.)
15 kommenttia:
Voi jummi, poikasi on samanikäinen kun minun ja noin kaunot sujuu!
Söpöä niin, kaikki. Apinatkin:)
Omani oli sanellut äitienpäiväkorttiin tarhassa; "äiti on aina tietokoneella ja katsoo salattuja elämiä". Kyllä hymy hyytyi,äidillä nimittäin; tietokoneella olenkin ihan liikaa, mutta tuota ohjelmaa en ole katsonut ikinä, enkä muutakaan katso. Luulen, että tyttö oli kuunnellut mitä muut sanoivat...Hän kyllä nauroi räkäisesti päälle, kun olisi tekaissut parhaankin vitsin kun korttia luin.
Liivia: tässä on yksi juttu joka aloitetaan koulussa hyvin aikaisin; kaunokirjoitus. Se aloitetaan kopioimalla ensin muotoja sitten sanoja joita ei edes osata lukea...
Tälle pienemmälle kirjoitushommat ovat olleet kovan työn takana. Kynä ja käsi eivät ole millään meinanneet toimia yhdessä. Edelleen aikamoinen kouristusote ja kirjaimet menee vähän miten sattuu...mutta parantuneet ovat kovasti.
En tiedä mitä poika on minusta opettajalle puhunut, mutta ilmeisesti sanonut minun olevan suunnilleen maailman paras taitelija ja valokuvaaja...päätellen siitä mitä ope aina välillä puhuu mulle ja kyselee;-)
Arvostan kaunokirjoituksen varhaista opettamista ja oppimista. On kamalaa katsella kuinka eräässäkin koulussa kuudesluokkalaiset oppilaani kirjoittavat rumilla harakanvarpailla. Niin, kun ei kukaan koskaan ole kunnollista vaatinut/opettanut enempää. Omat tytöt onneksi tykkäävät kauniista käsialasta.
Mahtava kirje! Esikoisen mulle antamassa äitienpäiväkortissa oli sellaisia ylistyssanoja, että kurkkua kuristi. En tunne olevani oikeasti niin hyvä äiti. Mutta sä olet taatusti hyvä apinakuvaaja!
Voi mikä ihana kirje ja apinakuvaaja:P
Piristit mun tylsän aamun tällä postauksella:)
On noi omatekemät jutut aina vaan
kyllä kivoja!
Jamelia
Suloiset lahjat! Minäkin sain eilen itsetehdyn taulun ja kortin. Ranskalaista koulua käyneiden käsiala on kaunista. Omani on huomattavasti harakanvarvasmaisempaa kuin täkäläisten koululaisten...
Tuo kirje päätyy varmasti arkistoihin- aidon ihana. Kaikkien merkkipäivälahjomusten kanssa arkistointi ei aina ole itsestäänselvyys,ainakaan minulla, vaikka hamsteri olenkin.
Saksassa myös on kunnon kaunokirjoitus vielä kouluissa voimissaan. Suomessa opetuksessa olevista sekamuotoisista tyyppikirjaimista en pidä lainkaan. Kaiken lisäksi tavoitekirjaimisto vaihtuu miltei vuosittain, joten harva opettajakaan enää osaa vaadittua kirjoitusta luontevasti.
Apinakuvaaja, kuulostaa just hyvältä!
Muistan kuinka vaikeaa pienenä oli kertoa, että mitä omat vanhemmat tekevät työkseen, kun heistä kumpikaan ei ollut missään ns. perusammatissa vaan taide hommissa.
Sitten välillä keksin kaikenlaisia "kunnon" töitä heille, kun en jaksanut selittää.
Vilijonkka; apinakuvaaja on vielä semmonen jonka pystyy sisäistämään. Tai siis että poika tykkää kun kuvaan apinoita. Maailman paras äiti en oikein tykkäisi olla.
Jamelia; kyllä veti eilen naaman hymyyn minullakin;-)
Margarita: olen samaa mieltä että kaunista on. TOSIN en aina pidä siitä että koulussa muoto on sisältöä tärkeämpi - enkä nyt tarkoita tätä käsialajuttua (ainakaan pelkästään).
Merruli: joo, en takuulla kaikkea voi enkä halua säilyttää. Tämä jää talteen, se on varma.
En tiennyt Saksasta tuota asiaa, kiitos tiedosta.
Celia: onhan se vähän noin. Lapselle on tärkeää voida antaa vanhemmalle joku "nimike" kun kummiskin siitä lasten kanssa puhellaan. On sitä kai itsekin tullut sanottua yhtä sun toista.
Suloisia sanoja pojaltasi :) Tommoset on juuri niitä aarteita äidille, joita poika itsekin haluaa isompana katsella.
Mua inhottaa kaupoissa myynnissä olevat kortit, joihin on kirjoitettu IHAN KAIKKI valmiiksi eikä antajan tartte kuin nimi raapustaa alle. Mielummin en haluaisi korttia ollenkaan, kuin sellaisen...
Onpa kaunis kortti teksteineen. Aivan ihana tuo käsiala!
Meilläkin lapset opettelevat ranskan kaunoa jo eskarista asti arabian ohella. Tuo kirjoitus voisi hyvin olla meidänkin kortissa. Näyttää niin tutulta.
Vau mikä nimike, apinakuvaaja :D
Miten raaskit edes avata noin upean paketin? :)
Ja tuo kirje kerrassaan sulattaa ulkopuolisenkin sydämen!
Täällä loksahti suu auki ja sitten vähän supumpaan, kun piti oikein maistella tuota apinakuvaajaa. Vau! Hienoa, että tiedän yhden apinakuvaajan -edes virtuaalisesti.
Hei! Ekaa kertaa vierailulla ja heti jäin koukkuun kuin kesäinen kala. Ihania kuvia, ihana tunnelma. Tulen toistekin!
Maamaa: joo. Sama täällä. teen joko itse tai yritän hakea blancon.
Papi; onhan se hiukan horjuva vielä mutta se on osa viehätystä;-)
Mizyena: se onkin totta että jos vertaan vaikka poikien käsialaa serkkujensa käsialaan (kaikki siis ranskalaisia, Suomessa ei ole serkkuja) niin on niin samanlaista ettei ehkä edes erota kenen teksti.
Ansku; olen niin utelias - ja siellä oli tuo pieni sydänrintaneula.
Katilein; uskon että poika ihastui jotenkin siihen kun joku aika sitten Paradiso-eläinpuistossa kuvasin pitkään ja hartaasti vapaana loikkivia apinoita. En tiedä oikein muuten miksi olisi halunnut mainita juuri tuon.
Ulrika: VErkkoon vaan toistekin! Piilomajassa on hyvä lymyillä.
Lähetä kommentti