Riippuu siitä mitä pitää tärkeänä. Aika monikin juttu. Osaatko tarpeen tullen muuttaa suhtautumistasi ja nähdä asiat toisin? Keskittyä aivan eri asioihin kuin ennen.
Ei ihan helppoa mutta antoisaa. Joskus ihan pakkokin.
Olen viimeisen kahden viikon aikana koittanut juuri tuota keskittymistä asioihin eri tavalla erään projektin kohdalla. Ja se alkaa rullaamaan. Omalla painolla. Ja minulla on siitä hyvä olo.
Yritän aina katsella monelta kantilta ja eri näkökulmista. Kuten noissa kuvissa hyvin tuot esille, asiat voi näyttää hyvinkin erilaiselta riippuen siitä mitä katsoo ja miten. Usein "siellä taustalla" tai "sivummalla" on jotain jännempää kuin se itse pääasia.
Esim. on hienoa katsoa kun joku soittaa upeasti pianoa, mutta katsoppa jonkin toisen kuuntelijan ilmeitä niin voit nähdä/kuulla jotain ihan uutta :)
Jospa tänään istahtaisinkin eri tuoleille kuin yleensä ja nukkuisin jalat tyynyllä... Monet luovat taiteilijatyypitkin ovat langenneet siihen samaiseen sudenkuoppaan, että ovat löytäneet "oman tyylinsä" ja jääräpäisesti jatkavat sitä samaa latua loppuun saakka. Toivottavasti en koskaan "löydä tyyliäni", etsiminen on hauskaa. Ja sanotaanhan sitä niinkin, että usein matka on tärkeämpi kuin perille saapuminen.
Hei haluan vielä sanoa Tintille: minusta joissain asioissa oman tyylin löytäminen ja siinä pitäytyminen puoltaa paikkansa! Voisi ajatella sensijaan että laajentamisen sijaan syventäisi omaa latuaan...no jaaa, hiihtämistä ajatellen ei varmasti ole hyvä juttu :) mutta ymmärtänet ajatuksen...
Kuva ja teksti, aina yks yhteen. Että hoksaatkin! Uskon, että niiden laatiminen tuottaa sinulle yhtä paljon iloa kuin meille niiden katseleminen/lukeminen. Yritän tosissani olla jämähtämättä paikalleni, katsoa asioita eri kanteilta,kokeilla uusia asioita, joskus valitettavasti liikaakin, itseäni hajottaen, mutta keittiön pöydässä istun aina samalla tuolilla, muuten ajatus pysähtyy.
Teinin äitinä on pakko välillä joustaa omista näkemyksistään. Nytkin herra skeittaa paksuissa farkuissa kuumalla asfaltilla ja lämpömittari näyttää melkein 30 astetta. Ehdotin uintia, mutta ehdotukseni dumpattiin välittömästi. Elämä on opettanut joustamaan noin laajemmassakin näkökulmassa. Minustakin joustaminen ja suunnan, nökökulman muuttaminen on usein antoisaa.
Lyhyesti sanottu tärkeä asia. Nyt kun elämä muuttuu minullakin ja katsantokannat asioihin, on ollut mukava levähtää vielä hetki niissä ajatuksissa, joita päässä oli ennen. Jonkun muun näkökulmassa. Se ei ollut minun.
Kyllä sitä on oppinut ajan myötä muuttamaan omaa suhtautumistaan joihinkin asioihin. Joskus on tosiaan ollut ihan pakkokin, joskus se on ollut omaa hoksaamista, joskus toisen vinkkaamaa. Mutta ehdottoman terveellistä toisinaan!
Mutta täällä on kuule nyt niin kesälämpöiset kelit ja toivon mukaan jatkuvat vielä teidän lomallannekin. Viimeksi muistaakseni palelit :)
Nuo ruiskukkasi on kyllä kauniita, semmoisia ihan täydellisiä ruiskukkia.
Hyvin taas sanottu. Ja tuohon edelliseen postaukseen vielä vähän: Täällä myös edelleen matalalentoa, lomasuunnitelmat edelleen auki, aikaa lähtöön vahan yli kaksi viikkoa (menemme autolla&matkailuperävaunulla) Lapsilla miljoona asiaa ennen kuin loma alkaa, itse pitäisi myös vielä saada jotain työjuttuja aikaiseksi. Mutta niin kuin Lassi ja Leevi sarjakuvassa sanotaan: paras inspiraation lähde on viime hetken paniikki :-)
Maamaa: Mä olen vähän sellainen "kaikkien ymmärtäjä" juuri siksi että yritän tajuta asioiden eri puolet. Siitä ei aina ole vain etua... Toi sun esimerkkisi on muuten aivan tosi hyvä. Harrastan tuollaista usein.
