maanantai 22. kesäkuuta 2009

Kuitenkin





Viikonloppuna katselin vanhaa Tamperetta, söin lapsen lempikeksit loppuun, pesin käsin villaa, sain valmiiksi yhden taulun, tylsiinnyin tiedekeskuksessa, riehannuin divarissa ja unohdin kaksi kertaa ostaa hiivaa. Nyt ei ole leipää eikä edes niitä keksejä. Hyvää viikonalkua kuitenkin, minulle ja sinulle.

23 kommenttia:

Helmiina kirjoitti...

Tein juuri teeleipää, ei tarvita hiivaa, jota meilläkään ei ole. Eikä ole enää jauhojakaan. Olipa hyvä huomata selviävänsä juhannuksestakin ilman, että on hamstrannut valtavasti ruokaa. Hyvää viikkoa, toivottavasti viikko tuo selvyyttä terveysasioihin.

maare kirjoitti...

Eäääh, mikä toi Tampere-kirja on.....?

Ansku kirjoitti...

Leivät on meilläkin loppu, eikä ole keksejäkään. Tosin se voi juhannusmässäilyjen jälkeen olla melko positiivinenkin juttu.

Lämpöistä auringonpaistetta sinunkin viikkoosi!

Olina kirjoitti...

Hiiva on jotenkin sellainen, että se aina jää. Ja jos sen muistaa hyllystä ottaa mukaan, niin sitten paketti tipahtaa korista tai jää kassahihnalle. (Tai katoaa siihen samaan paikkaan, minne parittomien sukkien vastakappaleet ovat menneet.)

Hiivasta huolimatta, oikein hyvää alkanutta viikkoa! Täällä paistaa aurinko oikein kunnolla pitkästä aikaa, toivottavasti myös siellä=)

Syysleimu kirjoitti...

Voi että kun on aina kiva katsella vanhoja mustavalkokuvia. Ja huh, mikä pyykkirivi. Onkohan ihan käsipelillä pesty vai oliko jo huuveri käytössä? Kai kaupungeissa oli jo koneet tuolloin 60-luvulla..

Sooloilija kirjoitti...

Miksi se hiiva onkin usein loppunut silloin kun päättää yhtäkkiä tehdä pizzaa tai sämpylöitä.

Nuo vanhoista kaupungeista kertovat kirjat ovat hurmaavia, menneen maailman oikein aistii.

Pidän sanaparista Mennyt Maailma.

Paevi kirjoitti...

Meilläkin syötiin kaikki keksit loppuun viikonloppuna, syöjinä olivat tosin lapset, mutta enemmänkin olisi mennyt...

Junika kirjoitti...

Miten tuo villan käsin peseminen kuulostaakin niin rauhoittavalta.

Hyvää viikon alkua Sinullekin!

violet kirjoitti...

Helmiina; meillä oli anti-hamstraus esim. juuri ennen joulua. Oikein nauratti kun katseli ihmisten ostoksia kaupassa. Hengissä olemme mekin silti vaikka ostimme viidesosan siitä.

Maare: tuo on Oli puutalo, keittiö ja kamari. Liki kaksisataa sivua. Tampere-seuran vuonna 1997 julkaisema. Hyvin runsaasti valokuvia. Suurin osa isäni ja erään toisen kuvaajan ottamia. Testeissä mm. vanhojen puutaloasukkien haastatteluja (Amurissa, Pispalassa jne.).
Toi on tosi hieno kirja!

Ansku; joo, ei tähän tikahu vaikkei olekaan leipää tai varsinkaan keksejä!

Olina: no niinhän se jää. Sen sijaan tomaattipuretta mulla on luultavasti ensi vuosituhannelle asti.

Syysleimu; jaa-a, pesutapaan en voi varmuudella sanoa mutta kyllä se meno noissa puutalokortteleissa aika maalaismaista oli 60-luvullakin. Eli en usko oikein koneisiin. Pyykkitupiahan noissa kortteleissa oli.

Sooloilija; yksi parhaista sanapareista.

Paevi; olisi munkin poika syönyt noi mutta söin salaa.

Junika; kun pestävää on sopivan vähän niin se on aivan ihanaa puuhaa. Mikäs siinä on pehmeää kangasta puristellessa lämpimässä vedessä!

Clarissa kirjoitti...

En ole tamperelainen, mutta ihastuin heti noihin kuviin. Näen niissä lapsuuteni kaupunkimiljöön. Sama tunnelma,tuo pyykkinaru ja kaikki! Tuo kirja pitäisi saada käsiinsä.

violet kirjoitti...

Clarissa; kysy Tampere-seurasta
www.tampere-seura.fi.
Siellä on paljon muitakin hienoja kirjoja. Hinnat ovat minusta kohtuulliset.
Noita myydään kirjakaupoissakin (Treella) mutta parhaiten ehkä seurasta, siitä Keskustorin kupeesta.

Allu kirjoitti...

Satakunnankatua on tullut paljon tallattua, mutta noi pyykit oli kyllä silloin jo otettu narulta. Ihana kirja varmaan.

Merja kirjoitti...

Amurin pyykkinarukuva on hieno! Onko se isäs ottama?

Punamulta kirjoitti...