Tintti: ...ja aina ei löydä etsimäänsä;-)
Maare; ikä varmaan. Sanotaan että se se on1
Clarissa; no just noin! Mulla on OMA PAIKKA ruokapöydässä ja oikesti tulee keskittymisvaikeuksia jos olen toisella tuolilla!
Linnea; se on antoisaa yleensä silloin kun se tuo jotakin hyvää ja on vapaaehtoista. Muuten hiukan vähemmän antoisaa, toisinaan.
Metsienmamma; mutta muuttuuko katsantosi ihan tyystin? Kai jotakin vanhaa jää...?
Vilijonkka; ...niin saatanan. Liittyy yleensä niihin tilanteisiin kun on pakko. Siis nähdä toisin.
Punamulta; kuten kaikilla, sano muuta. Joskus yllättyy miten vanhoillinen lapsikin voi olla. Tai miten umpimielinen.
Papi; niin palelin. En koko aikaa mutta palelin. Tämän postauksen kuvissa on laventelia jota otan vaasiin sisälle. Mutta puhut ehkä edellisen ruiskukista;-)
Maijja; eikä aina jaksakaan miettiä syntyjä syviä. Ihan hyvä niin.
Paevi; Lassi ja Leevi tietää niin hyvin. Olen ennenkin huomannut.
Helinä; turha etsiä tästä mitään suuren filosofin ajatusta. Ei sen kummempaa kuin että asia tuli taas mieleeni kun huomasin että yksi asia e-i muu-tu. Minun on pakko muuttaa suhtautumistani siihen.
Nähdä toisin on niiiiiin tarpeellista. On helppo pysyä aina samoissa näkökulmissa, vanhoille ajatuksilleen etsiä tukea kaikessa. Ja vaikka kuinka haluan olla avoin ja ennakkoluuloton, huomaan, että joissakin asioissa olenkin ihan luupää-muuttumaton. Monesti sitten pakon kautta viimeistään ajatus muuttuu. Ja jälkeenpäin huomaa uuden ajatuksen olevan enemmän kuin tervetullut. Vanhoissa kaavoissa roikkuminen on vaan kai niin turvallista.
Eilen iltalenkillä en kylläkään muuttanut ajatteluani, mutta jotenkin tosi voimakkaasti tajusin, että minulle on uskomattoman tärkeää tehdä havaintoja. Olin töiden jälkeen aika väsynyt ja nälkäinen, tylsistynyt kotitöihin, mutta iltalenkin havainnot piristivät mieltäni ihan uskomattoman paljon. Vaikea selittää tarkoin tuota tunnelmaa. Mutta se tunne avasi ymmärrystä itseä kohtaan. Olen viime aikoina kovastikäyttänyt energiaa omien vahvuuksieni ja heikkouksieni pohdintaan, työ- ja koulutusmielessä, ja tällaiset huomiot itselle tärkeistä asioista ovat mahdottoman tärkeitä. Kaikki pienetkin tunteet, tai ne erityisesti, pitäisi otaa tosissaan.
Aika sekavaa tarinaa taas...
Mutta sellaista tuli vielä mieleeni, kun sanot olevasi "kaikkien ymmärtäjä", että minä olen samanlainen. Se on minusta suuri vahvuus. Äitini taas hyvin usein sanoo: "en ymmärrä...". Ja tuo lause saa minut melkein raivon partaalle usein. Kun selvästi huomaan, ettei hän yritäkään ymmärtää. Niin omasta vinkkelistään vaan katsoo. Haluaisi maailman olevan omien arvojensa mukainen. Vaikka pidänkin suurena hienoutena itsessäni ymmärtäväisyyttä ja avomielisyyttä, nuo piirteet tekevät pikkuisen vaikeaksi ankkuroitumisen mihinkään arvomaailmaan ja varsinkin sitoutumisen mihinkään oppiin. No, ei tuo suuri ongelma ole. En ole niin oppien perään. Mukavampi näin. Mutta joskus ihailen ihmisiä, jotka uskovat johonkin yhteen totuuteen, sellaisia maltillisia tapauksia. Sellainen varmaan yksinkertaistaa elämää. Toisinaan haaveilen sellaisesta.
Plääh, heti piti tulla perumaan puheitaan, hemmetti, en minä yksinkertaista elämää tahdo. Mutta joskus kun on mutkikasta, tulee mieleen tuollaista. Halusin täsmentää :)
Tanja; tunnistan itseni tuossa "haluta täsmentää" -kohdasta;-) Minulle on tärkeää tietää että toinen ymmärtää IHAN JUSTIIN mitä halusin sanoa.
Kaikkien ymmärtäjänä olen joutunut enemmän kuin usein valitettavasti myös tilanteisiin jossa minä olen vain "korva" ja toisinaan roskapönttökin. Minä kuuntelen ja minä ymmärrän - ja aidosti kuuntelenkin ja haluankin kuulla ja ymmärtää! - mutta se voi käydä raskaaksikin. Tulee myös tilanteita joissa joudun puun ja kuoren väliin. Vai sanotaanko sitä kahden tulen väliin??? Kun aivan AIDOSTI voin hyvinkin tajuta kahden (tai useamman) ihmisen käytöstä, noin esimerkiksi., mutta omasta näkökulmastaan nuo henkilöt ovat napit vastakkain, ottavat minut korvaksi molemmat/kaikki....niin siitä voi seurata ongelmia. Vaikkapa ihan yksinkertaisesti tilanteita joissa lopulta tekee mieli sanoa: en jaksa enää, en ole kenenkään "puolella".
Mitä tulee oppeihin niin ihailen ihmisiä jotka ovat vaikkapa uskonnosta löytäneet itselleen Sen Tärkeän. (Tämä nyt ei kyllä todellakaan tarkoita että heidän elämänsä olisi tuon löydön jälkeen automaattisesti helppoa ja yksinkertaista!) Mutta että voisi uskoa vakaasti johonkin, elää jonkun mukaisesti jne. Kyllä minä sellaisesta joskus haaveilen kun tätä tuuliviirielämääni elelen.
22 kommenttia:
Niinhän sitä pitäisi, mutta kun ei aina muista tai osaa.
Oivalliset kuvat aiheesta, joka on hyvä pitää mielessä.
Olen viimeisen kahden viikon aikana koittanut juuri tuota keskittymistä asioihin eri tavalla erään projektin kohdalla. Ja se alkaa rullaamaan. Omalla painolla. Ja minulla on siitä hyvä olo.
Yritän aina katsella monelta kantilta ja eri näkökulmista. Kuten noissa kuvissa hyvin tuot esille, asiat voi näyttää hyvinkin erilaiselta riippuen siitä mitä katsoo ja miten.
Usein "siellä taustalla" tai "sivummalla" on jotain jännempää kuin se itse pääasia.
Esim. on hienoa katsoa kun joku soittaa upeasti pianoa, mutta katsoppa jonkin toisen kuuntelijan ilmeitä niin voit nähdä/kuulla jotain ihan uutta :)
Jospa tänään istahtaisinkin eri tuoleille kuin yleensä ja nukkuisin jalat tyynyllä... Monet luovat taiteilijatyypitkin ovat langenneet siihen samaiseen sudenkuoppaan, että ovat löytäneet "oman tyylinsä" ja jääräpäisesti jatkavat sitä samaa latua loppuun saakka. Toivottavasti en koskaan "löydä tyyliäni", etsiminen on hauskaa. Ja sanotaanhan sitä niinkin, että usein matka on tärkeämpi kuin perille saapuminen.
Ihanatärkeä aihe ja aihetta oivasti symboloivat (ja kauniit!) kuvat. Mä katson että soot asioiden ytimessä!!
Olen niin tiiviisti tämän teeman kanssa elänyt viime kuukausina. Onkohan se tää ikä...?
Hei haluan vielä sanoa Tintille: minusta joissain asioissa oman tyylin löytäminen ja siinä pitäytyminen puoltaa paikkansa! Voisi ajatella sensijaan että laajentamisen sijaan syventäisi omaa latuaan...no jaaa, hiihtämistä ajatellen ei varmasti ole hyvä juttu :) mutta ymmärtänet ajatuksen...
Kuva ja teksti, aina yks yhteen. Että hoksaatkin!
Uskon, että niiden laatiminen tuottaa sinulle yhtä paljon iloa kuin meille niiden katseleminen/lukeminen.
Yritän tosissani olla jämähtämättä paikalleni, katsoa asioita eri kanteilta,kokeilla uusia asioita, joskus valitettavasti liikaakin, itseäni hajottaen, mutta keittiön pöydässä istun aina samalla tuolilla, muuten ajatus pysähtyy.
Teinin äitinä on pakko välillä joustaa omista näkemyksistään. Nytkin herra skeittaa paksuissa farkuissa kuumalla asfaltilla ja lämpömittari näyttää melkein 30 astetta. Ehdotin uintia, mutta ehdotukseni dumpattiin välittömästi.