Oletpa sinä ollut aikaansaava, siitäkin huolimatta, että hiiva on unohtunut...

Minulla on tapana unohtaa hiiva nykyään jääkaappiin...sitten kun sitä tarvitsisin, se on kuivanutta, eikä käyttökelpoista. Nyt olen vaihtanut kuivahiivaan. En oikein pidä siitä, mutta se hoitaa yleensä homman ainakin vähän paremmin kuin vanha kuivanut käppyrä jääkaapista :)

Minä ihailin juuri Valittujen Palojen sivuilta vanhoja 1900-luvun alun mustavalkoisia kuvia Helsingistä. Olisin heti halunnut kahmia kirjakaupalla sellaisia kuvia itselleni....

Muutenkin minua vaivaa tällä hetkellä kirja-ahdistus...vai onkohan se kirjahimo. Jotain joka tapauksessa. Mielellään paljon kuvia.

Tintti kirjoitti...

Jep, aurinkoista viikonalkua sinnekin. Täällä jo päästiin vauhtiin...

(Mulla on hyllyssä aika monta valokuvaukseen ja graafiseen suunnitteluun liittyvää opusta, ammattitauti, ja tämänhetkinen lemppari on A. R. Minkkinen. Suosittelen vaikka googlaamaan.)

violet kirjoitti...

Allu: tuo paikka missä pyykit heiluu on sen talon takana missä asuin lapsuuteni. Kävelin 9 vuotta kouluun Satakunnankatua...

Merja; on, kuten kaikki noissa kuvissa näkyvät.

Punamulta; kuivahiivaa käyttelen kans.
Kirjahimo on ainainen. Kuvakirjahimo etenkin.

Tintti:Arno Rafael on kovinkin tuttu isän kautta. ihan kaikista en pidä mutta etenkin omakuvista veden kanssa joo.

Merruli kirjoitti...

Nuo vanhat Tampere-kuvat saavat minut aina surulliseksi. Mitä meillä olikaan käsissä ja mihin kaikki onnistuttiin kadottamaan pari huuman vuosikymmenessä. Eihän toki tuo puukorttelimeininki sopisi nykyiseen tilankäytön tehokkuutta tavoittelevaan kaupunkimalliin, mutta sen inhimillisyyttä ei kerrostalot saavuta koskaan. Oletko muuten koskaan lukenut Tyko Varron (Varto) Lapsuuteni Tampere-kirjaa? Mainiota ajankuvaa alkuperäisen Amurin rakentamisen vuosikymmeniltä. Amurin pieni museo-opas minussa heräsi hetkellisesti taas henkiin, juuh.

Katariina kirjoitti...

Villoja ja silkkejä olisi täälläkin pestävänä, mutta tuppaa aina jäämään... Pitäisi kerätä tarmoa siihen hommaan. Auringosta saatiin tänään nauttia täälläkin, toivottavasti jatkuisi samanlaisena ja vielä pikkuisen lämpimämpänä.

Vilijonkka kirjoitti...

Suomalaiset kaupungit olivat ennen niin kauniita. Täytyy asiaa ajatellessa oikein varoa, ettei anna ärtymykselle valtaa. Ihmeellinen purkuvimma.

Eläydyit siis kirjan menneen ajan vaatimattomiin tunnelmiin: harmaata (toki kaunista) villa ja vähäisiä ruokavarantoja. Mutta eikö Belgiassa olekaan samankaltaista leipomokulttuuria kuin Ranskassa? Luulin niin, että leipomosta tuoretta joka tunti.

himalainen kirjoitti...

Mukavaa viikkoa myös. Luulen, että mukavaan tarvitaan aina tuo toinenkin puoli.

Vaikka täällä oli juhannus, sunnuntaina oli silti oikein hyvä siivota ja pestä pyykkiä. Tylsää hyvää.

violet kirjoitti...

Merruli: nyt puhut aiheesta joka on isäni lempiaihe. Siksi hän vuosikymmenien ajan on sitä katoavaa kuvannut, että jotakin jâisi.
Tuota maitsemasi krjaa en ole lukenut mutta olen melkein varma että se on vanhemmillani hyllyssä. Katson kun menen.

Katariina: mulla on sen verran vähän noita pakollisesti käsin pestäviä että se on ihan silkka nautinto;-)

Vilijonkka: juu, leipomoita on tiheässä ja saa leipää koska vaan (melkein ainakin) mutta idea oli
että mies leipoo leipää jonka tekee erityisen hyvin.

Himalainen: ei ne ihmiset ennen aikaankaan varmaan pyykin pesyä heittäneet vaikka juhannus olikin:-)
Tai mistäs mää tiedän!
Ihan hyvä juhannushomma tuo.

barbro v kirjoitti...

Sain vähän aika sitten Ranskasta tuliaiseksi samannäköisiä keksejä, vaaleankeltaisessa peltirasiassa, Tanguyn "Coffret sucre concarneau". Voita ja sokeria, jumalten ruokaa. Söin ne tyyliin kahdessa illassa teen kanssa, kirjailija ei koskaan nähnyt keksin keksiä, luuli, että saatiin tuliaiseksi tyhjä peltirasia, hups.

violet kirjoitti...

BArbrov; kaikki ei vain ole tehty jaettavaksi. Saihan hän peltilootan!