Elämä on opettanut joustamaan noin laajemmassakin näkökulmassa. Minustakin joustaminen ja suunnan, nökökulman muuttaminen on usein antoisaa.
Lyhyesti sanottu tärkeä asia. Nyt kun elämä muuttuu minullakin ja katsantokannat asioihin, on ollut mukava levähtää vielä hetki niissä ajatuksissa, joita päässä oli ennen. Jonkun muun näkökulmassa. Se ei ollut minun.
Tekee toisinaan jopa kipeää.
Yritän kovasti... Joskus onnistuu hyvin ja joskus ihan sikahuonosti...
Mutta tosi tärkeä juttu.
Lasten kanssa työskennellessä näihin asioihin törmää päivittäin...miten eri tavalla he asioita katselevat, mikä heille on tärkeää.
Paljon on minulla vielä oppimista. Niinkuin heilläkin...
Kyllä sitä on oppinut ajan myötä muuttamaan omaa suhtautumistaan joihinkin asioihin. Joskus on tosiaan ollut ihan pakkokin, joskus se on ollut omaa hoksaamista, joskus toisen vinkkaamaa. Mutta ehdottoman terveellistä toisinaan!
Mutta täällä on kuule nyt niin kesälämpöiset kelit ja toivon mukaan jatkuvat vielä teidän lomallannekin. Viimeksi muistaakseni palelit :)
Nuo ruiskukkasi on kyllä kauniita, semmoisia ihan täydellisiä ruiskukkia.
Nyt ei ole puhtia pohtia pintaa syvemmälle, mutta onpa mahottoman hyvät kuvat aiheeseen!
Hyvin taas sanottu.
Ja tuohon edelliseen postaukseen vielä vähän:
Täällä myös edelleen matalalentoa, lomasuunnitelmat edelleen auki, aikaa lähtöön vahan yli kaksi viikkoa (menemme autolla&matkailuperävaunulla)
Lapsilla miljoona asiaa ennen kuin loma alkaa, itse pitäisi myös vielä saada jotain työjuttuja aikaiseksi.
Mutta niin kuin Lassi ja Leevi sarjakuvassa sanotaan: paras inspiraation lähde on viime hetken paniikki :-)
Allu; ei osaa ei. Eikä tahdo tai jaksa.
Benglia: kiitos!
Syysleimu'; Hyvä kuulla!
Maamaa: Mä olen vähän sellainen "kaikkien ymmärtäjä" juuri siksi että yritän tajuta asioiden eri puolet. Siitä ei aina ole vain etua...
Toi sun esimerkkisi on muuten aivan tosi hyvä. Harrastan tuollaista usein.
Tintti: ...ja aina ei löydä etsimäänsä;-)
Maare; ikä varmaan. Sanotaan että se se on1
Clarissa; no just noin! Mulla on OMA PAIKKA ruokapöydässä ja oikesti tulee keskittymisvaikeuksia jos olen toisella tuolilla!
Linnea; se on antoisaa yleensä silloin kun se tuo jotakin hyvää ja on vapaaehtoista. Muuten hiukan vähemmän antoisaa, toisinaan.
jatkuu kunhan joudan....
Nyt olisi mielenkiintoista tietää mitä Violetin salaperäisten lauseiden takaa löytyy..
En osaa.
Metsienmamma; mutta muuttuuko katsantosi ihan tyystin? Kai jotakin vanhaa jää...?
Vilijonkka; ...niin saatanan. Liittyy yleensä niihin tilanteisiin kun on pakko. Siis nähdä toisin.
Punamulta; kuten kaikilla, sano muuta.
Joskus yllättyy miten vanhoillinen lapsikin voi olla. Tai miten umpimielinen.
Papi; niin palelin. En koko aikaa mutta palelin.
Tämän postauksen kuvissa on laventelia jota otan vaasiin sisälle. Mutta puhut ehkä edellisen ruiskukista;-)
Maijja; eikä aina jaksakaan miettiä syntyjä syviä. Ihan hyvä niin.
Paevi; Lassi ja Leevi tietää niin hyvin. Olen ennenkin huomannut.
Helinä; turha etsiä tästä mitään suuren filosofin ajatusta. Ei sen kummempaa kuin että asia tuli taas mieleeni kun huomasin että yksi asia e-i muu-tu. Minun on pakko muuttaa suhtautumistani siihen.
Hoya; ei se mitään.
Nähdä toisin on niiiiiin tarpeellista. On helppo pysyä aina samoissa näkökulmissa, vanhoille ajatuksilleen etsiä tukea kaikessa. Ja vaikka kuinka haluan olla avoin ja ennakkoluuloton, huomaan, että joissakin asioissa olenkin ihan luupää-muuttumaton. Monesti sitten pakon kautta viimeistään ajatus muuttuu. Ja jälkeenpäin huomaa uuden ajatuksen olevan enemmän kuin tervetullut. Vanhoissa kaavoissa roikkuminen on vaan kai niin turvallista.
Eilen iltalenkillä en kylläkään muuttanut ajatteluani, mutta jotenkin tosi voimakkaasti tajusin, että minulle on uskomattoman tärkeää tehdä havaintoja. Olin töiden jälkeen aika väsynyt ja nälkäinen, tylsistynyt kotitöihin, mutta iltalenkin havainnot piristivät mieltäni ihan uskomattoman paljon. Vaikea selittää tarkoin tuota tunnelmaa. Mutta se tunne avasi ymmärrystä itseä kohtaan. Olen viime aikoina kovastikäyttänyt energiaa omien vahvuuksieni ja heikkouksieni pohdintaan, työ- ja koulutusmielessä, ja tällaiset huomiot itselle tärkeistä asioista ovat mahdottoman tärkeitä. Kaikki pienetkin tunteet, tai ne erityisesti, pitäisi otaa tosissaan.
Aika sekavaa tarinaa taas...
Mutta sellaista tuli vielä mieleeni, kun sanot olevasi "kaikkien ymmärtäjä", että minä olen samanlainen. Se on minusta suuri vahvuus. Äitini taas hyvin usein sanoo: "en ymmärrä...". Ja tuo lause saa minut melkein raivon partaalle usein. Kun selvästi huomaan, ettei hän yritäkään ymmärtää. Niin omasta vinkkelistään vaan katsoo. Haluaisi maailman olevan omien arvojensa mukainen. Vaikka pidänkin suurena hienoutena itsessäni ymmärtäväisyyttä ja avomielisyyttä, nuo piirteet tekevät pikkuisen vaikeaksi ankkuroitumisen mihinkään arvomaailmaan ja varsinkin sitoutumisen mihinkään oppiin. No, ei tuo suuri ongelma ole. En ole niin oppien perään. Mukavampi näin. Mutta joskus ihailen ihmisiä, jotka uskovat johonkin yhteen totuuteen, sellaisia maltillisia tapauksia. Sellainen varmaan yksinkertaistaa elämää. Toisinaan haaveilen sellaisesta.
Plääh, heti piti tulla perumaan puheitaan, hemmetti, en minä yksinkertaista elämää tahdo. Mutta joskus kun on mutkikasta, tulee mieleen tuollaista. Halusin täsmentää :)
Tanja; tunnistan itseni tuossa "haluta täsmentää" -kohdasta;-)
Minulle on tärkeää tietää että toinen ymmärtää IHAN JUSTIIN mitä halusin sanoa.
Kaikkien ymmärtäjänä olen joutunut enemmän kuin usein valitettavasti myös tilanteisiin jossa minä olen vain "korva" ja toisinaan roskapönttökin. Minä kuuntelen ja minä ymmärrän - ja aidosti kuuntelenkin ja haluankin kuulla ja ymmärtää! - mutta se voi käydä raskaaksikin.
Tulee myös tilanteita joissa joudun puun ja kuoren väliin. Vai sanotaanko sitä kahden tulen väliin???
Kun aivan AIDOSTI voin hyvinkin tajuta kahden (tai useamman) ihmisen käytöstä, noin esimerkiksi., mutta omasta näkökulmastaan nuo henkilöt ovat napit vastakkain, ottavat minut korvaksi molemmat/kaikki....niin siitä voi seurata ongelmia.
Vaikkapa ihan yksinkertaisesti tilanteita joissa lopulta tekee mieli sanoa: en jaksa enää, en ole kenenkään "puolella".
Mitä tulee oppeihin niin ihailen ihmisiä jotka ovat vaikkapa uskonnosta löytäneet itselleen Sen Tärkeän. (Tämä nyt ei kyllä todellakaan tarkoita että heidän elämänsä olisi tuon löydön jälkeen automaattisesti helppoa ja yksinkertaista!)
Mutta että voisi uskoa vakaasti johonkin, elää jonkun mukaisesti jne. Kyllä minä sellaisesta joskus haaveilen kun tätä tuuliviirielämääni elelen.
Lähetä kommentti